Tuohon aikaan vaikuttaneitä merkittäviä henkilöitä, joilla mahdollisesti joku yhteys peliin:
John Rackham (
21. joulukuuta 1682 Englannin kuningaskunta –
17. marraskuuta 1720 Port Royal,
Jamaikan siirtomaa) oli
merirosvokapteeni Karibialla merirosvouden kultakaudella. Hänet tunnettiin myös nimellä Calico Jack eli Kalikoo-Jack, sillä hän käytti värikkäitä
kalikoohousuja. Hänet muistetaan erityisesti siitä, että hänen miehistöönsä kuului kaksi tunnetuinta naismerirosvoa,
Anne Bonny ja
Mary Read. Myös hänen
merirosvolipustaan (pääkallo ja miekat ristissä) on tullut ikoninen.
Jack Rackham kuului merirosvo Charles Vanen Ranger-laivan miehistöön, kun tämä jätti hyökkäämättä lokakuussa 1718
Kuuban lähistöllä kohtaamansa suuren ranskalaisen sotalaivan kimppuun. Miehistö syytti Vanea pelkuruudesta ja äänesti Rackhamin uudeksi kapteenikseen. Vane lähti tukijoidensa kanssa jatkamaan uraansa Hondurasinlahdelle, kunnes jäi kiinni seuraavana vuonna.
[2]
Rackham jatkoi 50 miehensä kanssa
Leewardsaarten vesien ryöstelyä, siirtyi sitten
Jamaikan ja
Hispaniolan vesille ja sieltä
Bahamalle. Toukokuussa 1719 hän anoi armahdusta
kaapparina kun Britannia oli juuri julistanut sodan Espanjalle. Saatuaan armahduksen hän jakoi saaliin miehistönsä kanssa ja myi Rangerin. Elokuussa 1720 Rackham ja 13 miestä, mukaan lukien hänen naisystävänsä Anne Bonny ja mieheksi naamioitunut Mary Read, kaappasivat kuitenkin bahamalaisen
sluupin nimeltä William ja pakenivat jatkamaan merirosvousta. Rackham kaappasi vielä muutaman laivan, mutta Jamaikasta lähetettiin hänen peräänsä kapteeni Jonathan Barnet. Hän tavoitti Rackhamin Jamaikan rannikolta, eikä juopunut merirosvojoukkio pystynyt tekemään kunnollista vastarintaa. Ainoastaan Anne Bonny ja Mary Read jäivät taistelemaan kun muut piilottelivat laivan ruumassa.
[3]
Rackham hirtettiin
Jamaikalla 17. marraskuuta 1720. Raskaana olleita Bonnya ja Readia lukuun ottamatta myös kaikki miehistönjäsenet
teloitettiin.
[4] Kerrotaan, että Rackham tapasi sellissään hirttopäivänsä aamuna vielä Anne Bonnyn, joka tokaisi hänelle: ”Jos olisit taistellut kuin mies, sinun ei tarvitsisi kohta kiikkua hirressä kuin koira.”
[5][6]
Oliver Molina, Syntynyt Sevillassa 13. syyskuuta 1680 kuuluisaan laivanvarustajien sukuun. Omistanut kokonaisen laivaston, joka purjehti Sevillan ja Amerikan väliä kuljettaen matkustajia ja siirtomaan tuotteita.
Heidän laivansa ovat joutuneet usein merirosvojen ja kaapparien väijytysten kohteiksi ja siksi suvussa kytee suuri viha merirosvoja kohtaan.
Mary Read (noin
1690 Lontoo,
Englannin kuningaskunta –
huhtikuu 1721 Port Royal,
Jamaikan siirtomaa) oli englantilaissyntyinen naispuolinen
sotilas,
merimies ja
merirosvo.
Mary lähetettiin palvelijaksi eräälle rikkaalle naiselle, mutta hän karkasi pian
Flanderiin värväytyäkseen armeijaan. Armeijassa hän tapasi tulevan aviomiehensä. He muuttivat lähelle
Bredaa Alankomaiden tasavallassa ja ostivat sieltä
kievarin. Pian tämän jälkeen mies kuitenkin sairastui ja kuoli. Read lähti taas merille, tällä kertaa
Karibialle. Elettiin vuotta 1719. Matkalla
”Calico Jack” Rackham kaappasi häntä kuljettaneen laivan, ja Read liittyikin Rackhamin ja
Anne Bonnyn joukkoon.
[1]
Calico Jack pakotti komean nuorukaisen eräältä kaappaamaltaan kauppalaivalta liittymään joukkoonsa. Seurauksena oli Readin rakastuminen nuorukaiseen. He vannoivat uskollisuusvalat toisilleen. Read kuvaili heidän liittoaan myöhemmin ”omantunnon avioliitoksi.” Read pelasti kerran rakkaansa todennäköiseltä kuolemalta kun hän haastoi miehensä haastaneen merirosvon kaksintaisteluun.
[1]
Rackham, Bonny ja Read jäivät kuitenkin kiinni rikoksistaan ja joutuivat oikeudenkäyntiin. Koko miehistö, Readin rakastettu mukaan lukien tuomittiin kuolemaan. Bonnya ja Readia ei hirtetty, koska he olivat raskaana. Read kuoli vankilassa kuumeeseen tai mahdollisesti synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin huhtikuussa 1721. Hautajaisten ajankohdaksi kuolintodistukseen kirjattiin 28. huhtikuuta 1721.
Anne Bonny (noin
1698 Irlannin kuningaskunta –
25. huhtikuuta 1782 Charleston,
Etelä-Carolina,
Yhdysvallat) oli naispuolinen
merirosvo, joka vaikutti 1700-luvun alkupuolella
Karibialla. Hänet tunnettiin myös nimillä Ann Bonn ja Fulford sekä oletettavasti myös nimellä Sarah Bonny.
Bonnyn isä oli irlantilainen lakimies
William Cormac ja äiti tämän palvelustyttö Mary tai Peg Brennan. Kun suhde paljastui, Cormac, Brennan ja lapsi muuttivat Etelä-Carolinaan Yhdysvaltoihin. Anne karkasi kotoaan ja meni naimisiin James Bonny -nimisen
merimiehen kanssa. James jätti Anne Bonnyn, ja tämä liittyi
Jack Rackhamin merirosvojoukkoon.
Myöhemmin Anne kaappasi laivan, jossa oli matkustajana
Mary Read -niminen nainen. Tästä tuli Bonnyn rikoskumppani.
Yksi kohutuimmista merirosvo-oikeudenkäynneistä oli Jack Rackhamin ja hänen naispuolisten kumppaniensa Mary Readin ja Anne Bonnyn oikeudenkäynti
Spanish Townissa Jamaikalla vuonna 1721. Oikeudenkäynnin tulos oli ennalta selvä, ja Rackham miehistöineen tuomittiin kuolemaan. Naisten kuulustelu käytiin erikseen. Uhrien todistuksen mukaan he käyttivät naisten vaatteita, paitsi taistelussa. Yksi todistajista selitti:
»Nuo kaksi naista... pitivät miesten takkeja, pitkiä housuja ja liinaa päässään... ja kummallakin oli veitsi ja pistooli kädessään, ja kirosivat ja sättivät miehiä...»
Päätöksenä oli molemmille naisille hirttotuomio. Tuomari kuitenkin kysyi, oliko mahdollisesti mitään syytä miksi rangaistusta ei tulisi panna käytäntöön, ja naiset vastasivat: ”Herra, vetoamme vatsoihimme”. Näin oli raskaana olevien naisten tapana sanoa. Koska lain mukaan raskaana olevia naisia ei saanut hirttää, molemmat säilyttivät henkensä. Mary Read kuoli kuumeeseen hieman oikeudenkäynnin jälkeen. Kerrotaan, että
Jack Rackham pyysi saada nähdä Anne Bonnyn ennen kuolemaansa. Tämä katsoi miestä halveksivasti ja tiuskaisi: ”Jos olisit taistellut kuin mies, sinun ei tarvitsisi kohta kiikkua hirressä kuin koira.”
Stede Bonnet (n.
1688 –
10. joulukuuta 1718) oli
englantilainen merirosvo 1700-luvun alkupuolella. Häntä on joskus kutsuttu ”herrasmiesmerirosvoksi”, sillä hän oli suhteellisen varakas maanomistaja
Barbadoksella ennen rikollisen uraansa.
Kesällä 1717 Stede Bonnet päätti ryhtyä merirosvoksi, vaikka ei tiennytkään yhtään mitään merimieselämästä. Hän osti 60-tonnisen sluupin, antoi sille nimen Revenge ja laitatti siihen kymmenen tykkiä. Hän palkkasi 70 merimiestä, mikä oli epätavallista, sillä useimmat merirosvot kaappasivat laivansa kapinan tai valtauksen kautta, tai muuttivat kaapparilaivan merirosvolaivaksi. Vielä epätavallisempaa oli, että Bonnet maksoi miehistölleen palkkaa, eikä kuten tavallista antanut miehistölleen vain osuutta ryöstösaaliista.
Syyskuussa 1717 Bonnet otti kurssikseen
Nassaun, joka tuolloin oli pahamaineinen merirosvojen piilopaikka
New Providencen saarella
Bahamalla. Matkalla hän tapasi espanjalaisen sota-aluksen, jolta pääsi pakenemaan. Bonnet haavoittui vakavasti eikä ollut kokonaan parantunut vielä seuraavana vuonna. Nassauhun päästyään hän otti uutta miehistöä kuolleiden tilalle ja varusti Revengen uudelleen kasvattaen sluupin aseistusta 12 tykkiin.
Nassaussa Bonnet tapasi ensi kertaa Edward ”
Mustaparta” Teachin, jolla oli suuri vaikutus Bonnetin loppuelämään. Haavoittumisensa takia Bonnet antoi Revengen väliaikaisen päällikkyyden Mustaparralle ollen itse laivalla kokeneemman merirosvokapteenin ”vieraana”. Mustaparta ja Bonnet nostivat ankkurin ja purjehtivat pohjoiseen
Delawarenlahdelle, missä he ryöstivät kaksitoista kauppiasta.
Bonnet seurasi isäntäänsä/kaappariaan
Etelä-Carolinaan, missä Mustaparran neljä alusta saartoivat
Charlestonin sataman myöhäiskeväällä 1718. Mustaparta ja Bonnet pakenivat sitten pohjoiseen Topsailin salmeen, missä Mustaparran lippulaiva sai pohjakosketuksen ja upposi.
Jättäen jäljelle jääneet laivat Topsailin salmeen Mustaparta ja Bonnet nousivat maihin ja matkasivat
Bathiin, silloiseen
Pohjois-Carolinan pääkaupunkiin, missä molemmat hyväksyivät armahduksen kuvernööri Charles Edeniltä. Mustaparta palasi salassa Topsailin salmeen. Bonnet jäi Bathiin saadakseen luvan viedä laivansa
Saint Thomasiin (silloinen
Tanskan Länsi-Intian siirtomaa nimeltä Sankt Thomas), missä hän suunnitteli ostavansa
kaapparikirjan ja rosvoavansa valtion piikkiin espanjalaisia aluksia. Eden antoi Bonnetille tämän luvan.
Bonnet palasi Topsailin salmeen havaiten, että Mustaparta oli jättänyt suurimman osan miehistöstään rannalle, ryövännyt Revengen ja kaksi muuta alusta laivastosta (joissa oli suurin osa tarvikkeista) ja purjehtinut tuntemattomaan sluuppi Adventurella, jolla oli kaikki ryöstösaalis. Bonnet otti nyt, kesä-heinäkuussa 1718, Revengen takaisin komentoonsa. Hyvin harva hänen alkuperäisestä Barbadoksen miehistöstään oli enää mukana, joten Bonnet palkkasi useita Mustaparran Topsailin salmeen hylkäämiä miehiä.
Marraskuun 10. päivänä 1718 Bonnet tuotiin oikeuteen tuomarina toimineen Sir Nicholas Trottin eteen. Bonnetia syytettiin virallisesti kahdesta merirosvoustapauksesta, sluuppien Francis ja Fortune varastamisesta. Trott antoi tuomitsevan yhteenvedon todisteista ja jury antoi tuomitsevan päätöksen. Kaksi päivää myöhemmin, annettuaan tuomitulle miehelle raudanlujan saarnan kristillisten velvollisuuksiensa laiminlyömisestä, Trott langetti Bonnetille kuolemantuomion.
Bonnet hirtettiin Charlestonin White Pointissa 10. joulukuuta 1718.