The Miitti 31.7.-3.8.2014

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Olinpas taas noheva, The Miitin topikki on pystyssä kaksi kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna :p
Kolmetoista kääpiötä tykkäsi reissata ympäri Keski-Maata, joten eiköhän me kontulaiset reissata kolmannentoista kerran The Miittiin!

Paikka
Leirikeskuksen osoite on:
Lapjärventie 390
49760 Suur-Miehikkälä
Google Maps ei ainakaan heitä ihan oikeaan kohtaan, oikean risteyksen kohdalla on numero 378. Eli tämä.

Eowynofmay kävi taannoin ennen ensimmäistä Lapjärvimiittiä paikan päällä ja laittoi toiseen topikkiin kuvia miittipaikasta. Myös muutaman edellisvuoden miittikuvia selaamalla saa vähän osviittaa paikasta, ainakin suomentolkienseura.fi -osoitteesta löytyy tapahtumaraportteja, joihin yleensä olen liittänyt kuviakin.

Majoitustiloja on 2, päärakennus (28 hlöä) ja saunapirtti (10 hlöä). Näistä paikoista 5 on varattu tänä vuonna järjestäjille, ja luultavasti entiseen tapaan linnoittautudumme päärakennuksen keittiön takaiseen tilaan. Lisäksi omilla patjoilla & muilla makuuvarusteilla saa majoittua enemmänkin ihmisiä. Kaikkien on kuitenkin tuotava vähintään omat lakanat.

Sekä päärakennuksessa että saunatuvalla on keittiöt. Kylmä- ja pakastintilaa on päärakennuksen keittiössä ihan runsaasti, sekä astioita ja keittovälineitä. Saunatuvan keittiö on pienempi ja sopii paremmin pieniin yöpalakokkailuihin ja sen sellaisiin, isommat ruokailut kannattaa toteuttaa päärakennuksella. Muistaakseni vedenkeitintä ei ollut, mutta kahvinkeitin kyllä löytyy.

Päärakennuksessa on yksi pienehkö suihku sekä useampi vesivessa, saunalta löytyy sitten varsinaiset peseytymistilat. Myös saunatuvalla on vesivessa. Juokseva vesi löytyy molemmista rakennuksista. Sauna on kohtuullisen tilava puusauna, josta pääsee lyhyellä hilpaisulla saunatuvan omaan rantaan, jossa on aika matalaa ja mutapohja. Muutaman metrin pidemmällä toisessa suunnassa on yleinen uimaranta, jota voimme myös tottakai vapaasti käyttää. Naku-uinneille vaan ei julkiselle rannalle saisi saunasta suoraankaan mennä. Vaikka olisit hyväkin uimari, älä mene yksin uimaan, ota valvojaksi joku rannalle tai kaveri mukaan vahinkojen varalta!

The Miiteissä on käytäntönä laittaa ohjelmaan erikseen miesten ja naisten saunavuorot, mutta mikäli sauna alkaa näyttää tyhjältä vuoron alkaessa, hypätään seuraavaan vuoroon. Viimeisenä vuorona on aina sekasauna.

Miittialueelta saa poistua miitin aikana, mutta mikäli lähdet Lapjärventien ja järven rajaaman alueen ulkopuolelle, ilmoitathan lähdöstäsi jollekin järjestäjälle ja kerrot arvioidun takaisinsaapumisajan.
Lähin kauppa on kahdeksan kilometrin päässä Pyhällön pienenpieni (ja kallis!) Sale, josta saa tarvittaessa haettua täydennyksiä. Varsinaiset miittiostokset kannattaa kuitenkin ajoittaa johonkin isompaan kauppaan. Esimerkiksi Kouvola on aika monelle tulijalle matkan varrella eikä enää kohtuuttoman kaukana miittipaikasta.

Ennen miittiä
The Miitti järjestetään torstaista sunnuntaihin 31.7.-3.8.2014, ja sen ilmoittautuminen alkaa 7.7.2014 klo 18 osoitteessa http://kontu.info/tapahtumat. Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa Vihreään lohikäärmeeseen kirjautunut ("kontulainen"), Tolkien-seuran jäsen tai muu Tolkienista kiinnostunut. Miittiin mahtuu 50 miittiläistä, joista 33 ensimmäistä (eli järjestäjät huomioiden ilmoittautumislistassa numeroon 38 asti) ovat oikeutettuja leirikeskuksen sänkypaikkaan. Loput tuovat omat makuuvälineet. Ilmoittautumiskaavakkeella voi ilmoittautua myös varasijalle; peruutuksia tulee melkein joka kerta, ja paikka saattaa hyvinkin aueta.
Kerro ilmoittautuessasi myös saapumispäiväsi. Miittiin voi saapua torstaina tai perjantaina, jolloin hinta hiukan muuttuu.
Ilmoittautumisen yhteydessä saat maksuohjeet sähköpostiisi, joten käytäthän oikeaa sähköpostiosoitetta!

Miitin hinta on torstaina tulevalle jäsenelle 27euroa, muille 32 euroa, perjantaista 20/25 euroa. Sillä katetaan leirikeskuksen vuokra sekä seuran tarjoamat ruokailut. Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n jäsenille hinta on siis matalampi. Miitin eräpäivä on 21.7.! Mikäli maksu ei parin pankkipäivän jälkeen näy seuran tilillä, ilmoittautuja ei saa osallistua miittiin ja paikka siirretään seuraavalle. Ilmoittautunut ei myöskään saa osallistua myöhempiin seuran maksullisiin tapahtumiin, ennen kuin rästimaksu on hoidettu. (Tällä käytännöllä haluamme taata, että miittiin saapuu vain sellaisia, jotka ovat myös osallistuneet kustannuksiin siinä missä muutkin.) Jos maksun kanssa on ongelmia, ota yhteyttä rahastonhoitajaan (Micco, rahastonhoitaja@suomentolkienseura.fi). Miitin voi peruuttaa eräpäivään asti ilman miittimaksun maksamista, ja tuolloin myös jo maksettu miittimaksu palautetaan. Jos peruu vasta eräpäivän jälkeen, rahoja ei valitettavasti palauteta.

Käytössä on myös perhealennus, mikäli perhe matkustaa suuremmalla joukolla. Kokeilemme tätä aluksi käytännöllä, jossa yksi lapsi pääsee vanhemman mukana miittiin puoleen hintaan. Alennus koskee vain Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n jäseniä.

Myös alaikäiset, kuitenkin vähintään 14 vuotta tänä vuonna täyttävät (2000 syntyneet), saavat osallistua miittiin ilman vanhemman mukanaoloa. Alaikäisten tulee toimittaa vanhempiensa tai huoltajansa allekirjoittama vastuuvapauskaavake. Tämä on käytännössä vain tae siitä, että alaikäisellä on huoltajansa lupa osallistua miittiin. Lomakkeen voi toimittaa etukäteen postitse tai tuoda miittiin. Mikäli toimitat kaavakkeen miittiin, huolehdi se ensi töiksesi tapahtumavastaavalle. Kaavakkeeton alaikäinen voidaan poistaa tapahtumasta. Huoltajansa mukana miittiin tuleva alaikäinen ei tarvitse vastuuvapauskaavaketta.

Miitin aikana
Tapahtuman järjestäjänä on Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Tapahtuma noudattaa Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n miittisääntöjä sekä Suomen lakia. Mikäli kysyttävää ilmenee, tapahtumavastaava (Jasdril) vastaa mielellään. Jokainen kuitenkin lähtökohtaisesti on paikalla omalla vastuullaan, eikä Tolkien-seuralla ole velvollisuutta korvata esim. rikkoutunutta tai kadonnutta omaisuutta.

Miittiin voi saapua torstaina klo 15 jälkeen. Samana iltana pidetään myös lyhyehkö infotilaisuus sitten, kun kutakuinkin kaikki ovat saapuneet (yleensä klo 19-20). Perjantaina pidämme tarvittaessa uuden infotilaisuuden. Sunnuntaina poistuminen tapahtuu puolenpäivän jälkeen, kun paikat on yhdessä siivottu ja yhteiskuva miitistä otettu.

Muutoin aikataulu on vapaata yhdessä hengailua, pelailua, syömistä, saunomista, osallistujien suunnittelemaa ohjelmaa, mitä ikinä keksitäänkin. The Miitti eroaakin pienemmistä miiteistä siten, että seura tarjoaa useamman miittihintaan sisältyvän ruokailun. Aamupaloilla on tarjolla yleensä leipää, leikkeleitä, juustoa, vihanneksia, puuroa, jogurttia ja sen sellaista. Välipalat koostuvat pitkälti samoista herkuista sekä jos puuroa on aamulla jäänyt, rieskaleivästä. Perjantai-iltaisin on grillattu (viime vuonna grillattiin vartaita vaihteluksi makkaralle ja varmaan tänä vuonna uudestaan) sekä lauantai-iltaisin on paistettu muurikkalettuja. Seuran tarjoamien ruokailujen takia on tosi tärkeää, että kerrotte ilmoittautumiskaavakkeessa ruokavalionne ja allergianne, pyrimme ottamaan ne mahdollisimman hyvin huomioon.

Viime vuosina miittiläiset ovat järjestäneet jossain vaiheessa miittiä retken leirikeskuksen lähellä sijaitsevaan Salpamuseoon. Ohjelmaa voi järjestää kuka tahansa halutessaan. Esimerkiksi pikkujoulumiitissä nähtiin pukin vierailua ja karjunvalvojaisia ja vuosijuhlamiitissä oli sketsiohjelmaa juhlaillallisen väleissä. Ohjelmasta voi ilmoittaa etukäteen tai järjestää sitä spontaanisti paikan päällä. The Miitit ovat perinteisesti olleet muita miittejä ohjelmarikkaampia, ja esimerkiksi Luontopolku tullaan järjestämään tänäkin vuonna. Ohjelman suunnittelulle on erillinen topikki täällä.

Miitin aikana kaikkia helpottaa, kun jokainen tekee oman osansa paikan siisteyden ylläpitämisestä. Ei puhuta mistään isoista siivousurakoista, mutta jokainen miittiläinen voi esim. täyden roskiksen havaitessaan tyhjentää sen, huolehtia omat ruoanlaittovälineensä puhtaiksi ja tehdä muita vain pari minuuttia vieviä askareita viikonlopun aikana. Ja tämä koskee ihan jokaista.

Miittiin saa myös tulla käymään ilmaiseksi päivävierailulle tutustumaan toimintaan, moikkaamaan kavereita, osallistumaan kokoukseen jne. Sen sijaan jos päivävierailu kestää pitkään ja tarkoituksena on tulla miittaamaan kuten muutkin paikallaolijat, tulee vierailijan muiden miittajien tapaan osallistua paikan vuokrakuluihin. Siinä missä koko miitin ajan olevat maksavat miittimaksun, maksaa päivämiittaaja viiden euron suuruisen päivämaksun. Tähän ei toistaiseksi oteta mitään tuntirajoja käyttöön, koska luotamme, että omatunto riittää kertomaan, missä on tutustumisen ja miittaamisen raja.
Päivävierailumaksu on otettu käyttöön, koska jo pitkään on pohdittu, että on miittimaksun maksaneita kohtaan hiukan epäreilua, että joku tulee yhtä lailla käyttämään tiloja ja miittaamaan osallistumatta vuokrakuluihin. Myös jotkut päivävierailijat ovat poteneet huonoa omaatuntoa samasta syystä.

The Miitin ohjelma
Miitin ohjelma löytyy täältä

Muistilista miittiinlähtijälle
- Ilmoittaudu 7.7. alkaen osoitteessa kontu.info/tapahtumat
- Maksa miittimaksu viimeistään 21.7. ja hoida myös mahdolliset vanhat rästit pois. HUOM! Jos maksat jäsenhinnan, tulee myös jäsenmaksu olla maksettuna!
- Sovi kyyditykset. Esim. tähän topikkiin alle on näppärää kysellä ja tarjota kimppakyytejä sekä huudella kyytiä vaikkapa isommilta juna-asemilta miittipaikalle. Kimppakyytejä on järjestynyt lähes aina Helsingistä, Tampereelta, Jyväskylästä, usein myös Turusta sekä Lahdesta julkisten liikenneyhteyksien varrelta. Älä kuitenkaan jaa osoitettasi tai puhelinnumeroasi tässä topikissa, vaan tee se yksityisviestitse (topikki on julkinen!). Kimppakyydit myös monesti pysähtyvät yhdessä kauppaan lähempänä miittipaikkaa.

Reppuun pakattavien muistilista:
- Vastuuvapautuskaavake, jos olet alaikäinen
- Lakanat
- Peseytymis- sekä saunomisvälineet, mikäli aiot saunoa
- Ruokaa - huomioi kuitenkin myös seuran tarjoamat ruokailut!
- Huom! Yhdistyksen margariinia (laktoositon) saa käyttää myös esimerkiksi omien leipien voiteluun. Eli jokaisen ei tarvitse ostaa sitä 200 gramman oivariinia vain miittisyömisiksi ;)
- Tarpeeksi (sään mukaisia) vaihtovaatteita kahdeksi tai kolmeksi yöksi
- Taskulamppu pimeitä iltoja varten
- Ajanvietettä lautapelien, elokuvien tai muun mukavan muodossa
- Rahaa kannattaa olla vähän ylimääräistä mukana

Kyydit

Jyväkylä
Jasdril (To)
1: Dracaena (etupenkillä)
2: lindëalda (takapenkillä)

Kouvolan rautatieasema
Henane (To)
1. Kointähti
2. Isilmírë
3. Gilan
4. Arkint

Tampere
Nerwende (To)
1. Vampirelady
2. Haltiamieli
3. Caele
4. Rhosgobella

Taavetti
May (To)
1. Olórin
2. Shetai
3.
4.

Helsinki
purr (To)
1. Merri
2. Otak
3. Círdan
4. Ragamorteral

(Sunnuntaina Miitistä myös heppuli)

Imatra - Lappeenranta - Taavetti
Titiuu (To)
1. Elenë
2. Steelsheen
3. Lilyenia/Sindoria
4.
5.
6.
7.
8.



[kontu=osallistujat]30[/kontu]
 
Huhuilen jo näin hyvissä ajoin, että olisiko kimppakyytimahdollisuutta Hämeenlinnasta, Lahdesta tai Kouvolasta eteenpäin? nimim. "Vankkuriton vorssalainen"
 
Kyyti Helsingistä/muualta pääkaupunkiseudulta kelpaisi myös. Voin tarvittaessa toimia kakkoskuskina.
 
Minulla on autossa alustavasti kaksi paikkaa tarjolla (oletan kuljettavani myös kaksi tamperelaista järkkää) mutta tähän kyytiin lähtö tietää aina sitä, että mennään järkkäaikataulujen mukaan (ekana ja vikana paikalla) ja riski joutua lidl-orjaksi on kohtuullisen korkea.
 
Jos Nerwen ajaa Hämeenlinnan kautta niin voisin tulla kyytiin. Muussa tapauksessa tulen varmaan omalla autolla (tai tietty jos joku muu ajaa tästä läpi).
 
Mahtuuko tällainen pullero vielä mukaan Hämeenlinnasta, jos Caele ja tamperelaiset järkkäritkin tulevat? Lidl-orjaksi ryhdyn sujuvasti, sitähän minä normaalina arkenanikin olen. :grin:
 
Jos ja kun tulee järkyttävä määrä The Miittiläisiä Kouvolan Rautatieasemalle,
niin voi ottaa kyytiini neljä torstaina.

Mikäli kuitenkin käy niin, ettei kukaan halua tulla Kouvolan rautatieasemalle,
niin ajelen Haminan kautta ja viipyilen lomapäivinäni torilla ;)
 
Voi pläh, olen pitämässä lastenleiriä tuona viikkona. Jos on tilaa vielä siinä vaiheessa niin saatan ilmestyä paikalle lauantaina jahka leiriltä pääsen, mutta katsotaan sitä sitten lähempänä. Jos on kovin väsyttävä leiriviikko niin ei miun kannata tulla miittiin vain nukkumaan. Ja toisaalta en tiedä onko vastaavaa hyötyä tulla miittiin lauantai illaksi kun sunnuntaina lähdetään aamupäivällä jo pois.
 
Minut toivottavasti nädään miitissä, mutta vain tosiaan päivävierailuilla. Riippuu nyt vähän miten kroppa kuntoutuu kun on ollut vähän ongelmia.
 
Miitti-ilmoittautumisen ajankohtaa on ilmeisti aikaistettu tunnilla. Kaikkialla lukee klo 18 paitsi tapahtumasivulla ja ensimmäisen viestin listauksessa, joka kertoo osallistujat. Ilmeisesti jossain Facebookin näkymättömyyksissä (joka ei ole näkynyt ainakaan minulle) on ilmoitettu klo 17.

Olisi hienoa jos aikojen muuttamisesta tiedotettaisiin aikaisemmin, koska ilmoittautumiset on perinteisesti aina alkaneet klo 18.


Muoks!
äänekkäämmin -> aikaisemmin, koska tekee enemmän järki.
 
Olen tällä hetkellä Ruokolahdella. Mietin josko kukaan on tulossa Lappeenrannasta tai Kouvalasta minne voisin mennä junalla. Ei näy pysähtyvän enää Taavetin kohdalla.
 
Muissa uutisissa: tuon Mario Kart 8:n paikalle. Tuon todennäköisesti myös 27" telkkarinäytön. Mahdollisesti suostun myös lainaamaan sitä elokuvien katselua varten kunhan aikatauluista sovitaan riittävän selkeästi. Tosin ainakin öiden ajaksi voin tuoda sen päärakennukseen (pelailut siis ovat alarakennuksessa).

Mario Kart -turnaus ei nostanut hirveästi kiinnostusta, joten pysyttäneen pelkästään vapaassa pelailussa.
 
Muistutan, että miittipaikan läheltä kulkee linja-autoja Helsinki/Karhula-Lappeenranta välillä. Lähimmän pysäkin nimi on Pyhältö. Sieltä on helppo noutaa tulijoita. Pyhällössä on myös pieni Sale.
-------------------
Minun varaani ei muuten Helsingin suuntaisten kannata laskea kyytejä. Menen leikkaukseen nyt tulevana perjantaina, joten pystynen vasta miittiviikolla sanomaan olenko mitenkään matkustus-/ajokuntoinen.
 
Merri sanoi:
Miitti-ilmoittautumisen ajankohtaa on ilmeisti aikaistettu tunnilla. Kaikkialla lukee klo 18 paitsi tapahtumasivulla ja ensimmäisen viestin listauksessa, joka kertoo osallistujat. Ilmeisesti jossain Facebookin näkymättömyyksissä (joka ei ole näkynyt ainakaan minulle) on ilmoitettu klo 17.

Olisi hienoa jos aikojen muuttamisesta tiedotettaisiin aikaisemmin, koska ilmoittautumiset on perinteisesti aina alkaneet klo 18.

Osaako Konnun tapahtumajärjestelmä huomioida kesäajan? Tämän tapahtuman tiedothan on kai laitettu tuonne järjestelmään jo helmikuussa, niin tunnin heitto voisi mahdollisesti selittyä sillä.
 
Kiinnostaisi kyyti Lappeenrannasta (tahi obviously joukkoliikenteeltä mutta jos nyt sattuis), sekä sunnuntaina ensisijaisesti Helsinkiin, toissijaisesti takas Lappeenrantaan.
 
Miccoh: hyvä huomio, todennäköisesti ei osaa. Ainakin tunti puuttuu oikeaan suuntaan, koska kelloja on siirretty tunti eteenpäin.


Minä ja Otak haluaisimme kyydin Helsingistä. Olisi ihan kiva, ettei tarvitsisi julkisilla kuljettaa näyttöä mukana.
 
Ja sitten vieläpä venkslasin sitä aikaa eilen että se olisi oikein, näköjään venkslasin silti väärin. Siis klo 18 pitäisi alkaa.

Edit. Tai siis kun kerta aloititte jo niin väliäkös tuolla.
 
Myös minä ja Ringlad voisimme alustavasti toivoa pääsevämme kyytiin torstaina Helsingistä tai jostain sopivasta paikasta ja sunnuntaina takaisin. Pitää kuitenkin myöhemmin vielä selvitellä että saisiko tätä aikataulullisesti jotenkin yhdistettyä samalle suunnalle sijoittuvan mökkeilyvisiitin kanssa, jolloin kyytiä tarvitsisi mahdollisesti vain noin 0–1 suuntaan.
 
Minullekin kelpaisi kyyti sinne ja takaisin Helsingistä tai jostain lähiseutuvilta. Voin tarvittaessa toimia kakkoskuskina.
 
Minä kanssa ilmoittaudun Helsingistä/pk-seudulta kyytiä halajavien listaan (to & su),
 
Ylös