The Miitti 5.8 - 8.8.2021

Kiitokset kaikille miitistä, oli ihanaa miittailla pitkästä aikaa! Toivottavasti seuraavaa miittiä ei tarvitse odotella ihan näin pitkään.

Kiitokset myös omatoimisuudesta, kahdellakin järjestäjällä pärjäsi, kun kontulaiset on niin fiksua porukkaa. Mystinen viiskymppinen, jolle ei löytynyt omistajaa päätyi rahiksen kautta seuran kassaan. Sijoitamme sen viisaasti esim. uuteen lettujen paistolastaan. 😄
 
Kiitos Miitistä, erityisesti järjestäjille mutta myös koko miittiporukalle, joka yhdessä piti huolen siitä, että kaikki sujui hyvin. Tietysti kaikille kiitos myös maanmainiosta juttuseurasta läpi miitin. Totesin juuri, etten tainnut lopulta pelata itse yhtäkään peliä, mutta niitä oli sitäkin hauskempi seurata vierestä. Tämä koskee varsinkin Secret Hitleriä.

Merkillepantavaa mielestäni oli, että tässä miitissä kolmasosa osallistujista edusti toista miittaajasukupolvea eli oli paikalla vanhempansa/vanhempiensa kanssa. Näin ne hyvät harrastukset periytyvät vanhemmilta lapsille.

Kointähdelle erityinen kiitos avusta ja opastuksesta saunan lämmityksessä torstaina. Muuten olisi saattanut jäädä saunominen väliin siltä illalta.

Muoks: Mitä Enttiseen tulee, sitä keppostelua oli hauska seurata. Pelkään ehkä yllyttäneenikin nauramalla vinkeimmille tempauksille.
 
Last edited:
Kiitos kaikille seurasta ja Samoojalle kyydeistä! Tanssijoille erityiskiitos tanssimisesta :)

Unohdin viime The Miitin jälkeen raportoida, mitä Enttinen silloin minulle tokaisi, mutta tieto on edelleen yhtä ajankohtainen: "Sie olet kiinnostunut noista hassuista asioista." Näinhän se on! Enttinenkin on hassu, mutta totuudenmukainen. Sitä paitsi tällä kertaa hän analysoi muovitukaanin nokkaa, että se on vääränmuotoinen varikselle, variksen nokka olisi lyhyempi.
 
Ylös