Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Ulvila näkyy menettäneen kaupunkioikeutensa 1558, jolloin Pori perustettiin Kokemäenjokisuun siirryttä lännemmäs. Minulla ei ole tietoa, että Ulvila olisi sittemmin nimittänyt itseään kaupungiksi muuten kuin menneessä aikamuodossa. Näkyy toki parikymmentä vuotta sitten ottaneen muodin mukaisen nimen käyttöön.

Samoihin aikoihinhan perustettiin Helsingen pitäjään kaupunki, joka alkuperäisen sijaintinsa mukaan sai nimen Helsingfors. Pitäjästä käytettiin myöhempinä aikoina nimeä Helsingin maalaiskunta, joka ehdittiin vielä muuttaa 70-luvulla kauppalaksi pariksi vuodeksi ennen muutosta kaupungiksi. Vantaa nimi otettiin käyttöön kunnan muuttuessa kauppalaksi, koska naapurissa oli jo Helsinki. Sitä ennen oli vielä ajatuksia erottaa maalaiskunnan ja Espoon (joka ei myöskään ole vastaus, ollen vielä sota-aikaan enimmäkseen maaseutua) taajaväkisiä yhdyskuntia, kuten Malmi, Tikkurila ja Leppävaara, omiksi kunnikseen tai kauppaloikseen, mistä jäi jäljelle vain Kauniainen.

Oikea vastaus on siis yhä hakusessa.
 
Joskus on luullakseni ollut olemassa "Uusikaupunki" -nimisen kaupungin ympärillä sijainnut Uudenkaupungin maalaiskunta, mutta tuo "osakeyhtiö" -vihje viittaa ehkä johonkin muuhun vastaukseen.
 
Niin näkyy olleen, kuten myös Kristiinankaupungin maalaiskunta, joka on jo sata vuotta sitten ottanut nimekseen Tiukka. Kyseinen kunta kuitenkin nimenomaan kutsui itseään kaupungiksi eikä maalaiskunnaksi. Kyseessä ei ollutkaan varsinaisesta maaseudusta vaan asuinalueesta, joka erotettiin laajemmasta maalaiskunnasta, mutta ei ollut hallinnollisesti kauppala tai kaupunki.
 
Missäköhän ajassa liikumme? Osakeyhtiöistä tulee mieleeni metsäteollisuus ja metsäteollisuudesta Enso.
 
Laaja aikaikkuna on luonnollisesti vuodesta 1865, jolloin kunnallishallinto erotettiin seurakunnista ja maalaiskunnat syntyivät, vuoteen 1977, jolloin tuli voimaan uusi kuntalaki. Tarkemmin sanoen yhtiö perustettiin 1907 ja erotettiin omaksi kunnakseen 1922.
 
Kulosaaren huvilakaupunki oli vuonna 1907 perustettu yhtiö, joka osti Kulosaaren tarkoituksenaan luoda sinne aikansa muodin mukainen esikaupunki. Kun se erotettiin Helsingin maalaiskunnasta, viralliseksi nimeksi jäi Kulosaaren huvilakaupunki. Saaren keskiosien suunnitelmat jäivät valitettavasti toteutumatta, joten jugend-talojen sijaan sinne nousi 60-lukulaisia kerrostaloja, kun Kulosaari oli liitetty Helsinkiin suuressa alueliitoksessa 1946, jolloin Helsinkiin liitettiin suuret osat maalaiskunnasta ja kaikki siitä erotetut kunnat eli Kulosaaren huvilakaupunki, Huopalahti ja Oulunkylä sekä Haagan kauppala.

Telimektar esittäköön kysymyksensä.
 
Miksi Britannian jakobiiteilla oli tapana juoda malja pienen mustatakkisen herrasmiehen kunniaksi?
(...to the little gentleman in the black velvet waistcoat )
 
Eikö waistcoat ole semmoinen liivi, jota muinaisia sivistyneinä aikoina herrashobitit pitivät takin alla?

Mitä tulee vastaukseen, en osaa sanoa muuta kuin että Charlie is my darling. Aye.
 
Jakobiitit (joita ei tule sekoittaa jakobiineihin) olivat siis Englannin, Skotlannin ja Irlannin syrjäytetyn kuninkaan James eli Jaakko toisen (Skotlannissa seitsemännen) ja tämän maanpaossa eläneiden jälkeläisten kannattajia. He järjestelivät 1700-luvun alkupuolella kapinoita nostaakseen nämä takaisin valtaistuimelle ja harrastivat erilaisia vaivihkaisia rituaaleja ja peiteilmausten käyttöä.

Muoks: Tässä tapauksessa "pieni samettiliivinen herrasmies" ei kuitenkaan viitannut mihinkään kuninkaalliseen henkilöön.
 
Last edited:
Waistcoat man on varis eli crow, ja C.R.O.W. tarkoittaa ”Charles Reigns Over William”. Just Kidding, mutta ei tämä ilman uusia vihjeitä avaudu, eihän?
 
Maljan juonnilla kunnioitettiin erästä Stuartin suvulle tehtyä konkreettista palvelusta, tai ainakin vihollisille aiheutettua konkreettista menetystä. Tekijä ei ollut varis.
 
Vallananastajakuningas William kolmannelle sattunut tapaus, johon mustaliivinen "herrasmies" liittyi, ilahdutti Williamin vihollisia, jakobiitteja.
 
Pienestä mustaan samettiliiviin pukeutuneesta herramiehestä tulee minulle lähinnä myyrä mieleen, mutta Williamiin kohdistuneista myyräntuhoista en kyllä ole kuullut. Lienevätkö moiset otukset käyneet tuhoamassa kuninkaallisen juuresvaraston sisällön.
 
Pienestä mustaan samettiliiviin pukeutuneesta herramiehestä tulee minulle lähinnä myyrä mieleen

Taidan hyväksyä vastauksen riittävän oikeansuuntaisena. Oletan että otuksen ulkomuodon perusteella tarkoitit maamyyrää eli kontiaista (Talpa europaea) vaikkei se juureksia syökään. Kyse oli vakavammasta myyräntyöstä:

In 1702, William died of pneumonia, a complication from a broken collarbone following a fall from his horse, [ … ]
Because his horse had stumbled into a mole's burrow, many Jacobites toasted "the little gentleman in the black velvet waistcoat"


 
Last edited:
Ylös