Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Yhdeksi sellaiseksi rajoitteeksi voisi ymmärtää eristämisen, mutta siinä ei ole mitään uutta ja merkillistä. No ei färsaartelaisten salaisessa aseessakaan oikeasti ole; se luotiin, koska vaihtoehdot olisivat olleet paljon hitaampia.

Kalastus on färsaarelaisille kaikkein merkittävin tulonlähde ja hyvänä kakkosena on kalanviljely. Vuonna 2003 kalaa saatiin sillä tavalla noin 62 000 tonnia. Sitten iski tarttuva lohen anemia ja vuonna 2004 tuotanto putosi 37 000 tonniin. Sittemmin tuotantoluvut ovat nousseet.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
He kykenevät tunnistamaan taudin, koska heillä on riittävästi kokemusta ja varautumista tautien tunnistamiseen laboratoriomenetelmin.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
No tuon vastauksen voin jo hyväksyä. Tarttuvaa lohen anemiaa aiheuttava virus leviää vedessä, taudille ei ole parantavaa lääkettä ja kuolleisuus on suuri. Pidettiin tärkeänä hankkia hyvät testauslaitteet, koska näytteiden tutkiminen emämaa Tanskassa kestäisi liian kauan. Färsaarelaisissa laboratorioissa pystytään käsittelemään 600 näytettä kahdeksassa tunnissa. Samoilla laitteilla pystytään analysoimaan myös ihmisistä otettuja näytteitä, joten testaa-jäljitä-eristä-ketju toimii saarilla oikeasti. Yhden arvion mukaan kuudennes väestöstä on testattu, toisen 10 %. Muiden maiden laboratorioita vaivaava välinepula ei haittaa färsaarelaisia labroja - ilmeisestikin kalalabroille myydään yhdenlaisia välineitä ja ihmislabroille toisenlaisia, vaikka niitä voikin käyttää ristiin.

Oloneuvokselle vuoro.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Pagba osaa esittää kysymyksen kiitettävän salaperäisesti huomioon ottaen vastauksen tavanomaisuuden.

Koska minulla ei ole kunnon kysymyksiä, kysytään kunnista. Montako alle sadan asukkaan kuntaa Ranskassa oli vuoden 2018 alussa?
 

Laichalaf

ben enyd
Olen mielestäni lukenut että Ranskassa oli joskus joitakin kuntia joissa ei ollut lainkaan asukkaita, ja niiden virkamiehet olisivat asuneet toisessa kunnassa... liekö väärä muistikuva. Tähän kysymykseen voisin vastata vaikka 144, huomattava määrä. Perustan tämän Alppihiihto- ja erämaavaelluskylien määrään, niissä kun harvat asuvat mutta useat käyvät hommissa.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tähän kysymykseen voisin vastata vaikka 144, huomattava määrä. Perustan tämän Alppihiihto- ja erämaavaelluskylien määrään, niissä kun harvat asuvat mutta useat käyvät hommissa.
144 on tusina tusinaa eli krossi, ja sitä on epäkohteliasta käyttää ihmisistä. Tai hobiteista. Mutta ranskalaiset... ehkä kuitenkin.

Muuten, en oikeastaan tiedä mitä lukumäärää olen itse arvannut. Toivottavasti kuitenkin se on oikea.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Lisävihjeenä sanottakoon, että Ranskassa säädettiin erikseen yhdeksän kunnan hallinnosta Meusessa, koska ne olivat tuhoutuneet Verdunnen taistelussa, mutta niitä ei lakkautettu, koska niiden sanottiin kuolleen Ranskan puolesta. Muita sodassa tuhoutuneita kyliä kyllä lakkautettiin ja liitettiin toisiin. Osa niistä on ollut autioita siitä lähtien, vaikka osaan palasi pieni osa asukkaista. Nykyään näistä kuusi kuntaa on olemassa vailla yhtäkään asukasta. Sitä paitsi muista Ranskan kunnista vähäväkisin on Rochefourchat, jossa on jäljellä vain yksi vakinainen asukas. Kolmen asukkaan kunta saattaa olla toiseksi vähäväkisin. Kaikki suomenkieliset arvaukset ovat jääneet vajaiksi.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Ai suomenkieliset? Tonnerre de Brest! Hetken jo luulin... Hyvä on, suomea siis, tuhannen tulimmaista! Arvaan intuitiivisesti (ommmm) että oikea vastaus on välillä 1914-1918, siis olkoon 1916. Somme!

P.S. Miten tarkasti täytyy tietää? Tulen aina hysteeriseksi kun numeroista on kysymys, pihkuran pahkura.
 

Japp

Kontulainen
Piirsin mieleeni Ranskan kartan, ja koska en osaa yhtään sanoa, kuinka pieniä kyliä mahdetaan laskea kunniksi, vastaan 1765
 

Laichalaf

ben enyd
Suomen taajamissa, joita on 750, asuu aina yli 200 ihmistä. Ranskan commune voinee siis tarkoittaa huomattavan vähäistä rakennettua aluetta, kenties 'Kulmakuntaa' tai ehkä jopa 'perä'ä tai 'Böle'ä. Näiden määrä Suomessakin on vallan suuri, liekö näitä koskaan edes laskettu muiden kuin sosiologiaa harrastavien maantieteilijöiden toimesta. Näin ollen nostan arvaustani tasolle, jonka luulisin olevan mahdollinen Ranskan kaltaisessa väkirikkaassa maassa. 400, eikä vastaus liity mitenkään Spartaan, tuohon ruumiinkulttuuristaan tunnettuun Kreikkalaiseen kaupunkiin.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon alle sadan asukkaan kuntien lukuarvon: se on Ranskan valtion luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Voihan vastaus muutamia satoja kuntia suuntaan tahi toiseen heittää ja on silti erinomaisen tarkka. Vielä ei kenenkään vastaus ole ollut lähellä, joten lisävihjeenä sanottakoon kuntien kokonaismäärän olevan 35 416.
 

Laichalaf

ben enyd
Kyllä tuohon määrään pitää varmaan laskea sitten neljän-viiden talon 'Korvenperät'kin mukaan. Nyt ei siis puhuta mistään Vestanfjärdin keskustasta, joka on oikea metropoli verrattuna 1 asukkaan kommuuneihin, vaan Kaamasen tai Sevettijärven keskustojen kaltaisista paikoista joissa on vaikea löytää muuta asutusta kuin se mikä on näkyvillä tien varressa. On siis syytä nostaa jälleen arviota. Vastaan siis vaikka 12020, koska se on mukavan pyöreä luku vuosissa.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Siispä vastaan 12021 ja mietin mielessäni, onko Laichalaf lähempänä totuutta kuin minö.
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Pelkäsinkin arvausten tässä vaiheessa menevän rutkasti yli.
Ranskassa on liki yhtä monta yli sadantuhannen asukkaan kaupunkia kuin Suomessa on yli 20 000 asukkaan. 10 000–100 000 asukkaan kuntia on yli 20 kertaisesti. 1000–10 000 asukkaan kuntia on liki kymmenen kertaa 10 000–100 000 asukkaan kuntien määrä. Sadasta tuhanteen asukasta on kuntien yleisin koko, näitä on 2,5 kertaisesti kuin 1000–10 000 asukkaan kuntia. Joka laskee oikein tämän luvun, voi jakaa sen seitsemällä eikä osu liian kauaksi alle sadan asukkaan kuntien määrästä. Laskunsa voi tarkistaa ynnäämällä saadut määrät yhteen, joista pitäisi tulla n. 35 000.
 
Ylös