Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Nyt kun muistaisin, missä maassa Sarajevo on, niin veikkaisin sitä Itävalta-Unkarin sikasotavastustajaksi. Mutta kun en muista.

Muoks: Vähäinen maantiedon taitoni on siis peräisin siltä ajalta, kun Jugoslavia oli vielä olemassa. Ei mitään käsitystä, mihin kappaleeseen Sarajevo Jugoslavian hajotessa jäi.

Sarajevo on nykyään Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunki ja Laukaukset ampui Bosnian serbialainen Gavrilo Princip. Sarajevon Laukaukset eivät sinänsä liity mitenkään "Sikasotaan", mutta Serbia ja Itävalta-Unkari, jotka siis olivat arvuuttelemani selkkauksen osapuolet, liittyvät molempiin. Vuoro vaikka Pagballe, joka arvasi Itävalta-Unkarin.

Hmh. Jatketaan oudon nimisten sotien parissa. Missä ja miten käytiin kukkasotaa?

Liittyyköhän tämä mitenkään ruusujen sotaan? Veikataan kuitenkin että kyseessä on Viro, jossa neuvostovallan aikana patriootit kävivät kukkaseppelöimässä itsenäistymisen muistomerkin.

Hollannissa tulppaaninsipuleilla vastapuolta heitellen.

Ei Virossa (eikä muissa Baltian maissa) eikä Hollannissa.

Ensimmäinen kukkasota käytiin Woodsotockissa 15. elokuuta 1969 New Yorkin osavaltiossa Bethelin pikkukaupungin liepeillä White Laken kylän kyläkaupassa. Vastakkain olivat Ekohippien ja Pilven Veikkojen liittokunnat, jotka ottivat yhteen donitsien ja suklaan hallinnasta. Taisteluvälineinä olivat kukkaseppeleet, rauhanlippukepit ja vesipiiput, mutta sota päättyi ratkaisemattomaan osapuolten hajaantuessa etsimään lisää hampun kukintoa eli "kukkaa" piippuun pantavaksi ennen Ravi Shankarin keikkaa.

Hyvä arvaus, mutta ruusupusikkoon meni.

Isil vastasi ensimmäisenä, että sodassa käytettiin ei-tappavia aseita (tai ainakin aseita ei-tappavalla tavalla, koska mitä tahansa esinettä voi käyttää tappamisen apuvälineenä) ja siinä hän oli ihan oikeassa.

Ranskan hovissa, jossa Marie Antoinette ja kuningas Ludvig en-muista-kuinka-mones riitautuivat siitä, minkä värisiä ruusuja ruusutarhassa pitisi kasvaa. Niinpä kumpikin vuoron perään kaivautti toisen istutettaviksi määrämät ruusut ylös ja määräsi tilalle toisen värisiä. Sota loppui vasta, kun osapuolet hovimarsalkan heille lopen uupuneilta puutarhureilta välittämien pyyntöjen johdosta suostuivat jakamaan ruusutarhan kahteen osaan, joissa kumpikin sai rauhassa kasvatuttaa itse haluamiaan ruusulaatuja.

Tuo olisi ollut sotaa leikkisässä mielessä niin kuin tyynysota, mutta kukkasodassa ei ollut mitään leikkisää. Ihmisiä kuoli, joskaan ei taistelukentälle, paitsi tietysti vahingossa.

Ehkä Meksikossa ennen eurooppalaisten kulttuurintuhoajien saapumista. Uhrattaviksi vangittujen vihollissoturien nahkoista leikeltiin kivoja kukkakoristeita?

Telimektarin vastaus kutkutteli muistia. Nytpä mietin, eikö vain kukkasota olisi ollut nimitys nimenomaan niille sodille, joita asteekit kävivät ainoana tarkoituksenaan "normaalin" aluevaltauksen tai resurssien ryöstelyn sijaan napsia vastapuolen sotajoukoista vankeja, jotka sitten kiikuttivat pyhiin paikkoihinsa jumalille uhrattaviksi.

Ensimmäinen lähde, joka käsitteen mainitsi, kertoi pitkällisestä kuivuudesta ja tarpeesta lepytellä jumalia runsain ihmisuhrein. Asteekit toki olivat asialla nykyisen keskisen Meksikon alueella. He hyökkäsivät naapuriensa kimppuun uhrattavien vankien toivossa, mutta myös naapureilla oli samanlaisia pyrkimyksiä. Niinpä he sopivat rituaalinomaisista taisteluista, joissa vangitut soturit uhrattaisiin jumalille. Sotureille tämä passasi, sillä he pitivät uhratuksi tulemista kunniallisena kuolintapana. Kukkasodassa kuolemiselle oli oma käsitteensä, xochimiquiztli, joka tarkoitti kukkaiskuolemaa, onnekasta kuolemaa.

Toinen lähde piti ensimmäistä lähdettä epäluotettavana ja totesi, että kukkasodat saattoivat olla silkan poliittisen ajattelun tulosta. Niihin osallistui tasamäärä sotureita kummaltakin puolelta sovittuna aikana ja sovitussa paikassa. Heittoaseita ei käytetty, mikä korosti yksittäisten soturien lähitaistelutaidon merkitystä. Ajan mittaan kukkasodat heikensivät jo ennestään alakynnessä ollutta osapuolta, jolla oli vähemmän hyviä sotureita. Niitä nimittäin pystyttiin käymään pitkin vuotta sadonkorjuuajoista piittaamatta toisin kuin tavallisia sotia. Ne myös raaistuivat; alkuun harva kuoli niissä. Sitten tavallinen väki tapettiin ja ylimykset vapautettiin. Lopulta kaikki surmattiin.

Teli ja Isil käykööt kukkasodan siitä, kumpi jatkaa. Häviäjä pääsee taivaaseen auringon, tulen ja sodan jumala Huitzilopochtlin luokse.

Luovun kamppailusta tällä kertaa (vilkaistuani pikaisesti lintujen lentoa, pilvien muotoja sekä maksamakkarapötkön leikkuupinnan rakennetta).

Pysymme siis edelleen asteekkien parissa. Pagba jo mainitsikin, että uhrialttareilla kuolleet soturit pääsivät sodan ja auringon jumala Huizilopochtlin luo, missä heidän tehtävänsä oli toimia seurueena nousevalle auringolle. Samaan seuraan liittyivät myös taistelussa kuolleet. Vähemmän hienosti kuolleista hukkuneet ja salaman lyömät pääsivät Tlalocin ja Calchiuhtlicuen hoiviin, muiden oli tyytyminen Mictlanin koettelemuksiin - paitsi yhden ryhmän, joka katsottiin arvossa soturien ja veriuhrien arvoiseksi ja joka pääsi kuoltuaan liittymään laskevan auringon saattueeseen. Mikä oli tämä soturikuolemaan verrattavalla urheudella ja uhrautuvaisuudella kuolleeksi katsottu ihmisryhmä?

Voisiko kyseessä olla jumalille uhratut ihmiset?

Kysymyksestä käsittääkseni etsitään soturien ja uhrattujen joukkoon pääseviä. Veikkaan uskonoppineita.

Taistelussa kaatuneiden ja uhrattujen yhteinen määränpää auringon saattueen jäseninä tosiaan mainittiin, ja nyt etsitään kolmatta samaan kaikkein kunnianarvoisimpaan tuonpuoleiseen oikeutettua ryhmää. Uskonoppineet se ei ole, eikä ylipäätään mikään ammattiryhmä, sillä tuonpuoleisen kohtalon määritti asteekeilla kuolintapa.

Ehkäpä synnyttäessään kuolleet äidit?

Sulkakäärme taisi olla tärkeä hahmo asteekkimytologiassa, joten vastaan että käärmeen puremaan kuolleet.