Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Telimektar

Fundamentalisti
Kuten Creutzin sukunimestä ja myöhemmästä tehtävästä voi päätellä, kyse oli valtaneuvostason kaverista. Taalainmaasta tuli mieleen kruunun valvoman kaivos- ja metalliteollisuuden eli vuorikollegion ylin johto. Viimeisimmästä vinkistä tuli myös mieleen että ehkä Creutz oli toiminut holhoojahallituksen jäsenenä Kaarle X:n kuoleman jälkeen.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Suomen rikkaimmaksi mieheksikin kutsuttu ylhäisaateliin kuulunut Lorentz Creutz oli monen toimen mies, mutta tärkeimmillään hän oli erinäisissä tehtävissään vuorityön eli kaivostoiminnan hallinnoinnissa. Mirkka Lappalainen kirjoittaa hänestä teoksessaan Pohjoisen noidat ja tuo esiin tämän mielenkiintoisen muutoksen maanläheisestä pragmaattisesta tosikosta vimmatuksi noituuden juurijaksi - ja takaisin. Lappalainen esittää, että Creutz ei koskaan epäillyt itseään, ja kerran noituuden olemassaolon kannalle käännyttyään oli järkähtymätön. Noihinkin aikoihin monet pitivät koko ajatusta noituudesta mielettömänä, ja vielä useammat selittivät että Paholainen kykeni vain illuusioihin, ei muuttamaan jumalallista järjestystä. Creutzin johtamat Taalainmaan noitavainot tahrasivatkin jonkin verran tämän kilpeä monessa seurassa. Silti hänet valittiin myöhemmin amiraaliksi siviilitaustastaan huolimatta, mikä koitui hänen kohtalokseen: hän räjähti ilmaan lippulaivansa mukana vuonna 1676. Voimme vain arvailla, oliko kyseessä Blåkullan kosto.

Kaikki valta Telimektarille!
 

Telimektar

Fundamentalisti
Yritetään pysytellä korkealla tasolla tai ainakin kartassa ylhäällä.
Kuka Suomen tasavallan presidenteistä on syntynyt pohjoisimmalla paikkakunnalla?
 
Last edited:

Telimektar

Fundamentalisti
Kekkonen esiintyi mielellään reiluna pohjoisen jätkänä, mutta oli tosiasiassa liukas savolainen, syntyisin Pielavedeltä. Kajaania pohjoisempana hän ei asunut. Ahtisaari taas oli syntynyt Viipurissa, vaikka asui kouluaikoinaan Oulussa. Kumpikaan ei ole oikea vastaus. (Ja haen tässä tosiaan jotakuta Suomen virallisesti tunnustetuista tasavallan presidenteistä. Esimerkiksi Paavo Väyrynen ei kelpaa, vaikka hän kenties itse katsookin olevansa Suomen laillinen presidentti vuodesta 1994 alkaen.)
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
No tietysti Viipuri, peijoona sentään. Siispä Kyösti ”The Rock” Kallio ja Nivala.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Ei paha. Tutkimusteni mukaan Kyösti Kallio näyttäisi olleen toiseksi pohjoisimpana syntynyt presidenttimme.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Ei mitään havaintoa presidenttien syntymäpaikoista, mutta heitetään vaikka Svinhufvud, koska hänen nimensä on niin hauska.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Jassoo, seitsemää kahdestatoista esitetty. Koska Koiviston lisäksi Mannerheim ja Niinistö ovat syntyisin Varsinais-Suomesta, Halonen (luullakseni) Helsingistä ja Paasikivi tuskin kovin pohjoisesta (jostain päin Hämettä/Pirkanmaata muistaakseni), ei jäljelle jää kuin nro 1, Kaarlo Juho Ståhlberg, jonka syntymäpaikasta minulla ei ole aavistustakaan. Mutta kuten Mr. Holmes sanoi, kun on karsittu mahdottomat vaihtoehdot, jäljelle jää totuus, tuo liukas luikku.

P.S. Pirkanmaalle lisää kunniaa: Ukko-Pekka on kotoisin Sääksmäeltä. Tämä on varmaa tietoa!
 

Telimektar

Fundamentalisti
nro 1, Kaarlo Juho Ståhlberg
Oikein. K. J. Ståhlberg syntyi vuonna 1865 Kainuun Suomussalmella, jossa hänen isänsä oli tuolloin pappina. Koulunsa Ståhlberg kävi samalla paikkakunnalla kuin Kallio ja Ahtisaari, eli Oulussa. Tämä Ståhlbergin pohjoinen kotitausta oli minulle aikanaan yllätys.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Hämmentävää, kerrassaan, mutta pakko ottaa vuoro vastaan näin kovan, sanoisinko obsessiivisen yrittämisen jälkeen.

Siirtykäämme fiktion faktoihin. Toivottavasti kaikki tuntevat Don Camillon, kuuluisan pappismiehen Po-joen rantamilta, (elokuvien mukaan) Brescellon kaupungista, jossa hän piti yllä kauhun tasapainoa pormestari (ei siis komisario) Pepponen alias Giuseppe Bottazzin (kom.) kanssa Giovannino Guareschin kertomuksissa ja niistä sovitetuissa iki-ihanissa elokuvissa.

Tämä johdannosta. Monien mahdollisten kysymysten joukosta valitsemme kiusaksenne yhden visaisimmasta päästä. Aina puhutaan isä Camillosta, Don Camillosta ja toisinaan jopa toveri Camillosta, mutta mahtaako kenelläkään olla aavistusta siitä, mikä oli hänen sukunimensä?
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Onko hänen sukunimeään ylipäätään mainittu missään? Yritin aikoinaan sitä selvittää, mutta paraskin löytämäni vastaus oli muistaakseni vain laatua "tämä se ehkä vosi olla". Toisaalta on todella kauan siitä kun olen kirjat lukenut ja melkein yhtä kauan siitä kun olen leffat viimeksi nähnyt, joten saatan muistaa aivan päin seiniä. @eowynofmay ehkä muistaisi paremmin...
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Isil vastaa kysymykseen kysymyksellä, hieman haltiamainen asenne, toistaiseksi emme kommentoi. Mutta kysymyksemme on selkeä, odotamme yhä ytimekästä vastausta. Aivosolujen piristykseksi kuva lempeästä canonicosta/Fernandelista:3B40D25B-86F0-4C87-81DC-44448A68505C.jpeg
 
Ylös