Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Sellaisiakin saattoi toimia kyseisessä maassa sinä aikana, koska varsinainen sikiönlähdetys oli paitsi laitonta, niin myös vaarallista äidille, joka saattoi helposti menehtyä verenvuotoon. Toisaalta lapsikuolleisuus oli suurta, eivätkä poliisit olisi kiinnittäneet suurta huomiota taas yhteen lapsikuolemaan. Ainakin yhdellä näistä naisista oli hoitajan koulutusta, mutta kätilönä hän ei rikoksiaan tehnyt, kuten eivät muutkaan.
 

Isilmírë

Kuukivi
Olisivatko nämä naiset olleet majatalonpitäjiä, joiden varakkaammanpuoleisilla vierailla oli taipumus kadota jättäen irtaimen omaisuutensa emäntiensä kukkaroita lihottamaan?
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Se olisi herättänyt nopeasti viranomaisten huomion, sillä varakkailla on vaikutusvaltaisia sukulaisia ja ystäviä, jotka osaavat kysellä kadonneen perään. Näiden naisten uhrit olivat lähes kaikkien hyljeksimiä, joten pahin heistä, Amelia Dyer, sai rauhassa suorittaa liiketoimintaansa jopa vuosikymmenien ajan syyllistyen ehkä peräti 400 murhaan.
 

Isilmírë

Kuukivi
Olisivatko siinä tapauksessa kyseessä orpokotien pitäjät, jotka salaa tappoivat orpolapsiaan ja... ja.. vaikka myivät heidän ruumiinosiaan taikakaluiksi (minulla ei ole oikeasti hajuakaan, millä aikakaudella liikutaan, ja on tosi vaikea keksiä mitään tapaa hyötyä taloudellisesti yhteiskunnan hylkiöiden tappamisesta).

Muoks: Sweeney Todd -tyyppinen uhrien lihalla täytettyjen piiraiden myyntiliiketoiminta tuskin olisi saanut pyöriä rauhassa montaakaan vuotta, mutta tulipa nyt kuitenkin mieleen yhtenä vaihtoehtona.
 
Last edited:

Japp

Kontulainen
Ottivatko he hautausvakuutuksen(tjsp) uhrin nimissä, ja tämän kuoltua eivät käyttäneet tätä rahaa hautaamiseen? Olisiko maa Hollanti.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Isil käy jo niin lähellä kauheaa totuutta, että on paikallaan päättää tämän erän menevän hänelle.

Ahdistusvaroitus, erityisesti lapsen hankkineille!

Viktoriaanisen ajan Englannissa ei ollut luotettavia ehkäisymenetelmiä, eikä laillista ja turvallista aborttia. Sosiaalihuoltokaan ei ollut kehittynyt ja pienen lapsen yksinhuoltajaäidit olivat pakkoraossa; raha ei riittänyt lapsesta huolehtimiseen, varsinkaan jos työnantaja ei moraalisista syistä suvainnut aviotonta lasta työntekijällään. Lapsesta oli luovuttava ainakin väliaikaisesti, mutta kenelle hänet voisi antaa? Sukulaiset eivät halunneet skandaalia niskoilleen. Julisteissa ja lehti-ilmoituksissa yksittäiset naiset lupasivat pitää lapsesta hyvää huolta pientä maksua vastaan ja usein niin kävikin, paitsi jos lapsi myytiin saman tien eteenpäin. Toisinaan taas lapsi luovutettiin henkilölle, jonka ammatti tunnettiin käsitteellä baby farming. Hän oli kiinnostunut vain rahasta ja lapsen kasvattaminen olisi tiennyt sen menoa, joten käytännöllisintä hänen kannaltaan oli tappaa lapsi. Juomatta ja ruoatta laudanumlääkityksellä se kävi suhteellisen nopeasti, mutta joillekin se oli silti liian hidas menetelmä. En nyt tässä avaa suorasukaisempia surmaamistapoja, mutta poikkeuksellisen raakoja ne eivät olleet. Näiden sarjamurhaajien motiivina oli rahan ansaitseminen eikä kärsimyksen tuottaminen uhreille.

Lehti-ilmoitukseen vastaaminen toi epätoivoisen äidin tekemisiin hyvin miellyttävästi käyttäytyvän ja äitimäisen henkilön kanssa. Tämä kohteli mukana ollutta lasta hellästi ja vakuutti pitävänsä hänestä hyvää huolta. Hieman kummastusta herätti se, että viikottainen maksu ei kelvannut, vaan koko maksusuoritus täytyi antaa kerralla. Kun äiti kysyi kirjeitse lapsensa vointia, sai hän pian vastauksen, jossa vakuutettiin kaiken olevan kunnossa. Sen jälkeen kirjeisiin ei vastattu, eikä palvelun tarjoajaan saatu yhteyttä. Hän oli jo muuttanut toiseen paikkaan ja vaihtanut salanimeä. Jos maa alkoi liikaa polttaa jalkojen alla, Dyers saattoi teeskennellä mielisairauden oireita ja päästä joksikin aikaa lepäilemään mielisairaalaan. Sitten hän jatkoi liiketoimintaansa, joka lopulta ansaitsi hänelle silmukan kaulaan. Muut kollegat eivät olleet yhtä "toimeliaita", mutta murhaajia heistä oli joka ikinen.
 

Isilmírë

Kuukivi
Ihmisten kyky kammottaviin tekoihin ei kyllä lakkaa hämmästyttämästä. Mutta siirrytään vähän vähemmän kalmanhajuiseen aiheeseen:

Mitä luonnonkeinoa suomalaisissa maataloissa käytettiin ilmeisesti vielä 1900-luvun alkupuoliskolla estämään piimää kokkaroitumasta sen säilytykseen käytetyssä piimäpunkassa?
 

Isilmírë

Kuukivi
En ihmettelisi, vaikka jossain olisi niinkin tehty, mutta ihmiseritteet eivät näyttele minkäänlaista roolia hakemassani keinossa.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Koska saunasssa piimä kokkaroituu jokseenkin varmasti ja tervasta tulee ikävä lisämaku, keinona on varmaankin se kolmas perusniksi eli viina.
 

Isilmírë

Kuukivi
Sammakkoapa hyvinkin.

Törmäsin itse aiheeseen sattumalta jossain Facebookin ryhmässä, jossa väitettiin, että Venäjällä ja Suomessa olisi aikoinaan käytetty sammakkoja pitämään maito kylmänä. Kuulosti huuhaalta, mutta aiheen googlettelu toi luettavaksi luotettavilta vaikuttavia lähteitä, joiden mukaan piimässä (ei maidossa) olisi tosiaan ennen aikaan uitettu sammakoita sen säilyvyyden parantamiseksi. Ilmeisesti sammakon oletettiin sekoittavan piimää räpylöillään, ja jonkinlaisena kylmäkoneenakin sen kaiketi oletettiin toimivan. Kemia-lehden vuoden 2016 numerossa 3 selitettiin, että tosiasiassa sammakon ihon peptidit tappoivat piimästä etikkabakteereja, mikä todellakin edisti sen säilyvyyttä jonkin verran.

Ole hyvä Telimektar, vuoro on sinun.
 

Telimektar

Fundamentalisti
1300-luvun alussa Haakon Pitkäsääri siirsi kuninkaallisen istuimensa Osloon. Mikä oli Norjan pääkaupunki ennen sitä?
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Vai olisiko ollut Nidaros?

edit: Tietääkseni on kuitenkin kysymys samasta paikasta eli Nidaros on Trondheimin vanha nimi.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Muistelen, että suhteellisen vasta lukemassani Seppo Saraspään Kaulahopeiden tarussa mainittiin juuri Tikin ehdottama Nidaros norjalaisten kruununtavoittelijoiden päämääränä. Tämä ei minua lannista, vaan vastaan Bergen.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Trondheim oli Norjan ensimmäinen pääkaupunki, ja esimerkiksi arkkipiispan istuin ja kuninkaiden kruunauspaikka säilyivät siellä pidempäänkin. (Tämä selittäisi jonkun kruununtavoittelijan innon päästä juuri sinne.) 1200-luvun alussa pääkaupunki oli kuitenkin jo siirtynyt Bergeniin, ja tämä oli se kaupunki josta Haakon V sitten siirtyi Osloon. Eli @Kointähti esitti minun kaipaamani vastauksen.
 
Ylös