Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Manfred von Richthofen oli ensimmäisen maailmansodan kuuluisin ja menestynein taistelulentäjä, kahdeksankymmentä pudotettua viholliskonetta. Huhtikuun 21. päivänä vuonna 1918 hänen onnensa kuitenkin petti. Ilmataistelun tiimellyksessä Sommen rintamalohkon yläpuolella yksittäinen anglosaksibarbaarien konekiväärinluoti lävisti paronin ja hänen legendaarisen punaisen kolmitasonsa. Kuolettavasti haavoittunut Richthofen pystyi vielä laskeutumaan hallitusti (vihollisen alueelle) ennen kuin veti viimeisen henkäyksensä.

Kysymys koskee sitä mitä tämän jälkeen tapahtui: Kuinka monta kertaa von Richthofen haudattiin?
 
Kolmesti. Ensin taistelukentälle, sitten oman maan multiin, mutta tämä oli rauhansopimuksen luovutusalueella, ja hänet siirrettiin uudestaan uuden rajan sisälle.
 
Kilpailuraportti ja muut sijoitukset löytyvät ainakin Tampereen Sanomista: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/574227/articles/1851628
Huomattavaa on, että kilpailuun mainitaan osallistuneen, automobiilin lisäksi Sid (21 v. norsu), Ben (6 v. hevonen) ja Ben Ali (pitkäkarvainen kaksikyttyräinen kameli) sekä tunnetuksi mainittu pyöräilijä, jota ei kuitenkaan katsota nimeämisen arvoiseksi.

Kolmesti haudattu lienee liian vähän, mutta kolmea pidetään yleisesti täydelliseksi luvuksi.

Kas, aika on armoton ja toiset vikkelämpiä. Korotan siis itseäni neljään.
 
Tylsiä nämä numeroarvuuttelut, joihin voi vain arvata oikean vastauksen.

Hämärrytän kolmeen ja puoleen.
 
Korotan siis itseäni neljään

Ja tämä on oikea vastaus. Liittoutuneet hautasivat punaisen paronin aikailematta lähimpään, Bertanglesin kylän hautausmaahan. Kelpo gallialaisen kylän asukkaat eivät kuitenkaan pitäneet siitä, että kirotut bochet mätänivät kylän omien vainajien seassa. Niinpä ranskalaiset viranomaiset siirsivät ruumiin seuraavana vuonna, 1919 Fricourtin sotilashautausmaalle. (Vuosiluku ranskankielisestä wikipediasta.) Vuonna 1925 Richthofenin ruumis siirrettiin Saksaan, Berliinin Invalidenfriedhofin sotilashautausmaalle (joka jäi sitten DDR:n puolelle). Ja lopuksi vuonna 1975 ruumis siirrettiin von Richthofenien sukuhautaan Wiesbadeniin (silloisen Länsi-Saksan Hessenissä).

Suomenkielisessä wikipediassa sanotaan myös että Göringin aloitteesta Richthofenille järjestettiin mahtavat valtiolliset hautajaiset vuonna 1938, mistä voisi saada mielikuvan viiteen kertaan tapahtuneesta hautaamisesta, mutta vuonna 1938 oli vain kyse uuden uljaan hautamuistomerkin pystyttämisestä.
 
Tämän kovin ansaitsemattoman voiton turvin kysyn ajankohtaisen kysymyksen välipäivistä, joita elämme. Mutta mistä johtuu tämä sanonta joulujen välillä?
 
Periytyisikö Venäjän vallan ajalta ja ortodoksikirkon läntisestä poikkeavasta kalenterista?
 
Ei, tämä ei liity kreikkalaiskatolisiin, jotka toki viettävät Venäjällä juhlia kaksi viikkoa myöhemmin juliaanisen kalenterin mukaan. Välipäivät viittaavat nimen omaan päiviin joulun ja uudenvuoden välisiin arkipäiviin.
 
Jotta saataisiin jotain edistystä ennen uutta joulua, kuten vanha kansa sanoi, kannattaa pohtia enemmän tämän jälkimmäisen juhlan nykyistä nimeä, tarkoitusta ja historiaa.
 
No jos joulu oli alunperin vuoden vaihtumisen juhla, ja se on siis sijainnut aiemmin yhdessä talvipäivänseisauksen kanssa, mutta kristillisen kalenterin myötä vuoden vaihde siirtyikin nykyiseen 31. joulukuun päätteeksi?
 
Koska vuotta 0 ei ole ollut, JC:n syntymä ajoitettiin alun perin vuodenvaihteeseen.
 
Kointähti osui selvästi lähimmäs. Mietin näet, miksi puhutaan uudesta joulusta ja joulujen välistä. Kotimaisten kielten keskuksessesta löytyi vastaus:
”Monilla on tapana sanoa, että jotakin tapahtuu joulujen välillä. Lisäksi jotkut vanhat ihmiset sanovat vieläkin uudenvuoden päivää uudeksi jouluksi ja joulua vastaavasti vanhaksi jouluksi. Vielä 1500-luvulla joulupäivä oli nimittäin Ruotsi-Suomessa skandinaaviseen tapaan vuoden ensimmäinen päivä. Kun kalenteri muuttui nykyiseksi, oli joulujakin kaksi: uusi ja vanha. Historia elää kielessä.”

Siispä hyvää uutta joulua! Kointähti pääsee aloittamaan uuden visailuvuoden.
 
James Finlayson tunnetaan nimeään kantaneen tehtaansa perustamisesta Tampereelle 1800-luvun alkupuolella. Mutta millainen oli hänen uskonnollinen vakaumuksensa?
 
Olikohan hän kveekari? Joku vastaava hyväntekeväisyyteen ja köyhien asioiden parantamiseen suuntautunut liike kuitenkin.
 
Ylös