Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Muistelen lukeneeni jostain että unikeot olivat roomalaisten herkkua, mutta eivät kai ne silloin olisi voineet olla hyväksi hampaille?
 
Diktaattorimaisesti päätän nyt, että Pagban arvaus on tarpeeksi lähellä oikeaa (ettei mene arvailuksi koko ketju :p)
Pliniuksen mukaan kannattaa syödä kaksi hiirtä joka kuukausi, niin välttyy hammaskivulta.
Eli pelkkä sappi ei riitä. :D

Vuoro Pagballe.
 
Siirtykäämme Plinius nuoremman aikaansaannoksiin, joista jälkipolville on säilynyt mm. kirjekokoelma Epistulae. Hän kirjoitti niissä useista aikansa ilmiöistä, mutta erityisesti kaksi aihetta ovat myöhemmin olleet tutkijoiden erityisen mielenkiinnon kohteina. Mitä ne olivat?
 
Eivät koskeneet mitään teorioita Pliniuksen kirjeet, paitsi jos otetaan äänestysteoreetikot huomioon; heitä kiinnostavat hänen huomionsa Rooman senaatin äänestysten manipuloimisesta.

Plinius nuorempi syntyi vuonna 61 ja kuoli noin vuonna 113 siitä päätellen, että tuon vuoden jälkeisiä tapahtumia ei käsitellä hänen säilyneissä kirjeissään.
 
Ensimmäisenä tunnettuna aikalaisenaan. Hänen lähestymistapansa oli käytännöllinen: tuomarina hän halusi ohjeita, kuinka tuomita näitä uusia rikollisia.

Kointähdellä on nyt yksi piste kahdesta.
 
Aikahaarukka 61-113 on vihjeenä toisesta aiheesta. Mitä merkittävää tapahtui silloin Rooman valtakunnassa?
 
Ylös