Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Minä puolestani veikkaan astronomiaa, joskin sillä varauksella, että muinaisaikoina tähtitiede ja ennustelu kulkivat käsi kädessä, joten tähtien tutkiskelun tieteellisempikin haara lienee alkujaan sisältynyt nimitykseen astrologia.
 
Hyviä arvauksia, mutta kumpikin väärin: Tämä on siis erään tieteen osa-alue. Sen nimi juontuu Kreikan maanmittausta tarkoittavasta sanasta, koska sitä sovellettiin aluksi maa-alojen jakoon. Muinaisessa Kreikassa filosofit havainnollistivat sen menetelmien avulla filosofisia ongelmanasetteluja.
 
Geometriahan se! Vuoro siirtyy Aldarianille. Otin tämän kysymyksen siis erään Tieteen Kuvalehden palstalta, joten faktojen paikkansapitävyydestä en ota vastuuta. Toisaaltahan siinä sanottiin, että Herodotos vain nimesi geometrian, eli ehkä sen suurempaa yhteyttä ei hänellä siihen liennyt.
 
Last edited:
"There seems to be something wrong with our bloody ships today."
"Näissä pahuksen laivoissamme tuntuu olevan jotain vikaa tänään." (vapaa suomennos)

Ja kysymys on: Kuka mahtoi lausua nämä varsin tunnetut sanat ja mikä tapahtuma oli paraikaa meneillään?
 
Ei ole kyseessä Nelson eikä Trafalgar mutta britti kylläkin. Itseasiassa englantilaiset odottivat ko. tapahtuman johtavan ns. "toiseen Trafalgariin" mutta niin ei sitten käynytkään.
 
Oikea mies on nyt kyseessä. Vaikka nimi vielä puuttuukin niin hyväksyn Telimektar:in vastauksen.

Kyseessä siis (tuolloinen) vara-amiraali Sir David Beatty, Kuninkaallisen laivaston taisteluristeilijäosaston komentaja. Ja tapahtumana ensimmäisen maailmansodan aikainen Skagerrakin meritaistelu, Keisarillisen Saksan Hochseeflotten (99 sotalaivaa) ja Britannian Grand Fleetin (151 sotalaivaa) välinen taistelu.

Ko. taistelun alkuvaiheen muodosti Beattyn taisteluristeilijäosaston ja Amiraali Franz von Hipperin johtaman saksalaisen taisteluristeilijäosaston välinen kamppailu ja vain tunnin sisällä sen alkamisesta Beatty oli menettänyt kaksi kuudesta taisteluristeilijästään. HMS Indefatigablen ja HMS Queen Maryn. Molemmat tuhoutuivat saatuaan osuman ammusvarastoihinsa ja räjähtäen äkillisesti ja katastrofaalisesti. Juuri Queen Maryn tuhoutumisen jälkeen Beatty lausui yllä olevat sanat lippu-upseerilleen.

Telimektar jatkaa.

Destruction_of_HMS_Queen_Mary.jpg

Queen Mary tuhoutuu. (kuva: Wikipedia)
 
Brittiläisissä taisteluristeilijöissä oli ehkä jotain tyyppivikaa, kun HMS Hood kärsi samanlaisen kohtalon vielä vuonna 1941. Ottakoon joku muu kuitenkin kysymysvuoron.
 
Vuorovaras täällä taas hei.

Minkä "tietee" Franz Joseph Gall kehitti 1800-luvulla. Täydellinen vastaus sisältäisi tieteen nimen sekä selityksen sille mitä tieteessä tutkitaan? Mutta tilanteen mukaan saatan kelpuuttaa myös vain selityksen, joten kannattaa yrittää ;)
 
Olisiko Gall mittaillut galloja, eli pään muotoja perusteena käyttäen harjoittanut eugeniikkaa ja ihmisten rodullistamista?
 
Minun lähteeni Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt -kirja ei puhu rodullistamisesta mitään, mutta Gall tutki ihmisten luonteenpiirteitä ja päätteli (ei ollut ensimmäinen näin päätellyt ihminen) että tietyt piirteet ja taidot sijaitsevat tietyssä osassa aivoja. Hän myös päätteli että näitä piirteitä voidaan arvioida tutkimalla kallon kuoppia ja muhkuroita. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
Tiede kulki nimellä Frenologia. Ares B:n vastaus ei siis ole aivan täydellinen vaikka vahvasti oikeilla jäljillä onkin. Kointähti puolestaan tiesi tieteen nimen. Kumman tulisi saada jatkaa? En pysty päättämään, joten annetaan joko nopeimman jatkaa tai sen ken tuntee vuoron enemmän ansainneensa. Jos tällä valinnanvapaudella tulen synnyttäneeksi suurta katkeruutta ja eripuraa niin olen nöyrimmästi pahoillani ja voin palata tuomaroimaan asian loppuun ;)
 
Ankh-Morporkissa frenologia vietiin pidemmälle ja kalloja alettiin muokata (lähinnä taltalla ja vasaralla), jotta luonteenpiirteet muuttuisivat muotojen mukana.
 
Julmaa, mutta varmasti luonnollinen seuraus moisesta tieteenalasta. Tämä kuitenkin ehkä kallistaa vaakaa enemmän Ares B:n vastauksen oikeellisuuden suuntaan?
 
Ankh-Morporkissa frenologia vietiin pidemmälle ja kalloja alettiin muokata (lähinnä taltalla ja vasaralla), jotta luonteenpiirteet muuttuisivat muotojen mukana.

Neuvostoliitossa kerrottiin aikoinaan vitsiä keksijästä, joka rakensi täysautomaattisen hiusten- ja parranajokoneen. Hän vakuutti, että vaikka ihmisten päällä ja kasvoilla onkin vaihteleva rakenne ja muoto, se aiheuttaisi pieniä hankaluuksia vain ensimmäisellä käyttökerralla.

Mistä Dallapé -orkesteri sai nimensä?
 
Ylös