Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

@Tik Luin hiljattain Tumblrista postauksen, jossa kerrottiin Hepburnin mielenkiintoisesta elämästä. Ilmeisesti jotain
jäi muistiinkin. :D

Mikä on Irukandji?
 
Eläin on oikein, mutta kauris/antilooppi taas ei.
Irukandji asustelee täysin erilaisessa ympäristössä kuin kauriit.
 
Täysin erityyppinen paikka olisi merenalaisen tulivuoren suuaukko. Veikkaan merivuokkoa.
 
Olisikohan kyseessä se loiskala, joka saalistaa kiduksista tulevan urean perusteella isäntäkaloja ja siksi saattaa vahingossa päätyä veteen pissaavan ihmisen virtsanjohtimeen?
 
Pagba varmaan muistelee eteläamerikkalaista candirua, joka paikallisten legendojen mukaan ui veteen piissaavan ihmisen virtsavanaa ylös ja asettuu virtsajohtimeen. Yhtään todistettua tällaista tapausta eivät tutkijat tosin ole onnistuneet esille kaivamaan.
 
Päh. Googlasin koska olin varma että tiesin tämän, koska muistin nimen mutta en otusta. Nyt voin sanoa että niinpä tietenkin.
 
Jos se on meduusa niin kyllä harmittaa, koska kirjoitin edelliseen arvaukseeni jo meduusan, mutta poistin sen ja vaihdoin merisiiliin :D
Polttavista eläimistä lähden nyt meduusan ollessa jo vastattu veikkaamaan merivuokkoa.
 
Satekai on oikeassa. Irukandji on pieni mutta vaarallinen meduusalaji.

Irukandji-jellyfish-queensland-australia.jpg


Irukandjin osuma aiheuttaa voimakasta pää- tai selkäsärkyä sekä kipuja lihaksissa ja vatsassa.

"Irukandji jellyfish's stings are so severe they can cause fatal brain hemorrhages and on average send 50-100 people to the hospital annually.
Robert Drewe describes the sting as "100 times as potent as that of a cobra and 1,000 times stronger than a tarantula's"
 
Ylös