Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Ei, eikä myöskään kaduilla hankittu turvaväliä mätkimällä liian lähelle tulleita kuolleella kalalla. Silti kaloista oli suurta hyötyä taudin taltuttamisessa niin nyt kuin aikoinaan sikainfluenssankin kohdalla, mutta vain välillisesti. Mikä oli se yhteinen nimittäjä?
 
Kalankäsittelylaitoksillahan on tehokkaat suojavarusteet, essut, kumihanskat ja kasvosuojukset. Niistä ei ainakaan tullut heti pulaa.
 
Näkemässäni uutiskuvassa färsaarelaisilla hoitajilla näytti olevan yllään tavallinen terveydenhuollon suojavarustus.
 
Mitä yhteistä on kaloilla ja ihmisillä? Erottavia piirteitä on runsaasti, mutta yhdistäviä miettimällä voi päästä oikeasta vastauksesta jyvälle.
 
Tuosta tulee mieleen hieman muukalaisvihamielinen vitsi suomalaisesta ja ruotsalaisesta ravintolassa, jossa on akvaario, mutta oikeaan vastaukseen se ei johdata.
 
Hyvä yöuni on terveyden tae. Jospa färsaarelaisilla on tapana nukkua kalojen kanssa?
 
Eipä ei. Taidanpa toistaa sen vitsin tässä ihan muuten vain. Siinä ei ole vihjettä oikeasta ratkaisusta kysymykseen.

Suomalainen ja ruotsalainen sattuivat olemaan samaan aikaan ravintolassa, jossa oli akvaario. Ruotsalainen pisti merkille, että suomalainen istui akvaarion ääressä ja iski kaloille silmää. "Mitä ihmettä oikein teet?", kysyi ruotsalainen suomalaiselta. "Opetan kaloja iskemään silmää", suomalainen vastasi puuhiaan keskeyttämättä. "Oppivatko ne?", kysyi ruotsalainen. "Kyllä varmaan oppivat, kunhan niitä tarpeeksi kauan opettaa", suomalainen vastasi. "Nyt minulla kyllä on asiaa vessaan. Voisitko sinä jatkaa minun puolestani?", suomalainen kysyi ja avulias ruotsalainen istuutui akvaarion ääreen ja alkoi iskeä kaloille silmää.

Suomalaisen vessareissu venyi, koska hän näki siellä tuttaviaan ja pitihän sitä kuulumisia vaihtaa. Kun hän lopulta palasi saliin, hän pelkäsi ruotsalaisen jo kyllästyneen ja lähteneen pois akvaarion äärestä, mutta siellä tämä edelleen istui. "No ovatko kalat oppineet iskemään silmää?", hän kysyi ruotsalaiselta. Ruotsalainen kääntyi katsomaan suomalaista silmät selällään ja aukoi suutaan sanattomana.
 
Kalat tuottavat jotain mikä suojaa virukselta tai heikentää sitä. Kakkaa?
 
Hmm, molemmat elävät, niiltä löytyy selkäranka (ainakin useimmilta). Sisälmyksissäkin on samoja elimiä, mutta ainakaan ne eivät hengitä samoin. Kuvittelen kaloilla kuitenkin olevan jonkinlaisen hajuaistin kuten ihmisillä. Välillisesti kalojen hajun on tähän liitetyttävä.
 
Jaamar, jos se olisi totta, niin färsaarelaisesta kalankakasta olisi tullut arvokkainta ainetta maailmassa. Niin suurella epätoivolla etsitään parannuskeinoa koronan aiheuttamaan tautiin.

Färsaarten salainen ase epidemian torjunnassa juontuu kuluvan vuosituhannen alkuun, jolloin saarten vesissä tapahtui jotain, joka sai saarelaiset todella, todella huolestuneiksi...
 
No tuo oli jo aika epätoivoinen yritys :joy:

Veikkaan että kalat alkoivat yllättäen kuolla saarenympäristössä. Ehkä johonkin sairauteen. Kun tähän kaloja riivanneeseen pulmaan etsittiin ratkaisua saatettiin samalla löytää yllättävä apu myös erilaisiin ihmisiä vaivaaviin virustauteihin. Toisaalta jos siellä olisi todella ratkaisu asiaan, kuten Pagba ystävällisesti edellisessä muistutti se aiheuttaisi varmasti laajempia toimia ympäri maailmaa. Veikkaan että löydettiin lääke jolla virusta voidaan yrittää heikentää. Kyse tuskin on mistään virallisesta valmisteesta vaan jokin luonnon tuote. Mutta ei ehkä se kalan kakka :D
 
Niinhän se oli, nyt muistan! 2000-luvun alussa Färsaarten rantaan iski nuoli jostain korkealta niin ja pojat juoksivat jo kotiin kertomaan. Simpukoita kuoli silloin paljon, kerrottiin, ja äänet vieraat soivat rantaan valkeaan.

Mutta tuon päivän kauhut eivät loppuneet vielä tähän, sillä aallot löivät poispäin, meri näytti kasvojaan ja taivaanrantaan nousi pylväs pronssinen. Tanskan yleisradion haastattelema kalastaja Finn Magnussen kertoi myöhemmin seuraavaa: "Paikaltani näin kun jotain luisui päälle maan ja silloin ruumiistani nousin huutaen: 'Kasamja blade, karmame sea! Kalaser enha, karame sae! Karmase lea, karame sea!'"

Ja tämän jälkeen saaret ovat olleet siunatut, taudittomat ja turvassa niin tappajaherhiläisiltä kuin liskoihmisiltäkin, niin 5G-aalloilta kuin Celine Dioniltakin.
 
Nyt ollaan (Jampan viestin jälkeen) jo todella lähellä oikeaa vastausta. Kalanviljelylaitosten lohiin iskeneen sairauden englanninkielinen nimi on Infectious Salmon Anemia ja se tarttuu lohesta toiseen viruksen välityksellä. Palapelistä puuttuu kuitenkin yksi tärkeä palanen.
 
Jos ne tehoaisivat virukseen näin hyvin, niistä perittäisiin isoa hintaa suomalaisissa apteekeissa.

Muoks. Mistään tehokkaasta hoitokeinosta ei voi olla kysymys, koska jos olisi, niin Trump olisi jo aikaa sitten kuuluttanut telkkarissa "Färsaaret, ne sijaitsevat Skotlannin rannikolla, skotlantilaisten viskien valmistus on hyvää bisnestä, tunnen monta rikasta skottia ja arvostan heidän ystävyyttään, he ovat upeita ihmisiä, Färsaarilla on keksitty tehokas hoitokeino covidiin ja siinä uidaan lohialtaassa ja syödään kalankakkaa. Teen sitä päivittäin ja voin sanoa, rehellisesti, kuten aina, että en ole koskaan tuntenut itseäni terveemmäksi kuin nyt."
 
Last edited:
Infectious Salmon Anemiaa aiheuttanut virus tuhoaa joitakin muita viruksia? Eli tätä virusta pääsee saaren asukkaiden elimistöön ja tuhoaa siellä oleviä muita pöpösiä. Tai vaihtoehtoisesti tämän viruksen päätyminen elimistöön saa aikaan immuunisuojan joillekin muille viruksille.
 
Tämän kalaviruksen leviämisen estämiseksi ihmisillä on jotain rajoitteita, mikä on nyt auttanut koronan kanssa
 
Ylös