Tietokilpailu (ei googlaajille yms.)

Hyviä arvauksia.

Säädös on annettu 1954 ja siinä eritellään kaksi kyseisen ajoneuvolajin alatyyppiä.
 
Kyseisenlainen kulkuväline oli hieman aiemmin aiheuttanut hämminkiä Pohjois-Ranskassa, joten tämän eteläranskalaisen kaupungin pormestari antoi määräyksen takavarikoida härvelit välittömästi tavattaessa.
 
Eipä ole.

Toistaiseksi ei yhtään kulkuvälinettä ole tämän säädöksen perusteella takavarikoitu Châteauneuf-du-Pape:ssa.
 
Pöh, kaikki järkevät vaihtoehdot on ehdotettu jo. Minäpä arvaan sitten, että pohjoisempana oli tehty ufohavaintoja ja viinitarhan isäntä päätti, että hänen mailleen laskeutuvat lentävät lautaset ja sikarinmuotoiset alukset takavarikoidaan välittömästi.
 
Jäsen Pagba oli viisaasti höperö ja osui naulan kantaan. Pohjois-Ranskassa tehtiin tosiaan ufohavainto, joka sekoitti sikäläistä elämää sen verran, että Paavinkartanon pormestari määräsi täyskiellon kaikille lautasen ja sikarin muotoisille ufoille. Kieltoa ei ole kumottu, koska se tuo paikkakunnalle mainetta.

860_arrete-anti-ovni-chateauneuf-du-pape-francebleu.jpg
 
Jee!

Vuonna 2002 ilmestyi rap-elokuva 8 Mile, jonka pääosaa esitti Eminem, kaikkien aikojen myydyin rap-artisti. Elokuva huipentuu rap-battleen Shelter-klubissa. Yleisöksi oli palkattu 300 ekstraa, jotka alkoivat kyllästyä, koska kohtauksen kuvaaminen kesti päiväkausia. Kuinka ohjaaja Curtis Hanson sai ekstrat viihtymään?
 
Ylös