Jossain näkemäni väitteen mukaan "maaliskuu" olisi väännös kyseisen kuukauden alkuperäisestä nimestä "maahiskuu". Tämä nimi olisi taas tullut siitä luonnollisesta syystä, että kyseisen kuun aikana nähtiin tai uskottiin nähtävän erityisen paljon maastossa hortoilevia nuoria maahisia. Vuotta aiemmin syntyneet maahisenpenikat olisivat viettäneet ensimmäisen kesänsä vanhempien hoidossa ja horrostaneet vielä ensimmäisen talvensa synnyinpesäluolassaan. Seuraavan pesueen syntyessä noin vuoden ikäiset nuoret maahiset kuitenkin karkotettiin uusien tulokkaiden tieltä ja ne joutuivat pärjäämään omillaan. Kokemattomina ja ilman suojapaikkaa ne tulivat ensimmäisen itsenäisen elinkuukautensa aikana tietenkin enemmän ihmisten havaitsemiksi.
Kun moderni, keskitetty eurooppalainen valtio alkoi 1500-luvulla muodostua, niin maallinen ja hengellinen esivalta päättivät poistaa yhteiskunnasta maahiset sekä muut kuriin ja tuottavaan elämään sopeutumattomat, resursseja kuluttavat kummajaiset. (Yritys hyödyntää maahisia työvoimana Kustaa Vaasan perustamissa kuninkaankartanoissa oli johtanut kaaokseen.) Niinpä myös maahiskuun nimi muutettiin. Mikael Torsbius-Agricolan Rucouskirian ensimmäisestä painoksesta "maahiskuu" vielä löytyi, mutta jo toisessa painoksessa sen tilalla rukouskirjan kalenteriosiossa oli "maalis". Varhaisempi muoto selitettiin painovirheeksi. Valitettavasti viimeiset muuttamattoman, ensimmäisen painoksen kirjat tuhoutuivat Turun palossa.
Agricolan ensimmäinen ehdotus Kustaa Vaasalle vuoden kolmannen kuukauden uudeksi suomalaiseksi nimeksi oli tosin maaniskuu, mutta Suomen käskynhaltija Erik Fleming sai tästä vihiä ja ilmoitti, että mitään maniaa ei ollut tarpeen ruveta lietsomaan muutenkin niskuroivien talonpoikien keskuuteen, ja että jos Agricola vielä jatkaisi petoksellista pelleilyään, niin hänet voideltaisiin hunajalla ja istutettaisiin pariksi päiväksi Etelä-Suomen suurimpaan muurahaiskekoon. Agricolan, Kustaa Vaasan ja Flemingin välistä, asiaa käsitellyttä kirjeenvaihtoa säilytettiin Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa, mutta kyseiset kirjeet valitettavasti katosivat vuosien 1995-2004 kirjavarkauksien aikoihin. Joka tapauksessa sekä Sigurd Wettenhovi-Aspa että Jalmari Finne olivat nähneet nämä kirjeet arkistotutkimuksiensa yhteydessä 1900-luvun alussa.