Hyvä herra herttu B ei (Sauronin) kissa (vaikka ei hän sitä omista) vieköön ollut vampyyri, krompyyri eikä edes trubaduuri eikä häntä moisesta jumalattomuudesta kukaan epäillyt.
Siitä huolimatta Kointähti on totuuden jäljillä kenties tietämättään kenties tietäen tahi aavistaen mistä kysymys on.
Ehkä ette tienneet tätä, mutta herttua B oli tavattoman pitkä mies, erään arvion mukaan kuusi jalkaa ja yhdeksän tuumaa eli ranskalaisittain 205,74 senttimetriä pitkä. Arvio ei perustu minstrelien höpötyksiin, vaan vuonna 1769 herttuan jäännökset tutkittiin hänen haudassaan Elyssä ja luut mitattiin, mistä arvio.
Siinä ei kuitenkaan ole mitään järin poikkeuksellista, että herttua tarvitsi pidemmän arkun kuin useimmat aikalaisistaan; arkku miestä myöten, niinhän se menee. Kaipaamamme (ja Kointähden tavoittelema) poikkeusjärjestely oli paljon poikkeuksellisempi. Ehkä ei kuitenkaan ainutlaatuinen, valitettavasti.
Tässä iloksenne Beorhtnothia esittävä patsas Kaikkien pyhien kirkossa Maldonisssa:
Myöskään Pagban sangen yksityiskohtaisesti kuvailemat hautajaisjärjestelyt (joiden todenperäisyydestä meillä ei ole ainakaan positiivista tietoa) eivät liity mainittuun poikkeusjärjestelyyn, joka siis koskee nimenomaan herttuan
ensimmäisiä hautajaisia, joiden takia tiettävästi kenenkään muun vainajan lepoa ei tarvinnut häiritä. Sellainen ei kuitenkaan olisi ollut täysin poikkeuksellista, sillä ainahan noita – varsinkin tärkeitä – vainajia välillä siirrellään syystä tai toisesta ja onpa myös herttua B:n leipoa häiritty peräti kolme kertaa, ja muiden paikallisten suuruuksien kera hänet on kolme kertaa haudattu uudestaan. Hieman verran poikkeuksellista näin monet hautajaiset yhdelle vainajalle toki ovat ainakin verrattuna siihen, että useimmat meistä eivät kuitenkaan tule haudatuksi kuin kerran, hyvä jos senkin.