Toiveammatti?

Uskon että tässä iässä haaveammattini vaihtuu vielä, mutta tällä hetkellä se on pappi. Tiedän, että se on erikoinen haaveammatti ikäiselleni. Tämä ammatti on pikkuhiljaa kypsynyt päässäni ja olen ollut hiljaa tästä. En vain jaksa niitä katseita, kun kertoo haaveammattinsa. Vaikka olenkin kiinnostunut papin ammatista, ei se tarkoita, että olisin himouskovainen kristitty, olen vain kiinnostunut hengellisistä asioista. Välillä epäilen kuitenkin, onko minulle liian "ateistisiä" ajatuksia ja mielipiteitä papin ammattiin. Katsotaan nyt sitten vaihtuuko haaveammatti taas.
 
Re: Toiveammatti mielessä

Brigantia sanoi:
Ihan ehdottomasti olisi sanottava arkeologi. Indiana Jones elokuvia katsellellessa kasvoinkin ja kaikki historiallinen ja vanha on aina kiehtonut mieltäni. Ehkä siksi paljon pidänkin antiikista sekä vanhojen tavaroiden pelastamisesta :grin:

Indiana Jones on kuitenkin valovuosien päässä todellisesta arkeologiasta. Eikä vanhojen tavaroiden pelastaminenkaan siinä puuhassa se varsinainen päämäärä ole, vaan mahdollisimman kattavan tiedon hankkiminen menneisyyden tapahtumista. Eräs suomalainen arkeologi kertoi suunnilleen hampaitaan kiristellen harrastelijasta, joka oli käynyt metallinpaljastimen kanssa läpi ristiretkiaikaisia kalmistoja (lailla yksiselitteisesti kiellettyä puuhaa), kaivanut niistä (myöskin lailla kiellettyä) esiin miekkoja ja kiikuttanut niitä sitten Museovirastoon kuin suurikin sankari. Toki miekkojen talteen saaminen oli parempi juttu kuin että ne olisivat kadonneet jonkun laittomiin yksityiskokoelmiin, mutta se oli pieni lohtu suhteutettuna siihen tuhoon ja korvaamattomaan tiedonmenetykseen, jonka hautapaikkojen möyriminen aiheutti.

Vetehinen, onhan niitä "leipäpappeja" tässä maassa vaikka kuinka. Ja onhan se seurakuntalaisenkin kannalta parempi, jos pappi on valmis keskustelemaan uskonasioista avoimin mielin eikä lyö epäilijää heti Raamatulla päähän ja uhkaa ikuisella kadotuksella.
 
Re: Toiveammatti mielessä

Isilmírë sanoi:
Vetehinen, onhan niitä "leipäpappeja" tässä maassa vaikka kuinka. Ja onhan se seurakuntalaisenkin kannalta parempi, jos pappi on valmis keskustelemaan uskonasioista avoimin mielin eikä lyö epäilijää heti Raamatulla päähän ja uhkaa ikuisella kadotuksella.

Näin minäkin ajattelen. Ja vielä jos ryhtyisin nuorisopapiksi niin urani saattaisi sujua. Vaikka olen kuullut, että seurakunnat ovat kärjessä sukupuolisyrjinnässä.
 
Joku tuolla aiemmin mainitsikin Lapin yliopiston, josta voi valmistua kuvaamataidon opettajaksi. Olen pyrkimässä sinne ensi keväänä ja saa nähdä pääsenkö. Vaikka kuvaamataidon opettaja olisi se sopivin ammatti minulle, vaikkei varsinainen toiveammattini olekaan.
Itse asiassa minulla ei ole yhtä ja ainoaa toiveammattia, olisi hienoa kokeilla monia ammatteja eikä vain kahliutua yhteen ja samaan. Mutta eihän mikään estäkään tätä?

Eli siis kun muitakin haave-ammatteja löytyy, niin minusta olisi todella mielenkiintoista tutkia eri luonnonuskontoja, varsinkin Suomen muinais-uskontoa. Varsinainen nimititys tuon opiskelulle taitaa olla uskontotieteet. Teologiksi tai papiksi minusta ei todellakaan ole, vaikka uskonnoista ja kristinuskosta olenkin kiinnostunut.
Minusta olisi mukavaa työskennellä myös ihmisten ja eläintenkin parissa. Eläintenhoitajan ammatti on ollut yhtenä vaihtoehtona tuolla takaraivossa, mutta elukoiden hoitaminen taitaa kuitenkin jäädä vain harrastukseksi.

Ja se kirjailijan ura. Ei minulle. Haluaisin kyllä kirjoittaa kirjan, mutta en haluaisi ryhtyä kirjailijaksi. Syynä on se, että tarvitsen jonkun työnantajan tai jonkun muun ihmisen potkimaan minua takapuoleen ja hönkimään niskaan, että saisin työni tehdyksi. Muuten vain makaisin apaattisena sohvanperukoilla ja huokailisin, kun työt ei tule tehdyksi. Samaisesta syystä, minusta ei ole kokopäiväiseksi taiteilijaksikaan.

Kaksi siskoani ovat kummatkin sairaanhoitajia(toinen on tosin opiskelussa loppusuoralla) ja he ovat yrittäneet äitini kanssa saada minustakin sairaanhoitajaa tai psykologia. Mutta ei minusta ole siihenkään, sillä vien työni kotiin. Liiallisesta empaattisuudesta kärsivänä, en osaa olla vapaa-ajalla murehtimatta jonkun toisen ongelmia ja keskittyä omaan elämääni. Tekosyynä tuohon olen puhissut siskoilleni ja äidilleni, että minusta tulee joko mielisairaalanhoitaja tai ruumiinavaaja. Siihen ovat yleensä suosittelut loppuneet, ainakin hetkeksi.

Mutta tietääkö kukaan, mitä folkloristit tekevät työkseen tai oikeastaan tutkivat? Minulla on menny autuaasti tämä asia ohi korvien ja kuitenkin tuo kiinnostaa minua.
 
kielo sanoi:
Mutta tietääkö kukaan, mitä folkloristit tekevät työkseen tai oikeastaan tutkivat? Minulla on menny autuaasti tämä asia ohi korvien ja kuitenkin tuo kiinnostaa minua.

En oikein itsekään tiedä, mitä folkloristiikka on, mutta tuttu opiskelee folkloristiikkaa ja teki gradunsa käsittääkseni saman sukupuolen avioliittojen (tai mitä rekisterijuttuja ne nyt onkaan) juhlamenoista, nyt on ryhtymässä tutkijaksi. Toinen tuttu tutki sotakokemuksia, olisiko ollut jotain aaveiden näkemistä tms. Suomen sodissa. Eli kenttä on tosi laaja, minulle on ainakin tullut kuva että melkein mitä tahansa kulttuuriin liittyvää ilmiötä voi tutkia ja ehkä aika lailla nimenomaan tavalliseen elämään liittyvää ruohonjuuritason kulttuuria (?). Työllistyminen on aika heikkoa, mutta epätoivoistahan se on kaikilla humanistisilla aloilla, jollei jotain opettajia/kääntäjiä lasketa, ja ainakin jonnekin museoon luulisi pääsevän töihin tai yliopistolle tutkijaksi. Aika mielenkiintoisen oloinen aine minusta. Tarkempaa, luotettavampaa ja parempaa tietoa on varmaan hakuoppaissa ja sellaisissa. Itse olen pähkäillyt jo pitkään sitä, että miten folkloristiikka ja kansatiede oikeastaan eroavat? Tietääkö joku?
 
Käsittääkseni se ero, että folkloristiikka tutkii aineellista ja sosiaalista kulttuuria, kansatiede eli etnologia tutkii ihmisten elämää ja elinympäristöä. Muualla Euroopassa folkloristiikka kuuluu useimmiten kansatieteeseen, eli olemme tämän suhteen melkoisen ainutlaatuisia :)
 
Nyt miulla on ollut jonkin aikaa haaveena tulla kääntäjäksi, kirjojen jne. Tosin olen melko ailahtelevainen luonne eli toiveammatti voi vielä muuttua, mutta oon ottanut selvää kääntämisestä ammattina ja tällä hetkellä se vaikuttaa parhaalta.
Hotellivirkailijaksi opiskelen nyt ja sekin on sellainen ammatti, mitä voin tehdä, mutta en loppuelämääni. Yhdessä vaiheessa halusin lentoemännäksi, mutta mietin asiaa tarkemmin ja luovuin siitä.
Oon monta kertaa tehnyt ammatinvalintatestin (www.mol.fi/avo/), suosittelen!
Yhteistuloksien perusteella miulle parhaat ammatit olisi: dramaturgi, tulkki, kirjailija, kirjakaupanmyyjä, elokuva/teatteriohjaaja.. Dramaturgi sai eniten "ääniä".
Sivuilla on myös kuvaukset eri ammateista, itse kun en edes tiennyt mikä on dramaturgi ja mitä se tekee, mutta nyt tiedän.
 
Päärynä sanoi:
[Itse olen pähkäillyt jo pitkään sitä, että miten folkloristiikka ja kansatiede oikeastaan eroavat? Tietääkö joku?

Molempia opiskelleena voin kertoa, että folkloristiikka käsittelee nimenomaan henkistä kansanperinnettä. Omiin opintoihini on sisältynyt mm. kalevalaista kansanrunoutta, satujen tutkimusta ja suomalaisen tyttökulttuurin muutoksia. Kansatiede taas keskittyy sellaisiin asioihin kuin aineellinen kulttuuri (mm. vanhoihin maataloustyökaluihin on tutustuttu hyvinkin perusteellisesti) ja käytännön jokapäiväinen elämä.
 
Päärynä sanoi:
Itse olen pähkäillyt jo pitkään sitä, että miten folkloristiikka ja kansatiede oikeastaan eroavat? Tietääkö joku?

Itselläni on ollut viime aikoina ongelmia selittää uteliaille sukulaisilleni mitä olen lähdössä opiskelemaan, eikä asia ollut ihan 100% varmuudella selvinnyt täysin itsellenikään. Mutta kiitoksia Isilmírëlle täsmennyksestä!

Pienenä toiveammatteja oli tietenkin reilusti ja joskus ne olivat karsiutuneet poliisiin tai etsivään, yläasteella pyöri taas mielessä kirjailijan työ. Nyt nuo kaikki ovat jääneet taakse, enkä tällä hetkellä osaa nimetä minkäänlaista toiveammattia. Opiskelujen jälkeen tulevaisuuteni näyttää tyhjältä: etnologia on sellainen ala, ettei siitä valmistu minkäänlaiseen selkeään ammattiin. Halusin vain kerrankin opiskella asioita, jotka _oikeasti_ kiinnostavat (argh, lukion pakolliset fysiikan, matikan ja yhteiskuntaopin kurssit.)
Noh, kahtoo kui käy.

Aina voin toivoa, että ystäväni ostaa pienen kahvilan Las Woikakselta ja minä menen sinne leipomaan muffinsseja :p
 
Dilraen sanoi:
Opiskelujen jälkeen tulevaisuuteni näyttää tyhjältä: etnologia on sellainen ala, ettei siitä valmistu minkäänlaiseen selkeään ammattiin.

Onhan se vähän ahdistavaa opiskella alaa, jolla on tosi huono työllisyystilanne. Toisaalta, kouluttautumalla ainakin sivistyy ja sitä paitsi myöhemmin voi uudelleenkouluttautua johonkin ”oikeaan” ammattiin, jos töitä ei kerta kaikkiaan löydy. Opintotukeakin saa toisen tutkinnon tekemiseen kaksi vuotta, mikä riittää saamaan ammatillisen tutkinnon ainakin sen verran hyvään alkuun, että se alkaa poikia kesätöitä ym. rahanlähteitä, joilla voi rahoittaa loppuopiskelut. Näin ainakin itse olen laskelmoinut... :wink:
 
Jos ammatilliseksi tutkinnoksi riittää oikea ammattikoulu (eikä amk) niin voi opiskella niin paljon kuin vain haluaa. Toisen asteen opintotuki on pieni (tosin, ilmainen ruoka + koulumatkatuki) mutta ainakin vielä rajoittamaton :)
 
Elbereth sanoi:
Nyt miulla on ollut jonkin aikaa haaveena tulla kääntäjäksi, kirjojen jne. Tosin olen melko ailahtelevainen luonne eli toiveammatti voi vielä muuttua, mutta oon ottanut selvää kääntämisestä ammattina ja tällä hetkellä se vaikuttaa parhaalta.

Kääntäminen on minunkin toiveammattini ja opiskelenkin jo alaa. :) Ihanaa, kun jossain muussakin ammatissa kuin opettamisessa on yleissivistyksestä konkreettista hyötyä. En tosin usko kääntäväni kirjoja ennenkuin joskus melkein-eläkkeellä, enemmä huviksi kuin ansiotyöksi. Viimesyksyisellä "Johdatus kääntäjän ammattiin"-kurssilla kun sekä vakituinen luennoitsija että lukuisat vieraat kaikki hokivat miten vähän kaunokirjallista kääntämistä suomessa on tarjolla ja miten huonosti palkattua se on. Siinä kielessä, mistä tulee eniten suomennettavia kirjoja, eli englannissa, on myöskin kilpailu töistä kovin.

Onneksi toisen kurssin vieraileva tähti sai minut uskomaan, että esim. lääkärinlausuntojen tai mainosten kääntäminen voi olla mielenkiintoista, jos ei nyt suoranaisesti hauskaa.
 
Heh, minäkin meinasin kääntäjäksi. :) Osaan kylläkin jo aavistaa, että englannin kääntäjistä tuskin on pula ja siinä mielessä olen jo henkisesti varautunut kääntämään vaikka venäjäksi englannin sijasta... toisaalta, olen alle kouluikäisestä asti tykännyt englannin kielestä todella paljon, joten ehkä se on aika vahva kutsumus.
Minäkään en ole varma, miten noita töitä tulen sitten tekemään... Minä nimittäin ihan oikeasti haluaisin kirjailijaksi. Sitten tekisin käännöstä aina välillä. Molemmat ammatit kun ovat tuloiltaan hieman epävakaita, saisin siinä hieman tasapainotusta. Kirjoittaminenkin on ollut poikasesta asti mukana, haluan tehdä sitä. Ehkä minä lopulta päädyn jonkin lehden toimittajaksi, käännän joitain telkkarisarjoja... Mene ja tiedä.
Niin ja minä en sitten opettajaksi ryhdy! Monet sanovat, jos mainitsen haluavani ehkä lukea englantia, että kannattaa hankkia pedagokin paperit. Jooeikiitos.

Yleisesti minä haluan itsenäisen työn. En yleensä jaksa samoja naamoja kauaa (elleivät ne naamat kuulu erityiskivoille ja -hienoille ihmisille) enkä muutenkaan ole kovin yhteisörakas ihminen, että jaksaisin tehdä yhteistyötä joka päivä ja etenkään joka hommassa. Jos työpaikka on kotona, aina parempi (vaikka mahtaahan se olla tympeää olla kaikki päivät läpeensä samojen seinien sisällä. Onneksi harrastukset ovat olemassa.) ja jos työajat voi itse säätää. Siksi joku tällainen kirjoittava ammatti olisi hienoa.

Kieroin suunnitelmani on, että kirjoitan kirjan, kuvitan sen ja käännän kolmelle kielelle, teen käsikirjoituksen elokuvaan ja ohjaan sen ja olen itse pääosassa. No ei sentään... Vain kolme ensimmäistä vaihetta! :twisted:

Minua harmittaa niiden puolesta, jotka eivät yhtään tiedä, mitä haluaisivat tehdä. Koulussa heitä näkee. Ja joidenkinn kohdalla ei voi sanoa, että menkää tekemään sitä missä olette hyvä tai mistä pidätte eniten... Minulle opiskelupaikan valitseminen on ollut tähän mennessä helppoa (no, minähän olen vasta lukiossa joten enpä ole monesti joutunut valinnan eteen) ja suunnitelmat näyttävät suhteellisen selville (kuten olen edellä kuvannut), eikä myöskään tuon toiveammatin saavuttaminen ole valtaisan vaivan takana - jos olisin esimerkiksi edelleen kiinnostunut farmasiasta, joutuisin tappelemaan kemian kanssa kirjoituksiin asti. Mutta se oli vain hetkellistä intoa yhden TET-viikon jälkeen.
 
En näinä kuluneena 17:sta vuotena ole keksinyt yhtäkään ammattia, joka kiinnostaisi niin paljon että haluaisin lähteä suuntaamaan sitä kohti lukion jälkeen... Pikkuisena mulla oli jotain aivan random haaveammatteja (tyyliin uutistenlukija=D), mutta sen jälkeen kun kuudennella päätin, etten haluakaan arkeologiksi, minulla ei ole ollut mitään käsitystä siitä miksi haluaisin ryhtyä. Niinpä tuo arkeologin tai vastaavan ura on alkanut kummitella uudestaan mielessä...
 
Arkeologina työllistyminen ei sitten ole siitä helpoimmasta päästä eikä palkka erityisen riittoisa. Niin tylsältä kuin taloudelliset realiteetit ehkä kuulostavatkin tässä yhteydessä, nekin kannattaa kuitenkin oikeasti ottaa huomioon urasuunnitelmia tehdessä. Samoin kuin esim. kenttäarkeologien hankalat työajat ja pitkät kotoa poissaolot, jotka eivät ole omiaan auvoisen perhe-elämän rakennuspuiksi.
 
Isilmire, ootko alalla mahdollisesti? Kenttäarkeologin hommia nimenomaan olen ajatellut, ja pitkät poissaolot eivät tuota ongelmaa, koska en tosiaan haaveile rakentavani auvoisaa perhe-elämää... Melkein kyllä aavistelinkin, että palkka tuskin kuuluu suurimpiin mahdollisiin...
 
Minäkin haaveilin lapsena arkeologin ammatista. Haaveilin löytäväni uuden dinosauruksen tai kadonneen kaupungin ja tulevani kuuluisaksi. Kaivelin pihall pikkutikun ja pensselin avulla kiviä ja keppejä hiekasta.
Lopilta minusta tuli kuitenkin lastenohjaaja. Sen suuremmin en sitä ehtinyt haaveilla. Ysillä vain en tiennyt yhtään mitä haluan ja opon kanssa tuli puheeksi että olin ollut tetissä kahdessa päiväkodissa. Päädyin sitten hakemaan Ruokolahdelle opiskelemaan ja sain ammatin.
Nykyisistä haaveammateista kun puhutaan niin kelloseppä tai kalustepuolen puuseppä ovat listan kärjessä. Valitettavasti kelloseppäkoulun sivuja katsellessa totesin sinne pääsemisen todennäköisesti hyvin vaikeaksi. Ainut mahdollisuuteni olisi hiukan vanhanaikainen kisälli-mestari systeemi ja sen perään oma firma (tuskin kukaan kouluttamatonta palkkaisi). Kroppani taas ei kestä puusepän töitä jos en nyt heti ala tehdä kropalleni jotain. Ja silti voi olla että hajottaisin itseni lopulta. Mutta jos opiskelisi kellosepäksi ja puusepän töistä saisi harrastuksen niin voisin tehdä kaappikelloja. Tai muitakin pienempiä kelloja joihin teen itse kellotaulun. Mutta erityisesti kaappikello olisi unelma.
No haaveita saa aina olla. Toistaiseksi minulla on hyvä työpaikka päiväkodilla.
 
Dracaena sanoi:
Yleisesti minä haluan itsenäisen työn. En yleensä jaksa samoja naamoja kauaa (elleivät ne naamat kuulu erityiskivoille ja -hienoille ihmisille) enkä muutenkaan ole kovin yhteisörakas ihminen, että jaksaisin tehdä yhteistyötä joka päivä ja etenkään joka hommassa. Jos työpaikka on kotona, aina parempi (vaikka mahtaahan se olla tympeää olla kaikki päivät läpeensä samojen seinien sisällä. Onneksi harrastukset ovat olemassa.) ja jos työajat voi itse säätää. Siksi joku tällainen kirjoittava ammatti olisi hienoa.

Just tuo on kanssa yksi syy, miksi kääntäjän työ kiinnostaa. Ja tykkään kielistä tositosi paljon. Englannin ja ruotsin lisäksi haluisin vielä opiskella lisää espanjaa, italiaa ja ranskaa. Tosin on hyvin epätodennäköistä, että koskaan opin noita kaikkia puhumaan ja kirjoittamaan sujuvasti, mutta aina voi toivoa, ja yrittää. ;)
Jos tästä kääntäjästä ei nyt saa ammattia niin kuitenkin joku Kulttuurin / viestinnän ala voisi olla minun.
 
Frida sanoi:
Isilmire, ootko alalla mahdollisesti

Aloitin 14-vuotiaana harrastajakaivauksilla ja päädyin sitä kautta yliopistolle opiskelemaan alaa neljäksi vuodeksi, kunnes kävi selväksi, etteivät niveleni kestä kenttätyötä (vihlova rannekipu, tunnottomuutta kahdessa sormessa ja vaikeuksia liikutella kyseisiä sormia - vielä tammikuussa, kun edellissyksyn viimeiset kaivaukset päättyivät loka - marraskuun vaihteessa). Alan vaihtohan siinä silloin oli edessä. Jakelen tässä vain samoja varoituksia, joita ammattiarkeologit minulle tarjoilivat opintoja suunnitellessani ja joita eri assarit laususkelivat opintojeni aikana meille kaikille. Niin kuin se eräskin, joka sanoi, että neljä kuukautta vuodessa jossain Lapin peräpusikoissa on kyllä alkuun ihan kivaa, mutta kun sitä on tehnyt kymmenen vuotta ja on puoliso ja pienet lapset, niin hohto työstä alkaa vähitellen karista.
 
Missäpä ammatissa olisi alusta loppuun joka päivä hohtoa? Voin kyllä kuvitella, että ihminen joka pitää ihmisistä ja heidän auttamisestaan, voi nauttia esimerkiksi sairaanhoitajana olosta, mutta voisin itse myös kuvitella, että kun niitä ihmisiä tapaa viikottain monen vuoden ajan, alkaa siitäkin hohto hieman haalistua. Vaikka lapsena kuinka ajattelee ammatin ja työn hienona seikkailuna, onhan se loppujen lopuksi vain keino saada rahaa jolla elää (jotta saisi rahaa). Ei sillä, että olisi hyvä elää ilman työtä, tietenkin se kuuluu elämään, mutta se on kuitenkin työtä (no ehkä perheellisillä "vapaa" elämä on vähän jännempää kuin "muilla työttömillä"). Vaikka minä nyt unelmoin kirjailijan urasta, ja vaikka kuinka kirjoittaminen olisi kutsumus, siihen liittyy aina sitä tylsää ja stressaavaa puolta, joka on pakko hoitaa jotta sitä rahaa saisi. Hienoon ja kiinnostavaan ammattiin kaikki tietenkin haluavat, mielelläänhän siitä nauttii ja tutkii jotain uutta asiaa tms. mutta siihen liittyy kuitenkin se, että lähes aina lomalle on kiva päästä. :)
 
Ylös