Toiveammatti?

Tosiaan, vaikka olisikin unelma-ammatissaan, niin se on vain ammatti. On toki ihmisiä joille työ on koko elämä, mutta veikkaan että heillekin pieni tauko tekisi hyvää. Minusta ei ole terveellistä tuoda töitä kotiin (ja tällä tarkoitan että vaikka töitä tekisikin kotona niin vapaa-aikana ei mieti työasioita enempää kuin on pakko). Itse en osaa tätä noudattaa läheskään niin hyvin kuin tahtoisin. Toki täydellinen toisensa poissulkeva jakokaan ei ole hyvä. On mukava mennä töihin ja vaihtaa kuulumiset työn lomassa ja taas kotiin tultua kertoa vähän miten työpäivä meni. Ja unelmatyökin voi olla ihan kamala jos työympäristö ja työkaverit ovat ikäviä. Ja taas ikäväkin työ voi olla ihan mukavaa kunhan on hyvä työyhteisö ja mukava ympäristö. Se ei ole pelkästään se mitä tekee ja miten tekee vaan kenen kanssa, millä asenteella ja millaisella jäykkyydellä. Ei pidä pingottaa liikaa. Työ ei saa syödä kaikkea energiaa.
Oikeastaan minä haluaisin pitää unelmatyöni (eli se puuseppä) nimenomaan harrastuksena jotta se säilyisi hauskana. Mutta se on harrastus jota varten pitäisi opiskella ja nyt ei ole minun elämässäni sen aika.
 
Minun työssäni on oikeastaan huono puoli vain se ettei sitä ole tarpeeksi saatavilla, mikä on tietysti aika huono juttu :)

Minä teen töitä kotona mutta johtuen siitä että välillä töitä on aika paljon ja välillä ei yhtään, en kauheasti huolehdi siitä että työt valtaavat vapaa-ajan. Oikeastaan teen mielelläni töitä niin että välillä pitkää päivää kun työ on sellaisessa vaiheessa ja välillä pidän arkena vapaata. Jos töitä olisi täyspäiväisesti jatkuvasti pitäisi varmaan tehdä tarkempaa jakoa mutta toisaalta työni on sellainen ettei sitä voi jättää toimistoon. Alitajunta on nimittäin tärkeimpiä työkaluja ja sitä täytyy hyödyntää juuri silloin kuin ei ole tekemässä töitä. Se ei oikeastaan häiritse minua, en tarvitse tarkkaa raja työn ja vapaa-ajan välille. Minulla ei ole mitään vaikeuksia kotona työskentelemisessäkään, ei vaikka asun yksiössä ja "toimistoni" on koko ajan esillä. Luova työ on vähän sellaista.
 
Dracaena sanoi:
Missäpä ammatissa olisi alusta loppuun joka päivä hohtoa?

Kyse olikin siitä, että kenttäarkeologin arjesta voi ajan mittaan olla vaikea löytää minkäänlaista hohtoa. Se on vähän eri asia kuin ajoittaiset huonot päivät, joita minunkin eteeni on totisesti tullut niin arkeologisissa kenttätöissä, puutarhahommissa, tiedotustyössä kuin vartijanakin. Mutta kun huonot puolet kasvavat hyviä suuremmiksi ja huonoja, raskaita päiviä on aina vain enemmän, ihminen alkaa yleensä miettiä uravalintansa perimmäistä järkevyyttä. Siitä oli minun käsittääkseni kyse myös siteeraamani kenttäarkeologin valituksessa.
 
Minulla ei enää ole toiveammattia..
Elämäni aikana on tullut vastaan ammatteja, jotka ovat tuntuneet toiveammatilta. Mutta sitten jossain vaiheessa vain kyllästyn! Olen menettänyt uskoni 'toiveammatti' sanan merkitykseen. Ei semmoisia ole olemassa, on vain töitä joita yrittää jaksaa tehdä saadakseen rahaa.

Mainittakoon nyt tässäkin, että lapsuuden suurin toiveammattini oli hevostenhoitaja ja valmentaja. Siitä tulikin työni ja työn ohella se oli myös harrastus. Lopulta kävi juuri näin tämänkin ammatin kohdalla:
Isilmírë sanoi:
Mutta kun huonot puolet kasvavat hyviä suuremmiksi ja huonoja, raskaita päiviä on aina vain enemmän, ihminen alkaa yleensä miettiä uravalintansa perimmäistä järkevyyttä.
Ja myös harrastuksen hohto meni. Mutta nyt olen saanut kyseiseen lajiin harrastuksen maun takaisin ja nautin siitä! Töissä käyn muissa hommissa, kaukana 'toiveammatista', mutta saahan siitä sentään rahaa. :roll:

Ps. Jos tiedät osa-aikatyön, josta saa paljon rahaa. Lomat ja vapaat pyörii normaalisti. Työ on vaihtelevaa, mutta ei henkisesti/ruumiillisesti liian rankkaa. Mieluusti alan työpaikkoja löytyisi täältä lähiseudulta (Etelä-Karjalan 'perähikiä'), tai lapista, että voin muuttaa sinne hyvän työn perässä.. Niin kyllä, voisin ehkä kuitenkin harkita vielä kerran toiveammattia. ;) (Tosin senkin luultavasti pilaisi sitten työelämässä joko hullu pomo, tai hankalat työkaverit..)
 
Vetehinen sanoi:
Uskon että tässä iässä haaveammattini vaihtuu vielä, mutta tällä hetkellä se on pappi. Tiedän, että se on erikoinen haaveammatti ikäiselleni. Tämä ammatti on pikkuhiljaa kypsynyt päässäni ja olen ollut hiljaa tästä. En vain jaksa niitä katseita, kun kertoo haaveammattinsa. Vaikka olenkin kiinnostunut papin ammatista, ei se tarkoita, että olisin himouskovainen kristitty, olen vain kiinnostunut hengellisistä asioista. Välillä epäilen kuitenkin, onko minulle liian "ateistisiä" ajatuksia ja mielipiteitä papin ammattiin. Katsotaan nyt sitten vaihtuuko haaveammatti taas.
Olin tulossa tänne kirjoittamaan omasta ei-niin-yleisestä-nykypäivänä-toiveammatistani ja saman tienhän se täällä oli viimeisimmällä sivulla :D

Papiksi siis täälläkin toivottavasti valmistutaan, aloitan nyt toisen vuoteni teologisessa. Papin ammatista haaveilin ensimmäistä kertaa siinä 14-15-vuotiaana, lukiossa alkoivat naispappeuden vastustajat hirvittää ja mietin kuinka pää kestää vastustajien kommentteja ja teologiseen hain sitten opettaja-ajatus mielessäni. Syksyllä kävin b-linjan (eli opettaja-linjan) infoillassa ja tajusin, ettei tämä olekaan mun juttu vaan haluan kirkkoon töihin ja se vanha pappishaave palasi. En kyllä vieläkään tiedä, miten pää kestää naispappeuden vastustajia, miehen läheinen ystäväkin sellainen on ja odotan kauhulla koska käymme keskustelun aiheesta, mutta nyt ainakin haluan papiksi enemmän kuin pelkään vastustajia.
Olen uskossa, (en tiedä mitä Vetehinen tarkoitti himouskovaisella) mutta en sitä Raamatulla päähän -tyyppiä. Kaverit ovat kuvailleet, että uskoni on maanläheistä ja ehkä sellaiseksi myös tunnistan itseni.
Vielä ei kuitenkaan ole kiire töihin, joten en yritä opiskella missään ennätysajassa. Vielä tuntuu kamalan kaukaiselta ajatus siitä, että siunaisi ihmisen haudan lepoon, ja muutenkin tunnen oloni kovin nuoreksi, mutta asian toivottavasti aika korjaa. :)
 
Toinenkin teologian opiskelija ilmoittautuu. Varsinaista unelma-ammattia minulla ei ole koskaan ollut, sillä en ole pahemmin haaveillut työnteosta, mutta joskus ajattelin, että minusta voisi tulla ihan hyvä opettaja, ja siten päädyin sitten opiskelemaan teologiaa. Vielä hakuvaiheessa vaihtoehtona häilyi myös papin ammatti. Nyt kaksi vuotta teologiaa opiskelleena voin sanoa, että pappia minusta ei tule, sillä alan olla lopen kyllästynyt teologisiin oppiaineisiin. Onneksi perusopinnot alkavat olla takana, ja saan keskittyä itseäni kiinnostaviin asioihin, eli lähinnä pääaineeseeni uskontotieteeseen.

En ole täysin hylännyt mahdollisuutta opettajana toimimisesta joskus tulevaisuudessa, mutta nyt näyttäisi vahvasti siltä, että pedagogiset opinnot suoritan vasta valmistumisen jälkeen, jos silloin edelleen tahdon ne suorittaa. Aloitan tänä syksynä kehitysmaatutkimuksen sivuaineopinnot, ja toiveammatikseni onkin huomaamatta muodostunut jonkinlainen kehitysyhteistyöhön liittyvä toiminta.

Aloin opiskella teologiaa nimenomaan jonkin selkeän ammatin toivossa, mutta vähitellen olenkin luiskahtanut omaan sivu-uomaani, jossa minun täytyy itse varmistaa pätevyyteni johonkin työtehtäviin valmistumisen jälkeen. Vähän ajatus kyllä hirvittää, mutta onneksi uskontotieteen kautta löytyy myös kehitysyhteistyöhön valmentavia opintoja, joten ilmeisesti en ole ensimmäinen suunnitelmieni kanssa.

Jos valmistumisen jälkeen näyttää siltä, että työtilanne on toivoton, minusta tulee sitten kehitysmaihin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin erikoistunut uskonnonopettaja. :grin:
 
Minä en edelleenkään tiedä, mitä haluaisin tehdä työkseni. Lukion jälkeen jäin sairaslomalle, ja sillä tiellä olen edelleen, tosin elättelen toiveita että lähiaikoina, esimerkiksi ensi syksynä, lähtisin lukemaan jotakin. Olen pohtinut, että jos vain hankkisi jonkun ammatin alkuunsa, ja sitten pohtisi sitä, mitä lopulta haluaisi oikeasti tehdä.

Psykologia ja sisustaminen ovat päällimmäisiä kiinnostuksenkohteitani mahdollisina ammattiin johtavina asioina, mutta en sitten tiedä niistäkään. Joku päivä vielä, ehkä :)

Lukiossa minäkin olin kiinnostunut teologiasta, mutta ehkä se ei sittenkään olisi minun juttuni. Tähän mennessä olen kohdannut elämässäni niinkin paljon kuolemaa ja muuta vastaavaa, että esimerkiksi omaisten lohduttaminen tuntuisi minusta itsestäni pahalta, tai lähinnä olisin useimmiten surullinen itsekin. En voisi vastata esimerkiksi kysymyksiin "Miksi Jumala antaa tämän tapahtua?", "Millainen taivas on?" ja "Pääseekö itsemurhan tehnyt läheiseni varmasti taivaaseen?", kun en tietäisi oikein itsekään. Myös vainajien siunaaminen tuntuisi vieraalta, varsinkin pienten lasten kohdalla se tuntuisi erityisen pahalta.
 
Minä käyn nyt lukiota ja siellä aion lueskella enimmäkseen psykologiaa ja kuvista. Tämä siksi, että psykologiksi haluaisin ellei kuvataiteen tekijän ura ota tuulta siipiensä alle. Tahtoisin oikeastaan kuvittajaksi, joskin voisin ajatella tekeväni vaikka kuvistopettajan hommia tai jotain muuta siinä sivussa, jos näyttää sillä ettei moisella hommalla eletä tarpeeksi leveästi (ei, en tahdo elää oikeasti leveästi, tahdon vain säännöllisesti leipää levitteeni alle ja pääni päälle katon joka ei vuoda pahasti).

Psykologi on tosiaan se toinen vaihtoehto. Ja sitten olisi kiva omata muita vaihtoehtoja jos ei pääsekään yliopistoihin, tosin voihan sitä aina yrittää monta kertaa... Niihin vaan tahtoo olla niitä menijöitä ihan kiitettävästi. Moiset ammatit ovat valikoituneet ihan sen perusteella, että maalaaminen ja piirustaminen on kivaa ja tahtoisin mielelläni elää sillä ja toisaalta psykologia kiinnostaa kovasti. Oikeastaan psykanopinnoista olisi hyötyä kuvittajanakin, että ehkäpä tulee opiskeltua vähän molempia jos nyt lukiosta tulee sellaiset paperit että pääsee kouluihin ja kaikki menee suunnitelmien mukaan.
 
Kuvataidealalla on se hyvä puoli ettei arvosanoilla ole yleensä väliä, vain pääsykokeilla (en tosin tiedä miten opettajilla on ja omista hakuajoistani alkaa olla jo aikaa joten ehkä asiat ovat muuttuneet). Jos on kiinnostunut kuvittamisesta niin suosittelen myös kaupallisia aineita jos niitä voi lukiossa suorittaa tai sen jälkeen, se nimittäin tarkoittaa yleensä käytännössä yrittäjyyttä (tosin, minäkin teen tällä hetkellä töitä freelancer-verokortilla enkä yrittäjänä ja se toimii jotenkin, mutta yrittäjyys on minullakin edessä joskus toivottavasti, silloin kun pystyn elättämään itseni töillä).
 
Oma toiveammattini on ollut jo jonkin aikaa tähtitieteilijä ym. En ole itse asiassa koskaan oikeasti halunnut avaruuteen, mutta haluaisin tutkia sitä. Vaarini on aina kannustanut minua tähtien tarkkailussa sillä hänkin harrastaa sitä. Myöskin (matikan)opettajaksi olen halunnut sillä pidän opettamisesta (pikkkuveli osaa nykyään laskea potenssikaskuja ym. ja on nelosella.) ja erityisesti matematiikasta. Yläasteellahan tässä vielä joten suunnitelmat ehtii varmaan vaihtua vielä moneen kertaan, mutta tällä hetkellä näin.
 
No mutta Luna hyvä! Matematiikka ja tähtitiede sopivat hyvin yhteen, meinaan että jos aiot opiskella tähtitiedettä niin siinä pitää olla hyvä laskupää :) Itseänikin kiinnosti (ja kiinnostaa vähän vieläkin) avaruus ja tähdet yms sellaiset. Ammattia en halua siitä itselleni kuitenkaan. Ei meikäläisen laskupää riitä tähtien etäisyyksien laskemiseen ja sen sellaisiin. Itseasiassa en ole päättänyt itselleni vieläkään ammattia. Huolestuttavaa, lukion eka luokalla olen mutta tulevaisuus vielä hakusessa :D
 
Voi Sareth, eihän sulla ole vielä mitään kiirettä :D Kohdallani lukio oli ja meni, enkä vieläkään oikein osaa sanoa tarkalleen, mikä minusta lopulta tulee!

Itseäni kiinnosti myös tähtitiede ammattina yläasteella, tuolloin olin vielä jokseenkin hyvä matematiikassa. Niihin aikoihin liityin myös Ursaan ja sain tähtikaukoputken, jotka lisäsivät innostuneisuuttani entisestään. Lukiossa pitkä matematiikka ja fysiikka alkoivat menettää hohtoaan, joista jätin fysiikan pois kolmoskurssilla, mutta pitkän matikan sentään luin loppuun. Totesin vain, etteivät ole minun juttuni sittenkään, vaikka kuinka avaruudesta pidänkin.
 
Nojaa haaveita kyllä on. Koska asun Pohjanmaan lakeuksilla on luonto sydäntäni lähellä. Olen pitkään harkinnut riistanvalvojan/hoitajan ammattia, kenties minusta tulee eräällä tavalla Pohjanmaan Tom Bombadil. :) Ja olen päättänyt, että otan elämäntehtäväkseni metsästystä harrastavien kunnian palautuksen, sillä Suomessa on monia jotka luulevat että metsästäjät ovat vastuuttomia ja jokseenkin hulluja aseenkäyttäjiä, mikä ei tietenkään ole totta. Nämä ovat vain vääristyneitä ajatuksia. Mutta mielipiteensä kullakin :)
 
Olisin mielelläni eläinlääkäri tai ehkä argeologi. Näyttelijäkin musta vois tulla mutta en kyllä tiedä.(kirjotinko muuten argeologin väärin?)
 
Romppa, tarkoittanet arkeologia? Mikä sinua kiehtoo juuri niissä ammateissa? (jotta vältettäisiin suuret määrät yhden rivin tai parin lauseen viestejä :))

Sareth, mainiota! Ihan vähän naurattaa mielikuva, kun sinulta kysyttäisiin jossain ammattia; "Pohjanmaan Tom Bombadil" :grin:
 
Sareth sanoi:
Koska asun Pohjanmaan lakeuksilla on luonto sydäntäni lähellä. Olen pitkään harkinnut riistanvalvojan/hoitajan ammattia, kenties minusta tulee eräällä tavalla Pohjanmaan Tom Bombadil. :)
Heh, kattot vähä ettei Riippakoivupaappa rupee häjyylemään liikaa ja syömään ohitte painelevia känääsiä :D


Oma unelma-ammattina on melko naurettava ja varsin epätodennäköinen, mutta kerrottakoon nyt silti: kuvanveistäjä, joka työskentelee kaikenlaisissa leffa-/peliprojekteissa ja/tai keräilypatsaiden/lelufiguurien valmistuksessa (tyyliin Sideshow Weta Collectibles).
Joo, tiedän, todennäköisyys että pääsisi tuommoiseen hommaan on hirmuisen pieni, mutta kai sitä saa silti unelmoida :roll:
Joka tapauksessa, koen että tuo olisi sellaista puuhaa mistä todella nauttisin. Kaksiulotteisen asian tuominen kolmiulotteiseen muotoon on sellaista mikä tuottaa ihan erilaista mielihyvää kuin esim. piirtäminen. Sitä on vaikea selittää, mutta se tyytyväisyyden tunne kun saa veistoksen valmiiksi... sitä ei voita mikään.
 
Lohdutan niitä, jotka tuskailevat ammatinvalinnan kanssa... olen 43v ja nyt opiskelemassa ammattiin, jonka koen merkitykselliseksi ja omaksi (mutta silti! halvatun esseet).
 
romppa sanoi:
(kirjotinko muuten argeologin väärin?)

Jep. Arkeologia on tieteenhaara, jonka nimellä ei ole mitään yhteyttä geologiaan. Se on muodostettu sanoista archaios=muinainen ja logos=tieto, tiede. Siis muinaistiede. Arkeologian peruskurssin opettajamme ilmoitti aikoinaan, että jos joku kehtaa kirjoittaa tenttipaperiinsa sanan argeologia, se tarkoittaa automaattista reputtamista, vaikka muuten olisi vastannut kaikkeen täydellisesti ;)
 
Oma toiveammattini on ollut jo jonkin aikaa koirakouluttaja ym. alaasteellahan tässä vielä joten suunnitelmat ehtii varmaan vaihtua vielä moneen kertaan, mutta tällä hetkellä näin. :roll:
 
Re: KIRJAILIAT

iorek sanoi:
Minun mielestä kirjalian ammatti on ihan :yuck:
Entäs taiteilian ammatti? :roll:

Lapsena halusin myös ehdottomasti arkeologiksi. Tuli tenavana katsottua hieman liikaa Indiana Jonesia ja kuvittelin että tuommoista se arkeologien arki on: hylättyjä aarrekammioita ja toimintaa. Karu totuus selvisi kuitenkin kun näin jossain kuvia suomalaisten arkeologien kaivauksista.

Ala-asteella lempiaineeni oli historia ja onhan se edelleenkin suosikkien joukossa. Periaatteessa haluaisin myös historian tutkijaksi tai jopa opettajaksi, mutta alan tulevaisuudennäkymät eivät ole kovin ruusuiset. Historia onkin jäänyt enemmän harrastukseksi, ja olen lakannut haaveilemisen siihen liittyvästä ammatista.

Lukiossa sitten innostuin maantieteestä oikein toden teolla, eikä innostus ole kolmessa vuodessa juuri laantunut. Ajattelinkin keväällä hakea Helsingin yliopistoon ainetta lukemaan. Kirjoituksissa tosin tuli pieni pettymys, kun arvosana keikkuu siinä M:n ja E:n rajalla. Menee kyllä uusintaan jos E:tä ei tipu, kursseista kumminkin tullut kymppiä ja arvosana on selvästi alle oman tason. Maantieteen kohdalla on onneksi paremmat työllistymismahdollisuudet kuin historiassa, vaikkei mikään tietenkään ole varmaa. Ajattelin kuitenkin suuntautua geoinformatiikkaan, uskon että kysyntä sillä suunnalla tulee vielä kasvamaan.
 
Ylös