Toiveammatti?

Ihan ykkös toive ammatti olisi elokuvakäsikirjoittaja. Onhan noita kässäreitä tullut jo jonkin verran raapustettua, mutta en oikein tiedä olisivatko nuo edes sellaista kunnon tavaraa.
Muutekin kaikki elokuviin liittyvät jutut kiinnostavat. Ei niinkään ohjaus, mutta äänitehosteiden teko ja kuvaaminenkin. Tuo käsikirjoittaminen taitaa kuitenkin viedä voiton..
Ihan pienestä pitäen olen halunnut astronomiksi. Tähdet ja muut taivaankappaleet ovat aina kiinnostaneet. Valitettavasti astronomiksi pääsee, vain lukion kautta ja minähän en sinne nokkaani tunge. Haaveeksi siis tuo jäänee.

Näytteleminen olisi minullekin kieltämättä mieluista, mutta jos jonnekkin koettaisin tuolla uralla päästä, olen tyrinyt jo sen mahdollisuuden. Media alalta kun ei noin vain päästä opiskelemaan näyttelemistä.

Soittaminen ja laulaminenkin kiinnostaisi, mutta edelleen..aika paha ilman minkäänlaisia musiikin kursseja kolmeen vuoteen.

Sitten vielä ehkä jotain realistisempaa, mitä voisi toteuttaakin näiltä pohjilta. Eli elokuvien parissa työskentelyä, tai valokuvausta. Valokuvaamista en tosin ihan leipätyönä pitäisi, enemmänkin joku sivuhomma, mutta jos joku maksaisi tarpeeksi siitä, niin miksipä ei.

Pienenä tyttönä suuri toiveammattini oli linja-auton kuljettaja. Älkää ihmeessä kysykö miksi, en tiedä sitä vielä itsekään. Eiköhän se selviä sitten vuosien päästä terapeutin vastaanotolla. Sitten oli farmaseutin ura. Tämä liittyi ehkä siihen, että mummini oli farmaseutti, muuta selitystä en tälle löydä.

Herättyäni sittemmin todellisuuteen kiinnostukseni on kääntynyt kieleen ja kulttuuriin. Yleinen kielitiede, englantilainen filologia, suomen kieli, kääntäminen ja tulkkaus, kulttuuriantropologia, etnologia ja folkloristiikka. Siinä sekoitus, josta on tehty minun unelma-ammattini. Käytännössä suuntaan opiskeluni luultavasti joko yleiseen kielitieteeseen(mikä johtaisi toivottavasti menestyksekkääseen tutkijan uraan, glooriaan ja mammonatulvaan) tai englannin kääntämiseen. Kääntämisen opiskelulla olisi sentään selkeä tavoite ja päämäärä ja ammattinimike odottamassa. Ja minähän olen aina ollut se, joka kovimpaan ääneen huomauttaa käännöskukkasista. Kai sitä pitäisi itse mennä näyttämään, miten se tehdään kunnolla. :roll:

Minulla ei ole koskaan ollut suoranasita toiveammattia. Työ on aina ollut minulle sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Jos jotain pitäisi ilokseen tehdä niin olisin kirjailija-maalari, mutta ymmärrän toki ettei sen varaan kannata luottaa. Näillä näkymillä minusta on tulossa kuviksen opettaja. En siis ilmeisesti koskaan tule pääsemään pois koulusta...

Nee, toiveammatit ovat vaihtuneet minulla lähes yhtä paljon kuin hiustyylitkin (= aivan liikaa) Aina ne ovat kuitenkin jollain tavalla liittyneet taiteeseen/kulttuuriin. Nuorempana halusin olla tanssija, ja tanssia harrastinkin muutaman vuoden mutta se sitten jäi jonnekin. Nyt olen kovasti pyrkimässä Helsingin kuvataidelukioon. Sen jälkeen haluaisin ehkä lukea taidehistoriaa. Ei voi tietää vielä, ensi viikolla saatan haluta olla pummimuusikko :roll:

Minä se halusin pienenä lelukauppiaaksi: olisi se vaan ollut hauskaa leikkiä kaikilla niillä leluilla ittekseen aina, kun kauppa on kiinni! Tämä haave elikin sitten yllättävän pitkään, ja kuihtui pois vasta joskus kymmenen ikävuoden paikkeilla, eikä sen jälkeen ole muuta oikein ollut. Ainoa ammatillinen ajatus, mikä on sinnikkäästi roikkunut mukana on se, etten mitään ruumiillista työtä tule ikinä tekemään, tai en ainakaan halua tehdä Kai se on se nälkä mikä sitten opettaa, ja pistää raksalle, niinkuin ne wanhat aina sanovat.

Taisi olla lukion toisen lopulla, kun sitten tulin ajatelleeksi englannin kieltä edes teoriassa mahdollisena ammattina. Siinä kun en edes ole täysin surkea ja se vielä sattuu kiinnostamaankin. Tarkemmin ottaen se on englannin kääntäminen, vielä tarkemmin AV-kääntäminen, joka kiinnostaa. Nyt onkin sitten hakupaperit lähdössä Savonlinnan kansainvälisen viestinnän laitokselle, ja pääsykoekirjojen pitäisi tällä viikolla postista saapua (Vasta! Monet kun ovat jo opukset kahlanneet läpi useita kertoja, kuulemma). Toissijaisina hakukohteina ovat sitten Joensuun ja Tampereen engl. filologian koulutusohjelmat, sekä ehkä myös Jyväskylän vastaava, jos jaksan sinne vielä lähetellä papereita.

Työtilanne alalla ei varmaan mikään kovin upea ole, mutta eipä sillä minulle nyt niin väliä; sepelvaltimotautiin tai johonkin muuhun liikalihavuusriskiin kerkeän jo kuolla ennenkuin valmistun Tämä siis olettaen, että edes pääsen sisälle, mikä tässä vaiheessa tuntuu jokseenkin epätodennäköiseltä. Pitäisi vaan jaksaa lukea niitä kirjoja apinan raivolla seuraavat puolitoista kuukautta, ehkä se sitten jopa onnistuisi!

Eipä ole minullakaan koskaan ollut minkään laista selkeää kuvaa tulevasta ammatista. Olen varmaankin liian pitkään ajatellut järkevästi (nelivuotiaana päätin lukion johon nyt sitten olen tullut opiskelemaan)

Numeroiden puolesta voi vain sanoa, ettei meikäläistä välttämättä liikunnalliselle alalle kannata suositella. Muutoin ovat sen verran hyviä (vielä) Kiinnostuksen kohteita on valtavasti ja nyt on pari viikkoa tullut yritettyä perhtyä yliopisto-oppaaseen. Kaipa se joskus selkiää se tulevaisuus.

...

Olen aina halunnut ammattiin, jossa voisi matkustella mahdollisimman paljon, tämä tietenkin ennen perheen perustamista yms. Pienten lasten syntyminen taas mutkistaa asioita... Mutta siis jonkunlainen sihteeri tai lastenhoitaja olisivat myös ihan hyviä vaihtoehtoja... Sisätyö, kiitos!

Vielä yläasteella ja lukion ensimmäisillä luokilla ollessaan ajattelin, että Vohobitista tulisi luokanopettaja. Sitten tutustuttuani pääsyvaatimuksiin haaveet katosivat taivaan tuuliin kuin Sauronin henki mahtisormuksen tuhouduttua. Lukion viimeisenä opiskeluvuotena keksin jostain, että pyrin Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan.

En päässyt ensimmäisellä yrittämällä. Mutta siitä sisuuntuen seuraavana vuotena Vohobitti yriti entistäkin kovemmin. Keksin, että ehkä Vohobitista on tutkijaksi tai yliopisto-opettajaksi, mutta ajattelin tuon viran vaativan erityistä lahjakkuutta, vähintään viiden laudaturin paperit (en ollut saanut yhtään, reaalikin jäi yhden pisteen päähän laudaturista). Seuraavana vuonna onnistuinkin pääsemään sisään yliopistoon, tällä kertaa pyrin Tampereelle. Nyt vajaan viiden intensiivisen opiskeluvuoden jälkeen olen valmistumassa.

En vieläkään tiedä mitä Vohobitista tulee isona . Mutta sen olen huomannut, että jos on alastaan tarpeeksi kiinnostunut ei aikaisemmalla koulumenestyksellä ole (juurikaan) mitään merkitystä. Ehkä Vohobitista tulee tutkija. Se vain ei ole kovin rahakasta tai varmaa työtä. Apurahoja saa tai sitten ei. Vohobitti ei halua kuitenkaan toimia omaatuntoa vastaan ja esim. lähteä virkahobitinuralle toisten palvelijaksi, ei edes hyvän käskynhaltijan neuvonantajaksi.

Noita apurahapeikkoja minäkin olen katsellut vähän sillä silmällä, että kannattaako hommaan ollenkaan ryhtyä. Minulla olisi valinta väikkäriin johtavien jatko-opiskelujen aloittamisen ja "oikeiden töiden" ( :roll: ) välillä tiedossa ihan lähiaikoina. Toisaalta tutkimus kiinnostaisi kovasti, toisaalta se on epävarmaa, taloudellisesti kannattamatonta ja vaatii suuret määrät kärsivällisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Vaihtoehtona sitten mukavan porvarillinen ja turvallinen elämänkaari ilman tieteellistä glooriaa.

En edes tiedä, mitä kaikkia apurahoja omalla alallani jaetaan, miten niitä haetaan ja saako niitä olla monta käynnissä päällekäin. Pitäisi kai alkaa vähitellen hankkia sitä tietoa <huokaus>

En kaipaa mitään erityistä ammattia. Ainoastaan sitä, että toimeentulo olisi kohtalainen, viihtyisin työssäni ja omaisin tarpeeksi vapaa-aikaa. Pienempänä oli nyt kaikenlaisia naurettavia unelmia, mutta onneksi olen sentään tullut järkiini.

Joku luokanopettaja voisi olla ihan jees, mutta siinä työssä olisi aivan valtavasti paperityötä. Lisäksi sitä hommaa varten tulee puurnata aika paljonkin, mutta kyllä siitä vaiheesta kuka tahansa keskivertotaukki selviää. Rooman historia, varsinkin keisarinajan Rooman, kiinnostaa, joten tuo on hyvä lähtökohta lähteä syventymään esimerkiksi historiaan.

Minulla on varavaihtoehtojakin, jos ensisijaiset suunnitelmani eivät onnistu tai osoittautuvat susiksi.

Vohobitti sanoi:

.
Ehkä Vohobitista tulee tutkija. Se vain ei ole kovin rahakasta tai varmaa työtä. Apurahoja saa tai sitten ei.

Click to expand...

Jees. Todennäköisemmin ei saa kuin saa.

Theoderic: vuoden aikana 11 apurahaa haettu, 0 saatu, 8 hakemukseen kielteinen päätös, 3 vielä ratkeamatta. Eikä ne Theodericin suosituskirjeet ja väikkäriaihekaan nyt ihan kehnot ole...tämmöstä tämä aloittelevan "tutkijan" taival on.

Mikä ala?

Humanistinen, liittyy vähän niin kuin varhaiskeskiajan tutkimukseen. Ihan tarkkaa oppiainetta en viitsi tässä julkisesti paljastaa, koska pelkään olevani sille huonoa mainosta :wink:

Kehnon apurahatilanteen ohella kannattaa myös miettiä, onko edes järkeä väitellä tohtoriksi. Tohtorityöttömyyskin on tätä päivää - eivätkä yli-ikäiset [päälle 30], ylikoulutetut työnhakijat työmarkkinoilla mitään riemujuhlaa vietä tulevaisuudessakaan.

Kaikki tämä riippuu tietysti alastakin. Kulttuurien tutkimuksen ja historian laitokset ovat kuitenkin epätoivon valtakuntaa.

Voi ei, Theoderic, minä yritän olla ajattelematta tuota apurahan hakemusruljanssia ja koko sitä epävarmuutta, joka aloittelevalla tutkijalla väkisinkin on rahoituksen kanssa edessä. Vaikka pian se kyllä on edessä kunhan nyt saan tuon gradun kirjoitettua... Jos olisin ollut fiksu, olisin tehnyt opettajan opinnot tässä sivussa, ihan varmuuden vuoksi.

Theoderic sanoi:

Vohobitti sanoi:

.
Ehkä Vohobitista tulee tutkija. Se vain ei ole kovin rahakasta tai varmaa työtä. Apurahoja saa tai sitten ei.

Click to expand...

Jees. Todennäköisemmin ei saa kuin saa.

Theoderic: vuoden aikana 11 apurahaa haettu, 0 saatu, 8 hakemukseen kielteinen päätös, 3 vielä ratkeamatta. Eikä ne Theodericin suosituskirjeet ja väikkäriaihekaan nyt ihan kehnot ole...tämmöstä tämä aloittelevan "tutkijan" taival on.

Click to expand...

Vohobittikin on tiedostanut sen, että jos lähtee tutkijan uralle, ei paluuta ”normaaliin” työelämään enää ole. Toisin päin se voisi onnistua vielä muutaman vuoden jälkeen. Harvassa ovat ne alat, joissa akateemisen maailman ulkopuolinen työpaikka ja tohtorinhattu kohtaavat. Tuolloinkin työnantajalla on sananen sanottavana mitä aihetta väitöskirja käsittelee, ja usein sen kirjoittaminen tapahtuu vasta varsin kypsässä iässä.

En usko, että oma tilanteeni on aivan yhtä synkkä kuin Theodericillä – ainakaan vielä . Ehkä varhaiskeskiajanhistorian tutkimukselle on poikkeuksellisen vaikea saada rahoitusta, vähän niin kuin taiteilija-apurahat. Vohobitin alalla, valtio-oppi eli politiikan tutkimus, apurahoja pitäisi saada vähän helpommin, vaikka itsestäänselvyys sellaisenkaan saaminen ei ole edes hyvin kirjoitetulla tutkimussuunnitelmalla. Lähetin ensimmäisen apurahahakemuksen muutama viikko sitten (päätös tulee toukokuussa) ja lausunnon siitä pyynnöstäni kirjoittanut proffa, työni ohjaaja, oli sitä mieltä, että pitäisi olla mahdollisuuksia.

Meidän laitokselta ainakin on viime aikoina siirtynyt porukkaa yliopistomaailman ulkopuolelle melkoisesti. Niinpäinhän se helpommin käy, ei yliopistoon kai kovin helposti takaisin pääse, siis sen jälkeen kun on väitöskirja tehty tietenkin. Ja eikös nykyään aika moneen paikkaan tarvitse jo tohtorin tutkinnon? Kuulemma opettajan virkoihinkin hakee yhä enemmän tohtoreita vaikka siihen suhtaudutaankin aika vaihtelevasti koulusta ja paikkakunnasta riippuen.

Guille sanoi:

Voi ei, Theoderic, minä yritän olla ajattelematta tuota apurahan hakemusruljanssia ja koko sitä epävarmuutta, joka aloittelevalla tutkijalla väkisinkin on rahoituksen kanssa edessä.

Click to expand...

No joo, kuten Vohobittikin ehti todeta, kaikilla tilanne ei liene yhtä paha kuin meillä humanisteilla - vaikka lieneekin melko harvinaista, että heti ensimmäinen hakemus tärppäisi. Lykkyä tykö vain kaikille. Uskon, että omakin yrittämiseni vielä jossakin vaiheessa palkitaan. On minulla kuitenkin loistava aihe ja julkaisuluettelostakin löytyy jotakin...

Täytyy tässä ruveta kirjoittamaan 12. hakemusta sekä kirjoittaa loppuun germaanisiirtolaisten aseellisia konflikteja koskeva artikkelini. Vohobitti, Lachesis ja Guille varmasti tietävät tämän jo, mutta muistutan vielä että julkaiskaa, julkaiskaa - aloittakaa vaikka graduun perustuvalla artikkelilla. Sillä on merkitystä. Ja puoltolausuntoihinkin kannattaa satsata. Jos onnistuu samaan toiseksi puoltajaksi vaikka vierasmaalaisen proffan, niin osakkeet ovat nousukurssissa...

Pelejä, autoja, taloja...

Minä haluaisin olla suunnittelija. Suunnitella... No, vain jotakin. Taloja? Ehkä minusta voisi tulla sisustussuunnittelija. Tai sitten autojaa *voih* Minä sitten rakastan ihania autoja - esmes Chevyt... nahnahnah. Tai pelejä, niin... Aina ärsyttää, miten tyhmästi hahmot käyttäytyvät, miten surka grafiikka on tai tyhmä juoni... Niitä kun pääsisi jokapaikan sählänä tekemään, niin ihanaa olisi...
Vakavissani olen harkinnut mainossuunnittelijan alaa seuraten kummini jalanjälkiä. Tietokoneiden kanssa dysailen, osaan jotensakin piirtää ja osaan kieliä... Mihinköhän ammattiin minusta oikeasti olisi? Sen kun tietäisi jostain...

Suunnittelijan homma taitaa olle aika unelma.
Ei tarvitse itse tehdä mitään konkreettista, ja pääsee vaikuttamaan siihen mitä aikaiseksi saadaan. Tämähän käsitys suunittelijasta.Ehkä asia ei kuitenkaan ole ihan niin.
Itsekkin olen sen homman perään haikaillut,paljon on ideoita elokuviin,kirjoihin ja peleihin. Suunittelin jopa käyttöliittymää tai jotain vastaavaa yhteen peliin, jonka aiheena oli kultakuume. Eli tyypit amerikkiin villiinlänteen kultaa haalimaan. Oma valtaus ym. Harvestmoon gold! Hah!