Tolkien 2019, Birmingham, 7.-11.8.2019

Kesäloma on varmistunut parhain päin tämän tapahtuman puolesta. Se tosin tarkoittaa vastapainoksi myös sitä, että alkukesän The Miitti jää todennäköisesti välistä, olen silloin töissä.

Tapahtuman facebook-sivuille on tullut paljon lisäyksiä ohjelmaan, kannattaa käydä katsomassa.
Viimeisimmät julkistukset art show:sta tulleet tänään. Erikoisempana ohjelmana myös mm. The People's Orchestran esitys sekä Leaf by Niggle teatteriesityksenä (olen nähnyt ko. teoksen Oxonmootissa ja on muuten kyllä hyvä). Luvassa tietysti myös Ceildh ja Banquet. Tarkka ohjelma pitäisi tulla julki tässä kevään aikana.
Vielä ehtii mukaan!
 
Iiks.
Ostaa paukautin lennot ja liput tuonne elokuuksi. Jos joku naispuoleinen kontulainen kaipaa vielä huonekaveria, niin olisin kiinnostunut. Mulla on kyllä jo hotellivaraus, mutta sen saa peruttua, jos löytyy parempi vaihtoehto. :)
 
Hei,
siltä varalta että mukaan lähtijöitä vielä olisi tai joku miettii osallistumistaan niin tässä pieni tiivistelmä:

Suomesta on tällä hetkellä tietääkseni matkaan lähdössä seuraavat henkilöt:
Samooja
Lehtokuusama
Shetai
Heathertoes
Ilma

Mukaan lähteäksesi tarvitset kolme asiaa: ilmoittaudu itse tapahtumaan, osta lennot ja varaa majoitus.

Lennot

Jos ei halua matkustaa yksin niin allekirjoittanut ja Lehtokuusama matkustavat näillä lennoilla:

Keskiviikko 7.8 klo 08.00 - 9.10 Finnair (Helsinki - Heathrow)
Sunnuntai 11.8 klo 19.35 - 00:30 Finnair (Heathrow - Helsinki)

Heathrowlta on tarkoitus siirtyä bussilla Birminghamiin (National expressin bussit jotka lähtevät suoraan Heathrowlta).
Muut seurueesta ovat lentämässä ilmeisesti omia reittejään joko aiemmin tai muuta kautta, mutta ainakin minun ja Lehtiksen matkaan sopii kyllä tulla.

Majoitus

Minä, Lehtokuusama ja Shetai olemme varanneet huoneet tästä hotellista:
Premier Inn, Birmingham City Centre (New St Station) hotel
https://www.premierinn.com/gb/en/ho...ty-centre-new-st-station.html?cid=GLBC_BIREXC

Tämä hotelli on tapahtumapaikan vieressä ja jonkin verran edullisempi kuin itse Burlington-hotelli.
Ilma majoittuu ilmeisesti Burlingtonissa (?) ja Heathertoesilla on oma majoitus.

Itse tapahtuma
Tapahtuma on siis Birminghamissa 7.-11.8.2019. Macdonald Burlington hotelli on tapahtuman pitopaikkana.
https://www.tolkien2019.com/

Myös Facebookin tapahtumasivut kannattaa tarkistaa.

HUOM HUOM! Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n jäsenet saavat koodin, jolla saavat Tolkien 2019 -tapahtuman osallistumismaksusta alennusta!
Alennuskoodi on tullut jäsenille sähköpostilla (ota yhteyttä @Heathertoes jos olet jäsen mutta et ole saanut alennuskoodia)

Tämän hetkiset early bird hinnat voimassa toukokuun 2019 loppuun jolloin hinnat taas nousevat.

When are the prices of registration going up?
The Launch Price (£95) ends on the 31st of May.
Super Early Bird Price 1st of June 2018 until the 31st of December 2018. [£100]
Early Bird Price 1st of January 2019 until the 31st of May 2019. [£125]
Full Price 1st of June 2019 until the event.
 
Tämän hetkiset early bird hinnat voimassa toukokuun 2019 loppuun jolloin hinnat taas nousevat.Premier Inn

When are the prices of registration going up?
The Launch Price (£95) ends on the 31st of May.
Super Early Bird Price 1st of June 2018 until the 31st of December 2018. [£100]
Early Bird Price 1st of January 2019 until the 31st of May 2019. [£125]
Full Price 1st of June 2019 until the event.

///Täydennyksenä vielä, että mä matkustan samoilla lennoilla Samoojan ja Lehtokuusaman kanssa, ja ajattelin tulla myös samalla bussilla Birminghamiin. Hotelli on vähän vielä auki. Mulla on varaus sekä Burlingtoniin että Premier Inniin ( juu on vähän vaikea tehdä päätöksiä.) Mulla saattaa lähteä yksi tuttu mukaan, ja jos hän tulee, niin olemme varmaan Burlingtonissa. Jos huonekaveria ei tule, niin sitten varmaan menen Premier Inniin. :)///
 
Hienoa, the more the merrier ja sitä rataa. :)
Täytyy lähempänä tutkailla mikä on Brexit - tilanne tai Helsinki- Vantaan remonttien tilanne ja vaikuttavatko ne siihen, kuinka ajoissa täytyy olla kentällä aamulla, lento kun lähtee jo kahdeksalta...
 
Mie innostuin tapahtumasta todennäköisesti liikaa voidakseni kieltää sitä enää itseltäni..
Olenkin Samoojaa pommittanut yksityisviesteillä.
Seuraan tätä viestiketjua nyt. En ole rekisteröitynyt enkä varannut lentoja tai hotellia, kun en vielä ole kyennyt tekemään lopullista päätöstä. Aaarrggh tätä veivaamista.
Jos päätän lähteä, varaan ehdottomasti samat lennot, julkiset ja hotellit, etten eksyisi sinne suureen maailmaan. Yksin en ehkä uskalla liikkua missään. Pienellä budjetilla pitäisi selvitä, joten majoituksesta valitsen edullisimman.
Päätös täytynee tehdä toukokuun loppuun mennessä.
 
Hiphei,
sittenhän meillä on paikan päällä hyvä, 6 hengen suomalaisedustus (toki muitakin suomalaisia voi olla paikan päällä joista me emme vain tiedä). :)
Täytyy lähempänä sopia monelta nähdään kentällä. Viimeisin check in on 7:15, aikaisempina vuosina ollaan muistaakseni nähty kentän aulassa siinä 6.30-6.40 välillä.

Muistakaa tarkastaa että passissa on voimassaoloaikaa ja hankkia adapteri jos sellaista ei vielä omista!
 
Tapahtuman kotisivuille (speakers välilehti) on nyt ladattu lista kaikista virallisemmista puhujista ja heidän aiheensa.
Koko tapahtuman aikataulu ja ohjelma pitäisi tulla piakkoin nähtäville.
 
Kaksi suomalaista bongattu esitelmän pitäjistä, joista toinen meidän Heathertoes. :D
Jason Lepojärvi – “Companions in Shipwreck: J.R.R. Tolkien’s Female Friendships”
Sonja Virta – “The source texts for Tove Jansson’s illustrations for The Hobbit
 
Tapahtuman omilta sivuilta pääsee nyt lataamaan alustavan ohjelman kokonaisuudessaan. Hienolta näyttää!
Joitain osioita on vielä merkitty "TBA"- merkinnällä eli tarkentuvat myöhemmin ja workshopit eivät näyttäneet olevan vielä tuossa.
Toivon että tuonne ilmestyisi myös jonkinlainen Birmingham-kiertoajelu tyyppinen retki, koska olisi siitä kovin kiinnostunut.
https://www.tolkien2019.com/ (Daytime events- välilehti).
 
Last edited:
Onkohan kukaan reissuun lähtijöistä halukas käymään jonakin päivänä Oxfordissa? Haluaisin niin kovin vielä istahtaa John Ronaldin ja Edithin haudan luona pienen mietiskelyhetken. Rakastuin myös Oxfordin tunnelmaan viime kesänä siellä käydessäni, ja Bodleian library olis mahtava käyntikohde myös...
 
Toivon että tuonne ilmestyisi myös jonkinlainen Birmingham-kiertoajelu tyyppinen retki, koska olisi siitä kovin kiinnostunut.
https://www.tolkien2019.com/ (Daytime events- välilehti).
Itse toivoisin myös tutustumista Birminghamiin. Kyselen myös Oxfordiin lähtijöitä siksi, kun olen tunnetusti maailman surkein suunnistaja ja pelkkä ajatus julkisilla kulkemisesta yksin saa pulssin kohoamaan korkeuksiin.
 
Onkohan kukaan reissuun lähtijöistä halukas käymään jonakin päivänä Oxfordissa? Haluaisin niin kovin vielä istahtaa John Ronaldin ja Edithin haudan luona pienen mietiskelyhetken. Rakastuin myös Oxfordin tunnelmaan viime kesänä siellä käydessäni, ja Bodleian library olis mahtava käyntikohde myös...
Minä minä minä lähden mielelläni Oxfordiin mietiskelemään Tolkienin haudalle. Onkohan tuolla Birminghamissa jotain sellaista nähtävää, johon ei pääse jalan?
 
Itse olen käynyt Oxfordissa ja Tolkienin haudalla niin monta kertaa että tällä kertaa jätän välistä. Birmingham taas ei ole kaupunkina tuttu, senpä vuoksi haluaisin hieman siellä liikuskella ja katsella ympärilleni.

Ongelmana on toki se, että itse tapahtumassakin on valtavasti mielenkiintoista ohjelmaa. Tiukkoja valintoja siis edessä. :D
 
Samoojan kanssa samoilla linjoilla. Kiinnostavaa ohjelmaa riittää tapahtumassa, ettei ehkä aikaa edes käydä muualla ja sen vähän haluaisin käyttää Birminghamiin tutustumiseen. Oxfordia olen ehtinyt nähdä kolmessa Oxonmootissa, varmaan sinne tulee taas lähdettyä jonain tuleva vuonna. Oxonmooteissahan tehdään retki haudalle päätöspäivänä.
 
Ylös