Tolkien-nimet suomalaisten niminä

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Tein tässä hieman jänniä tutkimuksia Tolkien-nimistä. Tai lähinnä katselin lävitse. Eniten minua ihmetytti juuri Merri-nimen yleistyminen suomalaisten antamissa nimissä. Kuka kontulainen onkaan mennyt nimeämään lapsiaan niin julmasti? Muut selvät Tolkien-nimet kuten vaikkapa Frodo ja Pippin eivät ole yleistyneet. Merri on kuitenkin annettu jo seitsemälle pojalle 2000-luvulla, mikä on aika paljon.

Väestörekisterikeskuksen etunimipalvelu

En kuitenkaan jaksa kahlata kaikkia nimiä läpi. Eru ja Iluvatar eivät ainakaan olleet kenenkään niminä, vaikka olisivat ehkä aikamoisen hienoja eivätkä edes kovin vaikeita suomalaiseen suuhun.
 
Etunimitopiikissa on ollut muutamaan otteeseen runsaastikin (tilasto)tietoja Suomessa käytössä olleista tolkienilaisista nimistä aina Merristä Morgothiin:

ensiksi tässä ja seuraavissa

sitten tässä

ja vielä tässä

Lisättäköön näihin edellälinkitettyihin vielä viimeisin bongaukseni Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta: Samvais, joka on annettu pojan etunimeksi kerran vuosina 1960-79, kerran vuosin 1980-99 ja kerran vuosina 2000-09, eli yhteensä kolmelle. Nimipalvelu ei kerro, onko kyseessä ensimmäinen vai toinen/kolmas etunimi, joten Samvais saattaa lymytä jonkun tavallisen Veetin, Eetun tai Onnin (kolme suosituinta pojannimeä vuonna 2009) takana. Heille syvin kunnioitukseni Ajan Sankarin nimen kantamisesta.
 
Tik sanoi:
Samvais, joka on annettu pojan etunimeksi kerran vuosina 1960-79, kerran vuosin 1980-99 ja kerran vuosina 2000-09, eli yhteensä kolmelle. Nimipalvelu ei kerro, onko kyseessä ensimmäinen vai toinen/kolmas etunimi, joten Samvais saattaa lymytä jonkun tavallisen Veetin, Eetun tai Onnin (kolme suosituinta pojannimeä vuonna 2009) takana.
Täytyy myös muistaa, ettei nimipalvelu tee eroa alkuperäisen ja itse valitun nimen välillä. 1979 syntynyt Samvais on siis voinut vaihtaa nimensä vasta vanhemmalla iällä (1999 ja 2008 syntyneet Samvaisit taas eivät, mutta saattavat toki aikanaan tehdä vaihdoksen toiseen suuntaan? :p).
 
Kävin pitkästä aikaa nimipalvelussa, joka on hieman muuttanut käytäntöjään. Tietosuojasyistä nykyään harvinaisista nimistä ei saa tarkkaa lukumäärää, vaan esimerkiksi nimen Theoden ja Eomer on kummankin vuosina 2000-2009 saanut "alle 5" miestä ja/tai naista. Näin ollen Rohanin kuninkaallisten kaimatkin ovat edustettuna maamme nimistössä. Ja Eowynejä on ainakin kaksi, sillä sekä vuosina 2000-2009 että vuonna 2010 nimi on annettu "alle viidelle" suomalaiselle, arvatenkin naiselle, vaikka hakukone ei sitä enää erikseen kerro.

EDIT: Eowyneistä (ei kuitenkaan tänä vuonna annetusta nimestä) onkin näemmä jo maininta aiemmissa viesteissä. Theoden ja Eomer sen sijaan vaikuttavat uusilta tulokkailta suomalaiseen Tolkien-etunimistöön. Onnitteluni komeista nimistä niiden kantajille!
 
Hobittilan Reppuleiden kaimat Suomessa

Kävin läpi Hobittilan Reppuleiden sukupuussa esiintyvien hobittien etunimet Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta ja seuraavat nimet ovat/ovat olleet käytössä Suomessa: (Suluissa ko. hobitin sukunimi, jos on mainittu muu sukunimi kuin Reppuli)
Merkinnöistä: M = mies / N = nainen + lukumäärä rekisterissä ja vuosiluvut suluissa kertovat millä aikavälillä ko. nimi on annettu lapselle.

1. Berylli (Boffin) M: alle 5 / N: alle 5 (1940-1959)
2. Orvokki M: alle 40 / N: 45953 (1899-2010)
3. Lilja M: alle 5 / N: 8652 (1899-2010)
4. Laura (Tonkeli) M: alle 15 / N: 31104 (1899-2010)
5. Mimoosa (Bans) M: alle 15 / N: 15 (1960-2009)
6. Togo (Hyväkäs) M: alle 5 / N: alle 5 (1920-1999)
7. Camelia (Säkinheimo) M: alle 10 / N: alle 23 (1940-2009)
8. Linda M: 0 / N: 10684 (1899-2010)
9. Bodo (Jalojalka) M: alle 22 / N: alle 15 (1920-1999)
10. Bingo M: alle 5 / N: alle 5 (1960-1979)
11. Roosa M: alle 5 / N: 7368 (1899-2010)
12. Polo M: alle 5 / N: alle 5 (2000-2009)
13. Rubiini (Bolger) M: alle 5 / N: alle 5 (1980-1999)
14. Bilbo M: alle 5 / N: alle 5 (1980-2009)
15. Otho (Säkinheimo-Reppuli) M: alle 10 / N: alle 10 (1900-1919 ja 2000-2009)
16. Odo (Jalojalka) M: alle 30 / N: alle 25 (1899-2009)
17. Falco (Pönkeli-Reppuli) M: alle 5 / N: alle 5 (1980-1999)
18. Prisca M: alle 5 / N: alle 5 (2000-2009) (Tolkienin tyttären lempinimi on Prisca...)
19. Dora M: alle 5 / N: 294 (1899-2010)
20. Gili (Ruskokutri) M: alle 10 / N:alle 10 (1940-1979)
21. Esikko (Rankkibuk) M: alle 15 / N: alle 31 (1920-2010)
22. Pioni M: alle 5 / N: alle 15 (1980-2010)
23. Milo (Onkaloinen) M: alle 453 / N: alle 10 (1940-2010)
24. Frodo M: alle 15 / N: alle 15 (1960-2009)
25. Olo M:alle 5 / N: alle 5 (1920-1939)
26. Unikko M: alle 20 / N: alle 43 (1900-1999)
27. Angelica M: alle 15 / N: 765 (1899-2010)
28. Sancho M: alle 5 / N: alle 5 (1980-1999)
29. Moro M: alle 10 / N: alle 10 (1960-2009)
30. Myrtti M: alle 15 / N: alle 15 (1920-2009)
31. Minto M: alle 5 / N: alle 5 (1900-1919)

Seuraavilla Reppulin sukupuussa mainituilla hobiteilla ei ole kaimaa suomessa:
1. Balbo
2. Mungo
3. Fastolf (Bolger)
4. Ponto
5. Largo
6. Tanta (Piipari)
7. Bungo
8. Belladonna (Tuk)
9. Rudigar (Bolger)
10. Siikka (Pönkeli)
11. Hildigrim (Tuk)
12. Fosco
13. Lobelia (Piukkapaula)
14. Posco
15. Drogo
16. Dudo
17. Vilibald (Bolger)
18. Ponto
19. Porto
20. Griffo Boffin
21. Tuhatkauno
22. Lotho
23. Filibert (Bolger)
24. Mosco

Aika paljon Reppuleiden sukupuun hobiteille löytyi kaimoja. Toivottavasti nyt ei iskenyt lukihäiriö ja kaikki nimet tuli kirjoitettua oikein...

Voin tehdä vastaavat listat myös muista hobittisuvuista, kunhan tästä ehdin.

Muokkasin vielä:
Siikka-niminenkin henkilö löytyi, vaikka Väestörekisterikeskuksen etunimirekisteri ei nimeä tunne. Googlettamalla löytyi naamakirjasta nainen, jolla on Siikka etu-/kutsumanimenä. En kuitenkaan lisännyt ko. nimeä kaimaluetteloon, vaikka ehkä se pitäisi sinne siirtää.
 
Hihii.. itsellä Orvokki nimissä :)

Mielestäni Elanor on todella kaunis nimi, jonka haluaisin kyllä jotenkin esim. toiseksi tai kolmanneksi nimeksi. Eräs ns. tuttuni antoi lapselleen nimeksi Elanor, mikä on kiehtonut minua sen jälkeen, kun siitä kuulin.

Samvais on mielestäni erittäin hyvä nimi pojalle, joten en laittaisi siitäkään vastaan, mikäli sellainen nimiehdotus tulisi vastaan.

Samvais ja Elanor mielestäni sopeutuvat hienosti Suomen nykyaikaiseen nimikulttuuriin. Toisin sanoen Frodo, jne. olisivat ehkä vielä hieman liian erikoisia nykymaailmaan.
 
Minustakin yllämainitut ovat kauniita nimiä. Pitää tähän väliin kertoa, että jos veljenpoikani olisikin ollut tyttö, niin hälle olisi nimeksi tullut Ruusa. Lapsen vanhemmat eivät ole Tolkienin ystäviä, mutta minä olin kovin innossani kyseisestä nimestä kun sitä ehdotettiin :)
 
Itse ajattelin tulevalle (mahdolliselle) tyttärelle (jos sellainen siunaantuu) antaa ainakin toiseksi nimeksi Elanor. Myös Ruusa kelpaisi. Ja miksei pojalle kelpaisi toiseksi nimeksi vaikkapa Samvais. =D
 
Hyvä, hyvä! *Elanor* kannattaa ajatusta!

Todennäköisesti omista lapsista olisi tullut Tolkienmaisempia nimiltään, jos lasten isät olisivat olleet myötämielisempiä. Nyt piti tyytyä sitten tavallisempiin nimiin. Vaan ehkä saan ylipuhuttua sitten joskus lapseni antamaan omille lapsilleen kauniita tolkienmaisia nimiä...
 
Suurten Smialien Tukien kaimat Suomessa

Etsin Suurten Smialien Tuk-suvun sukupuussa esiintyvien hobittien etunimet Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta ja seuraavat nimet ovat/ovat olleet käytössä Suomessa: (Suluissa ko. hobitin sukunimi, jos on mainittu muu sukunimi kuin Tuk)
Merkinnöistä: M = mies / N = nainen + lukumäärä rekisterissä ja vuosiluvut suluissa kertovat millä aikavälillä ko. nimi on annettu lapselle.

1. Mirabella: M: alle 10 / N: alle 37 (1960-2010)
2. Roosa (Reppuli) M: alle 5 / N: 7424 (1899-2010)
3. Hugo (Boffin). M: 6569 / N: alle 10 (1899-2010)
4. Lalia (Savirinne): M: alle 15 / N: alle 15 (1960-2010)
5. Esmeralda: M: alle 5 / N: alle 171 (1899-2010)
6. Rosamunda: M: alle 10 / N: alle 37 (1980-2010)
7. Ferdinand: M: 3190 / N: alle 5 (1899-2010)
8. Helmi: M: alle 25 / N: 39612 (1899-2010)
9. Alpi: M: alle 331 / N: alle 10 (1899-2010)
10. Peregrin: M: alle 33 / N: alle 10 (1899-2010)
11. Timantti (Suuralho): M: alle 5 / N: alle 5 (1899-2010)
12. Everard: M: alle 15 / N: alle 15 (1899-2010)
13. Angervo (Törmä): M: alle 48 / N: alle 103 (1900-2010)

Seuraavilla Tukin sukupuussa mainituilla hobiteilla ei ole kaimaa suomessa:
1. Isengrim
2. Isumbras
3. Ferumbras
4. Fortinbras
5. Gerontius (Vanha Tuk)
6. Dimatti (Pönkeli)
7. Hildigard
8. Hildigrim
9. Isembold
10. Hildifons
11. Isembard
12. Hildibrand
13. Belladonna
14. Donnamira
15. Isengar
16. Bungo (Reppuli)
17. Gorbadoc (Rankkibuk)
18. Fortinbras
19. Ferumbras
20. Adalgrim
21. Flambard
22. Sigismond
23. Paladin
24. Saradoc (Rankkibuk)
25. Adelard
26. Odovacar (Bolger)
27. Ferdibrand
28. Pervinca
29. Faramir
30. Reginard
31. Fredegar (Bolger)

Tuk-suvun suomalaiskaimoja ei ollut yhtä paljon kuin Reppuleiden. Bukinmaan Rankkibukien ja mestari Samvaisin suvun suomalaiskaimat vielä puuttuvat, mutta selvitän vielä näidenkin sukujen nimitiedot väestörekisteristä.

MUOKS: Kiitos Tik! Lisäsin Angervon kaimalistaan.
 
Tämä tilasto oli hauska nähdä, kiitos siitä! Jään mielenkiinnolla odottamaan Rankkibukeja ja Gamgeja/Töllejä.

Yksi korjaus vain. Ihmettelin, voiko Angervo tosiaan puuttua suomalaisten etunimigalleriasta, niin suomalaisen tuntuinen kasvinnimi kuin se on. Ja olihan heitä:

Angervo: M: alle 48 / N: alle 103 (1900-2010)

Uskon myös, että on vain ajan kysymys, koska ensimmäinen suomalainen Faramir ilmestyy esiin. Sehän on mainio nimi. Vai olisiko Faramirin etsikkoaika mennyt jo ohi, kun kuumimmasta LoTR-huumasta alkaa jo olla vuosia? Seuraavaksi ovatkin ehkä muodissa Thorin, Balin,... tai jos kääpiöiden mukaan eivät ihmiset halua lapsiaan nimetä, kenties jopa Beorn ja Bilbo itse.

PS. Bard löytyy jo:

(1900-19): M: alle 5 / N: alle 5
(1980-99): M: alle 5 / N: alle 5

PPS. Käväisin huvikseni myös Sukunimihaun puolella. Suomessa on "alle 5" Reppulia!
 
Angervo-nimen puuttumista Väestörekisterin etunimitilastosta ihmettelin, ja tein varmuuden vuoksi haun uudelleen, mutta sain edelleen tulokseksi 0 henkeä. Tänään kokeillessani taisin keksiä syyn: Olin ilmeisesti nimeä kirjoittaessani vahingossa painanut välilyöntinäppäintä, jolloin nimen viimeinen kirjain oli "tyhjä"/välilyönti ja hakuohjelma ei siksi tunnistanut ja löytänyt nimeä. Nimihakujen kanssa pitää näemmä olla äärimmäisen huolellinen.

Tein eilen yömyöhään huvikseni myös hobittisukunimihakuja ja löysin Reppuli-nimen lisäksi muitakin myös meillä käytettyjä sukunimiä. Tein niistä listaa, mutta se on tallessa toisella koneella. Liitän sen tänne, kunhan ehdin ja olen ensin hoitanut muutaman työasian...
 
Bukinmaan Rankkibukien kaimat Suomessa

Bukinmaan Rankkibukien sukupuussa esiintyvien hobittien etunimet Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta ja seuraavat nimet ovat/ovat olleet käytössä Suomessa: (Suluissa ko. hobitin sukunimi, jos on mainittu muu sukunimi kuin Rankkibuk)
Merkinnöistä: M = mies / N = nainen + lukumäärä rekisterissä ja vuosiluvut suluissa kertovat millä aikavälillä ko. nimi on annettu lapselle.

1. Malva (Voimapää): M: alle 10 / N: alle 88 (1900-2010)
2. Hanna (Kullanväärtti): M: alle 25 / N: 32250 (1920-2010)
3. Salvia: M: alle 25 / N: alle 25 (1960-2010)
4. Mirabella (Tuk): M: alle 10 / N: alle 37 (1960-2010)
5. Kielo: M: 6 / N: 799 (1900-2010)
6. Rufus (Onkaloinen): M: alle 193 / N: alle 5 (1899-2010)
7. Milo (Onkaloinen): M: alle 508 / N: alle 10 (1940-2010)
8. Pioni (Reppuli): M: alle 15 / N: alle 15 (1980-2010)
9. Esikko: M: alle 15 / N: alle 31 (1920-2010)
10. Mentha: M: alle 5 / N: alle 5 (-1899)
11. Esmeralda (Tuk): M: alle 5 / N: alle 171 (1899-2010)
12. Hilda (Piukkapaula): M: alle 17 / N: 21380 (1899-2010)
13. Meriadoc “Mahtava”: M: alle 15 / N: alle 15 (1940-2010)
14. Estella (Bolger): M: alle 10 / N: alle 306 (1899-2010)
15. Rori (Rorima ”Kultataatto”): M: alle 10 / N: alle 10 (1980-2010)

Rori on Roriman lempinimi, mutta laitoin sen tuohon kaimalistaan, vaikka se ei ehkä siihen virallisesti kuuluisi.

Seuraavilla Rankkibukin sukupuussa mainituilla hobiteilla ei ole kaimaa Suomessa:

1. Gormadoc ”Suurkaivaja”
2. Madoc ”Jäykkäniska”
3. Marmadoc ”Mahtailija”
4. Adaldrida (Bolger)
5. Sadoc
6. Gundabald (Bolger)
7. Marroc
8. Gorbadoc ”Vyökäs”
9. Orgulas
10. Rorima “Kultataatto” (Vanha Rori)
11. Menegilda (Guld)
12. Amaranth
13. Saradas
14. Dodinas
15. Dinodas
16. Drogo (Reppuli)
17. Gorbulas
18. Marmadas
19. Merimas
20. Melinor
21. Saradoc ”Kullankylväjä”
22. Merimac
23. Berilac
24. Seredic
25. Doderic
26. Ilberic
27. Celandine

Kaivan vielä mestari Samvaisin suvun suomalaiskaimatiedot Väestörekisteristä.
 
Hobitti- ym. sukunimet Suomessa

Sukunimilista ei ole varmaankaan täydellinen, joten sitä saa vapaasti täydentää. Keräsin nimet hobittisukupuista ja lisäsin muutaman muun muistamani nimen.

Hobittisukunimiä Suomessa

1. Reppuli -> alle 5
2. Alismäki -> alle 5
3. Piipari -> 249
4. Savirinne -> 32
5. Suuralho -> 0 (entisenä nimenä alle 7)
6. Törmä -> 975
7. Tölli -> 906
8. Viherluoto -> alle 5

Haltiasukunimi Suomessa

1. Viherlehti -> 0 (entisenä nimenä alle 6)

Nämä eivät ole käytössä, joten ne ovat haettavissa meillä sukunimeksi...

1. Säkinheimo
2. Tuk
3. Gamgi
4. Rankkibuk
5. Piukkapaula
7. Onkaloinen
8. Hyväkäs
9. Boffin
10. Bolger
11. Bans
12. Pönkeli
13. Tonkeli
14. Jalojalka
15. Guld
16. Kilttilä
17. Tarhuri
18. Kullanväärtti
19. Töllilä
20. Viherpeukalo
21. Voimapää
22. Mesikersa


Muita vapaita sukunimiä…

1. Voivalvatti
2. Imarre
3. Bombadil

Harmi, että Viherlehti on jo käytetty sukunimenä, joten sitä ei taida saada enää käyttöön (ellei kuulu jonkun mutkan kautta ko. sukuun):(.
 
Mestari Samvaisin suvun kaimat Suomessa

No-niiin - nyt on vuorossa viimeiset "tilastotiedot" hobittinimien esiintymisestä Suomenniemellä.

Etsin mestari Samvaisin sukupuussa esiintyvien hobittien etunimet Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta ja seuraavat nimet ovat/ovat olleet käytössä Suomessa: (Suluissa ko. hobitin sukunimi, jos on mainittu muu Samvaisin sukuun kuuluva hobitti. Käytetty kutsuma- / lempinimi on suluissa ja lainausmerkeissä varsinaisen nimen jälkeen ja em. nimi uudelleen lainausmerkeillä erotettuna omana nimihakusananaan).

Merkinnöistä: M = mies / N = nainen + lukumäärä rekisterissä ja vuosiluvut suluissa kertovat millä aikavälillä ko. nimi on annettu lapselle.

1. Pihlaja: M: alle 10 / N: alle 43 (1960 - 2010)
2. Erling: M: alle 271 / N: alle 10 (1899 - 2010)
3. Roosa: M: alle 5 / N: 7426 (1899 - 2010)
4. Carl (”Kalle”: M: 5420 / N: alle 5 (1899 - 2010)
5. Tolman (”Tom”) (Tölli): M: alle 5 / N: alle 5 (1960 - 2010)
6. ”Tom”: M: alle 5004 / N: alle 15 (1899 - 2010)
7. ”Vili”: M: alle 3854 / N: alle 15 (1899 - 2010)
8. ”Andi”: M: alle 64 / N: alle 10 (1940 – 2010)
9. ”Ham”: M: alle 10 / N: alle 10 (1960 – 2010)
10. Ukko: M: alle 1482 / N: alle 5 (1899 – 2010)
11. Kevät: M: alle 25 / N: alle 31 (1920 – 2010)
12. Samvais (”Sam”): M: alle 15/ N: alle 15 (1960 – 2010)
13. ”Sam”: M: alle 592 / N: alle 15 (1899 – 2010)
14. Kaunokki: M: alle 15 / N: alle 15 (1900 – 2010)
15. Ruusa: M: 0 / N: 748 (1899 – 2010)
16. ”Vilkas”: M: alle 68 / N: alle 10 (1980 – 2010)
17. ”Nikki”: M: alle 34 / N: alle 33 (1940 – 2010)
18. ”Kalle”: M: 37541 / N: alle 13 (1899 – 2010)
19. Elanor Kaunis: M: alle 5 / N: alle 52 (1920 – 2010)
20. Frodo Tarhuri: M: alle 5 / N: alle 5 (1980 – 2010)
22. Merri: M: alle 27 / N: alle 25 (1940 – 2010)
23. Leinikki: M: alle 25 / N: alle 25 (1920 – 2010)
24. Bilbo: M: alle 5 / N: alle 5 (1980– 1990)
25. Rubiini: M: alle 5 / N: alle 5 (1980– 1990)
26. Tikli: M: alle 10 / N: alle 10 (1980– 2009)
27. (Kukkulan) Harding: M: alle 48 / N: alle 10 (1900– 1999)

Aika mielenkiintoinen tieto, että Elanor on annettu nimeksi alle viidelle miehelle ja naiselle jo vuosina 1920-1939, ja vuodesta 1980 alkaen ainoastaan naisille.

Seuraavilla ei ole nimikaimaa Suomessa:

1. (Gamvilan) Hamfast / Hamfast (”Ham”, ”Ukko”)
2. Viisas (Gamvila)
3. Hob (Gammi)
4. Halfred (Viherpeukalo / Ylismäki)
5. Hending
6. Hobinpoika
7. Kololainen (Viherpeukalo)
8. Kolo (Tölli)
9. Andvais ("Andi")
10. Andinpoika
11. Kello (Kilttilä)
12. Haminpoika
13. Tuhatkauno
14. Vilkam (”Vili”)(”Vilkas”)
15. Boman (”Nikki”)
16. Pippin
17. Kultakutri
18. Fastred (Viherluoto)
19. Holfast Tarhuri
20. Faramir I (Tuk)

Nyt lupaan olla vähän aikaa tunkematta tällaisia listoja tänne, vaikka ihan vähän kynsiä syyhyttääkin käydä etsimässä systemaattisesti (lähes) kaikki haltia-, gondorilais-, rohanilais- ym. nimet Väestörekisterikeskuksen (etu)nimipalvelusta...
 
Pistä vain tulemaan lisää, näitä on hauskaa lueskella :)

Joku saattaisi saada jopa innostuksen koostaa näistä tiedoista sivun Kontuwikiin! Ovathan nämä sentään faktatietoa.
 
Mulla oli pitkään tallessa joskus 80-luvulla Hesarista saksittu lehtileike, joka kertoi "Vuoden Väinöksi" (en muista mistä ansioista ko. arvonimen sai) valitusta konduktööristä, jonka sukunimi oli Gandalf-Hämäläinen. Sukunimipalvelu ei kylläkään tunne moista. Hitto vie kun kyseinen leike on vuosien saatossa kadonnut. Muistan vielä kuvankin joka artikkelissa oli: siinä tämä G-H oli konnarin vaatteissa kumartuneena pienoisrautatien ylle.
 
Bolgerien ja Boffinien kaimat Suomessa

No niin - hobittinimet ja niiden suomalaiset kaimat eivät olleetkaan vielä loppuun kaluttuja. Tulin selanneeksi vuoden 2007 TSH:n tarkistettua, yksiosaista laitosta ja huomasin, että myös Bolgin kahlaamon Bolgerien ja Jeilin Boffinien sukupuut ovat liitteenä, joten etsin myös näissä suvuissa esiintyvien hobittien etunimet Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta.

Seuraavat etunimet ovat/ovat olleet käytössä Suomessa: (Suluissa ko. hobitin sukunimi, jos on mainittu muu kuin em. sukuihin kuuluva hobitti. Osa hobiteista on mukana useamman suvun nimilistassa (myös v. 2010 ja 2011 kokoamissani nimilistoissa), koska he ovat liittyneet naimakauppojen myötä uuteen sukuun ja ajattelin, että olkoot nyt sitten mukana useammassa listassa.

Merkinnöistä: M = mies / N = nainen + lukumäärä rekisterissä, ja vuosiluvut suluissa kertovat millä aikavälillä ko. nimi on annettu lapselle.

Bolgin kahlaamon Bolgerit:

Kaima Suomessa

1. Alfrida (Jeililäinen) M= alle 10 / N= alle 254 (1899-2012)
2. Dina (Kaivio) M= 0 / N= 312 (1899-2012)
3. Rubiini M= alle 5 / N= alle 5 (1980-1999)
4. Jasmiini (Boffin) M= alle 5 / N= alle 5 (2010-2012)
5. Adalbert M= alle 120 / N= alle 25 (1899-2012)
6. Gerda (Boffin) M= alle 5 / N= alle 1625
7. Rosamunda (Tuk) M= alle 5 / N= alle 5 (1980-2009)
8. Unikko (Pönkeli-Reppuli) M= alle 25 / N= alle 48
9. Estella M= alle 5 / N= 315 (1900-2012)
10. Rudolph M= alle 34 / N= alle 10 (1899-1999)
11. Cora (Hyväkäs) M= alle /15 N= alle 30 (1920-2009)
12. Orvokki (Reppuli) M= alle 40 / N= alle 46 257 (1899-2012)
13. Salvia (Rankkibuk) M= alle 25 / N= alle 25 (1920-2012)
14. Theobald M= alle 5 / N= alle 5
15. Nina (Nopsajalka) M= alle 5 / N= 17 822 (1899-2012)
16. Prisca (Reppuli) M= alle 10 / N= alle 16 (1980-1999)
17. Nora M=0 / N= 2301 (1899-2012)

Ei ole käytetty nimenä Suomessa:

1. Gundolfo
2. Gundahar
3. Adalgar
4. Rudigar
5. Belba (Reppuli)
6. Rudibert
7. Ametisti (Piipari)
8. Fosco (Reppuli)
9. Herugar
10. Odovacar
11. Fredegar
12. Filibert
13. Adaldrida
14. Marmadoc (Rankkibuk)
15. Fastolf
16. Gundahad
17. Gudabald
18. Vilibald
19. Vilimar
20. Heribald


Jeilin Boffinit

Kaima Suomessa:

1. Bosco M= alle 15 / N= alle 10 (1940-1999)
2. Otto (Paksu) M= 26 806 / N = alle 15 (1899-2012)
3. Laventeli (Tonkeli) M= alle 5 / N= alle 5 (2000-2009)
4. Berylli M= alle 5 / N= alle 5 (1940-1959)
5. Hugo M= 6820 / N= alle 5
6. Jago M= alle 5 / N= alle 5 (1960-1999)
7. Jasmiini M= alle 5 / N= alle 5 (2010-2012)
8. Vigo M= alle 5 / N= alle 5 (1960-2009)
9. Safiiri (Mäyrämaja) M= alle 5 / N= alle 5 (1980-1999)
10. Rollo M= alle 20 / N= alle 15 (1920-2009)
11. Leinikki M= alle 30 / N= alle 30 (1920-2012)
12. Bruno (Piukkapaula) M= 2594 / N= 0 (1899-2012)
13. Otho (Säkinheimo-Reppuli) M= alle 10 / N= alle 10 (1900-2009)

Ei ole käytetty nimenä Suomessa:

1. Uffo
2. Muratti (Kelvokas)
3. Basso
4. Briffo
5. Balbo (Reppuli)
6. Donnamira (Tuk)
7. Herugar (Bolger)
8. Gruffo
9. Griffo
10. Tuhatkauno (Reppuli)
11. Tosto
12. Druda (Onkaloinen)
13. Blanco (Piukkapaula)
 
Aika jännää, että tuollaiset nimet kuin Unikko, Estella, Leinikki ja Salvia ovat noinkin vähän käytettyjä. Nehän nimittäin kuulostavat ainakin mun korvaani ihan "tavallisisilta" nimiltä.

Tuhatkaunolle repesin, tulee mieleen heiluri ja "länteen". Donnamira on aika kiva nimi. Tosto kuulostaa teknoartistilta ja Druda joltain keisari Neron jalkavaimolta...
 
Ylen tuoreen uutisjutun Bilbo, Brooke ja Gandalf tulivat ruudun läpi koteihin -- viihde vaikuttaa myös lasten nimiin (19.2.2016) viestin me olemme tienneet jo kauan. Almanakkatoimiston johtaja, nimistöntutkija Minna Saarelma-Paukkalan mukaan "Lasten elokuvien lisäksi nimiä on poimittu myös esimerkiksi fantasiakirjallisuudesta ja -elokuvista. Taru sormusten herrasta -fanit ovat antaneet lapselleen nimeksi Gandalf, Frodo tai Bilbo. Nimet on hyväksytty virallisesti suomalaiseen nimistöön. Saarelma-Paukkalan mukaan näitä nimiä on Suomessa vain muutamalla: – Tämä ei siis ole yleinen ilmiö – mutta olemassa oleva kuitenkin."

Niin, Centaurean etunimitopiikkiin jo seitsemän vuotta sitten lähettämästä tilastosta kävi ilmi, että vuonna 2009 Suomessa oli viisi Gandalfia (joista yksi tyttö), viisi Bilboa ja yksi Frodo. Uuden haun mukaan vuoden 2009 jälkeen näitä nimiä ei ole kenellekään annettu.

Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun etunimihaku (josta ei enää saa tarkkoja tuloksia hyvin vähälevikkisistä nimistä) kertoo tänään myös sen, että Hobitti-elokuvat ovat vaikuttaneet aika vähäisesti etunimistöön, mutta ehkä kuitenkin.

(Hakukoneen maininta "alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä" kattaa välin 1 poika tai tyttö -> 4 poikaa ja 4 tyttöä. Näin siksi, että tiedämme aikaisempien hakutulosten perusteella, että Gandalfeja on 4 poikaa ja 1 tyttö, kuitenkin hakutuloksissa on nykyään näin: 1960-79, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä; 1980-99, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä; 2000-09, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä.)

Ja tässä tuloksia:


Velhot:

Radagast:
o (ei, Sebastian-nimeä en hakenut)


Haltiat:

Tauriel, Thranduil
: 0

Legolas: 2010-15, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä.
Galadriel: 1960-79, 1980-99, 2000-09, 2010-15: kaikki nämä alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä, yht. alle 20 poikaa, alle 20 tyttöä (eli 4-38 nimen kantajaa, varmaan lähempänä neljää...)

(tässä siis ensimmäinen Legolas-nimen esiintymä Suomessa, onneksi olkoon!)


Mustat ruhtinaat:


Sauron: 2010-15, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä.

(Hurjaa, toisaalta vuosilta 2000-09 on myös Morgoth (alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä).


Ihmiset:

Bard: 1900-19, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä; 1980-99, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä.

(1900-luvun alun Bard ei ehkä ole Bard Jousimiehen kaima, pikemminkin siis päinvastoin. 1980-90-lukujen Bardit sen sijaan saattavat olla Tolkienilta innoituksensa saaneita.)


Kääpiöt:

Thorin, Oin, Gloin, Bifur, Bofur, Bombur, Dwalin, Fili, Kili
: 0

Balin: 2010-15, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä.
Dori: 1960-79, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä.
Nori: 1940-59, 1960-79, 1980-99, 2000-09, 2010-15: kaikki nämä alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä, yht. alle 25 poikaa, alle 25 tyttöä (eli 5-48 nimen kantajaa, jälleen tod. näk. paljon lähempänä viittä kuin viittäkymmentä)
Ori: 1980-99, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä; 2000-09, alle 5 poikaa, alle 5 tyttöä.

(En kyllä menisi vannomaan, että Dori, Nori ja Ori on annettu tarkoituksella Hobitin kääpiöiden mukaan, Balin sen sijaan saattaa hyvinkin olla)
 
Ylös