Tolkien Reading Day 25.3. (2009 & 2010)

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tolkien Reading Day lähestyy todella kovaa vauhtia. Päivä idea on siis lukea Tolkienin teoksia. Viime vuonna Verkkoyhteisö Kontu ry juhlisti päivää Tampereen Suomalaisessa kirjakaupassa. Tänä vuonna järjestävän tahon olennoilla on ollut enemmän omaa elämää ja asia on jäänyt.
Jokainen innokas ja aktiivinen kontulainen voi kuitenkin itsekin osallistua päivään. Jos ei riitä aikaa ja ajatusta lukea kirjoja esim. kirjastossa niin voi kokoontua pienellä porukalla yhdessä lukemaan. Itse aion päiväkodissa työskentelevänä ottaa kyseisenä päivänä kirjan kainaloon ja lukea lapsille Tolkienia (en tietenkään tarua vaan satuja).
Olkaa aktiivisia ja toimikaa. Tämä vinkkinä myös Tolkien-seuran smialeille :wink:
 
En tiedä osallistuiko kukaan muu tähän millään tavalla, mutta itse vein jo eilen töihin Roverandomin joka aloitettiin jo silloin ja jatketaan loppuun asti. Eli vähän pidempi kuin päivän projekti, mutta kylläkin tämän päivän innoittamana.
 
Henk.koht. osallistuin lukemalla Hobittia, mikä on muutaman päivän verran ollut muutenkin ruokapöytälukemistona, mutta tänään luin sitä ihan ekstrapaljon eteenpäin :)

//Meniköhän spämmäämiseksi?
 
Minun lukemiseni rajoittui aina niin ihanaan yhteiskuntaopin kirjaan. En kerinnyt lukea yksin enkä kaveriporukassa mitään Tolkienia. Vähän tarpeetonta ehkä, mutta aion huomenna ja ylihuomenna korvata sen lukemalla TSH:ta eteenpäin.
 
Oma suunnitelmani oli aloittaa tänään tuo Silmarillion, mutta tuossa se yhä odottelee kannet tiukasti kiinni.. Tosin luen sitä kyllä vielä tänään ennen nukkumaan käymistä, koska lupasin itselleni aloittaa sen juuri tänään tämän päivän kunniaksi. :)
 
Viimeisimmässä Suomen Tolkien-seuran kokouksessa oli puhetta, että tänä vuonna voisi taas järjestää jotain ohjelmaa 25.3. Onko kiinnostuneita? Tampereella pääsisi ainakin taas Suomalaiseen kirjakauppaan, ja voin kysellä muitakin paikkoja jos lukijoita (ja/tai muita esiintyjiä) löytyy.

Ja jos joku ihmettelee: olen Tolkien-seuran hallituksen jäsen ja ihan uusi Konnussa.
 
Jos Tampereella pääsisi, niin varmaan kannattaisi houkutella Moreliakin mukaan? Toi on sopivasti torstaina, Morelilla on lukupiiri silloin. Ehkä vähän julkisempi tällä kertaa, tai jotain?
 
Meillä taisi VyK:ryn kokouksessa puhetta että haastaisimme myös smialeita muistamaan asiaa jotenkin. Vuosi sitten päivä jäi harmillisen vähälle huomiolle ja minusta olisi hieno perinne juhlistaa päivää aina jotenkin.

Itse en oikein pääse viikolla Tampereelle ellei satu aikaista aamuvuoroa, muuten haluaisin päästä paikalle jos Tampereen Suomalaiseen jotain olisi tulossa. Mutta kaikkea tuolle päivälle järjestettävää aiheen mukaista toimintaa ihan missä päin Suomea tahansa tuen kovasti ja yritän aina edes töissä huomioida asian jotenkin. Lähtekää ihmiset mukaan. Ääneen lukua ei kannata liikaa jännittää. Lukee vaan rauhassa ja jos menee senat sakasin niin sitten korjailee hätäilemättä. Ja jos ei lukemaan niin sitten tekemään jotain muuta asian hyväksi tai olemaan edes paikalle. Ja smialit muistakaa tekin jos mahdollista jotenkin kyseistä päivää. Tuokaa kunnioittamamme kirjailijan tuotantoa tunnetuksi.
Viime vuosi meni löysäillessä tekijöiden puutteen vuoksi. Tänä vuonna vaan kaikki kynnellekykenevät mukaan. Näytetään että ei jäänyt vain yhden kerran kokeiluksi ja että meissä on energiaa levittää Tolkien tietoutta eteen päin.

Jos Tampereelle saadaan jotain kasaan niin voisiko yhdistyksen/yhdistysten flaiereita olla siellä jaossa? Vai onko niitä enää jäljellä?
 
Smialvastaavan ominaisuudessa lupaan myöntää niille smialeille jotka järjestävät jotain, oikein reilulla kädellä bonuspisteitä jos se vaikka saisi smialit liikenteeseen. ;)
Minullekaan ei taida onnistua tuo viikolla mihinkään kauemmas lähteminen, toivottavasti saadaan siis jotain järjestettyä paikallisesti.

Muoks. Kirjoitin nyt smial-kisan sääntötopikkiinkin että niille smialeille jotka kunnostautuvat tässä asiassa on luvassa sekä tapahtuman järjestämisestä tulevat pisteet (5-20p onnistuneisuudesta ja laajuudesta riippuen) sekä + 20 bonuspistettä. Kannattaa siis yrittää. ;)
 
Brandagamballa on ainakin mietintämyssy päällä aiheesta. Olemme alustavasti pohtineet johonkin kirjastoon yhteydenottoa. En tiedä kehtaisimmeko mennä kirjakauppaan, vaikka joku huolisikin meidät.
 
Vinkki jonka itse toteuttaisin jos olisin vielä koulussa ;) - päivänavauksen aiheena Tolkien. Vaikkapa muutama runo, tai Hobitin ensimmäinen luku, ja/tai musiikkia. (Kai kouluissa vielä pidetään päivänavauksia? Keskusradiolla?) Tämän toteuttamiseen ei tarvitse olla smialin jäsen, sen voi toteuttaa itse tai kaverin kanssa. Tai sitten jotain päätöntä, kuten haltiakorvat päähän koko päiväksi tms.
 
Onko brittien Tolkien Societyyn kuuluvilla tietoa, mikä on tämä vuoden Tolkien Reading Dayn aihe? Huomasin viime maaliskuisesta Amon Henistä (joka minulla on edelleen lainassa Samoojalta), että silloinen aihe oli "Journeys & Destinations". Aiheen tietäminen voisi vähän antaa osviittaa ja ideoita lukukohteiden päättämiseksi.
 
Uusinta Amon Henia ei ole ainakaan minulle vielä tullut ja netistä en löytänyt tietoa asiasta. Luulisi aiheen päivittyvän jossain vaiheessa myöskin TS:n nettisivuille.
 
Selkis, facebook osaa aina kertoa:

Tolkien Reading Day was set up in 2003 to encourage people to read some of Tolkien’s stories at school or university, in reading groups at cafes or libraries, or as a family; the theme for 2010 is “Tolkien's Seafarers”

Reading Day is an opportunity for people to read together and share their thoughts about Tolkien’s works. You can read an old favourite or maybe discover new ones. Ideas for exploring Tolkien’s books together are available online and in hard copy www.tolkiensociety.org/ed/index.html or www.tolkiensociety.org/ed/tolkienreadingday.html

J.R.R. Tolkien’s books appeal to all ages and readers worldwide find pleasure, entertainment and deep significance in his work.
Reading together is fun, for both children and adults, and reading on a theme stimulates good conversation and vocabulary development.

Schools can contact the Society for education packs, bookmarks and posters. Members of the public, libraries, or reading groups wishing to hold an event near to rather than on the 25th can contact the Society for free posters to help with publicising their event.

Requests for posters or queries regarding this Press Release should be addressed to:
TS Publicity Officer, 22 Oaklands Road, Wolverhampton, WV3 0DS UK
e-mail publicity AT tolkiensociety DOT org
 
PK-seutulaisille (lue Brandagamba) tuli juuri pienoinen ongelma. Samainen päivä on ainakin Helsingin kirjastoissa valittu lukupäiväksi, jolloin kirjastoissa luetaan paikallista kirjallisuutta. Pohdiskelemme vielä asiaa keskenämme, voisimmeko siirtää tilaisuuden johonkin toiseen päivään tai tehdä jotain muuta.
 
Voisiko joku tehdä yhdistyksen nimissä jonkinlaisen virallisen tiedotteen?

Keskustelin paikallisessa kirjastossa TRD:n järjestämisestä ja olivat myötämielisiä. Kun oli puhetta siitä, miten laajemmin (koko Suomessa siis) asiaa voisi ottaa esille, niin kirjastotädit kertoivat seuraavansa allaolevaa nettisivua:

http://www.kirjastot.fi/

Useampikin kirjasto voisi innostua, jos tuonne saisi tehtyä tiedotteen asiasta...

Huomasin muuten, ettei meidän (Smial Marach) aiheemme mene mitenkään tuon virallisen "speksin" alle. Pitäisikö vielä viilata? Tosin alle 10v ikäisille on vaikea työstää aihetta, johon enemmän löytyisi aineistoa Silmarillionin puolesta...
 
Tiedote on hyvä idea, täytyy koittaa saada jotain kirjoitettua. Muuten mulla onkin jäänyt suunnittelut vähemmälle muiden kiireiden takia.

Mitenkäs se Suomalainen kirjakauppa Tampereella, onko kukaan menossa sinne?
 
eowynofmay sanoi:
Huomasin muuten, ettei meidän (Smial Marach) aiheemme mene mitenkään tuon virallisen "speksin" alle. Pitäisikö vielä viilata? Tosin alle 10v ikäisille on vaikea työstää aihetta, johon enemmän löytyisi aineistoa Silmarillionin puolesta...

Voipi olla että meidänkään valitsemamme lukupätkät eivät tule olemaan aiheen mukaiset, joten en pidä asiaa kovin ongelmallisena. Tuohan ennemmin ehdotus, kuin käsky.
 
Tuli tällainen asia vastaan kirjaston kanssa asioidessa, kun kerran kyseessä on teoksen ääneen lukeminen julkisessa tilassa:
Kuinka tekijänoikeuspuoli on hoidettu? Kirjaston kannalta on tärkeää, että asiat hoituvat lain kirjaimen mukaan.
 
Ylös