Kirjeiden suomennoksessa on toistaiseksi tullut vastaan yksi erityistä kummastusta herättävä kohta. Kirje numero 171 on vuonna 1955 kirjoitettu vastausluonnos Hugh Broganille, joka oli edellisenä vuonna kritisoinut
Kahdessa tornissa käytettyä vanhahtavaa tyyliä. Tolkienin (lähettämättä jääneen) vastauksen eräs pointti on suunnilleen se, että jos hahmo ajattelee kuten keskiaikainen(?) kuningas, hänen ei tule myöskään puhua kuten nykyihminen, muuten sanojen ja ajatusten välillä on ristiriita. Varsin mielenkiintoinen huomio muuten.
Tolkien ottaa luonnoksen alussa esimerkiksi Théodenin repliikin luvusta "Kultaisen kartanon kuningas":
But take an example from the chapter that you specially singled out (and called terrible): Book iii, 'The King of the Golden Hall'. 'Nay, Gandalf!' said the King. 'You do not know your own skill in healing. It shall not be so. I myself will go to war, to fall in the front of the battle, if it must be. Thus shall I sleep better.'
Minulla ei ole
Kirjeitä omana eikä tällä hetkellä lainassa, eivätkä muistiinpanoni kerro, miten tämä kohta on käännetty, mutta olettaisin, että tässä kohdassa vain siteerataan Kersti Juvan käännöstä, joka kuuluu seuraavasti:
"Ei, Gandalf!" kuningas sanoi. "Et tunne omia parantajanlahjojasi. Niin ei tapahdu. Minä lähden itse sotaan, ja minä kaadun taistelurintaman eturivissä, jos niin on oltava. Niin minä nukun paremmin."
Seuraavaksi Tolkien kertoo, miten Théodenin sanat kuuluisivat vähemmän nykyaikaistetulla arkaaisella tyylillä, mutta käyttäen edelleen vain sellaista sanastoa, jonka koulutetut ihmiset (Tolkienin mielestä) tuntevat:
This is a fair sample – moderated or watered archaism. Using only words that still are used or known to the educated, the King would really have said: 'Nay, thou (n')wost¹ not thine own skill in healing. It shall not be so. I myself will go to war, to fall . . .' etc.
[Humphrey Carpenterin huomautus:]
¹ Second person singular of 'I wot', with an optional 'double negative'.
Huomatkaa, että ilmaisu ei varsinaisesti muutu, pari sanaa vain korvataan toisilla samaa tarkoittavilla. Tässä kohtaa käännöksessä tapahtuu kuitenkin jotain outoa. Muistiinpanojeni mukaan suomennos kuuluu (
Kirjeet s. 284–285):
Tämä on pätevä otos – vanhaa kieltä muokattuna tai laimennettuna. Jos kuningas olisi käyttänyt sävyä, jonka laajasti koulutetut ihmiset edelleen tuntevat, hän olisi tosiasiassa todennut: "Ei, te ette parantajantaitojanne tunne. Ma en salli käyvän niin. Vaan sotaan itse karautan, vaikk' kaatua ma voin..." jne.
Ainakin minun korvani mukaan tässä on pyritty tarkoituksella koomiseen vaikutelmaan, toisin sanoen käännöksen viesti on päinvastainen kuin alkuperäisen: vanhahtava kieli on teennäistä pelleilyä.
Ennen kuin suomennos ilmestyi, arvelin jossain, että tällaisissa kohdissa englanninkieliset esimerkit jätettäisiin ennalleen. Jos tätä ei ole pidetty mahdollisena, kirjeen 171 kääntäminen on epäilemättä vaikeaa, mutta tuskin tämä kuitenkaan voi olla paras mahdollinen ratkaisu. Haluaako joku ehdottaa parempaa käännöstä?
Lisäys:
Sen verran täytyy käännöstä puolustaakin, että suunnilleen tällaista "sävyä" on todella käytetty vakavassa suomenkielisessä kirjallisuudessa. Konstikkaat sanajärjestykset, loppuheitot ja "ma" ovat vakiokamaa ainakin Paavo Cajanderin Shakespeare-suomennoksissa.
Vaikk' ohi viel' ei aikas? Vaiti siitä! (Myrsky I.2)
Luo velhojen ma lähden: lisää heidän / puhua pitää. (Macbeth III.4)