Tolkienia äänikirjoina

Itse hommasin osan nuista TSH äänikirja cd-boxeista jo useampi vuosi sitten ja kokeeksi taisin kuunnellakin ihan vain jonku minuutin pätkän, mutta ei kertakaikkiaan tuo Nalle-luppakorvan ääni passannut yhtään ja jäi kuuntelematta (ja kun pahimmoilleen puuttui se ensimmäinen cd-boksi).

Mutta nytpä otinkin syksyllä, kun alkoi jo samojen Luontoiltojen ja Luonto Suomi -podcast jaksojen kuuntelu (töissä siivotessa) tympimään ja satuin löytämään tuon ekan cd-boksin itelle, ja pistin kirjat kokonaisuudessaa puhelimeen josta sitä siivoushommien lomassa kuuntelin. Eihän siinä loppuviimein kauaa edes mennyt että oli koko kirja kahlattu läpi ja Heikki Määttäsen ääni on kyllä mitä mainioin tähän (vaikka tosiaan nuo jotkin ääntämiset kalskahtaa joka kerta korvaan). Varsin mainiota ja hyvin rytmitettyä luentaa kaikkiaan ja aloittelin jo toistamiseen tämän kuuntelun. Ja kun kotosalla lueskeltuna kirja on edennyt kesästä juuri ja juuri viimapäille, niin onhan tämä paljon sujuvampaa TSH:n uudelleen käyttöä. Vaikka oma tunnelmansa se on kirjaa lukiessa jossa sitä keskittyy tekstiin aivan eri tavalla.

Hommasimpa tänä syksynä myös Hobitti -äänikirjan ja sen myös puhelimeen pykäsin ja kuuntelin (töissä tämänkin) läpi ja mukavan helppoa kirjan kahlaamistahan se on tämäkin, tosin lukija on kyllä paljon huonompi kuin TSH:ssa. Melko monotoonisella äänellä lukee kaiken ja vieläpä paikoin ikävästi niin pötköön pisteistä, kappalejaoista ja puhujasta välittämättä että ei ihan pysy aina perillä että missä mennään ja että kukas tässä nyt puhuikaan. Nämä seikat kun olisivat kohdallaan (eli luennan jaksottaminen paremmin) niin tämä voisi olla huomattavasti mukavampi kuunteluelämys. Mutta kannattaa tätä koittaa jokatapauksessa ja varmasti itsekin TSH:n toisen kuuntelun jälkeen kuuntelen tuonkin uudestaan.

Pitäs jostain hommata vaikkapa tuo Hobitin äänikirja englanniksi luettuna ja testata että älyääkö siitä mitään (lukeminen nyt jotenki sujuu).
 
Sain vihdoin kuunneltua (tämä on ollut to do-listalla jo jonkin aikaa) BBC:n klassikko-radiosarjan Lord of the Rings. Löytyi Audiblesta. Ei siihen kuunteluun kauan mennytkään, sitten kun vihdoin pääsin aloittamaan!

Tykkäsin kyllä kovasti. Se oli minusta dramatisoitu hyvin. Ian Holmista Frodon äänenä tykkäsin aivan erityisesti. Aragorn sen sijaan ärsytti kun hän oli jatkuvasti niin ärtyneen kuuloinen (ei siis vastannut omaa mielikuvaani ollenkaan!) Välillä kuunnelmassa oli herttaista tahatonta komiikkaa, mm. muutamat ääniefektit.
 
Ylös