Tolkienilla luovuus = pahuus?

Vohobitti

Murhoppeli
Viime viikolla luin moneen vuoteen ensimmäisen kerran Silmarillionin läpi ja vasta nyt aloin ymmärtämään mitä, oliko sen nyt takakannen vihjaus, luovuudesta ja sen ristiriitaisuudesta tarkoittaa Tolkienilla. Aikaisemmin olin yhdistänyt sen yksinomaan Numenorin hukkumiseen tai korkeintaan Feanoriin, mutta sehän koko Ardan kantava teema.

Ainurin soitossahan sanotaan, että kukin valarista toteutti yhtä Iluvatarin ajattelun aspektia, tai jotain sinne päin. Ainoastaan Melkor oli oikeasti luova valarista. Hän oli siis lähimpänä Iluvatarin lapsia, joille oli niin ikään annettu vapaa tahto, eli mahdollisuus luoda aidosti jotain uutta, ei vain toteuttaa Iluvatarin säveltämää ainurin soittoa. Melkorin alkuperäinen rikos ja pahuuden lähde oli siis se, että hän pyrki matkimaan haltioita ja ihmisiä.

Mutta tilanne ei ole näin yksinkertainen. Myös haltioiden ja ihmisten luovat teot kääntyvät lähes poikkeuksetta pahuudeksi Tolkienilla. Vanyar, joka kaikista kansoista orjallisimmin noudatti valarin tahtoa oli kutakuinkin tahraton, sai elää autuudessa. Sen sijaan noldor ajautui luovuudenpuuskissa heti ongelmiin. Ihmiset ovat vieläkin vapaampia ja luovempia kuin haltiat ja tästä syystä he olivat myös alttiimpia pahuudelle. Haltioiden mukaanhan Melkor muistutti eniten ihmisiä.

Kysymyshän on se, miksi Iluvatar ensinnäkään loi ”vapaita henkiä”? Silmarillionissa esitetty selitys on se, että näin haltiat ja ihmiset täydentävät näin ainurin soittoa. Mutta eikö ole ongelmallista, jos joka tapauksessa luovuus automaattisesti kääntyy pahuuteen? Mielestäni Tolkien ei pysty selittämään pahuuden ja luovuuden yhteyttä tai ristiriitaa tyydyttävästi. Tilanne muistuttaa kristilliseen teologiaan liittyviä ongelmia ja tässä mielestäni Tolkienin kristillisyys näkyy selkeimmin. Sekä Tolkienin Iluvatar että kristillinen Jumala ovat kuin koulukiusaajia, jotka omaksi huvikseen tai kokeeksi loivat vapaan tahdon ihmisille (ja haltioille sekä Melkorille). Siitä kun ei seuraa mitään hyvää, ainoastaan ongelmia. Voisi sanoa, että Iluvatar on täysin moraaliton sillä olihan Melkorikin lähtöisin viimekädessä Iluvatarista.
 
Kysymyksiä pimeässä

Vohobitti sanoi:
Ainoastaan Melkor oli oikeasti luova valarista. Hän oli siis lähimpänä Ilúvatarin Lapsia, joille oli niin ikään annettu vapaa tahto, eli mahdollisuus luoda aidosti jotain uutta, ei vain toteuttaa Ilúvatarin säveltämää ainurin soittoa.

Melkor ja Sauron olivat mielestäni siinä mielessä lähimpänä Ilúvataria, että he pyrkivät luomaan oman maailmansa jakamalla voimiaan hallitsemiinsa olentoihin ja esineisiin. Heidän tarkoitusperänsä vain olivat toiset: he matkivat Ilúvataria ryhtymällä luojiksi, mutta heidän pikku maailmansa olivat täysin alisteisia heille. Toisaalta kyllä muutkin valar tekivät samaa: rakensivat maailmaa omien kykyjensä ja ominaisuuksiensa mukaan, Aulë tehdessään kääpiöt varsin itsenäisesti.

Oliko Melkorilla ja Sauronilla "enemmän" tai "vähemmän" vapaata tahtoa? Hekin olivat lähtöisin Ilúvatarin aivoituksista niin kuin koko maailmankaikkeus. Tavallaan kaikki oli osa Ilúvataria, myös Mustat Ruhtinaat tekoineen. Ja kuten Ilúvatar totesi, hekin toteuttivat hänen suunnitelmaansa. Ilúvatar kun ei ollut kenellekään tilivelvollinen paitsi itselleen. Maailma oli Hänen ja Hän oli Maailma. Ja jokainen olento oli pienoiskuva hänestä. Mekin olemme pikku ilúvatareja kun vuodatamme voimiamme maailmaan kirjoittamalla runon, veistämällä kaarnalaivan, synnyttämällä lapsia... Koska Ilúvatar on kaikki, yhdelläkään olennolla ei voinut olla täysin vapaata tahtoa. Näin sen näen.


Vohobitti sanoi:
Melkorin alkuperäinen rikos ja pahuuden lähde oli siis se, että hän pyrki matkimaan haltioita ja ihmisiä.

Siis jo ennen näiden syntymää?


Vohobitti sanoi:
Kysymyshän on se, miksi Ilúvatar ensinnäkään loi "vapaita henkiä"?

Entä jos kysymme, loiko hän vapaita henkiä? Tai miten vapaita? Jos nimittäin ajattelemme, että Ilúvataria ei pääse pakoon vaikka mitä tekisi ja minne menisi.


Vohobitti sanoi:
Mielestäni Tolkien ei pysty selittämään pahuuden ja luovuuden yhteyttä tai ristiriitaa tyydyttävästi. Tilanne muistuttaa kristilliseen teologiaan liittyviä ongelmia ja tässä mielestäni Tolkienin kristillisyys näkyy selkeimmin.

Sekä Tolkienin Ilúvatar että kristillinen Jumala ovat kuin koulukiusaajia, jotka omaksi huvikseen tai kokeeksi loivat vapaan tahdon ihmisille (ja haltioille sekä Melkorille).

Voisi sanoa, että Ilúvatar on täysin moraaliton, sillä olihan Melkorikin lähtöisin viime kädessä Iluvatarista.

Pahuuden ongelma ja luovuuden liittyminen siihen – olisiko kuitenkin parempi itse kunkin jättää suosiolla se selvittämättä? Ongelmat ja niiden seuraukset ovat paljon mielenkiintoisempia kuin "ratkaisu", minun mielestäni.

Ilúvatarin tapauksessa ei kai edes voi keskustella moraalin olemassaolosta. Jos meillä on kaikkivaltias luoja, hänen on oltava moraalin yläpuolella ollakseen kaikkivaltias. Hän vain luo – ja koska me olemme osa häntä, mekin luomme. Niin se ainurin soitto kehkeytyy kunnes tulee Dagor Dagorath tai The Day of Rockoning tai mikä liekin. Ja kaikki on oleva ollut viimeistä piirtoa myöten Erun suunnitelmien mukaista. Sittenpähän näemme ja voimme todeta (kun Túrin mäiskii Morgothia, hallelujah) että Eru on suuri!

Mutta voimmehan me tietysti "valita" oman osamme orkesterissa. Siltä ainakin vaikuttaa. Ja jostakin kumman syystä minä en halua toimia valarin suunnitelmien vastaisesti. Miksi, en tiedä, tunnen vain niin tapahtuvan ja kärsin.
 
En näe mitään yhteyttä luovuuden ja pahuuden välillä, mutta silloin kylläkin jos nämä luovat henkilöt ovat itsekkäitä, ahneita ja/tai vallanhimoisia.

Aragorn ja Bilbo kirjoittelivat runoja ilman pahuuden häivääkään. Aulë loi kääpiöt naiviuttaan eikä tahtonutkaan hallita näitä ja tämän nähdessään Eru antoi näille elämän ja vapaan tahdon.

Se että Morgoth halusi luoda maailman itselleen jota hallita ja jonka omistaa, oli pahuutta, ei se että hän oli luova.

Motivaatio mistä luovuus lähtee on se mikä ratkaisee.
 
Ylös