Tolkienin maailma tunkeutui (taas) uniini!

Sellaiset unet ovat aika hassuja myös missä on Keski-Maan henkilöitä tai yksittäisiä paikkoja tässä tai jossain muussa maailmassa. Olen mm. istunut metrossa matkalla johonkin Helsingin lähiöön kääpiöporukan kanssa.
 
Minun keski-maa aiheinen uneni tapahtui viimeyönä. Olin Helmin syvänteen taistelussa ja olin jostain saanut käsiini jousen ja yritin ampua sillä taistelun vilinässä. Sitten jostain tuli Legolas ja hän alkoi moittia minua siitä, että ammun muka väärin :D Sitten hän tarttui minua ranteesta ja äkkiä olimmekin jo metsässä. Siellä oli maalitaulu ja hän piti minulle yksityisen jousiammunta tukiopetuksen.:)

ja toinen tapahtui joskus viimeviikolla. Olin katsonut Matrixia ilalla ennen nukkumaan menoa. Unessani Mr.Smithin ja Elrondin sekoitus ajoi minua takaa jossain metsässä. Äkkiä jonkin puun takaa ilmesti bussipysäkki..:D Sitten linja-auto ajaa rymisti syvemmältä metsästä. Bussia ajoi itse Aragorn, ja kun ovi aukeni, Frodo hyppäsi esiin Piikki kädessä. Sitten hän puolusti minua Mr. Smith-Elrondilta. Lopuksi kun Frodo aikoi tappaa Elrond-Smithin, minä hyppäsin hänen eteensä ja sanoin, että ei häntä saa tappaa. Frodo laski miekkansa ja lähdimme sillä bussilla Hobittilaan :grin:
 
Ja taas näin unen: Istuin junassa joka oli melko täynnä. sitten konduktööri tuli ja vaati matkalippua. menin ihan paniikkiin (kun minulla ei ollut sitä matkalippua) ja kysyin paljonko se maksaa. Sitten edessäni istuva matkustaja sanoi että voi maksaa sen. Tämä matkustaja oli Legolas :D
 
Uni Keski-Maasta

Nii että tässä jokunen aika sitten olen nähnyt tällaisen unen: Minä olin Merri ja ystäväni Pippin olimme eräällä hevostallilla ja kun astuimme talliin sisälle siellä vain sormusaaveet harjailivat omia mustia heppojaan. sitten yksi niistä huomasi meidät ja tuli juttelemaan kanssamme. Se puhui ihan sekavia. Se jopa väitti meitä omiksi lapsikseen ja sen sellaista. Sitten pääsimme ratsastamaan niillä mustilla hepoilla. laukkasimme metsässä ja sitten minä vain putosin ja heräsin. :roll: että sellasta... :grin:
 
Siitä ei oo kauaa kun näin tän unen... siinä unessa se koko trilokia oli totta ne oli lähössä viemään sitä sormusta ja minä olin Miragan :D Legolaksen tyttö <3 sit mä vaan seurasin niitä.. Ne oli jossain vuoren vieressä siinä oli kaks tolppaa aika lähekkäin __|_|__ mä hyppäsin ekalle ei kuulunu ääntä sitte toiselta mä putosin Legolaksen<3 Gimlin (Hyi) Ja Aragornin jalkojen juureen :DD mä heräsin kun Gimli huus -Miragan Legolaksen tytär! :DDD (ihana uni <3 oispa totta )

//Nerwen poisti tuplaviestin.
 
Tssä viime yönä näin unta että mä olin kävelemmässä metässä ja ne puut puhu ihan meidän omalla kielellä "Prinssi on saapunut! Prinssi on saapunut!" Mä olin ihan hölimistynyt "Kuka on prinssi?" Sitten ne puut väisty ja joku haltia tönäsi mut sivuun "Tietä prinssille" Siinä oli semmonen kulkue ja neljä norsua käveli kahdella jalalla ja piti kuninkaantuolia ja siinä istu Gimli! "Tietä haltioiden prinssille Legolakselle!" Mä huusin "Tuo ei ole Legolas!" Mutta kukaan ei kuullu tai muuten kuunnellu. Mä lähin juoksemaan mä juoksin ja juoksin mä kompastuin johonkin oksaan ja kun mä katoin taakseni niin Legolas ja Aragorn seiso mun takana. Ne autto mut ylös mä kysyin jotain että "Eikös sinun pitäisi olla tuola?" Legolas vaan sano että se otti lomaa. Uni loppu...
 
Näin kerran unta että olin Frodo. :eyepop: Mulla oli Sormus kaulaketjussa ja Gandalf antoi mulle uuden, paksumman ketjun. Enempää en muista kuin sen, että siinä sitten ihmettelin sitä uutta ketjua. :roll:
 
Ja taas näen omituisia unia liittyen ihanaiseen Ardaan:


Eli olin Rivendellissä. Kävelin siellä ja katselin ympärilleni. Sitten joku haltia tuli juoksujalkaa luokseni, tarttui käteeni ja lähti taluttamaan minua jonnekkin.
Kysyin häneltä: "Mihin me nyt mennään?" haltia vastasi: "Ei ole aikaa selittää. Kokous on tärkeä ja kiireellinen!" Olin sitten hiljaa ja seurasin haltiaa.
Kohta olimme samassa paikassa missä Elrondin neuvonpito oli tapahtunut elokuvassa.
Kaikki olivat haltioita ja istuivat sellaisessa puoliympyrässä. Minut istutettiin vapaaseen tuoliin ja kaikki hiljenivät. Joku alkoi selittämään jotain tyyliin:
"Olemme täällä koska kansaamme on kohdannut suuri onnettomuus." sitten Elrond ilmestyi jostakin.
"Kuten näette, tämän haltian kasvot ovat muuttuneet sinisiksi. On suuri häpeä, jos emme saa häntä normaalin väriseksi" Katsoin Elrondia uudestaan ja kyllä, tämän kasvot olivat nyt siniset. Elrondilla oli häpeävä ilme naamallaan ja
sitten aloimmekin pähkäilemään kuinka saamme hänen kasvonsa normaalin värisiksi. Tunnelma oli haudanvakava. Sitten heräsin. Tavallaan sääli. Olisin aamulla tahtonut tietää, saivatko he/me Elrondin naaman normaaliksi.
 
Kauan sitten näin sellaisen unen, jossa minä samoilin metsissä. Siellä metsässä etsin jotain niin hirmuisesti, mutta kun tiennyt mitä. Lopulta mä painelin takaisin vaikka en tiennyt mistä mä tulin(heh). Lopulta kun olin perillä niin perhana hobitti hyppäsi esiin ja huusi mulle: Perhanan Arttu missä meidän ruuat on!?

Samantien häräsin säikähtyneenä. Oli se melkoinen uni
 
Nöin viime yönä unta että olin sodassa ja minä,Frodo,Sam ja klonkku olimme piillossa jokun pellin alla joka oli tuettu tynnyriin. Sitten me ryömittiin jotain tunnelia pitkin minun johdolla ja me mentiin johonkin kellariin. Minä aloin tutkia paikkoja ja löysin jotkut pelikortit niissä oli titaanien kuvia. Mä vein ne Frodolle ja se alko tutkia niitä klonkun kaa sitte mä löysin arpakuutitot ja heitin ne siihen niiden eteen niiden osoittama summa oli sama kuin klonkulla olevassa kortissa eli 12. Klonkku alkoi kasvaa ja siitä tuli sellanen jää titaani. En tiiä mitä tapahtu sen jälkeen mutta ilmeisesti klonkku jotenkin palautui ennalleen ja alkoi räpeltää Frodon sormusta ja sanoi "Tästä tulee molemmin puolinen houkutus heitä se pois!" Sitte se Frodo heitti sormuksen pois. Sitte se uni päätty...
 
Kerran näin sellaista unta että minä ja Frodo, Sam, Merri ja Pippin menimme kuurakettiin ja lähdimme kuuhun.
Sitten pari vuotta myöhemmin näin sellaista unta että olin Pippin ja kässehdin täällä kotinurkilla. Yhtäkkiä kuului uhkaavaa ääntä ja musta ratsastaja lähestyi. Juoksin karkuun ja jonkin ajan kuluttua tämmä toistui. Yritin aukaista ovea mutta avain katkesi! Tähän uni päättyi. Todella ahdistava uni! En saanut enää unta sen jälkeen.
Ja uusin uni on tämmöinen: Olin haltia Viimeisen Liiton joukoissa, joita SAURON johti. Taistelemaan en ehtinyt ennen heräämistä.
 
Viime yönä näin aika erikoista unta... Mä oli lainannu TSH kuninkaan paluun (Siis oikeesti) Siihen oli teipattu kartta kiinni. Sitten uneen.... Unessa se kartta oli hävinny ja mä palutin sen kirjan siitä huolimatta. sitten monen vuoden päästä mä löysin sen ja se oli ihan rapaleinen ja ruskee ja mun koti kaupunki oli konnussa! Mä lähin etsimään hobitteja. Sitten musta tuli ihan hirmu kuuluisa samooja ja mä aina kuleskelin ympäriinsa keskimassa. ja kaikki puhu, että millon se samooja neito tulee taas ja niin ees päin :DD
 
Minä olen itse nähnyt tiedä kuinka monta kertaa TSH unia, ja kaikki ihan erilaisia. Tässäpä siis ikävin uni tähän asti: Olin tappelemassa sormuksen saattueen kanssa urukki armeijaa vastaan, ja sitten kun voitto tuli, oli minun edessäni itse Sauron, ja ja se liiskasi minut kasaan kuin peltipurkin.
 
Pallando sininen sanoi:
..., ja sitten kun voitto tuli, oli minun edessäni itse Sauron, ja ja se liiskasi minut kasaan kuin peltipurkin.

Ah. Olet realisti. :) Itselleni lähetetään Ardasta lähinnä märkiä unia - tiedä häntä, mitä Irmo yrittää niillä kertoa. :p
 
Jestas. Lohikäärmeitä ja hobitteja vilisi unessa viime yönä. Hobitit metsästivät lohikäärmeitä ja lohikäärmeet yrittivät raivoisasti paeta ja pelastaa munansa ja jälkeläisensä pesistään. Heräsin aamuyöllä kiukkuisena siihen ahaaelämykseen, että Tolkien oli "vanhoillisesti" sitä mieltä että lohikäärmeet olivat pahiksia.
 
No, Tolkienin tuotanto perustui vanhojen tarinoiden ja historian rakastamiseen, ei mielipidevaikuttamiseen. Itseäni korpeaa susien pahuus, mutta kuitenkin kokonaisuus on parempi näin. Pahisten "hyvistäminen" jätetään fanfictionin kirjoittajille ja esseisteille.
 
Näinhän se on. Eikä minulta kannata tosiaan tulla aamuyöllä kysymään mielipidettä kenestäkään tai mistään, koska inhoan sitä siihen aikaan taatusti, oli kyse mistä tahansa. :grin:
 
Vaikka Tolkien piti loharit pahiksina, ei hän minun mielestäni suhtautunut niihin mitenkään negatiivisesti, pikemminkin päin vastoin. Teki niistä vielä niin kiehtovia hahmojakin. Parempi näin kuin tehdä niistä jotain söpöliinimussukkatulensyöksijöitä. ;)
 
fanye sanoi:
Vaikka Tolkien piti loharit pahiksina, ei hän minun mielestäni suhtautunut niihin mitenkään negatiivisesti, pikemminkin päin vastoin.

Totta, totta. Tolkien suhtautua pahiksiinsa suunnattoman paljon kypsemmin kuin ne lukemattomat pahiksien hyvistäjät, jotka yrittävät tehdä milloin lohareista, milloin demoneista tai muista perinteisistä konnista puhtoisia raukkaparkoja ja julmien tekopyhien "hyvisten" uhreja. Mikään ei muutu, eikä vastenmielisiin persooniin suhtauduta yhtään aikuisemmin tai ymmärtävämmin, roolit vain käännetään ylösalaisin.
Tolkien uhrasi hyvin paljon aikaa pahistensa mielenliikkeiden kartoittamiseksi. Sauron lienee tästä paras esimerkki. Mutta ihmiset leimaavat hänet mustavalkoiseksi hahmoksi, koska eivät itse pysty hahmottamaan, että joku voi olla sekä tuomittavan paha että ymmärrettävän inhimillinen samaan aikaan. Pahojen henkilöiden ymmärtäminen ei tarkoita samaa kuin heidän pahuutensa kieltäminen tai hyväksyminen. Kjah. Minulle Tolkien on edelleen nero, mitä tulee pahiksiin ja antisankareihin.
 
Mulla on ollut vain muutama Keski-Maahan liittyvä uni, joista en paljon muista, paitsi yhdestä.
Siinä olen Legolas, ja ilmeisesti myös Gondorin kuningas, sillä unessa minut kruunataan kuninkaaksi niin kuin TSH-kuninkaan paluu-leffan lopussa. Olen jossain ihme pyöreässä huoneessa, jonne tulee Elrond ja Eowyn, ja suutelen Eowynia. Elrond vetää kesken pussailun miekan esiin ja taistelen siinä sitten Eowynin katsellessa. Lopulta Elrond vetää vatsani auki, mutta en kuole, vaan jään katselemaan kun Elrond kruunataan Gondorin kuninkaaksi. Sitten herään. Tyhmin uni, jota olen nähnyt.

Ja nyt muistui mieleen toinen uni. Liitän sen tähän samaan, niin kuin toivottiin.
Istuin jonkin kallion päällä, takanani oli omituisen näköinen metsä, se nimittäin oli vaaleanpunainen, ei onneksi mikään pinkki, vaan romanttisen värinen ja sieltä kuului jonkinlaista viheltelyä. Minä en jostain syystä (uni kun oli) välittänyt vaan katselin taivaalle, jonne muodostui kuvioita ilotulitusraketeista. Yhdestä muodostui haltia, taisi näyttää Legolasilta (en ihan tarkkaan muista, kun unesta on vähän aikaa). Se kuvio muuttui oikeaksi Legolasiksi, joka tipahti taivaalta jonnekin kauas. Menin ihan paniikkiin, ja olin aikeissa juosta pelastamaan hänet, kun Gandalf tuli viereeni ja sanoi:
-Älä huoli, se osaa lentää.
Sitten näinkin taivaalla lentävän koiran (vai oliko se susi), ja olin ihan että jee, sehän on Legolas, kun sillä oli samanlaiset korvat. Taisin unessa mennä naimisiin sen susikoira-Legolasin kanssa, ja saimme myös lapsen, ihan Gimlin näköisen. Aamulla nauroi koira-Legolasille ja vauva-Gimlille aamiaispöydässä, äiti katsoi vähän kummasti kun räkätin siinä.
Ei varmaan teistä ole niin hassu, mutta minua nauratti, ja naurattaa vieläkin.
 
Ylös