Tolkienin runous

Minä en ole koskaan uskaltanut keksiä itse säveliä niihin lauluihin.
Toinen laulu, jossa on mielestäni kaunis ja haikea tunnelma, on Legolasin laulu luvussa Viimeinen neuvottelu

"
Hopeiset joet virtaavat Eruihin
vihreillä niityillä Lebenninin!
Ruoho on siellä korkeaa. Tuuli käy mereltä,
valkoliljoja huojuttaa
ja kultakelloja mallosin, alfirinin
vihreillä niityillä Lebenninin
tuuli käy mereltä!
"

Siinä on haikeutta...
 
Joo, samaa mieltä. Muidenkin mielipiteitä olisi kiva kuulla/lukea. Kaksinpuhelukin on ihan kivaa, mutta sitä voi kirjoitella sitten yksäreiden muodossa.
 
["off?"]Valitettavasti en voi mitenkään kannustaa lähettämään viestejä, joiden ainoa sisältö on pyytää muita kommentoimaan edellistä viestiä. Kyse on yleisestä järjestyksestä. Avoimia keskusteluita on satamäärin, ja jos edes murto-osaan niistä haettaisiin tällä tavoin aktiivisesti jatkoa, foorumi peittyisi haloo?-viesteistä.

Kärsivällisyyttä, toivon ma, ja totean samalla, että tässäkin huoneessa on useita aivan lois-ta-vi-a keskusteluja, joiden viimeisimmän viestin on lähettänyt muuan Tik - saamatta vastausta, vaikka pitkät vuodet kuluvat ja mittaavat aikaa, tuota kaiken syövää, kuninkaat lyövää, kivetkin tomuksi jauhavaa aikaa. Ah ja voi[/"off?"]
 
Tik, vastatakseni pohdiskeluusi ajalta ennen minun saapumistani;
Oma veikkaukseni on, että tavallaan siinä näkyy aikojen synkistyminen. Laulut ja runoilu hiipuvat pois Sauronin voimien kasvaessa; kuin koko maailmasta olisi viety kaikki kaunis ja iloinen?
(Toisaalta vastaus voi hyvinkin piillä Tolkienin omassa elämässä. Minusta on vain mukavampaa ajatella, että kyseessä on symbolinen asia.)
 
Epäilen että Tolkienille tuli kiire puristaa kirja loppuun eikä hän enää ehtinyt istua heruttamassa runosuonta. Harmi.

Jos kysytään mielipidettä "Tarun" parhaista lauluista (tai siis laulunteksteistä) niin itse sijoittaisin korkealle "Missä on ratsu ja ratsumies..." -kappaleen, jonka Aragorn esitti näytteeksi rohaninkielestä Gimlille ja Legolasille näiden lähestyessä Meduseldia. Runojen tai laulujen tekemä vaikutus tässä kirjassa riippuu tietysti myös tilanteesta jossa ne esitetään. Esimerkiksi laulu jonka Frodo, Sam ja Pippin kuulivat tavatessaan ensi kerran haltioita ("Oi kuningatar, lumenvalkea niin...") jäi jostain syystä erityisen voimakkaasti mieleeni jo ensimmäisellä lukukerralla, tilanne oli ehkä niin taianomainen.
 
Last edited:
Okei okei anteeksi turhan "tyly" pyyntöni, tämä on vain ensimmäinen oma keskusteluni, ja minua ehkä hieman jännittää....kuka tietää? Kiitos kuitenkin, että kerroit oman mielipiteesi lauluista.
 
Herättelenpä lisää vanhoja keskusteluja...

Omat suosikkirunoni tuntuvat vaihtuvan usein, mutta yksi kestosuosikeistani on Lay of Leithian -runoeepoksen (HoME III) alku, varsinkin kohdat, joissa Beren vaeltaa Doriathissa ja näkee Lúthienin. Tarinan lisäksi pidän kovasti sen luonnon ja vuodenaikojen kuvauksesta. Harmittavasti tuoreesta Beren and Lúthien -kirjasta oli jätetty juuri suosikkikohtiani pois... (Runoversio on aika vanha, joten voi olla, että jokin yksityiskohta ei sovi Silmarillionin versioon tarinasta.)

Ihan toisenlaista runoutta ovat Rohanin runot, joista itse olen pitänyt varsinkin Pelennorin taistelusta kertovasta laulusta "punainen kaste peitti Rammas Echorin". Näistä sain enemmän irti sen jälkeen kun olin lukenut Béowulfin ja jotain lyhyempiä muinaisenglantilaisia runoja. Joku ehkä sanoisi, etteivät nämä ole kovin omaperäisiä, mutta minusta se kertoo Tolkienin monipuolisuudesta, että hän pystyi kirjoittamaan niin monentyylisiä runoja.

Ja tällaiselle Silmarillion-fanille lienee luonnollista, että suosikkeja ovat myös Puuparran laulu "Pajukedoilla Tasarinanin kuljin kevätaikaan" sekä Galadrielin Namárië. Niissä on minusta hieno "ajaton" tunnelma. Olisi ihana viettää pari iltaa Rivendellin Tulisalissa haltioiden laulua kuunnellen...

Kertokaapa muutkin, mistä pidätte (tai ette pidä)!
 
Minun täytyy myöntää, että lukiessani Sormusten herraa ensimmäisen kerran silloin vuosia sitten en ollut kovin innostunut runoista (vaikka sitkeästi kyllä luin ne kaikki). Vaan toisin on nyt! Nautin niistä kovasti. Runot (tai laulut) ovat yleensä juuri sopivassa kohdassa liittyen luontevasti tarinaan. Niistä on vaikea valita yhtä suosikkia.

Yksi koskettavimpia runoihin liittyviä yksityiskohtia on se, että hobittiystävysten yhteinen matka päättyy samaan vanhaan kävelylauluun jota he lauloivat myös matkan alussa:

"Yhä nurkan takana jossain lie
jokin salainen portti tai uusi tie;
usein vaikka ne olen jättänyt taa,
tulee aika jolloin saan taivaltaa
minä viimein piilopolkuja näin
kuusta länteen ja päivästä itään päin"

Tämä runo nousee omalla listallani aika korkealle :)
 
Totta, Tolkien on valinnut runojensa paikat loistavasti. Yksi esimerkki: olen joskus ihmetellyt Lúthienin laulun sijoittamista Viimapäälle, koska laulu ei sinänsä liity siihen kohtaan tarinaa. Mutta minusta se on juuri sopivaa vaihtelua Viimapään painostavaan tunnelmaan, sekä lukijalle että varmaankin Konkaria kuunteleville hobiteille. Koska laulu on yksi Tolkienin mytologian suurista tarinoista, loogisempi paikka sille voisi olla Rivendell tai Lórien - mutta minusta se sopii paremmin Viimapäälle.

Sattuisitko sinä tai joku muu tätä lukeva muistamaan, missä muualla Tolkien käyttää fraasia "kuusta länteen ja päivästä itään"? Se tuntuu kovin tutulta, mutta en saa päähäni, missä muualla olisin siihen törmännyt...

Etsin käsiini The Lord of the Rings: A Reader's Companionin, ja se mainitsee tässä kohdassa vain HoME II:n, jossa on hyvin varhainen Amanista/Valinorista kertova runo, joka alkaa "East of the Moon, west of the Sun" (siis toisin päin), mutta olen lukenut HoMEn toisen osan niin kauan sitten, että kuvittelen nähneeni fraasin jossain helpommassa paikassa... Reader's Companion mainitsee myös samannimisen vanhan norjalaisen kansansadun, jonka kääntäjään Tolkien viittaa Saduista-esseessään, mutta tämä tuntuu minusta vähän kaukaa haetulta, enkä ainakaan itse ole moista lukenut.

Sekin on minusta hienoa, että Frodo tälla tavalla hiljaa ja "ujosti" paljastaa lähtevänsä pian Länteen Amaniin vähän ennen kuin hän puhuu siitä suoraan.
 
Tämä rivi Kuusta länteen ja päivästä itään päin on siis siinä kävelylaulun versiossa, jota Frodo hyräili matkalla Harmaisiin satamiin (s. 1059, yksiosainen 2007) mutta samoilla sanoilla Yhä nurkan takana jossain lie alkava säkeistö on myös luvussa Kolme kumppanusta (s. 89), ja siinäkin mainitaan Kuu ja Aurinko: ...ja kulkea piilopolkuja näin / aurinkoa ja kuuta päin. Tämän tarkempaa vastaavuutta en ole löytänyt.

Mutta olet saattanut törmätä mainitsemaasi teoksessa The Book of Lost Tales 2 julkaistuun runoon The Shores of Fairy (HoME II, s. 271-272) myös Carpenterin Tolkien-elämäkerrassa, jossa on julkaistu sen varhaisin muoto (s. 91-92), jossa muuten ilmansuunnat ovat samoin kuin Sormusten herrassa:

Kuusta länteen ja Auringosta itään päin (ensimmäisen säkeistön ensimmäinen rivi)
Oi! Kuusta länteen ja Auringosta itään päin (toisen säkeistön ensimmäinen rivi)

West of the Moon, East of the Sun...
O! West of the Moon, East of the Sun
(sama englanniksi)
 
Last edited:
Kiitoksia! Elämäkerta vaikuttaa mahdolliselta paikalta, vaikken ole sitäkään ihan hetki sitten lukenut.
 
Tästä lienee ollut joskus jo puhetta TSH:n slangikäännöksen parissa puuhatessani tein (omasta mielestäni) hauskan huomion eräästä Juvan ottamasta taiteilijanvapaudesta. Ensimmäisen luvun (kyllä, olen vasta viiden sivun päässä saada alustavasti ensimmäinen luku käännetyksi, vaikka toisaalla lupasin saada Sormuksen Ritarit valmiiksi tämän vuoden puolella ?) matkalaulussa Tolkien on loppusoinnuttanut joka toisen säkeen [(1,3), (2,4), (5,7), (6,8)], kun taas Juva on kiinnostavasti loppusoinnuttanut keskenään säeparit (1,4), (2,3), (5,8) ja (6,7):

(1) on and on
(2) where it began.
(3) road has gone,
(4) if I can,
(5) eager feet,
(6) larger way
(7) errands meet.
(8) I cannot say.

(1) jatkumistaan
(2) alkavan näin.
(3) edessäpäin.
(4) seuraamaan
(5) vaeltaen
(6) kohtaa
(7) johtaa.
(8) Tiedä en.

Ehkä vastaavia huomioita tulee projektin myötä lisää.
 
Onkohan suomentaja kuitenkin runot suomentanut Panu Pekkanen?

En tunne runomittoja niin, että osaisin sanoa, onko tämä (1,4),(2,3) eli ABBA esimerkiksi suomessa yleisemmin käytetty kuin ABAB. HoME:ssa Christopher aina välillä analysoi noita runomittoja ja alku- ja loppusointuja (sieltä opin tuon ABAB-merkinnän), ja muistaakseni Tolkieninkin runoissa on kyllä molempia sekä tietysti muitakin loppusointuyhdistelmiä. Olisikohan ABAB Tolkienilla yleisempi? En ole tainnut kiinnittää huomiota siihen...
 
Kirjallisuuden opiskelija hyökkää nurkan takaa! Shakespeare käytti ainakin sonettimittaa abab cdcd efef gg, jota varmaan Tolkienkin ihannoi ja pyrki käyttämään. Suomessa taas kielellisten erojen vuoksi käytetään enemmän abbaa, tämä vakiintui käyttöön mm käännösrunoudessa. Toisaalta abba systeemiä käytettiin myös stanza-mitassa Italiassa joskus vuonna keppi ja kivi. Veikkaan erojen löytyvän ihan kielten eri luonteesta, enkku taipuu paremmin Williamin käyttämään mittaan kun taas suomi ja italia stanzaan.
Saattaa olla pientä horjumista termien kanssa tässä koska viimeksi analysoin runojen mittasysteemeitä joskus ykkösvuonna.
 
Kiitos paljon! Ajattelinkin, että joku täällä varmaan tietää enemmän :)

Nyt tekisi mieli metsästää Tolkienilta tuo abab cdcd efef gg jostain... Abab-kaavaa löytyy näköjään paljonkin: hetken Tarua selaamalla löysin tuon tie-runon lisäksi mm. Aragornista kertovan runonpätkän ja Nimrodelin laulun.
 
Saattaa olla pientä horjumista termien kanssa tässä koska viimeksi analysoin runojen
Täysin tarpeeton termien tarkennus (ei siis korjaus Sidhielin selitykseen), että abbat ja ababit sun muut ovat tietääkseni nimeltään loppusointukaavoja, eivät runomittoja. Runomitat eivät ota kantaa riimeihin, vaan niissä on kyse runon poljennosta. :) Tiettyihin runomittoihin, kuten sonetteihin, voi kuulua tietty loppusointukaava tyypillisesti, mutta aina rimmaavuutta ei tarvita, jotta runo olisi mitallista.
End of päteminen.
 
Juu ovat, tämä on juuri se horjunta mitä sanoin että varmasti jäi tuohon:grin:
 
Taas kuuluu kummia. On löytynyt peräti painettuna ja kirjan kansien sisällä tähän asti vain nimeltä tunnettu (Hammondin ja Scullin The J.R.R. Tolkien Companion and Guide) Tolkienin runo, joka suomeksi on suunnilleen "Mîmin valitus".

Mutta erikoista tässä on se, että kyseessä on saksalainen kirja ja runosta on julkaistu vain saksankielinen käännös Mîms Klage (saks. H.J. Schütz). Englanninkielinen nimi on The Complaint of Mîm the Dwarf

Tolkien Gatewayssa on asiasta vasta laadittu artikkeli, mutta laajemmin runon vaiheita pohditaan saksalaisella Tolkien Forumilla (jo viime vuoden marraskuusta lähtien):


Lisäksi englanniksi keskustelua käydään Tolkien Collector's Guiden foorumilla:


Lyhyesti sanottuna julkaisu on Klett-Cotta-kustantamon juhlakirja Klett-Cotta: Das erste Jahrzehnt 1977–1987: Ein Almanach (1987) (tosiaan, teos on ilmestynyt jo 33 vuotta sitten), jossa tämä runokäännös on muiden kirjoitusten joukossa, noin vain (s. 302-305). Runossa on 26 riviä ja sitä seuraa vielä proosatekstiä, joka kertoo vanhan ja katkeran Mîm-kääpiön nurinasta.

Katso myös:


Vielä jos löytäisi sen saksankielisen tekstin. Varmaan löytäisi, jos ehtisi lukea tarkasti nuo yllämainitut keskustelut linkkeineen ja vähän googlata (ei ole vielä onnestanut, kopiraitteja kunnioitetaan kovin säntillisesti, luulen ma) tai sitten hankkisi käsiinsä itse kirjan.

Mutta itse alkuteksti, käsikirjoitus, missä se on ja miten se on joutunut H.J. Schützin haltuun? Koska runo on kirjoitettu? Miten Tolkien Estate on tullut sallineeksi käännöksen julkaisemisen? Miten tämmöinen juttu on voinut jäädä näin pitkäksi aikaa näin vähälle huomiolle? Kysymyksiä, kysymyksiä...

P.S. Tässä on vielä YouTube-video (saksankielinen, mutta englanniksi tekstitetty) joka kertoo runon löytymisestä, sisällöstä ja yhtä ja toista Mîmistä kaikelta kantilta. Sangen asiantuntevaa työtä siis:


P.P.S.S. Runon kääntäjä Hans J. Schütz (1936-2004) ei ollut kuka tahansa paikalle sattunut saksantaja, vaan hän on kääntänyt saksaksi mm. Keskeneräiset tarut, Kadonneet tarut 1 & 2, Roverandomin, sekä monta nimekettä Tolkienia käsittelevää kirjallisuutta.

Luonnollisesti Klett-Cotta on Saksan WSOY (mitä Tolkieniin tulee), joten sinänsä ei pidä ihmetellä, miksi juuri tämän kustantamon juhlakirjaan eksyy Tolkienia. Mutta vielä kuitenkin ihmettelemme suu ammolla, miten ja mistä ja miksi se on sinne joutunut.

Huom. Tolkien Gateway sanoo, että Hammondin ja Scullin The J.R.R. Tolkien Companion and Guidessa sivulla 261 tästä runosta puhutaan. Mutta rotalla on toistaiseksi se ongelma, että kyseessä on teoksen toinen laitos (2017). Ensimmäisessä laitoksessa (2006) kyseisestä runosta ei mainita mitään. Sattuisiko joku olemaan niin valistunut yksilö, että hänellä olisi Scullin ja Hammondin uudempi Companion and Guide? Ja jos niin, mitä lukee sivulla 261? Onko se nyt sitten osa I, II vai III? Veikkaisin, että osa II, Reader's Guiden ensimmäinen puolisko, mutta kukapa tuon tietää ennen kuin näkee.

EDIT: Korjasin kirjan ilmestymisvuoden. Se on 1987 eikä 1997, joten teksti on ollut keskuudessamme jo 33 vuotta.
 
Last edited:
Ylös