Tom Bombadilin seikkailut #1: Esipuhe

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura

Kirjan suomennetussa laitoksessa on itse asiassa kaksi esipuhetta: ensin suomentaja Alice Martinin lyhyt teksti otsikolla Lukijalle ja sen perässä varsinainen esipuhe. Martinin osuudessa kerrotaan muutamia kirjan kääntämiseen liittyneitä yksityiskohtia kuten se, että osa runokäännöksistä on peräisin jo Tarusta Sormusten Herrasta ja niin ollen Panu Pekkasen eikä Martinin itsensä tekemiä. Viime aikoina Konnussa keskustelua herättäneeseen keskimaalaisten paikkojen uudelleennimeämiseen suomennoksissa liittyy Martinin käännöksessä Heljävirraksi muuttunut aiempi Konnunallikko. Muutos on toki perusteltu hyvin Tolkienin itsensä aikoinaan antamilla käännösohjeilla.

Varsinainen esipuhe on kirjoitettu "tarinan sisältä" ja esittelee kokoelman runot hobittien kirjoittamina, Punaisesta kirjasta tähän kokoelmaan poimittuina näytteinä. Esipuheen perusteella hobitit ovat käsitelleet Punaista kirjaa melkoisen rennolla otteella: runoista vain muutama sisältyy sen varsinaiseen tekstiin, muut ovat olleet irtolappusille tai sinne tänne marginaaleihin ja muihin tyhjiin kohtiin raapustettuina.

Itse runojen esittely on ihastuttavan akateeminen ja perinpohjainen: saamme tietää, mitä aikakautta juuri tähän kokoelmaan "valitut" runot edustavat ja keiden tekemiksi arvellaan niitä runoja joiden kohdalla alkuperäistä kirjoittajaa on ylipäätään mahdollista arvailla, kuulemme hobittirunouden tyypillisistä piirteistä ja saamme katsauksen eri runoissa ilmeneviin vaikutteisiin myös muilta keski-Maan kansoilta. On vähän kuin lukisi oikean folkloristiikan alaa edustavan populaariteoksen esipuhetta. Tämä toimii mielestäni oivana tunnelmaan virittäjänä ja antaa runoihin paljon syvällisempää näkökulmaa kuin mitä pelkkä niiden lukeminen mahdollistaisi. Vaikkei itse haluaisikaan varsinaisesti heittäytyä leikkiin mukaan ja lukea kokoelman runoja ikään kuin ne todella olisivat hobittien kynäilemiä, niille antaa kuitenkin lisämerkitystä se, miten Tolkien itse on kunkin niistä ajatellut punoutuvan suurempaan tarinakokonaisuuteensa.

Vertasin suomenkielistä laitosta myös alkutekstiin, ja tämän lyhyen pätkän perusteella Martinin käännös on sekä tarkka, sujuva että tyylillisesti uskollinen: asiallinen mutta kuitenkin leikkisä. Esipuheeseen sisältyvän lorunpätkän rytmiä hän ei ole täysin pystynyt säilyttämään, mutta senkin käännös on hauska ja luova ja alkuperäisen "hölynpöly"-sävyn hyvin tavoittava.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:

Laichalaf

ben enyd
Tolkien toteaa Punaisen Kirjan olevan lähteenä runoille, ja niiden olevan hobittien tarinoita. Hänen onnekseen kukaan ei kaiketi ole vaatinut copyraittia näihin. Ainakaan en ole kuullut hobittien säätiöstä joka vaatisi omistusoikeutta runoihin. Tällä perusteella koko runokokoelman voisi olettaa olevan traditionaalinen, ja näin Tolkienin oikeuksien lakkaavan tähän esipuheeseen.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Bombadilin akateemissävyinen esipuhe tuo kovasti mieleen Maamiehen ja lohikäärmeen esipuheen; ilmeisesti tällainen parodiointi oli Tolkienille mieluista huvia. Onneksi niin se on lukijallekin, ainakin tälle.

Runot Keski-Maan kontekstiin sijoittavalle esipuheelle on käsittääkseni tarvetta myös sen vuoksi, että useimmat (melkein kaikki) kokoelman runot on alun perin sijoitettu meidän maailmaamme tai ainakin johonkin sellaiseen epämääräiseen satumaailmaan, joka ei ole Keski-Maa. Niistähän useat on alun perin kirjoitettu ja julkaistu eri lehdissä jo 20- tai 30-luvulla ja vasta tätä kokoelmaa kootessaan Tolkien muokkasi niitä uudestaan ja häivytti Keski-Maahan kuulumattomia elementtejä tai lisäsi sellaisia. Esipuhe luullakseni toimittaa samaa tehtävää, lokalisoi alkuperältään kirjavat runot ja samalla (kun puhutaan bukinmaalaisista ja gondorilaisista runoista, Bilbon ja Samin sepittämistä jne.) selittää niiden tyylillistä vaihtelua.

* * *​

Esipuheessa täytynee kiinnittää huomiota myös kahteen korjaukseen, jonka Hammond ja Scull ovat tehneet toimittamassaan The Adventures of Tom Bombadilin kommentaarilla ja liitteillä varustetussa laitoksessa (2014), mutta jotka luonnollisesti puuttuvat kaksi vuotta sitä ennen ilmestyneestä suomennoksesta

1) Joennimi Sernui on alaviitteessä korjattu muotoon Serni, joka esiintyy myös Sormusten herrassa. H & S pitävät sitä mitä todennäköisimmin painovirheenä, vaikka Tolkien itse ei sitä korjannut kirjan myöhempiin painoksiin. H & S kuitenkin tunnustavat, että Eric Hostetterin mukaan Sernui on sindarin kielen puolesta luontevampi sanasta sarn '(pikku)kivi' muodostettu adjektiivi kuin Serni. Mutta eipä Serniä ole korjattu Sernuiksi missään vaiheessa Sormusten herraankaan. Ehkä olisi ollut syytä jättää näpelöimättä nimeä, saahan siitä olla olemassa kaksi eri muotoa, miksipä ei?

2) Kun esipuheessa puhutaan runoista 11 (Fastitocalon) ja 12 (Kissa), se mitä runosta 11 sanotaan, tarkoittaa oikeasti runoa 12 ja se mitä runosta 12 väitetään, tarkoittaa oikeasti runoa 11. Eli esipuheen alussa (s. 7) mainittuihin "hölynpölyrunoihin" tahi "hatarasti muistettuihin runonsirpaleisiin" kuuluvat nrot 4 [ Prinsessa Mie ], 12 ja 13 [ Varjomorsian ] (ei 4, 11 ja 13 kuten on präntätty) ja samalla sivulla alempana "Nro 12 > 11 on myös merkitty SG:n nimiin, vaikka Sam on voinut enintään muokata vanhempaa runoa, joka kuuluu hobiteille ilmeisen rakkaaseen hupaisan eläinlorun perinteeseen".

Kissa on ehkä lähempänä nonsenseä kuin Fastitocalon mutta kyllä kilpikonnakalaloruakin voisi pitää marginaaliriipustuksena, varsinkin kun Kissan voisi hyvin uskoa kuuluvan "hupaisan eläinlorun perinteeseen". Koska molemmat selitykset ovat oikeastaan pätevän tuntuisia, virheeseen ei vain ole kiinnitetty huomiota.

Virheen historia on sellainen, että runot 11 ja 12 olivat ensimmäisessä painoksessa päinvastaisessa järjestyksessä: painoteknisistä syistä kissaa esittävä monivärikuva oli laitettu keskelle kaksisivuista Fastitocalonia, ja tämä päästiin korjaamaan vasta toisessa painoksessa eli Kissa sijoitettin kissakuvansa viereen (11 > 12) edelliselle aukeamalle uiskennelleen Fastitocalonin (12 > 11) jälkeen.

Mutta esipuheessa runojen numerot jäivät syystä tahi toisesta vaihtamatta aina hamaan vuoteen 2014 saakka, jolloin tarkkaakin tarkemmat toimittajamme H & S korjauksen tekivät. Tämä korjaus kannattaa ainakin riipustaa lyijykynällä marginaaliin (jos kirja on oma, kirjaston kirjoihin piirtelyä emme voi alkaa suosia, vaikka mieli tekisikin).

* * *​

Vielä yksi tunnettu tosiasia esipuheesta: yhtä runoa ei siinä mainita lainkaan ja se on nro 9 eli Naukuhuulet. Syytä tähän ei tiedetä ja ehkä mitään syytä ei olekaan. Se nyt on vain jäänyt pois.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Tällä perusteella koko runokokoelman voisi olettaa olevan traditionaalinen, ja näin Tolkienin oikeuksien lakkaavan tähän esipuheeseen.
Tolkienilla (ja 2040-luvun alkuun asti hänen perikunnallaan) olisi kuitenkin oikeudet Tolkienin tekemän englanninnokseen. Westroninkielistä alkutekstiä voisi varmaankin käyttää vapaasti, jos sen sattuisi jostain löytämään.
 

Laichalaf

ben enyd
Tolkienilla (ja 2040-luvun alkuun asti hänen perikunnallaan) olisi kuitenkin oikeudet Tolkienin tekemän englanninnokseen. Westroninkielistä alkutekstiä voisi varmaankin käyttää vapaasti, jos sen sattuisi jostain löytämään.
Näin tulkiten voisi pitää Tolkienia muinaisen kielen kääntäjänä ja Martin'ia ja muita Tolkienin kääntäjiä Lutherin kaltaisena Raamatun kääntäjänä. Se että Tolkien ei itse sanonut Punaisen Kirjan olevan uskonnollinen, ei tarkoita sitä etteikö sitä voitaisi pitää Nag Hammadin tekstien kaltaisena ihmiskunnan perintönä.
 

Luvailin

Kontulainen
Minulle tämän runokokoelman esipuhe on aina ollut hiukan vaikea seurata, varsinkin tästä syystä:
Kun esipuheessa puhutaan runoista 11 (Fastitocalon) ja 12 (Kissa), se mitä runosta 11 sanotaan, tarkoittaa oikeasti runoa 12
Jo kauan sitten toivoin, että esipuheessa runojen numeroiden lisäksi olisi sanottu niiden nimet, juuri noin. Ehkä sillä tavalla tuo 11/12-kömmähdyskin olisi saattanut tulla korjatuksi jo aikanaan...

Mutta tällä lukukerralla - kun olen tottuneempi eeposten lukija - minusta tuntui, että ehkäpä perinteinen eeposmainen selitysosio kirjan lopussa olisi ollut kivempi paikka näille yksittäisten runojen selityksille. Siellä ne olisivat voineet olla samassa järjestyksessä, jotta selityksiä voisi helposti lukea vuorotellen itse runojen kanssa. Toisaalta sitten varmaankin itse esipuheessa olisi pitänyt kertoa enemmän yleisesti näistä runoista tai jostain muusta, jottei se jäisi kovin lyhyeksi.
Tämä toimii mielestäni oivana tunnelmaan virittäjänä
Minäkin pidän tästä "Länsikairan punaisen kirjan myytistä", jota Tolkien ylläpitää, sekä runojen tekijöiden "arvailusta". Muistan joskus toivoneeni, että tällä olisi sisarteos, johon olisi koottu Punaisen kirjan vakavampia haltiarunoja - mutta voi olla, että Tolkien ei olisi malttanut pitää sellaista kirjaa näin tiiviinä, vaan siihen olisi päätynyt kymmenien sivujen katkelmia Leithianin laulusta ja Húrinin lasten runosta.

Oma englanninkielinen painokseni on näköjään vuodelta 1993, ja siinä on Roger Garlandin kuvitus. Onko kaikissa painoksissa samat kuvat?
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Oma englanninkielinen painokseni on näköjään vuodelta 1993, ja siinä on Roger Garlandin kuvitus. Onko kaikissa painoksissa samat kuvat?
Minulle ei ole selvinnyt, miten englanninkielisistä kirjoista saa tietää painovuoden, mutta omassa kappaleessani on listattu painokset vuoteen 1973 asti, joten ehkä tämä kuuluu sen vuoden satsiin. Ulkonäöltään kirja on yksi yhteen vuoden 2012 suomenkielisen Pauline Baynesin kuvittaman ihanuuden kanssa.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Oma englanninkielinen painokseni on näköjään vuodelta 1993, ja siinä on Roger Garlandin kuvitus. Onko kaikissa painoksissa samat kuvat?
Tämänkin kirjan lähes 60-vuotinen painoshistoria on monipolvinen ja sama koskee kuvitusta.

1) Alkuperäinen laitos vuodelta 1962 oli Pauline Baynesin kuvittama; siitä otettiin vuoteen 1975 mennessä yhdeksän painosta.

2) Vuonna 1990 ilmestyi uusi laitos, jonka kuvituksesta vastasi Roger Garland. Kirjasta tehtiin sekä kovakantinen että pehmeäkantinen laitos; molemmista otettiin ilmeisesti kaksi painosta; vuonna 1993 tuli vielä uusi painos Graftonin kustantamana (onko tämä Luvailinin hallussa?), ja sitten vielä vuonna 1995 HarperCollinsin kustantamana. Nämä ovat siis periaatteessa sama kirja mutta kustantaja vain vaihtuu vinhasti.

3) Vuosina 1975-1982 ilmestyi seitsemän painosta yhteisniteestä jossa olivat Bombadil ja Farmer Giles, molemmat luonnollisesti Pauline Baynesin kuvituksella.

4) Laajempi kokoelma Poems and Stories (1980, uusintapainos 1992) sisältää myös Bombadilin, kuvittajana jälleen Baynes.

5) Sitten on tietysti Tales from the Perilous Realm (painokset 1997, 1998, 2002), jonka kansikuvat vaihtuivat mutta sisältö pysyi ilman kuvitusta vuoteen 2008 asti, jolloin julkaistiin Alan Leen kuvituksella varustettu laitos (monta lisäpainosta). Tämän olemme saaneet myös suomennoksena nimellä Satujen valtakunta, mutta vuoden 2010 laitoksessa ei ole Bombadilia, koska sitä ei ollut vielä tuolloin suomennettu; sen sijaan vuoden 2014 Satujen valtakunnan laitokseen se on päässyt.

6) Vuonna 2014 tuli sitten tehopariskunnan Christina Scull & Wayne G. Hammond toimittama laajennettu laitos kommentaareineen ja runojen aikaisempine versioineen; mukana alkuperäinen Pauline Baynesin kuvitus.

Eli tiivistäen: englanninkielisissä Bombadileissä on neljää sorttia kuvitusta: a) Baynes, b) Garland, c) Lee tai d) ilman kuvia.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Minulle ei ole selvinnyt, miten englanninkielisistä kirjoista saa tietää painovuoden, mutta omassa kappaleessani on listattu painokset vuoteen 1973 asti, joten ehkä tämä kuuluu sen vuoden satsiin. Ulkonäöltään kirja on yksi yhteen vuoden 2012 suomenkielisen Pauline Baynesin kuvittaman ihanuuden kanssa.
Ansioituneinta painoshistorian tutkimusta löytyy TolkienBooks.netistä. Siellä kerrotaan esimerkiksi juuri tästä alkuperäisestä vuoden 1962 laitoksesta, että siitä otettiin yhdeksän painosta. Isilillä on nähtävästi seitsemäs painos vuodelta 1973.

Se miten painoksen numero on merkitty kirjoihin, on minullekin hieman hämärää. Esimerkiksi omistamani The Peoples of Middle-earthin copyright-sivulla lukee näin:

This paperback edition 2002
10 9 8 7​

Tarkoittaako tuo sitten sitä, että minulla on 10. painos, 7. painos vai 7.-10. painos? TolkienBooks.netin mukaan tästä on otettu "ainakin 11 painosta", joten ei sielläkään ole pysytty enää täysin mukana.
 
Last edited:

Luvailin

Kontulainen
Kiitos tiedoista!
vuonna 1993 tuli vielä uusi painos Graftonin kustantamana (onko tämä Luvailinin hallussa?)
Taitaa olla - Grafton siellä mainitaan.
Tarkoittaako tuo sitten sitä, että minulla on 10. painos, 7. painos vai 7.-10. painos?
Olen jostain oppinut, että nämä numerot toimivat niin, että ensimmäisessä samanlaisessa painoksessa on kaikki luvut 1..10 ja aina uutta painosta tehdessä yksi niistä peitetään. Kuulemma numeron peittäminen on (tai oli) teknisesti helpompaa kuin uuden tekstin latominen, eli jos muita muutoksia ei tarvinnut tehdä niin peittämällä saatiin helposti aikaan uusi painos. Jos siis olen oppinut oikein, tuo tarkoittaa tuon "paperback edition 2002":n seitsemättä painosta. Mutta en ole varma, olenko ymmärtänyt kaikkea ja käytänkö termejä oikein. Luulen että edition / laitos on sellainen, jossa jotain on muokattu (ei välttämättä tekstiä vaan esimerkiksi vaihdettu kuvitusta tai ladottu teksti uudelleen eri kokoon), ja reprint / painos periaatteessa tarkoittaisi sitä, että täsmälleen samoista sivuista tehdään uusi erä kopioita.
 

Dracaena

Raseena
Tykkään tästä esipuheesta juuri mainittuna tunnelmanluojana ja taustoittaja. Tämä ei ole vain hupsu runokirja keltasaappaisesta ukkelista.

Kovin tarkkaan en lukenut runojen taustojen osuutta, vaan palaan niihin mieluummin sitten itse kunkin runon kohdalla.
 
Ylös