Tom Bombadilin seikkailut: Loppukeskustelu

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tom Bombadilin seikkailut Vihreän Lohikäärmeen Lukutuvassa syksyllä 2021

Nyt on laulut laulettu ja lähdettävä on. Mutta sitä ennen meillä on tilaisuus esittää yhteenveto kokemuksistamme Tom Bombadilin seikkailujen parissa.

Mikä on yleisarvosana kirjasta? Silkkaa nautintoa? Aika hyvä? Menettelee? No jaa? Kiusallinen läpyskä? Never again? Ja tietysti kera selityksen: mikä tuomion taustalla?

Mikä oli kokoelman paras runo? Vai voiko sellaisen erottaa kuudentoista joukosta? Entä oliko siellä jotakin sellaista, jonka olisi voinut jättää pois? (Tähän olisi Tolkienillakin ollut omat vahvat mielipiteensä.)

Kirja ainakin väittää sijoittuvansa Keski-Maahan ja siis Tolkienin legendariumiin, ollen kolmas ja viimeinen (ellen erehdy) sitä lajia kirjailijan elinaikana julkaistuista teoksista. Saiko siitä jotakin uutta ja täydentävää Keski-Maa-kokemuksiin vai toimivatko runot paremmin erillisinä ja irrallisina lukukokemuksina?

Ovatko nämä runot tarkoitettuja lapsille vai aikuisille vai sekä että? (Toisaalta, kirjoittiko Tolkien edes Sormusten herraa lapsille? Kenelle hän sitten tarkoitti tämän teoksen? Ainakin 90-vuotiaalle Jane-tädilleen mutta keille muille?

Mitä mieltä olette käännöksestä -- tai pitäisi ehkä sanoa käännöksistä, sillä mukana on sekä Alice Martinin että Panu Pekkasen käännöksiä. Jotkut ovat tietysti sitä mieltä, ettei runoja ylipäätään voi kääntää, mutta ehkä se on liian radikaali asenne.

Mitä vielä? Tässähän on vain otettu esiin joitakin täkyjä, joihin voi tarttua loppukeskusteluun ryhtyessään, mutta tietysti ne voi unohtaa ja puuttua johonkin aivan muuhun kysymykseen. Mitä sitten onkaan jäänyt hampaankoloon, yleistä tai erityistä, vastaamatta jääneitä kysymyksiä, tulkintoja, vertailuja, mitä vain. Sana on vapaa.
 

Luvailin

Kontulainen
Vaikka pidän runoista yleensä ja varsinkin Tolkienin runoista, tämä kirja on ollut minulle aina vähän vaikea lähestyttävä. Luulen, että minua haittaa se, että runoja on peräkkäin niin monista aiheista ja ne ovat aika lyhyitä. Yleensähän runokirjoissa peräkkäiset runot liittyvät toisiinsa lähemmin, tai ainakin lukijan on helpompi liittää ne yhteen kuin tässä. Siinä mielessä tämä kokoelma voisi olla nimeltään "Keski-Maan valitut runot". Tosin luulisin, että tuollaisen otsikon alle Tolkien olisi koonnut erilaisen ja vakavamielisemmän joukon runoja.

Kirjaan sopisi minusta hyvin lyhyt kehyskertomus: nämä runot voisivat olla vaikkapa Samin ja muiden esittäminä ohjelmanumeroina jossain Neljännen ajan hobittijuhlassa. Silloin esipuheen selitykset voisi sijoittaa paikalla olevien hobittien suuhun ja niitä mahtuisi laajentamaan. Kehyskertomus auttaisi myös lukemaan runot enemmän erillisinä.

Silti täällä on monta kivaa runoa, joista vieläkin pidän. Ehkä tätä olisi paras lukea harvakseltaan yksi runo kerrallaan, vähän kuin tässä lukutuvassa. En taida osata valita parasta runoa: tällä lukemalla taisin pitää eniten Mewlips-runosta, mutta ehkä siksi, etten ollut aiemmin oikein huomannut sitä.

Olen jossain määrin yllättynyt siitä, että Tolkien malttoi pitää vakavat legendarium-runonsa poissa täältä: varmaankin juuri siksi että näiden piti sopia hobiteille. Tai onhan siellä viitteitä mm. Eärendilista ja Glaurungista, mutta ei sillä vakavalla tyylillä kuin vaikkapa Bilbon Rivendell-versio kolmannesta runosta.

En muista lukeneeni, millaisen vastaanoton kirja aikanaan sai. Olivatkohan lukijat pettyneitä, kun tässä ei kerrottukaan kovin paljon lisää Keski-Maasta?
 

Laichalaf

ben enyd
Tämä oli minulle kolmas kerta ja edellisistä oli jo niin kauan että en muistanut edes kissa-runoa hurjine riimityksineen. Koetin pitkin matkaa sitoa runoja kykyjeni mukaan Keskimaan tunnettuun tarustoon. Muutamien runojen kohdalla joutuu käyttää huomattavan määrän hyvää tahtoa tähän kyetäkseen. Kissa-runo on yksi näistä, siinä ei mainita edes ilvestä, joka kenties Keskimaan pohjoisillakin alueilla eleli, vaan siirrytään suoraan vain kaukana etelän (ja kenties idän) mailla eläneisiin kissapetoihin. On toki mahdollista että tämä on neljän kulkijan Gondorista mukanaan tuoma runo, joka on kenties sen taidokkuuden vuoksi kirjattu ylös myös Punaiseen Kirjaan.

Mikä lienee runojen tausta, esipuheessa selostetaan kyllä Tolkienin oma mielipide erinomaisesti, mutta kirjallisuuden tarkastelijoina meillä on lupa tulkita runoja toisinkin.
 
Last edited:

Telimektar

Fundamentalisti
Mikä lienee runojen tausta, esipuheessa selostetaan kyllä Tolkienin oma mielipide erinomaisesti, mutta kirjallisuuden tarkastelijoina meillä on lupa tulkita runoja toisinkin.
Tästä muistinkin että minun oli ollut tarkoitus ensimmäistä runoa käsiteltäessä ehdottaa Tolkienin esipuheessa runolle mainitseman bukinmaalaisen alkuperän vaihtoehdoksi Briitä. Esipuheessa Tolkien totesi että kahdessa ensimmäisessä runossa oli enemmän Bukinmaata ja Vanhaa metsää koskevaa paikallistietoa kuin mitä Nevan länsipuolella asuvilla hobiteilla saattoi olla. No, toisessa runoissa tosiaan kuvaillaan Rankkivuon molemmin puolin sijaitsevia alueita. Ensimmäinen runo sen sijaan sijoittuu Vanhaan metsään ja sen länsipuolella sijaitsevien Hautakerojen reunoilla nouseville kukkuloille joissa Tomilla oli talonsa, ja nämä jälkimmäiset paikat olivat jo lähempänä Briitä kuin Kontua. Jos Bombadililla oli Konnun puolella omat yhteyshobittinsa, niin luultavasti hänellä oli näitä myös Briissä.

Runosta kymmenen (Olifantti) todetaan esipuheessa että Samin mukaan (Sormusten herrassa) se oli perinteinen runo Konnussa. Näinhän Sam ensin "Olifantin" lausuttuaan tosiaan sanoo ("Musta portti on kiinni" -luvussa), mutta samassa yhteydessä hän mainitsee myös millä nimellä tällaista Konnun hobittien eteläisiä maita käsittelevää perimätietoa kutsuttiin: briintiedoksi sanottiin, ei se ollut kunnon konnunpuhetta. On sääli, että Länsikairan Punaisen kirjan kokoajat ja kopioijat eivät olleet käyneet Briissä etsimässä sikäläisiä tarinavariantteja. Ehkä Rankkihovin arkistoista olisi löytynyt neljännellä ajalla myös Briitä koskevaa aineistoa.

Kuten Sormusten herran prologissa sanotaan:
Meriadocista ja Peregrinistä tuli suurten sukujen päämiehiä ja samalla he pitivät yllä yhteyksiään Rohaniin ja Gondoriin; tästä syystä Bukinpurin ja Tukinturun kirjastoissa oli paljon sellaista mitä Punaisessa kirjassa ei ollut.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
En muista lukeneeni, millaisen vastaanoton kirja aikanaan sai. Olivatkohan lukijat pettyneitä, kun tässä ei kerrottukaan kovin paljon lisää Keski-Maasta?
Hammond ja Scull ovat keränneet tästäkin tietoja The J. R. R. Tolkien Companion and Guide -hakuteokseensa (osa 2, s. 27-28):

H&S:n mukaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (kuten anonyymi arvostelija Junior Bookshelf -lehdessä maaliskuussa 1963, jonka mukaan kirja oli ”a pathetic pip-squeak of a book”) arvostelijat hyväksyivät kokoelman ja löysivät siitä paljon kehuttavaa. Esimerkiksi Anthony Thwaiten (The Listener 22.11.1962) mukaan Tolkienin runot olivat ”by turns gay, pratling, melancholy, nonsensical, mysterious. And what is most exciting and attractive about them is their superb technical skill”. Ja anonyymi arvostelija, The Times Literary Supplement, 23.11.1962: ”Tolkien is in fact a wordsmith, an ingenious versifier, rather than a discoverer of new insights… Tom Bombadil himself is shown as a queer fellow, a little comical but with something of the supernatural about him… [The rhymes] invoke a mood rather than relate an anecdote… These are clever verses, though they do not grip a reader as did all the tales of hobbits and elves”.

Tolkien kommentoi kahta viimeistä arvostelua kirjeessään Stanley Unwinille 28.11.1962 (Kirjeet, kirje 242) ja sanoi yllättyneensä niistä iloisesti, ja: ”Also I was rather pleased, since it seemed that the reviewers had both started out not wanting to br amused, but had failed to maintain their Victorian dignity intact”.

Hän kirjoitti pojalleen Michaelille 19.12.1962 ja totesi kirjan menneen niin hyvin kaupaksi, että A&U oli maksanut hänelle rojalteja etuajassa (Kirjeet, kirje 243)
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
P.S. Tänään tulee kuluneeksi 59 vuotta Tom Bombadilin seikkailujen alkuteoksen ilmestymisestä. Jännää nähdä, tuleeko ensi vuonna jokin juhlalaitos 60-vuotisjuhlan kunniaksi.

Koska kirjan runoja voi tavallaan pitää lapsille suunnattuina (tai sitten ei), tähän ehkä sopii lainailla Tolkienin tasan 60 vuotta sitten, 22.11.1961 tädilleen Jane Neavelle kirjoittamaa kirjettä (Kirjeet, kirje 234), jossa hän vielä epäilee tokko Bombadil-runoja koskaan julkaistaan, ja samalla tuulettaa näkemyksiään siitä, ovatko hänen kirjansa kirjoitettu lapsille. Hän muun muassa katuu varsinkin Hobitin alkuosan lastenkirjamaisuutta, jota hänen ilokseen älykkäät lapset ovat moittineet. Sormusten herraa hän puolestaan ei kirjoittanut "lapsille" tai erityisesti minkäänlaisille henkilöille vaan hänelle itselleen, ja jos siinä on jotakin "lapsellista", se johtuu siitä että hän itse on lapsellinen. Hän on kuitenkin mielissään siitä, että nuoretkin lapset ovat sen lukeneet, vaikka heiltä todennäköisesti jää ymmärtämättä suurin osa siitä, ja se on joka tapauksessa täynnä sanoja, joita he todennäköisesti eivät ymmärrä – mutta hän toivoo, että se kasvattaa heidän sanavarastoaan. Hänen mielestään lastenkirjojen liian yksinkertainen kieli on vastuussa siitä, että monet vanhemmat lapset ja nuoret eivät juuri kunnioita eivätkä rakasta sanoja, ja että heidän sanavarastonsa on hyvin rajallinen eikä heitä kiinnosta sen laajentaminen.

Tämän voisi ehkä katsoa pätevän myös Bombadilin runoihin: ne eivät ole tarkoituksellisesti nimenomaan lastenrunoja. Mikä tietysti tekee niistä sitä kiehtovampaa luettavaa lapsille.
 
Ylös