Tom Bombadilin seikkailut: Runo 1, Tom Bombadilin seikkailut

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti

Tässä on runo, joka on antanut kokoelmalle sen nimen alkuosan, vaikka loppuosa "ja muita runoja Länsikairan Punaisesta Kirjasta" on sisällön kannalta yhtä oleellinen, Bombadilista itsestään kertoo vain kaksi ensimmäistä runoa. Mutta keskittykäämme tähän runoon. (En puhu mitään Alice Martinin käännöksestä [johon hän on lainannut muutaman säkeen Tom Bombadilin rallatuksia Panu Pekkaselta, ks. Lukijalle, s. 6] mutta olisi hauskaa, jos joku paneutuisi myös alkutekstin ja suomennoksen vertailuun.)

* * *​

Esipuheessa kerrotaan runon historiasta tarinan sisällä: se on, kuten Bombadil veneilee (runo 2), "selvästi peräisin Bukinmaasta", koska näissä kahdessa runossa

kuvataan sekä Bukinmaata että Notkoa, Halavaisen metsäistä uomaa, tarkemmin kuin Nevasta länteenpäin asuvat hobitit olisivat varmaankaan osanneet. Runoista käy ilmi myös että bukinmaalaiset tunsivat Bombadilin, vaikka he luultavasti ymmärsivät tämän voimista yhtä vähän kuin Konnun väki Gandalfin kyvyistä; kumpaakin pidettiin hyväntahtoisena hahmona, joka saattoi olla outo ja salaperäinen ja arvaamatonkin, mutta yhtä kaikki hänelle naureskeltiin. (TBS, Esipuhe, s. 8-9)​

Tästä runosta sanotaan vielä erikseen, että se on "näistä kahdesta vanhempi, ja siinä yhdistyy joukko Bombadiliin liittyvien tarujen hobittiversioita" (s. 9). Esipuheesta (s. 9, viite 7) käy vielä ilmi, että nimi Bombadil on luultavasti hobittien keksimä ja se on bukinmaalainen muodoltaan. (Mitä sitten tarkoittaneekaan, muinaisenglantia?)

Runo on Bombadil veneilee -runon jälkeen kokoelman toiseksi pisin, siinä on 134 säettä jaettuna 26 eripituiseen säkeistöön. Hyppelehtivissä säkeissä tuntuu olevan neljä iskua (neljäs aina säkeen viimeisellä sanalla) ja kaksi peräkkäistä säettä on aina keskenään loppusoinnullinen.

Runon sisältö on yhtä hyppelehtivä kuin sen rakenne, mutta kuitenkin selkeä. Numerot viittavat (itse numeroituihin) säkeistöihin:
  • Tom Bombadilin esittely, vaatetus ja asunto (1)
  • Tom tapaa Kultamarjan, joka nykäisee hänet parrasta jokeen (2-6)
  • Halavaukko vangitsee Tomin, joka vapauduttuaan jatkaa matkaansa (7-10)
  • Tom kohtaa Mäyrän perheineen (11-15)
  • Tom palaa kotiinsa ja kohtaa haudanhaamun (16-19)
  • Tom nukkuu kuin tukki (säkeistössä mainitaan hänen päivän aikana kohtaamansa Kultamarja, Halava[ukko], mäyrän perhe ja haudanhaamu), seuraavana aamuna häntä taas laulattaa (20-21)
  • Tom saa kiinni Joen tyttären ja viettää häitä tämän kanssa (22-24)
  • Yhteenveto: mainitaan Tomin ja Kultamarjan koti sekä omilla tahoillaan touhuavat mäyrät, Halavaukko, Jokinainen (Kultamarjan äiti) ja haudanhaamu, Tom ei kuule heidän ääniään vaan nukkuu taas hyvin, laulaa ("Hei, nöpö iloinen, hei ja hoi ja trallallaa!"), istuu portaalla vuolemassa pajunoksia ja Kultamarja kampaa keltaisia hiuksiaan (25-26)

Siinä olivatkin runon teemat: Tomin neljä kohtaamista metsän asukkaiden kanssa ja Kultamarjan sieppaaminen vaimoksi. Voisiko runoa nimittää pastoraaliksi, paimenidylliksi? Mitään todella kamalaa ei tapahdu, mutta tarpeeksi jännitystä syntyy Halavaukosta, Tomin veteen putoamisista, äreistä mäyristä, haudanhaamusta – juuri sen verran, että runo sopii erinomaisesti pienille lapsille luettavaksi. Luontoa kuvataan lampineen ja lintuineen, kasveineen, eläimineen ja sateineen heleän kesäisesti. Loppusoinnut tuovat mukaan sopivasti kiinteyttä.

Sormusten herrasta tuttujen hahmojen (haudanhaamu ja kiviympyränsä, Kultamarja, Halavaukko) lisäksi varsinaisia päähenkilöitä ovat mäyrät, joita ei kai mainita Herrassa, Kultamarjan äidin Jokinaisen nimi vilahtaa kerran Tomin laulussa (TSH, s. 132). Jos ajattelee runoa siltä kannalta, että se on bukinmaalaisten hobittien tekoa, voi ehkä kysyä, miten he ovat päässeet perille haudanhaamuista ja Jokinaisesta?

Halavaukkoa ei tuntenut Merrikään, kun hobittiseurue harhaili Vanhassa metsässä vuoden 3018 syksyllä. Merri toki tiesi jonkin verran: "Halavaisen laakson kerrotaan olevan koko Metsän kummallisin paikka – vähän niin kuin kaiken kummallisuuden pesä ja keskus." (TSH, s. 126).

Toisin sanoen runon sisältö Tomin tuttuine rallatteluineen vaikuttaa siltä, että se on peräisin neljänneltä ajalta ja maanmatkaajien kertomukset ovat olennainen osa sen lähteistöä. Ai niin, mäyrät, sanotaanhan Herrassa, että Frodo päätti kokeilla Sormuksen toimintaa Tomin kotona, kun "Tom kertoi juuri päätöntä juttua mäyristä ja niiden tavoista" (TSH, s. 146). Joten Tomin kohtaaminen mäyrien kanssa voisi olla peräisin hänen jutusteluistaan sormushobittien kanssa. Toisaalta ainakin isäntä Magot oli tekemisissä Bombadilin kanssa (ks. runo 2), joten kyllä tietoja Tompasta on välittynyt hobiteille aiemminkin.

Runosta 2 sanotaan kuitenkin, että se on "luultavasti syntynyt paljon myöhemmin [kuin runo 1], vasta sen jälkeen, kun Frodo ja kumppanit olivat vierailleet Bombadilin talossa" (TBS, s. 9), mikä antaa ymmärtää, että runo 1 olisi peräisin ajalta ennen hobittien vierailua. (Toisaalta Tolkien ehkä halusi ennen kaikkea sanoa runoa 2 paljon myöhäisemmäksi, koska se on sitä meidän maailmassammekin, ykkönen 30-luvulta ja kakkonen 60-luvulta, varta vasten kokoelmaa varten kirjoitettu.) Ja voimme toki olettaa, että runo on ollut olemassa vuonna 3018 mutta siihen on lisätty osia, kun Bombadilista on saatu uutta ja tuoretta tietoa.

* * *​

Runon sisäisestä historiasta voisi varmaan sanoa muutakin, mutta tässä vaiheessa on aika paneutua sen ulkoiseen historiaan. Se että Tolkien otti Tom Bombadilin mukaan Herraan runosta tuttuine rallatteluineen kaikkineen, on toki lähtöisin siitä, että runo oli jo olemassa kun hän kirjoitti tarinaa. Tarkemmin sanottuna se oli ilmestynyt Oxford Magazinessa 15. helmikuuta 1934. Tuon runon nimi on täysin sama, The Adventures of Tom Bombadil, ja sisältökin on melko lailla sama, mutta siinä ei viitata mitenkään Keski-Maahan. Ei toisaalta viitattaisi erikseen vuonna 1962 julkaistussa versiossakaan, elleivät sen hahmot olisi tulleet tunnetuiksi vuodesta 1937 lähtien kirjoitetusta ja vuonna 1954 ilmestyneestä Sormuksen ritareista.

Scull ja Hammond ovat kaivelleet runon taustoja hieman tarkemmin: heidän mukaansa Tolkien kirjoitti "haltiakirjaimilla" ainakin viisi otetta runosta noin vuonna 1931, ja on säilynyt myös viisisäkeistöinen runo, jota Tolkien nimitti myöhemmin "Tom Bombadilin siemeneksi" (germ of Tom Bombadil, julkaistu: The Return of the Shadow, HoME VI, s. 115-116), ja jonka hän muisteli olevan peräisin 1930-luvun puolivälistä mutta jonka Hammondin ja Scullin mukaan täytyy olla varhaisempi.

Tolkien kirjoitti joulukuussa 1937 Stanley Unwinille, joka toivoi jatkoa Hobitille. Hän ei ollut kovin halukas kertomaan lisää hobiteista mutta kysyi näin:

Mutta suurin örkkeihin ja lohikäärmeisiin liittyvä huvi tapahtui (minun mielestäni) ennen hobittien aikaa. Ehkäpä minun pitäisi keksiä uusi (joskin samantyyppinen) tarina? Luuletteko että Tom Bombadil, Oxfordin ja Berkshiren (katoavan) maaseudun henki, voisi olla tarinan sankari? Vai onko hänestä jo kerrottu kaikki oheen liittämissäni säkeissä, kuten itse luulen? Voisin kuitenkin suurentaa kuvaa." (Kirjeet, kirje 19, s. 37-38)​

Eli vuoden 1934 Tom oli juuri tätä, Oxfordin ja Berkshiren (katoavan) maaseudun henki, mutta hobiteista Tolkien joutui kirjoittamaan lisää ja tuo tarina nielaisi Tomin Kultamarjoineen, Halavaukkoinen, haudanhaamuineen, jopa mäyrineen ja tietysti sulkahattuineen (vuoden 1934 runossa sulka oli riikinkukon, ei joutsenen kuten vuoden 1962 runossa eikä "pitkä sininen sulka", kuten Herrassa, s. 132) päivineen.

Tällöin Tom Bombadilin hahmo oli kulkenut pitkän tien. Jo vuonna 1934 julkaistussa runossa koikkelehti hahmo, joka monien muiden Tolkienin olentojen tavoin oli saanut alkunsa Ronald-isukin lapsilleen kertomista tarinoista.

Yksi tarinoista (kertoo Humphrey Carpenter Tolkien-elämäkerrassaan) sijoittui "kuningas Bonhedigin päiviin" ja sen sankarina oli Tom Bombadil, "eräs kuningaskunnan vanhimmista asukkaista, neljä jalkaa pitkä, kolme jalkaa leveä; hänellä oli korkea hattu, jossa oli sininen sulka, hänen takkinsa oli sininen ja hänen saappaansa keltaiset."

Alun perin hahmo perustui Tolkienin pojan Michaelin hollantilaiseen nukkeen, josta isoveli John ei pitänyt ja koetti kerran vetää sen vessasta alas. Nukke pelastui ja siitä tuli sittemmin Tolkienin lapsilleen kirjoittaman runon sankari (Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien – elämäkerta, s. 188-189).

Sai Tolkien sentään jatkaa Bombadilin seikkailuja tämän kokoelman parissa 25 vuotta Stanley Unwinille kirjoittamansa kirjeen jälkeen. Mutta turha on odottaa löytävänsä vastausta siihen kysymysten kysymykseen, joka esitettiin pienessä majassa Vanhan metsän laidassa syksyllä 3018 ka. (TSH, s. 137):

»Kaunis rouva!» sanoi Frodo taas hetken päästä. »Kertokaa minulle, jos kysymykseni ei tunnu tyhmältä, kuka on Tom Bombadil.»
 
Last edited:
Sormusten Herrassa toki sanotaan myös että Herra Magot tunsi Bombadilin. (Paitsi että sanottiin että Tom tunsi Magotin mikä on tottakai toinen asia, mitä se kertoo Tomin kyvystä tulkita hobitteja mikäli he eivät olleet tavanneet) Tom varmaankin reissasi enemmän ihmisen tai haltian näköisenä silloin kun kävi vielä metsänsä ulkopuolella (ei ole tietääkseni kerrottu tarkkaa vuotta vaeltelujen loppumiseen, joskus toisella ajalla vaiko kenties vasta Angmar-neidon hautakumpuun panon jälkeen, sieltähän löytyi tiara). Haudanhaamuista on varmasti tiedetty Briissä jota kautta Bukinmaahan on tarinoita tullut. Ainakin hautakummut ovat aivan vieressä, kenties samoojat ylläpitivät niiden häijyä mainetta ja siellä käytiin vain päivisin...

En ole vielä lukenut runoa, joten Tikin kuvauksen perusteella tuota voisi pitää vaikka Gamgin Samvaisin tekemänä sen perusteella mitä hän itse muisti sormushobittien Tomin kohtaamisesta. Samoojilla tieto Tomista on varmasti ollut, vaikka viitettä tälle en suoraan keksikään, heidän tehtävänään oli mm. vartioida Konnun rajoja ja on vaikea uskoa etteivät he olisi Vanhassa Metsässä käyneet. Alla kuva sen painoksen kannesta mistä tätä tavailen. Kannessa lienee Chrysophylax.

IMG_20210904_162400__01.jpg
 
Last edited:
Lukiessani runoa otin muistiin neljä kohtaa.
Tom Bombadil osasi 'kutitella kimalaisia', mitä ikinä tarkoittaakaan, ainakin se vaatii taitoa, Tom osaa siis tulla toimeen eläinten kanssa, jos nyt ei yhtä hyvin kuin Radagast jonka jänisreki oli aivan loistava fantasiaelementti, 'jäniksen selässä' on kai varsin laajalle levinnyt fraasi, niin ainakin tämä osoittaa hänen olevan luontosuhteessaan ja taidoissaan varsin kyvykäs. Runon kepeä ote hankaluuksiin joita Tom kohtaa, voi hyvin olla kirjoittajan tarkoituksella siihen rakentama.

Tom Bombadilin parta oli ainakin joskus muinoin varsin pitkä. Parrasta vetäminen onnistuu kyllä jo kymmensenttisestä parrasta, mutta ote luistaa hyvin herkästi. Pitäisin tuota kohtausta uskottavana vaim jos Bombadilin parta on tapahtumahetkellä ollut ainakin 20 cm pitkä, ja Kultamarjalla melkoiset sormivoimat. Silti parran pitäisi ulottua veteen asti ja tämä pidentää partaa. Varsinkin jos Tom istuskeli tämän tapahtuessa. Sanoisin että 40 cm parta selittäisi tämän. Taphtuman kohdan täytyy olla huomattavan jyrkkärantainen. Haltioilla ei kasvanut partaa kuin vasta aivan vanhana (Cirdan) että ei ole ihme että sanottiin että "Tom kulki ihmishahmoisena". Tosi asiassa hän saattaisi olla Cirdanin tapaan vanhentunut haltia, ja näin ollen voisi omata jopa aavistuksen sormustietoa. Mahdammeko nähdä hänet Amazonin sarjassa vierailulla Eregionissa kuulemassa miten sormus laitetaan turvallisesti sormeen?

Kuulemme miten Tom jää mäyrän luolaan vangiksi. Nykymaailmassa tämä ei varmaan onnistuisi, nykyaikaisen mäyrän luolan nähneet tietävät että normaalikokoinen täysikasvuinen ihminen ei mitenkään mahdu reiästä sisään. Vaikka entisaikoina mäyrät olisivat suurempia, voinemme tästä päätellä että Tom ei ollut kovinkaan suurikokoinen. Arvioisin hänen olleen pienikokoisen nykyihmisen kokoinen, kenties 150-160 cm pitkä. Hän on hyvinkin saattanut käydä Briin ihmisestä koon puolesta, ja käydä Briin ihmisten kanssa juttusilla näiden täysin huomaamatta hänen taitojaan, hän luultavasti halusikin liikkua tuntemattomana, mutta joka tapauksessa 'hänellä oli laajalti tietoa metsän ulkopuolisistakin asioista'. Voisimme luulla häntä erinomaiseksi vakoojaksi, tai jopa valhekaavussa kulkevaksi pahalaiseksi, kuten eräs hupaisa teoria esittää, mutta luultavasti hän vain halusi tietää vaikuttaako jokin asia 'hänen läänitykseensä'. On hieman kummallista etteivät Briin ihmiset, eivätkä Angmarin sotajoukotkaan tunkeutuneet alueelle. Olisiko Bombadil kyennyt luomaan Melianin tapaan Vyön alueensa ympärille? Tämä tekisi hänestä maian tasoisen jumal'olennon. Kenties hautakummut olivat Angmarin hallitsijan noitakeino sotia Bombadilin Vyötä vastaan?

Kuulemme myös että hän kuorsasi varsin äänekkäästi 'palkeiden lailla'. Tämä viittaa hyviin keuhkoihin, kenties hänellä on leveä tynnyrimäinen ylävartalo. Tosin hän saattoi tehdä tätä huvikseen. Tämä selittää sen miksi hänen piti ryöstää Kultamarja Jokinaisen kodista ;-).

Tässä kohtaa voisi yrittää hahmon piirtämistä, mutta en ole hyvä ja varma linjoissa joten pitkäpartainen melko lyhytkasvuinen Neandertaalihahmo kuvatun kaltaisissa vaatteissa saa odottaa. Joudutte siis tyytymään pienen etsimisen jälkeen löytämääni kuvaan, jossa esiintyy myös kirkkaan sinistä, ja ehdotus näyttelijäksi:
 

Liitetiedostot

  • TomBombadilActor.jpg
    TomBombadilActor.jpg
    349,3 KB · Katseluja: 2
  • showmethatpreciousring.jpg
    showmethatpreciousring.jpg
    273,6 KB · Katseluja: 1
Last edited:
Lukiessani runoa otin muistiin neljä kohtaa.
Tom Bombadil osasi 'kutitella kimalaisia', mitä ikinä tarkoittaakaan, ainakin se vaatii taitoa, Tom osaa siis tulla toimeen eläinten kanssa, jos nyt ei yhtä hyvin kuin Radagast jonka jänisreki oli aivan loistava fantasiaelementti,

Kuulemme miten Tom jää mäyrän luolaan vangiksi. Nykymaailmassa tämä ei varmaan onnistuisi, nykyaikaisen mäyrän luolan nähneet tietävät että normaalikokoinen täysikasvuinen ihminen ei mitenkään mahdu reiästä sisään. Vaikka entisaikoina mäyrät olisivat suurempia, voinemme tästä päätellä että Tom ei ollut kovinkaan suurikokoinen. Arvioisin hänen olleen pienikokoisen nykyihmisen kokoinen, kenties 150-160 cm pitkä.

Uskoisin, että kimalaisten kutittelu oli aivan konkreettista hyönteisten rapsuttamista. Sopisi hyvin Tomin luonteenkuvaan. (Muistakaamme kuitenkin, että Radagastin jänisreki on silkkaa Peter Jacksonin ja kumppanien haihattelua.)

Jos Humphrey Carpenterin mainitsemaa (ks. aloitusviesti yllä ja Tolkien – elämäkerta, s. 188-9) varhaista Tom Bombadil -tarinaa voi pitää jotenkin kanonisena tietona Tomista, hän oli tarkalleen "neljä jalkaa pitkä, kolme jalkaa leveä" eli hänen pituutensa oli n. 122 cm ja leveytensä (vyötärönmitta? poikkileikkaus?) n. 91 cm. Toisin sanoen pituutensa puolesta hän vastasi rotevaa (keskipituus tunnetusti 90-120 cm) hobittia ja hyvin pienikokoista isoa ihmistä. Sormusten herrassa hänet kuvataan (vaikka tarkkoja mittoa ei mainita) aika lailla saman kokoiseksi, ehkä hieman isommaksi: "Vielä yksi hyppy ja loikka ja heidän näkyviinsä tuli ihminen tai jotakin sinnepäin. Ainakin se oli liian suuri ja painava hobitiksi, mutta ei aivan tarpeeksi pitkä kuuluakseen isoihin ihmisiin." (TSH, s. 132)

Ja mitä tulee hänen partaansa (Sormusten herrassa ei ole sen tarkempaa tietoa kuin että hänellä oli "pitkä ruskea parta", s. 132), mainitussa vanhassa tarinanpätkässä (joka Hammondin ja Scullin mukaan on peräisin luultavasti 1920-luvulta ja sijoittuu muinaiseen Britanniaan) Tomin kuvaus kokonaisuudessaan on tällainen:

Neljä jalkaa pitkä saappaat jalassa hän oli, ja kolme jalkaa leveä; hänen partansa ulottui polvien alapuolelle, hänen silmänsä olivat terävät ja kirkkaat ja hänen äänensä syvä ja sointuisa. Hänellä oli korkea hattu, jossa oli sininen sulka; hänen takkinsa oli sininen ja hänen saappaansa keltaiset. (J. R. R. Tolkien, The Adventures of Tom Bombadil, toim. Christina Scull – Wayne G. Hammond, 2014, Appendix I, Tom Bombadil: A Prose Fragment, s. 278)

Joka tapauksessa Keski-Maan mäyrät olivat toista sorttia kuin nykybrittibadgerit, sillä asiantuntevalta vaikuttavan lähteen mukaan meidän Aikamme mäyrät kaivavat siellä korkeintaan 30 cm läpimitaltaan olevia koloja. Mutta toisaalta Bombadilin tapaamat mäyrät osasivat myös puhua (ainakin Tomin kanssa) joten kenties hyvän kuningas Bonhedigin päivinä ja kolmannen ajan lopulla ne olivat isompia.

A_badger_in_its_hole_(colored).jpg

(Nykybrittibadgeri kolonsa suulla, kuva: Wikimedia Commons)
 
Minusta tämä ensimmäinen runo näyttää siltä kuin siihen olisi yhdistetty kaksi alkujaan erillistä tarinaa. Ensin on iltasatutyyppinen (joskin keskimääräistä sellaista pelottavampi) kertomus siitä, miten Vanhan Metsän asukit yksi toisensa jälkeen ryhtyvät Tomin kehotuksesta yöunille ja Tom itse vetäytyy levolle viimeisenä herätäkseen sitten taas virkeänä uuteen aamuun. Sen jälkeen runon alussa ollut Tomin esittely toistuu vähän toisenlaisena, ikään kuin nyt alkaisi toinen runo, mutta koska se on niin lyhyt, se onkin ympätty ensimmäisen kanssa yhteen. Toki tämän "toisen runon" lopulla mainitaan myös "ensimmäisessä runossa" esiintyneet otukset, mutta silti se tuntuu vähän erilliseltä.

Alice Martinin käännöstyö vaikuttaa varsin oivalta. Runon rytmi on suomeksi vähän erilainen kuin englanniksi, mutta se kulkee yhtä sujuvasti. Pidän Martinin tavasta olla ripustautumatta orjallisesti alkutekstiin: hän saattaa tarpeen tullen siirtää sisältöä säkeestä toiseen, käyttää ainakin yhdessä kohtaa kolme suomenkielistä säettä kahden englanninkielisen kääntämiseen, tiivistää taas vastaavasti kolme englanninkielistä säettä kahteen suomennettuun ja käyttää kieltä hyvin luovasti ja minun nähdäkseni välillä ihan omiakin sanojaan keksien saadakseen aikaan toimivat loppusoinnut. Nämä ovat niitä samoja syitä, joiden takia pidän myös Pitkäsen Lohikäärmevuoreen tekemistä runokäännöksistä enemmän kuin Pekkasen Hobittiin tekemistä: Pekkanen kirjoittaa todella kaunista kieltä ja saa alkutekstin sisällön loistavasti säilytettyä, mutta Pitkäsen käännös on riemukas ja mielikuvituksekas. Sama henki tuntuu olevan tässä Martinin käännöksessäkin.

Ensimmäisessä säkeistössä kiinnitin huomiota siihen, että kun suomeksi Tomilla on "nahkapöksyt jalassa, vyö vihreä kuin lehti", alkutekstissä "green were his girdle and his breeches all of leather". Were, eli myös ne nahkapöksyt ovat vihreät.

Toisessa säkeistössä Tom suomeksi kiusaa kimalaisia kutittelemalla niitä, englanniksi kutittelun laatua ei mainita, eli se on voinut olla kimalaisista myös mukavaa.

Kolmannessa säkeistössä sanotaan suomeksi parrantupsun osuneen veden pintaan. Tämä voisi kertoa melkein minkä mittaisesta parrasta tahansa, mutta englanniksi todetaan nimenomaan, että "his beard dangled long". Kultamarjan kerrotaan suomeksi olevan Joen tytär, englanniksi "the River-woman's daughter". Suomennoksesta puuttuu maininta siitä, että Tom painuu lumpeiden alle "bubbling and a-swalloving" eli ilmeisesti kovasti kuplia aikaan saaden ja vettä niellen. Kupliminen onkin se asia, josta englanninkielinen Goldberry Tomia seuraavassa säkeistössä syyttää, ei niinkään mellastaminen.

Suomennoksen viidennessä säkeistössä Tom sanoo, ettei vesi kanna häntä, kun taas alkutekstin mukaan hän ei pidä kahlaamisesta.

Seitsemäs säkeistö on yksi niistä, joissa Martin on järjestellyt säkeiden sisältöä vähän uudelleen. Alkuteksti sanoo "in a crack caught him tight: snick! it closed together, trapped Tom Bombadil, coat and hat and feather". Suomennos puolestaan kertoo, että "hän jäi sulkahattuinensa kiinni rungon rakoon, naps se meni kiinni, eikä vanki päässyt pakoon".

Kahdeksannessa säkeistössä Old Man Willow sanoo vettä tippuvan Tomin olevan "like a rainy weather" eli vain sadesää, ei pilvi sadesäällä. Minusta ajatus Tomista pienenä sadepilvenä on kyllä hauskempi mielikuva.

Kymmenennessä säköistössä suomeksi mainitut linnunpojat ovat englanniksi itse asiassa vain lintuja, joiden ikään ei oteta kantaa. Kovasti ne kuitenkin näyttävät englanniksi piipittävän ja viheltävän visertelyn lisäksi.

Kahdennentoista säkeistön mäyrän silmistä ei suomeksi mainita, että ne ovat tummat, vain että mäyrä räpyttelee niitä. Alkutekstin ukkomäyräksi käännetty sana Badger-brock ei ollut itselleni ennestään tuttu, joten käännyin googlen puoleen, ja sen mukaan nimen molemmat osat tarkoittavat mäyrää. Badger-brockin "wife and many sons" kuitataan suomeksi vain sanalla mäyräsuku, sen sijaan Tomia kuljettavien mäyrien raavaus samoin kuin kovakouraista käsittelyä kuvaava retuuttaminen ovat Martinin lisäyksiä tai tulkintoja.

Kolmastoista säkeistö poikkeaa alkuperäisestä enemmän: englanniksi kerrotaan ensin, miten "Inside their secret house, there they sat a-mumbling:", kun taas suomeksi käydään suoraan asiaan ja syytetään Tomia mäyrien oven särkemisestä, vaikka alkutekstin "bursting in the front-door" olisi hyvin tulkittavissa myös pelkäsi ovesta rynnistämiseksi mitään rikkomatta. Englanniksi syytöstä seuraa suoraan Tomin seuraavassa säkeistössä antama vastaus, suomeksi taas säkeistö päättyy kuvaukseen "Murisevaan mäyrään Tom katseensa nyt heitti".

Seuraavassa säkeistössä suomenkielinen Tom vaatii opastusta kyökinovelle, mikä on selkeästi värikkäämpi ilmaus kuin pelkkä takaovi (alkutekstin backdoor). Englanninkielinen Tom puolestaan kehottaa mäyriä pyyhkimään multaiset nenänsä ("wipe your earthy noses") siinä missä suomeksi sanotaan "pankaa silmät sikkaralle" eli ilmeisesti kiinni.

Kuudenteentoista säkeistöön ei ole suomeksi mahtunut mainintaa siitä, että keittiössä kiertelevät yöperhoset pörräävät nimenomaan lampun ympärillä. Myöskin alkutekstin monikossa tuikkivat tähdet on kuitattu yhdellä iltatähdellä.

Seitsemännessätoista säkeistössä Martin on sekä siirtänyt asioita säkeistä toisiin että toisaalta venyttänyt, toisaalta tiivistänyt tekstiä, samoin käyttänyt luovasti verbiä soutaa. Kun englanninkielinen haudanhaamu kertoo hyvinkin perusteellisesti asuinsijansa vanhassa kummussa kukkulan huipulla kivkehän ympäröimänä, Martinin haudanhaamu katsoo vain kiviympyrän mainitsemisen arvoiseksi. Hänen haudanhaamunsa myös kuulostaa jostain syystä minun korvaani häijymmältä sanoessaan "Hää" eikä "Hoo" niin kuin alkutekstin vastineensa. Toisaalta alkutekstin haudanhaamu on "got loose again" eli päässyt irti uudelleen toisin kuin suomennoksen mörökölli, jonka voisi kuvitella päässeen irti vasta ensimmäistä kertaa. Koska tämän säkeistön käännöksessä on niin paljon jännyyksiä, siteeraan sen tähän kokonaan molemmilla kielillä:

Dark came under Hill. Tom, he lit a candle;
upstairs creaking went, turned the door-handel.
'Hoo, Tom Bombadil! Look what night has brought you!
I'm here behind the door. Now at last I've caught you!
You'd forgotten Barrow-wight dwelling in the old mound
up there on hill-top with the rings of stone round.
He's got loose again. Under earth he'll take you.
Poor Tom Bombadil, pale and cold he'll make you!'

Pimetessä illan Tom kamariinsa nousi,
narisivat portaat, tuikku kädessänsä sousi,
ovenkahvaan tarttui Tom, kun kuului oven takaa:
"Hää, Tom Bombadil! Vainoojasi vakaa
täällä vartoo, viimeinkin jäit kiinni, olen tässä!
Unohditkos haudanhaamun kiviympyrässä?
Hän on päässyt irti, alle maan sun viedä aikoo,
kohta sinut kylmäksi ja kalpeaksi taikoo!"

Seuraavassa säkeistössä pakeneva haudanhaamu vaikuttaa englanniksi vähän fyysisemmältä kuin suomeksi, koska se loikkaa ("leaping") ikkunasta kiitämisen sijaan eikä se pihallakaan liitele vaan pyyhkäisee ("sweeping") sen poikki. Se myös pakenee "up to leaning stone rings" eli ylös nyykähtäneille kivikehille eikä kohti haudan yksinäistä suuta kuten suomeksi.

20. säkeistössä sanotaan suomeksi vain, että Tom nukkui makeammin kuin kukaan muista hänen levolle käskemistään otuksista. Englanniksi hän nukkui makeammin kuin Kultamarja, hiljaisemmin kuin Halavaukko sekä mukavammin/kodikkaammin kuin mäyräväki tai hautakumpujen asukit. Hän ei englanniksi myöskään nuku kuin tukki vaan kuin "humming-top", joka on ilmeisesti tällainen, omastakin lelulaatikostani 70-luvulla löytynyt, Keski-Maan kontekstissa hiukan anakronistinen kapine.

22. säkeistössä ei suomeksi mainita Kultamarjan istuneen kaislikossa Tomin napatessa hänet, mutta se seikka ei liene kovin merkityksellinen.

Seuraavasta säkeistöstä puuttuvat suomeksi hajaantuvat vesirotat, sihisevät kaislat ja haikaroiden huudot Tomi käydessä käsiksi Kultamarjaan, eikä käännöksessä ole myös aivan selvää, että nimenomaan Kultamarjan sydän läpätti. Suomeksi Tom sentään tässä tilanteessa pyytää "Tule kotiin kanssani!" kun taas englanniksi hän vain toteaa "You shall come home with me!". Kultamarjan äidin lampea koskeva englanninkielinen toteamus "there you'll find no lover" on rippusen suorasukaisempi kuin suomennoksen "ei armas sinne tulle", joten ei ihmekään, että sitä käytetään yhtenä esimerkkinä seksuaalisuuden pilkahduksista Tolkienin töissä.

Kolmanneksi viimeisessä säkeistössä Kultamarjan hääpuvun mainitaan olevan vedenhopeinen. Alkuteksti ei kuitenkaan puhu vedestä mitään vaan sanoo "silver-green", mutta Joen tyttären ollessa kyseessä viittaus veteen suomennoksessa on kyllä ihan asiallinen. Viimeinen säe "hoikkauuma veden tytär sylissänsä keinui" ei sen sijaan ihan selkeästi ilmaise, että kyse on tanssiotteesta kuten alkutekstissä "clasping his river-maid round her slender middle".

Toiseksi viimeisen säkeistön rantaruovikossa suomeksi nyyhkivä Jokinainen ei englanniksi tee sen dramaattisempaa kuin vain huokailee kuunnellen samalla haudanhaamun itkua (suomeksi voihkinaa). Säkeistö on jostain syystä kirjoitettu suomeksi preesensissä, vaikka alkutekstissä se on imperfektissä kuten muukin runo molemmilla kielillä. Tunnelma on toki välittömämpi näin.

Viimeisessä säkeistössä Tom ei englanniksi veistele pajunoksia vaan pilkkoo niitä, mikä minun korvaani kuulostaa huomattavasti arkisemmalta. Vähän niin kuin vertaisi luovaa vuolutyötä rutiininomaiseen polttopuiden tekemiseen.


Huh, tulipa siitä tekstiä ja menipä siihen aikaa. En ehkä jatkossa jaksa ruotia alkuteoksen ja käännöksen eroja ihan näin(kään) tarkasti ;)
 
Last edited:
Itse pidän tämän runon rytmistä: yhtä kepeä kuin Tomin asenne. Olen myös pitänyt tätä vähän sekavana lasten runoksi - mutta nyt mietin, johtuisiko se siitä, että luin tämän lapsenakin vain englanniksi. Ainakin englanniksi lukiessa minun pitää edelleen keskittyä, jotta muistan mitä runossa on tapahtumassa.
Toisaalta ainakin isäntä Magot oli tekemisissä Bombadilin kanssa (ks. runo 2), joten kyllä tietoja Tompasta on välittynyt hobiteille aiemminkin.
Minäkin olen ajatellut, että tämä runo edeltää Frodon seikkailuja, ja tiedot ovat peräisin joko Magotilta tai joltain muulta hobitilta, jonka kanssa Tom jutteli. Runo vaikuttaa minusta varoitukselta hobittilapsille: älä mene Vanhaan metsään, siellä on monta vaaraa! Mutta ilman Tomia runo olisi kovin synkkä ja pelottava, ja Tomin pikaiset pelastumiset tekevät varoituksista pirteän ja miellyttävän jännityskertomuksen.

Paimenidylliksi tässä on minusta hiukan liikaakin vaarallisia tilanteita: nehän olisivat hengenvaarallisia, elleivät "pahikset" tottelisi Tomin käskyjä. Tomin "kaikkivoipuus" (että kukaan ei vastusta hänen sanomisiaan) ilmeisesti siis edeltää hänen sijoittamistaan Keski-Maahan ja ehkä siksi se on siellä niin yllättävää: Keski-Maasta irrallaan sen voisi ajatella olevan vain tämän lastenlorun tehokeino.
Olisiko Bombadil kyennyt luomaan Melianin tapaan Vyön alueensa ympärille? Tämä tekisi hänestä maian tasoisen jumal'olennon. Kenties hautakummut olivat Angmarin hallitsijan noitakeino sotia Bombadilin Vyötä vastaan?
Yksi teoria Keski-Maan Tomistahan on, että hän olisi jonkinlainen Ilúvatarin hahmo tai ruumiillistuma, ja joskus olen miettinyt, olisiko Tomin sanomisten kaikkivoipuus kaikua Tolkienin kristillisyydestä (vrt. luomiskertomus ja Johanneksen evankeliumin alku). Mutta koska runo on peräisin Keski-Maan ulkopuolelta, ehkä se on kuitenkin ollut vain runon kertomuksen tehokeino ilman sen syvällisempää merkitystä.

Oma suosikkiteoriani taitaa olla, että Tom olisi maia - yksi niistä, jotka laskeutuivat Ardaan sen luomisen aikoihin - ja Metsää suojaava voima olisi tosiaan Melianin vyön kaltainen. Tosin Doriathissa ei tainnut olla "sisäsyntyisiä" pahoja voimia, jotka olisivat kuitenkin totelleet Meliania kuten Vanha halavaukko Tomia.
Kuulemme myös että hän kuorsasi varsin äänekkäästi 'palkeiden lailla'.
Minua huvitti runon näennäinen ristiriita: samassa säkeistössä Tom nukkui quieter than the Willow, mutta kaksi säettä myöhemmin snored like a bellows. Mutta varmaankin quiet tässä tarkoittaa äänettömyyden sijaan levollista paikallaan nukkumista tuulessa huojuvien halavanoksien sijaan.
hänen partansa ulottui polvien alapuolelle
Itse(kin) sain mielikuvan pitkäpartaisuudesta jo runosta: his beard dangled long down into the water. Omassa mielikuvassani Tom istuu tuntikausia rannan puuta vasten laiskasti taaksepäin nojaten (ei kyykyssä veden yllä) ja silloinkin parta vajoaa selvästi veden alle.
 
Mikä Tom on? Itsekin kallistuisin keski-Maan kontekstissa maia-teorian kannalle, ellei olisi myös Kultamarjaa. Vai liekö hänkin maia? Kultamarja ainakin on selkeästi yksi Joen ruumiillistuma, ja jos Tom puolestaan edustaisi Metsää (tai ylipäätään maaseutua kuten Tolkien alun perin ajatteli), he voisivat olla Ainurin vähäisempiä jäseniä molemmat. Koska Kultamarja on nimenomaan Joen tytär, hän lienee Tomia reilusti nuorempi ja syntynyt vasta kun maailma on ollut jo niin sanotusti mallillaan toisin kuin ensimmäisen sadepisarankin nähnyt Tom.

Pidän toisaalta myös siitä teoriasta - varsinkin kun Bombadil hahmona syntyi erillään Keski-Maasta - että Tom on eräänlainen Tolkienin vastine Kalevalan Väinämöiselle: pitkäpartainen ukkeli, vanhin kaikista olevaisista (toki Kalevalassa Väinämöinen syntyy Ilmattaresta, joka on jo muotoillut maailman, mutta käsittääkseni alkuperäisissä kansanrunoissa se on Väinämöinen, jonka polvelle Sotka pesänsä tekee), jonka laulu on maagista ja joka sen avulla saa lumottua koko luonnon ja selviydyttyä kaikenlaisista koettelemuksista.
 
Last edited:
joskus olen miettinyt, olisiko Tomin sanomisten kaikkivoipuus kaikua Tolkienin kristillisyydestä (vrt. luomiskertomus ja Johanneksen evankeliumin alku)

Tomin ei tarvitse olla kaikkivoipa, riittää että hän on isäntä omalla maallaan. Ja auktoriteetti ei ehkä ulotu edes vesirajan toiselle puolen: Kultamarja ei tunnu tottelevan sanomista, vaan hänet täytyy siepata. [Muoks. toki ensimmäisessä kohtaamisessa Bombadil komentaa menestyksekkäästi Kultamarjan uimaan syvemmälle äitinsä luokse.]

eräänlainen Tolkienin vastine Kalevalan Väinämöiselle
Sinun mainitsemiasi täydentävä rinnastus muodostuu myös morsiamen kalastamisesta. (Väinämöinenhän epäonnistui tässäkin vaiheessa, Bombadil pärjäsi paremmin.)

Jos taas ajatellaan Bombadilia ja Kultamarjaa toisiaan täydentävänä luonnonelementtien parina (metsä/joki tai maa/vesi), niin silloin heidän avioliittonsa voi olla kosmologisestikin merkittävä. Tämä runo olisi voinut olla hobittien vuodenaika- ja hedelmällisyysriitteihin liittyvä myytti. Tietyt seksuaaliset sävyt olisivat hyväksyttäviä allegorioina luonnon hedelmällisyydelle ja vuodenaikojen kierrolle.
 
Last edited:
Kultamarjalla ei runon pohjalta ollut vaikeuksia liikkua sulokkaasti sekä maalla että vedessä. Kenties tällainen amphibio-mobiliteetti viittaa sammakoihin eli, voisimme pitää häntä sammakkoprinsessana, tai ehkä pikemminkin vesiliskojen suojelushenkenä. Jokinainen on varmaankin Ulmon maiaria. Goldberry nimi viittaa nykyään Eteläamerikkalaiseen hedelmään mutta kenties Tolkienilla oli mielessä hilla eli lakka (engl. cloudberry) , vetisessä ympäristössä kasvava harvinaisuus (Britanniassa on hillaa muutamilla seuduilla).
 
Last edited:
Kultamarjalla ei runon pohjalta ollut vaikeuksia liikkua sulokkaasti sekä maalla että vedessä. Kenties tällainen amphibio-mobiliteetti viittaa sammakoihin eli, voisimme pitää häntä sammakkoprinsessana,

Olisiko Kultamarjalla voinut olla räpylät kuin syväläisillä? Hänen jalkojaan ei taideta kuvata missään, "Sormusten herran" eräässä kohdassa sanotaan että "nyt hobitit näkivät" [siis eivät olleet aiemmin tarkemmin nähneet Kultamarjan jalkoja] että hänen kenkänsä olivat "kuin kalansuomua". (...and her shoes were like fishes' mail.) Entä jos ne eivät olleetkaan kengät?
 
Pauline Baynes on viisaan varovasti kuvannut Kultamarjan istumassa lammen reunalla niin, että jalat ovat näkymättömissä vedessä (s. 14). Herrassa ei tosiaan kuvata Kultamarjan jalkoja (miten se Tolkien oli niin ajattelematon?) mutta kun hän on toivottanut hobiteille hyvää yötä

Hän lähti huoneesta kahahtaen ja välkähtäen. Hänen askeltensa kaiku oli kuin viileiden kivien yli virtaavan joen solina yön hiljaisuudessa (TSH, s. 138)​

Jos vain tietäisi, oliko hän paljain jaloin vai suomukengät jalassaan, ja jos vielä tietäisi, voiko räpylöistä lähteä astellessa kaiku, joka muistuttaa viileiden kivien yli virtaavan joen solinaa yön hiljaisuudessa. (Minä kuvittelisin, että räpylöistä lähtee lähinnä lits läts -tyyppinen kaiku.)

Toinen kysymys on sitten, oliko Kultamarjalla kidukset? Miten muuten hän olisi voinut uida "[a]las äidin kartanoon syviin vedenluoliin" (s. 12) hukkumatta? Vai muuttiko hän muotoaan muutettuaan Tomin luo? Toisaalta, jos hän kuului ainuriin, hengittäminen ei välttämättä ollut hänelle mitenkään välttämätöntä.
 
Gondolinin tuhon ensimmäisessä versiossa Ulmo asui vedenalaisessa palatsissa (Ulmo loikkasi vaunuihinsa palatsinsa oven edessä Ulko-Ulapan tyventen vesien alla, Gondolinin tuho s. 46). Ja Béowulfissa Grendelin äiti asui jonkinlaisessa vedenalaisessa luolassa (Tolkienin Béowulf-käännöksen rivin 1265 tienoilla). Onkohan näillä sekä Jokinaisen asuinpaikalla ollut Tolkienin mielessä jonkinlainen yhteys? Kaikki kolme asukasta ovat kyllä kovin erilaisia...

Tarinan sisäisesti sekä Tom, Kultamarja että Jokinainen voisivat olla maiaria - mutta oliko maiarilla jälkeläisiä (muita kuin Lúthien)? Mytologian ensimmäisissä versioissa eli Kadonneiden tarujen kirjassa muutamalla valarillakin oli muistaakseni lapsia, mutta Tolkien karsi ne melko pian pois. Entä maiat? Vai pitäisikö tässä maia-teoriassa ajatella, että Kultamarja ei ollut oikeasti Jokinaisen tytär, vaan he vain asuivat yhdessä ja ilmaus oli jollain tavalla vertauskuvallinen?

Onkohan meillä kuvausta Ulmonkaan jaloista? Gondolinin tuhossa hän piti ne visusti veden alla, mutta kaipa Ulmo kulki maallakin ainakin Valmarissa käydessään. Kalansuomuja löytyy kyllä Ulmonkin kuvauksista: hänen yllään oli loistava sopa joka myötäili häntä kuin kalan suomut ja syvänvihreä mekko joka säkenöi ja välkkyi meritulta hänen astellessaan hitaasti (Gondolinin tuhon viimeisestä versiosta, s. 175). Tosin metal wrought like fishes' mail löytyy myös Gimlin Moriassa laulamasta laulusta (ja samat säkeet kertovat Thingolin aarrekammioista Leithianin laulussa), joten Ulmonkin kalansuomut saattavat olla vain hänen haarniskansa pintaa.
 
Jos otamme huomioon, että tämä runo ja Bombadil & Kultamarja ovat syntyneet viimeistään 1930-luvun alussa ja heidän olemuksensa on ehkä peräisin vielä varhaisemmalta ajalta, jostakin 1920-luvulta, eikä ole sen jälkeen varsinaisesti muuttunut eli mukautunut Tolkienin ainuria koskevien käsitysten kehitykseen, saattaa olla niin, että heidän sijaintinsa Ardan erilaisten asukkaiden kategorioissa vastaa enemmän Kadonneitten tarujen kirjan kuin myöhemmän Silmarillionin maailmaa.

Tuossa maailmassa oli ainurin lisäksi myös monenlaisia henkiä, ainuria vähäisempiä mutta kuitenkin maailmaa vanhempia ja sen ulkopuolelta tulleita (ks. esim. Keijukaiset (fays) : Maan henget Kontuwikissä). Maan henkien lisäksi oli myös veden, lähinnä meren henkiä sekä ilman henkiä.

Mutta itse olen aina pitänyt mielessäni päällimmäisenä sitä tosiasiaa, että Bombadli tuli "ulkopuolelta" myös siinä mielessä, että alkuperäisessä runossa The Adventures... (1934), jonka Tolkien säilytti lähes muuttumattomana vuoden 1962 kokoelmassa, hän ei ollut Keski-Maan vaan Keski-Englannin asukas, ja sellaisena Tolkien antoi hänelle jokseenkin tarkan määritelmän kirjeessään vuonna 1937: "Oxfordin ja Berkshiren (katoavan) maaseudun henki".

Kun hänet sitten siirrettiin Keski-Maahan ja Vanhaan metsään, hän saattoi kenties säilyttää tuon (Tolkienille epäilemättä tärkeän) englantilaisen olemuksensa ja pysyi siksi ulkopuolisena, Keski-Maan sisältä käsin määrittelemättömänä, sekä immuunina sen vahvimmalle taikakalulle, Sormukselle. Ja siksi Kultamarja vastasi Frodolle niin kuin vastasi:

»Hän on» -- -- »Hän on niin kuin olette nähneet hänen olevan» -- -- »Hän on metsän ja kumpujen ja veden Isäntä.» -- -- »Puut ja ruohot, kaikki mikä maassa kasvaa tai elää kuuluu itselleen. Tom Bombadil on Isäntä. Ei kukaan ole vahingoittanut vanhaa Tomia kun hän kulkee metsässä, kahlaa joessa ja loikkii kummuilla, ei valon aikaan eikä varjon tullen. Hän ei pelkää. Hän on Isäntä.» (TSH, s. 137)​
 
Toisaalta tarinan sisäisesti katsottuna Englanti on valtakunta, joka syntyi Keski-Maahan paljon Sormusten Sotaa myöhemmin. Siltä kannalta Bombadil englantilaisen maaseudun henkenä olisi paljon myöhäisempi ilmiö kuin Bombadil Vanhan Metsän isäntänä, eräänlainen uuteen aikaan sopeutunut jäänne muinaiselta tarujen ajalta.
 
Last edited:
Tästä runosta minulle jäi erityisesti mieleen:

· Jos ja kun Kultamarja on joen tytär ja vedenneito, miksi hänen nimensä on marja? Mitä marjoja kasvaa veden alla?

· Miksi haudanhaamu piinasi Tomia? Muut kohtaamiset voin tulkita ikäviksi sattumuksiksi, kun Tom on ärsyttänyt muita metsän asukkeja. Kultamarjalla taas saattoi olla omat kiusoittelumotiivinsa. Mutta miksi haudanhaamu tuli kummittelemaan?

Näin iltakooman aikaan runo tuntui raskaalta lukea, mutta se ei vielä kerro runosta tai sen suomennoksesta paljon. Käännöksessä tapahtuneita muutoksia en nyt ole kiinnostunut sen tarkemmin ihmettelemään – sitä tuli opinnoissa aikanaan tehtyä, ja muutoksethan ovat yleensä välttämättömiä, vaikka ne voivat vaikuttaa jopa tulkintoihin ja merkityksiin.

Puhetta oli esimerkiksi tämän runon paimenrunomaisuudesta ja muusta, mutta miten näette, keille tämä runo olisi parhaiten sopiva tässä meidän maailmassamme? Tolkien-loreen uppoutuneille, vai voisiko tämä mennä aikamme lapsille loruteltuna?
 
· Miksi haudanhaamu piinasi Tomia? Muut kohtaamiset voin tulkita ikäviksi sattumuksiksi, kun Tom on ärsyttänyt muita metsän asukkeja. Kultamarjalla taas saattoi olla omat kiusoittelumotiivinsa. Mutta miksi haudanhaamu tuli kummittelemaan?
No eikös kummittelu ole perinteisen käsityksen mukaan ikäänkuin haamujen työtä? Ja jos ihmishaamut kummittelevat mieluiten ihmismäisille olennoille, niin Bombadil oli luultavasti lähin tämänlaatuinen kohde. Tai ehkä kyse oli jonkinlaisesta reviirikamppailusta?
 
Jos ja kun Kultamarja on joen tytär ja vedenneito, miksi hänen nimensä on marja? Mitä marjoja kasvaa veden alla?
@Laichalaf ehdotti edellä lakkaa, joka kasvaa aika märissä paikoissa, mutta ei sentään veden alla. En tiedä missä se Englannissa kasvaa, mutta Suomessa märin hillapaikka olisi ehkä suolammen reunalla veden päällä kasvava neva - olen oppinut varomaan sellaisille astumista. Silti se taitaa olla vähän outo nimi veden alla asuneelle.

Onkohan Kultamarja hänen varsinainen nimensä vai esimerkiksi hobittien antama yleiskielinen nimi? Se sopisi Briin kasviopillisten nimien joukkoon. Puhuivatko Tom ja Kultamarja keskenään westronia vai jotain vanhempaa kieltä kuten quenyaa? (Tai Kultamarja äitinsä kanssa, mutta heistä taidamme tietää vielä vähemmän.)

Entä onko englannissa berry-loppuisia naisen nimiä? Suomen Marja taitaa tulla Mariasta.
Mutta miksi haudanhaamu tuli kummittelemaan?
Minäkin ajattelin, että tämä liittyisi reviirikamppailuun. Tai ehkä Tom oli käynyt ennen runon tapahtumia Hautakeroilla pelastamassa eksyneitä hobitteja eikä haamu pitänyt tästä? Haamu toki sopii myös omaan kuvitelmaani siitä, että tämä runo olisi kirjoitettu varoitukseksi hobittilapsille, että Bukinmaan rajojen yli ei kannata mennä, vaikka se näyttäisikin jännittävältä.
 
Behind the names tunnistaa Berryn englantilaiseksi miehen (vaihtoehtoinen muoto nimestä Barry joka tulee nimestä Bairre tai Berach jne) ja harvemmin naisen nimeksi tullen vanhan englannin muodosta Berie. Samoin se tuntee miesten nimet Asberry, Greenberry, Huckleberry, miesten ja naisten nimenä Blueberry ja naisen nimenä Goldberryn Tolkien viittauksen kanssa.

Lakan (cloudberry) lisäksi myös isokarpalo (cranberry) löytyy vesien läheisyydestä, joskaan se ei ole kullan värinen. Tyrni(sea-buckthorn) viihtyy vesien äärellä ja vaikka meillä se onkin ehkä enempi merenrantojen kasvi, niin wikipediassa mainitaan sen Keski-Euroopassa viihtyvän jokien varsilla ja värikin olisi lähempänä kuin karpaloilla.
 
Ylös