Telimektar
Fundamentalisti
Tom Bombadilin seikkailut 2021
”Ei, ei olifantteja”, Klonkku toisti. ”Sméagol ei ole kuullut niistä. Hän ei tahdo nähdä niitä. Hän ei tahdo että niitä on.”
Tämä oli Klonkun reaktio Sam Gamgin esitettyä hänelle tällä kertaa käsiteltävän, Konnussa vanhastaan tunnetun Olifantti-runon (”Musta portti on kiinni” -luvun lopussa). Kyseessä oli ”old fireside rhyme”, Sormusten herran suomennoksessa tosin ”vanha lastenkamariloru”, mikä ei ole aivan sama asia. Vastaus oli ehkä Klonkulle epätyypillinen, hänen olisi olettanut kysyvän ”voiko niitä syödä?”, mutta runossa kuvailtu elukka kuulosti ilmeisesti liian suurelta ja vaaralliselta.
Hobittien (ainakin Samin ja Bilbon) voimakas mielenkiinto ja kunnioitus tarunomaisia olifantteja kohtaan on minusta eräs Sormusten herran hauskimpia yksityiskohtia, ovathan monet muut Keski-Maassa vastaan tulleet asiat meidän näkökulmastamme ehkä vieläkin ihmeellisempiä.
”Oliko siellä yhtään olifantteja?” kysyi Sam ja unohti kokonaan pelkonsa innoissaan saada tietoja vieraista maista. […] ”Sillä jos olisi ollut, minä olisin kyllä vilkaissut vaarasta piittaamatta. Mutta varmaan en sitten ikinä näe olifanttia. Ehkä semmoista petoa ei olekaan.” Hän huokasi. (”Musta portti on kiinni”)
”Hämmästyksekseen, kauhukseen ja ikuiseksi riemukseen Sam näki valtavan hahmon rymistävän metsän läpi ja ryntäävän rinnettä alas […] Sam vetäisi syvään henkeä. ”Se oli Olifantti!” hän sanoi. ”Olifantteja on siis olemassa , ja minä olen nähnyt sellaisen. Että on elämää! Mutta kukaan ei kyllä kotona ikinä usko minua.” (”Yrttejä ja jänispataa”)
”Sam toivoi kaiken aikaa että hän jossakin metsien varjossa tai viitojen kätkössä näkisi vilauksen suuresta olifantista. Ja kun hän sai kuulla että Gondorin taistelussa oli ollut mukana monta tällaista petoa mutta että ne oli kaikki tuhottu, hän piti sitä suurena menetyksenä”. (”Cormallenin kenttä”)
”Sääli!” Bilbo sanoi ”[…] Mutta tämä on kaikki niin sekavaa, niin monet asiat näyttävät kietoutuneen siihen: Aragornin asiat ja Valkoinen Neuvosto ja Gandalf ja Ratsumiehet ja eteläiset ja olifantit – Sam, näitkö sinä todella olifantin?” (”Jäähyväisiä”)
The J. R. R. Tolkien Companion & Guide -kirjassa (hakusana Oliphaunt) kerrotaan, että Tolkien oli kirjoittanut olifantti-runon ensimmäisen version jo ennen Sormusten herraa ja Hobittia. Oxfordilaisessa Stapeldon Magazine -nimisessä yliopistolehdessä oli vuonna 1927 ilmestynyt Tolkienin runo Iumbo, or ye Kinde of ye Oliphaunt, sarjassa jossa oli muitakin keskiaikaisista bestiaarioista innoituksen saaneita eläinrunoja. (”Olifantin” lisäksi eräs toinenkin niistä päätyi Tom Bombadilin seikkailuihin.) ”Iumbo” erosi kuitenkin sisällöltään melko paljon myöhemmästä ”Oliphauntista”, Guide antaa kuitenkin valitettavasti vain joitakin pätkiä tuosta ensimmäisestä runosta. Ehkä uudessa, pitemmät kommentaarit sisältävässä englanninkielisessä Bombadil-kirjassa, jonka @Tik mainitsee, olisi ”Iumbon” teksti kokonaisuudessaan?
Minulla ei siis ole suomenkielistä Tom Bombadilin seikkailut -kirjaa, mutta oletan että Olifantti-runo on siinä samassa muodossa kuin Sormusten herrassa. Englanninkielisen tekstin säkeet ovat useimmiten lyhyempiä kuin suomennoksessa, englanninkielinen runossa tuntuisi tämän ansiosta olevan hyvin simppeli ja tehokas, norsun tasaista astuntaa vastaava tömps tömpstömpstömps -rytmi.
Grey as a mouse,
Big as a house,
Nose like a snake,
I make the earth shake…
(Vertaa suomennos
Olen harmaa niin kuin hiiri,
iso kuin pihapiiri,
kärsäni käärmeenä kärkkyy,
kun kuljen, maa ihan järkkyy…)
Eräät sisällölliset yksityiskohdat tuntuvat heijastavan keskiaikaisia länsieurooppalaisia käsityksiä jo tarunomaisiksi muuttuneista elefanteista.
”Kun käyn etelän mailla, vuosia lukua vailla” (beyond count of years) viittaa norsujen pitkäikäisyyteen, jo roomalaisen myöhäisantiikin kirjoittajat arvelivat niiden eliniäksi 300 vuotta. ”Edes kuolema maahan ei paina” ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että hobitit olisivat pitäneet olifantteja kuolemattomina. Englanninkielinen teksti tekee selvemmäksi sen, että olifanttien ei katsottu koskaan asettuvan makuulle.
Beyond count of years
I stump round and round,
Never lie on the ground,
Not even to die.
Gaius Iulius Caesar kertoo “Gallian sota” -kirjassaan, että kaukana pohjoisen barbaarisissa metsissä elää eläin nimeltä hirvi (alces), jolla ei ole lainkaan polviniveliä. Hirvien täytyy nukkua seisten, nojallaan puita vasten, koska laskeuduttuaan maahan ne eivät pystyisi nousemaan enää ylös. (Metsästäjät saattoivat hyödyntää tätä kaatamalla nojailupuut hirvien nukkuessa.)
Keskiajan länsieurooppalaiset tiesivät, että hirvi ei ole tällainen, mutta idea oli niin hyvä, että se siirrettiin toiseen eläimeen, nimittäin elefanttiin, joka keskiajan eurooppalaisille oli yhtä kaukainen kuin hirvi oli ollut Caesarille.
Tolkien kenties jatkaa tätä ideaa ajatuksella, että jos olifantti sattuisi kuolemaan nukkuessaan nojallaan puuta vasten, niin se pysyisi edelleen pystyssä. Tai sitten olifantit olivat (hobittien runossa) niin kovia, että ne jäivät kuoltuaankin seisomaan pystyyn jopa ilman tukea. Tämäkin oli Keski-Maassa mahdollista. Annaalit kuninkaista ja hallitsijoista (”Eorlin huone”) kertoo
Eräänä yönä miehet kuulivat torven soivan mutta Helm ei tullut takaisin. Aamulla valaisi maan ensimmäinen auringonsäde päiväkausiin ja he näkivät valkoisen hahmon joka seisoi Vallilla liikkumatta, yksin, sillä mustainmaalaisista kukaan ei uskaltanut lähestyä sitä. Siinä seisoi Helm kuolleena kuin kivi eivätkä hänen polvensa kuolemassakaan pettäneet.
Runon loppusäkeet ”Vaan olifantilta /et kuule valhetta” – jotka takaavat aiemmissa säkeissä kerrottujen asioiden todenperäisyyden - perustuvat ilmeisesti myös keskiaikaisiin bestiaarioihin, joissa elefanttien esikuvallisen korkeaa moraalia ylistetään (ne ovat esimerkiksi jumalaapelkääviä ja aviollisesti uskollisia).
”Ei, ei olifantteja”, Klonkku toisti. ”Sméagol ei ole kuullut niistä. Hän ei tahdo nähdä niitä. Hän ei tahdo että niitä on.”
Tämä oli Klonkun reaktio Sam Gamgin esitettyä hänelle tällä kertaa käsiteltävän, Konnussa vanhastaan tunnetun Olifantti-runon (”Musta portti on kiinni” -luvun lopussa). Kyseessä oli ”old fireside rhyme”, Sormusten herran suomennoksessa tosin ”vanha lastenkamariloru”, mikä ei ole aivan sama asia. Vastaus oli ehkä Klonkulle epätyypillinen, hänen olisi olettanut kysyvän ”voiko niitä syödä?”, mutta runossa kuvailtu elukka kuulosti ilmeisesti liian suurelta ja vaaralliselta.
Hobittien (ainakin Samin ja Bilbon) voimakas mielenkiinto ja kunnioitus tarunomaisia olifantteja kohtaan on minusta eräs Sormusten herran hauskimpia yksityiskohtia, ovathan monet muut Keski-Maassa vastaan tulleet asiat meidän näkökulmastamme ehkä vieläkin ihmeellisempiä.
”Oliko siellä yhtään olifantteja?” kysyi Sam ja unohti kokonaan pelkonsa innoissaan saada tietoja vieraista maista. […] ”Sillä jos olisi ollut, minä olisin kyllä vilkaissut vaarasta piittaamatta. Mutta varmaan en sitten ikinä näe olifanttia. Ehkä semmoista petoa ei olekaan.” Hän huokasi. (”Musta portti on kiinni”)
”Hämmästyksekseen, kauhukseen ja ikuiseksi riemukseen Sam näki valtavan hahmon rymistävän metsän läpi ja ryntäävän rinnettä alas […] Sam vetäisi syvään henkeä. ”Se oli Olifantti!” hän sanoi. ”Olifantteja on siis olemassa , ja minä olen nähnyt sellaisen. Että on elämää! Mutta kukaan ei kyllä kotona ikinä usko minua.” (”Yrttejä ja jänispataa”)
”Sam toivoi kaiken aikaa että hän jossakin metsien varjossa tai viitojen kätkössä näkisi vilauksen suuresta olifantista. Ja kun hän sai kuulla että Gondorin taistelussa oli ollut mukana monta tällaista petoa mutta että ne oli kaikki tuhottu, hän piti sitä suurena menetyksenä”. (”Cormallenin kenttä”)
”Sääli!” Bilbo sanoi ”[…] Mutta tämä on kaikki niin sekavaa, niin monet asiat näyttävät kietoutuneen siihen: Aragornin asiat ja Valkoinen Neuvosto ja Gandalf ja Ratsumiehet ja eteläiset ja olifantit – Sam, näitkö sinä todella olifantin?” (”Jäähyväisiä”)
The J. R. R. Tolkien Companion & Guide -kirjassa (hakusana Oliphaunt) kerrotaan, että Tolkien oli kirjoittanut olifantti-runon ensimmäisen version jo ennen Sormusten herraa ja Hobittia. Oxfordilaisessa Stapeldon Magazine -nimisessä yliopistolehdessä oli vuonna 1927 ilmestynyt Tolkienin runo Iumbo, or ye Kinde of ye Oliphaunt, sarjassa jossa oli muitakin keskiaikaisista bestiaarioista innoituksen saaneita eläinrunoja. (”Olifantin” lisäksi eräs toinenkin niistä päätyi Tom Bombadilin seikkailuihin.) ”Iumbo” erosi kuitenkin sisällöltään melko paljon myöhemmästä ”Oliphauntista”, Guide antaa kuitenkin valitettavasti vain joitakin pätkiä tuosta ensimmäisestä runosta. Ehkä uudessa, pitemmät kommentaarit sisältävässä englanninkielisessä Bombadil-kirjassa, jonka @Tik mainitsee, olisi ”Iumbon” teksti kokonaisuudessaan?
Minulla ei siis ole suomenkielistä Tom Bombadilin seikkailut -kirjaa, mutta oletan että Olifantti-runo on siinä samassa muodossa kuin Sormusten herrassa. Englanninkielisen tekstin säkeet ovat useimmiten lyhyempiä kuin suomennoksessa, englanninkielinen runossa tuntuisi tämän ansiosta olevan hyvin simppeli ja tehokas, norsun tasaista astuntaa vastaava tömps tömpstömpstömps -rytmi.
Grey as a mouse,
Big as a house,
Nose like a snake,
I make the earth shake…
(Vertaa suomennos
Olen harmaa niin kuin hiiri,
iso kuin pihapiiri,
kärsäni käärmeenä kärkkyy,
kun kuljen, maa ihan järkkyy…)
Eräät sisällölliset yksityiskohdat tuntuvat heijastavan keskiaikaisia länsieurooppalaisia käsityksiä jo tarunomaisiksi muuttuneista elefanteista.
”Kun käyn etelän mailla, vuosia lukua vailla” (beyond count of years) viittaa norsujen pitkäikäisyyteen, jo roomalaisen myöhäisantiikin kirjoittajat arvelivat niiden eliniäksi 300 vuotta. ”Edes kuolema maahan ei paina” ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että hobitit olisivat pitäneet olifantteja kuolemattomina. Englanninkielinen teksti tekee selvemmäksi sen, että olifanttien ei katsottu koskaan asettuvan makuulle.
Beyond count of years
I stump round and round,
Never lie on the ground,
Not even to die.
Gaius Iulius Caesar kertoo “Gallian sota” -kirjassaan, että kaukana pohjoisen barbaarisissa metsissä elää eläin nimeltä hirvi (alces), jolla ei ole lainkaan polviniveliä. Hirvien täytyy nukkua seisten, nojallaan puita vasten, koska laskeuduttuaan maahan ne eivät pystyisi nousemaan enää ylös. (Metsästäjät saattoivat hyödyntää tätä kaatamalla nojailupuut hirvien nukkuessa.)
Keskiajan länsieurooppalaiset tiesivät, että hirvi ei ole tällainen, mutta idea oli niin hyvä, että se siirrettiin toiseen eläimeen, nimittäin elefanttiin, joka keskiajan eurooppalaisille oli yhtä kaukainen kuin hirvi oli ollut Caesarille.
Tolkien kenties jatkaa tätä ideaa ajatuksella, että jos olifantti sattuisi kuolemaan nukkuessaan nojallaan puuta vasten, niin se pysyisi edelleen pystyssä. Tai sitten olifantit olivat (hobittien runossa) niin kovia, että ne jäivät kuoltuaankin seisomaan pystyyn jopa ilman tukea. Tämäkin oli Keski-Maassa mahdollista. Annaalit kuninkaista ja hallitsijoista (”Eorlin huone”) kertoo
Eräänä yönä miehet kuulivat torven soivan mutta Helm ei tullut takaisin. Aamulla valaisi maan ensimmäinen auringonsäde päiväkausiin ja he näkivät valkoisen hahmon joka seisoi Vallilla liikkumatta, yksin, sillä mustainmaalaisista kukaan ei uskaltanut lähestyä sitä. Siinä seisoi Helm kuolleena kuin kivi eivätkä hänen polvensa kuolemassakaan pettäneet.
Runon loppusäkeet ”Vaan olifantilta /et kuule valhetta” – jotka takaavat aiemmissa säkeissä kerrottujen asioiden todenperäisyyden - perustuvat ilmeisesti myös keskiaikaisiin bestiaarioihin, joissa elefanttien esikuvallisen korkeaa moraalia ylistetään (ne ovat esimerkiksi jumalaapelkääviä ja aviollisesti uskollisia).
Last edited:
