Tom Bombadilin seikkailut: Runo 12, Kissa

Kissa nukkuu, mikä ei ole suuri ihme, sillä kissat nukkuvat 12-18 tuntia vuorokaudessa (sisäkissat hieman kauemmin kuin ulkoilevat yksilöt). On tieteellisesti todistettu että kissat näkevät unia, jopa painajaisia, ja näyttää siltä, että tämä katti uneksii hiiristä ja kermasta (engl.) tai maidosta (suom.). Edellinen uni olisi varsin ymmärrettävä, sillä hiirten metsästäminen on kissalle erittäin luontaista toimintaa, jälkimmäinen myös mahdollinen, mutta jokseenkin epäterveellinen, sillä vaikka kissa saattaa pitää maidosta tai kermasta, useimmat kissat ovat laktoosi-intolerantteja ja rasvainen kerma on epäterveellistä myös siksi, että se aiheuttaa ylipainoa ja siitä seuraavia monia terveysongelmia. Mutta voisiko runossa kirjoittaa, että naukumaijan unexumassa unessa siintää vesikuppi?

Mutta ei, kissa ei uneksi niin vähäpätöisistä asioista kuin jyrsijät ja maitotuotteet. Se näkee unta ISOISTA KISSAPEDOISTA, kaukaisista sukulaisistaan, jotka idän mailla pedon lailla ihmislihaa söivät. Ettäs tiedätte, millainen peto siinä matolla (engl.) köllöttää ja kehrää. Jos se olisi vähänkin SUUREMPI, se söisi SINUT eikä Shebaa tai Latzia tai mitä nyt kukin kissalleen syöttää (ja ihmettelee, miksi tänään ei enää kelpaa se tonnikalaa hyytelössä, joka juuri eilen hotkaistiin silmänkäänteessä, viiksen väänteessä, matolle jääneessä jäänteessä).

Idän mailla siis herkutteli ihmislihalla – niin, vaikka sitä ei nimeltä mainita, sen täytyy olla TIIKERI, TIIKERI!, kuten William Blake jo vuonna 1794 oivallisesti runoili:


Ja niin edespäin. Koko runo löytyy esimerkiksi täältä. Lieneekö ollut Tolkienin mielessä tämä varsin tunnettu runo, mitä luulette?

Jassoo, siinä mennä hurahti ensimmäinen puolisko runosta, seitsemän (suom.) tai kuusi (engl.) parisäettä, ja seuraa toinen puolisko, kuusi + 1 (suom.) tai seitsemän + 1 (engl.) parisäettä. Nyt on päästy vauhtiin, ei sentään gepardin (Acinonyx jubatus), tuon maaeläimistä nopeimman (80-128 km/h) vauhtiin, sillä gepardia ei tässä runossa mainita. Sen sijaan runon loppuosassa kuvaillaan muutamia muita SUURIA kissapetoja, joista siis alussa mainittu the fat cat on the mat – rivihän on mahdoton suomennettavaksi, pahus sentään – kotikissamme (Felis catus) näkee unta, kenties kuvittelee olevansa jokin niistä tai jokainen niistä vuorollaan.

Ensin tulee leijona, kaikille Teletappeja herkässä iässä seuranneille tuttu kammotus. Tällä leijonalla on rautaiset kynnet tassuissaan, suunnattoman suuret ja armottomat hampaat hurmeisesssa kidassaan. Jess, miau, sellainen minä haluaisin joskus olla, ainakin tässä unessa, miau.

Sitten tulee pantteri tummatähti (suom.) tai pard dark-starred, joka onkin selitystä vaativa olento. Se on hyvin nopea (tuulenjuoksija eli fleet upon feet, saisinko kirjaimellisen suomennoksen jälkimmäisestä?), ja se HYPPÄÄ saaliinsa kimppuun hämärän metsän siimeksessä. Mutta mikä otus oikeastaan on alkutekstin pard? Onko se sittenkin nopeutensa vuoksi gepardi vai pantteri eli leopardi (Panthera pardus), joka on laajalle levinnyt laji, elää niin Afrikassa kuin Aasiassa ja saalistaa varsin taitavasti, kuten esimerkiksi Wikipedia tietää kertoa: ”Tavallisesti leopardi hiipii lähes äänettömästi ja kärsivällisesti saaliin perässä ja hyökkää sitten yllättäen tappaen saaliinsa puremalla sitä niskaan. Ahnaita kuokkavieraita, kuten hyeenoita, välttääkseen se raahaa usein uhrinsa puuhun ja asettaa sen korkealle oksanhankaan.”

Vai onko kyseessä keskiaikaisista bestiaareista tunnettu oma lajinsa, pard (engl.) eli pardus (lat.), joka kuvailtiin yleensä moniväriseksi ja leijonan harjalla varustetuksi kissapedoksi; sen ominaisuuksiin kuuluivat (juuri kuten tässä runossa) nopeus ja kuolettava väkivaltaisuus, kuten esimerkiksi Isidorus Sevillalainen (n. 560-636) sitä kuvailee teoksessaan Etymologiae:


Isidorus toteaa heti perään (Etym. 12.2.11) että leopardi on pardin ja leijonan jälkeläinen, kuten sen nimikin kertoo. Eli summa summarum todetkaamme, että meidän kotikissamme on joko perehtynyt keskiaikaisiin bestiaareihin tai niiden antiikkisiin lähteisiin tai sitten sillä on tietoa pardista jonkin mystisen rotumuistin kautta. Voihan sitä kysyä kissalta, mutta eihän se vastaa. Sen tietää jokainen kissanomistaja.

Nyt alkaa runo olla lopussa. Tiikerin (kuten otaksumme), leijonan ja pardin jälkeen palataan matolla hyrisevään karvapalleroon, joka toisin kuin kaukaisilla mailla vapaana elävät sukulaisensa, on kesytetty, lihava, lemmikkinä pidetty, mutta (aivan erillisessä loppusäkeessä):



Tämän jokaista kissan ”omistajaa” eli oikeammin sanottuna ”palvelijaa” varmaankin viehättävän runon (muistakaamme myös T. S. Eliotin Old Possum’s Book of Practical Cats (1939), jonka Tolkien varmasti tunsi) keskimaalainen historia on annettu Bombadilin esipuheessa. Kun otamme huomioon, että numerot 11 ja 12 pitää siinä vaihtaaa keskenään (ks. Fastitocalonin alustus), tämä runo kuuluu runojen 4 ja 13 ohella niihin Länsikairan Punaisen kirjan marginaaleihin tai sivujen tyhjiin kohtiin huolimattomasti raapustettuihin runoihin, jotka ovat ”enimmäkseen joko hölynpöyä, jonka ajatuksesta ei tahdo saada tolkkua silloinkaan kun käsialasta saisi, tai hatarasti muistettuja runonsirpaleita” (s. 7).

Tuo on vähän ankarasti sanottu, sillä onhan tämä runo varsin kiinteä kokonaisuus ja jämäkästi, suorastaan iskevästi riimitelty. Kissasta ei siinä anneta varsin negatiivista kuvaa, vaikka Tolkien tunnetusti ei ollut mikään kissaihminen (tokkopa edes koiraihminen) ja milloin harvoin sattui kissoja tarinoihinsa kelpuuttamaan, teki niistä joko pahimman Pahan tärkeimmän palvelijan (Tevildo, kissojen ruhtinas, jonka tilalle tuli myöhemmiin Sauron aka Gorthaur Julma, jonka luometon Silmä säilytti kenties muiston kissamaisuudesta: Silmää reunusti tuli, mutta se itse oli kiiltävä, keltainen kuin kissan, tarkkaavainen ja kiinteä, ja sen pupillin musta viiru aukeni kuiluksi, ikkunaksi tyhjyyteen, TSH I/2.7., s. 380, Frodon näky Galadrielin peilissä) tai juopon viuluniekan (muistattehan Vanhan iloisen kapakan ja juopon kissan, jolla oli viisikielinen viulu) tai ilkeän kuningatar Berúthielin pelättyjä vakoojia. Ja ehkä jopa naukuhuuletkin olivat tavalla tai toisella kissamaisia, nimensä perusteella.


Runolla on toki ulkoinenkin historiansa. Tolkien kirjoitti sen vuonna 1956 pojantyttärelleen Joannalle, joka oli tuolloin 11- tai 12-vuotias. Toisin kuin muita kokoelman runoja, Kissaa ei ole julkaistu aiemmin missään eikä missään muodossa. Ei tiedetä (en minä ainakaan), muokkasiko Tolkien Joannalle lahjoittamaansa runoa Bombadilia varten.

Runon ulkoiseen historiaan liittyy vielä Tolkienin Rayner Unwinille esittämä kommentti Pauline Baynesin kokosivun kuvasta (s. 50), jonka keskiössä on realistisesti kuvattu tabbykuvioinen kotikissa ja sen yläpuolella kaksi julmaa leijonaa, toisella okapi tms. raadeltavana, ja alapuolella sarvipäisen otuksen (puhveli?) kimppuun takaapäin kynnet ojossa loikkaava leijona. (Koska kaikki unikuvien isot kissat ovat yksivärisiä, yksikään niistä ei liene pardus.)

Mitä siis Tolkien sanoi tästä kuvasta Raynerille? Hän sanoi, että vaikka se on hänen mielestään kirjan paras, ”kuvituksena se ei osu kohdalleen, koska siinä yhtäkään ”ajatusleijonista” (engl. thought-lions) ei panna syömään ihmisiä” (29. elokuuta 1962, Allen & Unwin archive; Bombadil 2014, Commentary, s. 233; The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 596).

Näine hyvinemme päätämme alustuksen ja jäämme odottamaan puheenvuoroja niin tästä runosta kuin Tolkienin kissakuvasta yleensä. Sana on vapaa (kuin jellona).

Jos mietitään tämän runon keskimaalaista historiaa, niin kirjoittaja näyttää tunteneen Leithianin laulun ne versiot, joissa puhutaan Tevildosta ja tämän palvelijoista. Leithianin laulussa nimenomaan kerrotaan että Tevildon kärsimän tappion jälkeen kissat kutistuivat ja menettivät voimansa. Sitä ennen ne olivat kooltaan hyvinkin sellaisia, että täysikasvuisten ihmisten saalistaminen olisi onnistunut. Iäkäskin Tevildon kissapalvelija pystyi esimerkiksi hyppäämään ylös korkeita portaita Lúthien selässään.

Kellään hobitilla tuskin on ollut tällaista muinaistietoa ennen Rivendellissä pitkään oleskellutta ja haltioiden taruntietoon perehtynyttä Bilboa. Joko Bilbo tai Sam on on epäilemättä ollut kirjoittaja. J. R. R. Tolkien on sitten runoa englannintaessaan lisännyt siihen joitakin meidän Aikamme länsimaalaisen ihmisen näkökulmaan sopivia yksityiskohtia.

Jos kerran leopardi on keskiaikaisen tietämyksen mukaan leijonan ja pardin risteytymä, niin mikä ihme sitten on gepardi - olkoonkin, ettei sitä tässä runossa mainita?

Tämän runon mitta on sinänsä yksinkertainen: kukin säe koostetaan mahdollisimman monesta keskenään rimmaavasta sanasta. Kääntäjälle sen käyttäminen on kuitenkin ollut varmasti melkoinen haaste, vaan hienosti on Martin siitäkin selvinnyt. Lopputulos poikkeaa luonnollisesti monessa kohtaa alkutekstistä, koska sopivia riimejä samojen asioiden ilmaisemiseen ei tietenkään noin vain löydy, mutta pääsisältö on silti sama.

Ensimmäisessä säkeistössä suomenkielinen kissa on vain nukuksissa, ei paksu, eikä sillä ole mattoa allaan. Sen arvellaan uneksivan maidosta, ei kermasta, ja brittivastineestaan poiketen se kehrää pehmeästi nukkuessaan. Sen sukua kuvataan paljon värikkäämmin, "roimat voimaheimolaiset" vs. alkutekstin "kin", ja nämä heimolaiset myös loikkasivat voittoon pelkän taistelemisen lisäksi. Toisaalta ne eivät alkuperäisversioistaan poiketen karjuneet eikä niiden myöskään mainita syöneen eläimiä ihmisten lisäksi.

Toisessa säkeistössä leijonan sanotaan suomeksi olevan kylmäkynsi ja rautakäpälä, kun englanniksi sillä on vain rautakynsi tassussaan. Alkutekstissä mainittu hampaiden valtava koko on jäänyt käännöksessä pois, sen sijaan verinen leuka hampaiden armottomuuteen yhdistettynä on saanut loistavan käännöksen "armoton hurmehammas". Samoin pantterin (tai oikeammin pardin) vikkelät jalat ovat saaneet käännöksessä runollisemman muodon "tuulenjuoksija". Näiden heimolaisten mainitaan suomennoksessa olleen verisiä alkutekstin hurjuuden ja vapauden lisäksi. Säkeistön lopulla alkutekstissä toistuva paksu kissa matolla onkin nyt suomeksi silitelty kiltti kotikissa takan luona.


Minulle tulee tästä runosta mieleen Ankh-Morporkin koirien kilta. Sen perusti Big Fido -niminen karannut lemmikkikoira, joka haaveili väkivaltaa kaihtamattoman fanaattisella kiihkeydellä kaikkien lemmikkikoirien paluusta takaisin "alkuperäiseen" susielämään. Erona tosin on se, että Big Fidon käsitys susista oli vahvasti romantisoitu, kun taas tämän runon kissa tuntuu pitävän lajimuistissaan varsin totuudenmukaista kuvaa suurista sukulaisistaan ja olevan lisäksi täysin tyytyväinen mukavaan lemmikkielämäänsä.

Isilmírë sanoi:

Jos kerran leopardi on keskiaikaisen tietämyksen mukaan leijonan ja pardin risteytymä, niin mikä ihme sitten on gepardi - olkoonkin, ettei sitä tässä runossa mainita?

Click to expand...

Italiankielisessä Wikipediassa (artikkeli Acinonyx jubatus) on pitkä ja ansiokas selitys gepardin nimen historiasta, ja koska siinä puhutaan myös pardista, se on itse aiheenkin kannalta kiinnostavaa luettavaa:


Sanottakoon vielä näin gepardiekskurssin lopuksi, että tieteellinen nimi Acinonyx jubatus tarkoittaa "sitä joka ei osaa vetää kynsiään sisään ja jolla on harja". Gepardi on tosiaan kynsiensä puolesta epätavallinen kissaeläin, ja sen pennuilla on selvästi erottuva harja.

Tik sanoi:

Englanninkielinen termi on sittemmin siirtynyt espanjaan ja portugaliin (chita)

Click to expand...

Kun en osaa italiaa, niin kiinnostaisi tietää (1) tarkoittaako "il termine inglese è poi passato allo spagnolo e portoghese chita" varmasti sitä, että tämä termi on siirtynyt englannista espanjaan ja portugaliin, ja (2) vaikka tarkoittaisikin, niin pitäisikö väite sanan juuri tämänsuuntaisesta siirtymisestä paikkansa. Kysymykseni johtuu siitä, että kun portugalilaiset saapuivat Intiaan sata vuotta ennen englantilaisia (ja säilyttivät siellä tukikohtia 1900-luvulle asti), niin heillä olisi ollut tilaisuus oppia tämä hindinkielinen muoto ennen englantilaisia.

con l'eccezione dell'inglese dove il ghepardo è conosciuto col nome di cheetah, termine derivato dal sanscrito citrakāyaḥ ("corpo maculato") attraverso l'hindi चीता (cītādal, dal medesimo significato)[8]; il termine inglese è poi passato allo spagnolo e portoghese chita, dove coesiste con guepardo.

Muoks. Tiettyjä epäilyksiä italiankielisen wikipedia-artikkelin tarkkuutta kohtaan herättää se, että चीता translitteroitaisiin minun käsittääkseni cītā. [lue "tsiitaa"]

Tästä runosta emme saa apuja Keski-Maan tapahtumien ajoitukseen, Leopardia esiintyy edelleen varsin laajalti, ja idässä, joksi myös Persia kaiketi lasketaan, kuoli viimeinen leijona vasta toisen maailmansodan aikaan. Kissat ovat onnistuneet siinä missä isommat kissat eivät, valloittamaan liki koko maailman keskittymällä ihmisten (ja varmaan hobittien ja haltioidenkin) tuhoeläimiksi luokittelemien jyrsijöiden tappamiseen. Vanha läski kissa tekisi viisaasti jos opettaisi nuoremmilleen että lintuja ei tarvitse ottaa, koska ne syövät jopa punkkeja toisinaan.

Englanniksi luettuna runo on melkoista riimittelyn juhlaa, ja varmaan joku syntyperäinen pystyisi lausumaan tämän staccatolla hyvinkin nopeasti. Tämä on varmaankin ollut vaikea käännettävä, itse olisin varmasti siirtänyt rytmin suomenkielelle ominaisempaan hitaaseen loitsurunoon tai vastaavaan.

Telimektar sanoi:

Kun en osaa italiaa, niin kiinnostaisi tietää (1) tarkoittaako "il termine inglese è poi passato allo spagnolo e portoghese chita" varmasti sitä, että tämä termi on siirtynyt englannista espanjaan ja portugaliin, ja (2) vaikka tarkoittaisikin, niin pitäisikö väite sanan juuri tämänsuuntaisesta siirtymisestä paikkansa.

Click to expand...

1) Ainakin tuo italiankielinen lause tarkoittaa sitä. Sitä ei ole varustettu lähdeviitteellä, mutta olin löytävinäni erinäisiltä luotettavan tuntuisilta sivustoilta samankaltaista mielipidettä: espanjassa ja portugalissa guepardo on vanhempi nimi gepardille ja myös käytössä molemmissa kielissä.

2) Englannin mahti on suuri. Ei sen puolesta tunnu mahdottomalta.

Tik sanoi:

2) Englannin mahti on suuri. Ei sen puolesta tunnu mahdottomalta.

Click to expand...

Juu. Sanat voivat toki kiertää kielestä toiseen mitä erikoisimpia reittejä.
Mutta en siis kyseenalaistanut sitä etteikö guepardo olisi ollut portugalissa ja espanjassa vanhempi nimi gepardille kuin chita (Pyreneiden alueen kansat olivat varmaankin olleet tekemisissä myöhemmin hävinneiden pohjoisafrikkalaisten gepardien kanssa jo ennen Intiaan purjehtimistaan, britit eivät välttämättä ainakaan samassa määrin). Epäilykseni koski sitä, oliko cheetah englannissa varhaisempi kuin chita portugalissa ja espanjassa. Mutta ei minun puolestani tästä sen enempää.

On se englannin cheetah joka tapauksessa aika varhainen, Merriam-Websterin mukaan varhaisin esiintymä 1563.