Luvailin
Kontulainen
Tom Bombadilin seikkailut
Runo 14: Aarre
Runo 14: Aarre
Etukäteen muistelin, että tällä runolla olisi yhteys johonkin anglosaksiseen muinaisrunoon, mutta eihän se mennyt ollenkaan niin: sen sijaan runon juuret ovat syvällä Keski-Maassa. Monta kohtausta sisältävän runon "päähenkilö" taitaa olla itse aarre.
"Kanoninen kommentaari" eli Tolkienin esipuhe ehdottaa runolle esikuvaksi vähäkääpiö Mîmin kultaa. Ymmärrän idean, mutta minulle tuli lukiessa mieleen monta muutakin vertailukohtaa: varsinkin Smaugin ja Thorinin kullanhimo. Ehkä minun oli vaikea sijoittaa runoa Beleriandiin, kun kerronta on jotenkin hobittimaista.
Onkohan runo Bilbon kirjoittama? Esipuheen viittaus on hieman hämärä, mutta maininta Rivendellin taruista viittaisi siihen, että ainakin runon ainekset olisivat päätyneet Kontuun Bilbon mukana. Varoitus, että lohikäärme muistaa jokaisen pienenkin esineen paikan, lienee myös Bilbolta lähtöisin.
Oliko tämä aarre kirottu, kuten Nargothrondin aarteet, joiden päällä Glaurung asusteli jonkin aikaa ja jotka Mîm kirosi kuollessaan? Minusta ei: tuntuu siltä, että runo varoittaa siitä, että rikkaudet voivat vaikuttaa näin ilmankin kirouksia. Säkeistöjen yhteinen piirehän tuntui olevan, että aarteen kulloinenkin omistaja oli lopulta tyytymätön, kun elämässä ei enää ollut muuta kuin aarteen vartiointi. Jotenkin minulle tuli mieleen Charles Dickensin Joulutarinan "Roope-setä", vaikka runon tapahtumat ovat siitä aika kaukana.
Yhteys Mîmin kultaan taisi tuntua kaukaiselta siksi, että tässä runossa toisen säkeistön kääpiö oli takonut aarteensa eikä se siis ollut perintökalleus. Myöhempää Mîmiä enemmän minulle tuli mieleen Kadonneiden tarujen kirjan Mîm, joka vahti aarretta ja kirosi sen kuollessaan. Olikohan julkaistussa Silmarillionissa edes mainintaa Nargothrondin aarteen kiroamisesta? Siihen kuuluvat Kääpiökäädythän vaikuttivat kyllä lopulta Doriathin tuhoon.
Sinänsä runon loppu kyllä melkein sopisi kääpiöiden Doriathista viemiin aarteisiin, jotka päätyivät Kultauomaan eli joen pohjalle. Runossa ne olisivat tosin jääneet johonkin piiloon Doriathiin, ja toisaalta Doriathin ja Glaurungin aarteissa yhteistä taisi olla lähinnä Nauglamír. Mutta eipä kai runo yritäkään kertoa tarua Doriathin tuhosta, vaan yhdistelee löyhästi toisiinsa liittyviä Ensimmäisen ajan tarinoita.
En oikein ymmärtänyt, miten ensimmäisen säkeistön muinaiset haltiat liittyivät muuhun. Jos loput säkeistöt kertovat Ensimmäisestä ajasta, keitä ovat nämä vielä muinaisemmat haltiakuninkaat? Ja oliko toisen säkeistön kääpiön takomisissa mitään yhteistä ensimmäisen säkeistön aarteen kanssa? Vai onko ensimmäinen säkeistö tiivistelmä runon lopusta niin että viimeiset kaksi säkeistöä ovatkin kertausta?
Ensilukemalta taisin lukea lohikäärmesäkeistöön vähän liikaa: Varkaista kerrottaessa sain mielikuvan, että itse aarre ei oikeastaan kiinnostanut lohikäärmettä, mutta se oli kätevä keino saada kotiluolaan ruokaa näiden varkaiden ja aarteenetsijöiden muodossa. Tällainen lohikäärme voisi sopia Kiekkomaailmaan tai ehkä Noituri-kirjoihin, mutta ei perinteiseen Tolkien-fantasiaan.
Runo on kyllä kiva pieni kokonaisuus, joka toimii hyvin vaikkei noista taruista tietäisikään. Jos tätä lausuttiin jossain Konnun majatalossa, hobittikuulijat varmaan pyörittelivät epäuskoisina silmiään - mutta ehkä kuitenkin pitivät tästä käsittämättömästä ulkomaiden sadusta.