Telimektar
Fundamentalisti
Tom Bombadilin seikkailut 2021
"Bombadil Goes Boating"
Tämä on kokoelman viimeisenä syntynyt runo, ilmeisesti ainoana kirjoitettu varta vasten kokoelmaa varten, kun muut oli kirjoitettu eri tilanteissa jo aikaisemmin. (Carpenter, ”Elämäkerta”, s.287.)
[Muoks. Kuten @Tik vastauksessaan - tämän ketjun viestissä 3 - mainitsee, Carpenter ei ollut tiennyt että tällä runolla oli edeltäjä, Tolkienin joskus 30-luvulla kirjoittama viisisäkeistöinen runo Tom Bombadilin ja John Pompadorin kesäisestä venematkasta, kyseisen runon neljännen ja viidennen säkeistön aironvetojen rytmissä etenevä luonnonkuvaus on minusta sangen viehättävää. Ja on myös varsin kutkuttavaa kuvitella Sormusten herraan henkilö jonka nimi olisi John Pompador.]
Myös teoksen sisäisessä historiassa tämä kuuluu myöhäisimpään, neljännen ajan alussa syntyneeseen kerrostumaan, siinähän esiintyy Sormusten herrassa esiintyvä isäntä Maggot, suomeksi jostain syystä Magot. Runo olisi tarkan paikallistuntemuksensa perusteella bukinmaalaista alkuperää, mutta vielä Sormusten herran ensimmäisessä kirjassa edes Bukinmaan herran perijä Merri ei etukäteen tunne Bombadilia, joten runo olisi kirjoitettu vasta Kolmannen ajan lopun suurten tapahtumien jälkeen.
[Runo 15, "Sea Bell", olisi tarinan sisäisen historian mukaan runoista kaikkein myöhäisin]
Joudun kirjoittamaan vain englanninkielisen tekstin pohjalta, ilman suomennosta eräät kohdat jäävät valitettavasti hämäriksi. Tässä nyt kuitenkin joitakin huomioita:
Runon rakenne muistuttaa sikäli ykkösrunoa, että Bombadil kohtaa joukon erilaisia antagonisteja, joiden kanssa syntyy melko aggressiivistakin sanailua ja kahinointia, kunnes näiden kamppailujen jälkeen ilakoidaan, ykkösrunossa Tomin omissa häissä, kakkosrunossa isäntä Maggotin vieraana. Ykkösrunossa Tom kuitenkin kohtaa jo heti ensimmäiseksi tulevan puolisonsa Kultamarjan joka vielä tässä vaiheessa näyttää yrittävän hukuttaa Tomin, ja vasta toinen tapaaminen on Tomin kannalta menestyksekkäämpi. Kakkosrunossa Tom kohtaa Maggotin vasta viimeisenä. Tosin jo ensimmäisenä kohdattu pikkulintu, ”Willow-wren” (vanhempi nimi pajulinnulle, nykyenglannissa willow warbler) nimenomaan tarjoutuu viemään sanan Maggotille (tässä vaiheessa Tom jostain syystä kieltää mainitsemasta nimiä).
Kakkosrunon loppu on kuitenkin ensimmäistä runoa monimielisempi. Kakkosrunossa Tom katoaa juhlien jälkeen jälkiä jättämättä ja saukot ja joutsen joutuvat hinaamaan Tomin hylkäämän veneen tämän kotipoukamaan. T. A. Shippey jopa kirjoittaa ”Tales from the Perilous Realm” -kokoelman johdannossa (2008, s. xxi) “while the first poem ends on a note of triumph and contentment, the second ends on a note of loss: Tom will not come back"
En ole aivan varma, ymmärtävätkö muut tämän runon lopun samalla tavoin kuin Shippey. Ja miten tulisi kirjaimellisesti tulkita loppusäkeet
O! silly-sallow-willow-stream! The oars they’d left behind them!
Long they lay at Grindwall hythe for Tom to come and find them.
Tuliko siis Tom lopulta hakemaan nämä airot vai ei? Miten Martin on asian ratkaissut?
Vielä joitakin hajahuomioita.
Joutsen esitellään kuvauksella Old swan of Elvet-isle . Ajattelin ensin että haltiasaaren joutsen, mutta ”elvet” onkin arkaainen nimi joutsenelle. Kontuwikin mukaan saaren nimen suomennoksena on Luikosaari, jolloin “luiko” olisi erittäin arkaainen suomalainen nimi joutsenelle.
Tom uhkailee joutsenta kuninkaan paluulla: If one day the King returns, in upping he may take you, brand your yellow bill, and less lordly make you
“If one day King returns” viittaa siihen, että (Gondorin ja Arnorin) kuningas ei olisi vielä oikeasti palannut pohjoiseen, eli elettäisiin enintään muutamia vuosia neljännen ajan alun jälkeen. (Sormusten herran liitteen A, I, 3 (kontulaisista kuningas Arveduin kuolemaa seuranneina vuosisatoina) mukaan sanontaa ”Kun kuningas palaa” (When the King comes back) käytettiin tarkoitettaessa jotain saavuttamatonta hyvää tai korjaamatonta pahaa.)
Hobittien jousin aseistautuneet rajamiehet tunnistavat ”Metsämies Tomin” (Woodman Tom). Sormusten herran maailmassa tämä ei tuntuisi todennäköiseltä vielä kolmannella ajalla (koska Merri ei tätä tunnistanut).
Olutta himoitseva Tom valittelee (itseään tarkoittaen) häntä aluksi kovistelleelle Maggotille:
….A beggar can´t be chooser, or else I’d bid you go, and you would be the loser.
Mietin ensin, olisiko tämä Tolkienin keksimä sanonta, mutta perusteella taustalla näyttäisi olevan perinteinen englantilainen sanomus: ”Beggars cant be choosers”
(Varmistamattomien nettilähteiden mukaan John Heywoodin sananlaskukokoelma vuodelta 1546: Beggers should be no choosers… ;
Thomas Fuller 1732: Beggars and borrowers must be no chusers)
"Bombadil Goes Boating"
Tämä on kokoelman viimeisenä syntynyt runo, ilmeisesti ainoana kirjoitettu varta vasten kokoelmaa varten, kun muut oli kirjoitettu eri tilanteissa jo aikaisemmin. (Carpenter, ”Elämäkerta”, s.287.)
[Muoks. Kuten @Tik vastauksessaan - tämän ketjun viestissä 3 - mainitsee, Carpenter ei ollut tiennyt että tällä runolla oli edeltäjä, Tolkienin joskus 30-luvulla kirjoittama viisisäkeistöinen runo Tom Bombadilin ja John Pompadorin kesäisestä venematkasta, kyseisen runon neljännen ja viidennen säkeistön aironvetojen rytmissä etenevä luonnonkuvaus on minusta sangen viehättävää. Ja on myös varsin kutkuttavaa kuvitella Sormusten herraan henkilö jonka nimi olisi John Pompador.]
Myös teoksen sisäisessä historiassa tämä kuuluu myöhäisimpään, neljännen ajan alussa syntyneeseen kerrostumaan, siinähän esiintyy Sormusten herrassa esiintyvä isäntä Maggot, suomeksi jostain syystä Magot. Runo olisi tarkan paikallistuntemuksensa perusteella bukinmaalaista alkuperää, mutta vielä Sormusten herran ensimmäisessä kirjassa edes Bukinmaan herran perijä Merri ei etukäteen tunne Bombadilia, joten runo olisi kirjoitettu vasta Kolmannen ajan lopun suurten tapahtumien jälkeen.
[Runo 15, "Sea Bell", olisi tarinan sisäisen historian mukaan runoista kaikkein myöhäisin]
Joudun kirjoittamaan vain englanninkielisen tekstin pohjalta, ilman suomennosta eräät kohdat jäävät valitettavasti hämäriksi. Tässä nyt kuitenkin joitakin huomioita:
Runon rakenne muistuttaa sikäli ykkösrunoa, että Bombadil kohtaa joukon erilaisia antagonisteja, joiden kanssa syntyy melko aggressiivistakin sanailua ja kahinointia, kunnes näiden kamppailujen jälkeen ilakoidaan, ykkösrunossa Tomin omissa häissä, kakkosrunossa isäntä Maggotin vieraana. Ykkösrunossa Tom kuitenkin kohtaa jo heti ensimmäiseksi tulevan puolisonsa Kultamarjan joka vielä tässä vaiheessa näyttää yrittävän hukuttaa Tomin, ja vasta toinen tapaaminen on Tomin kannalta menestyksekkäämpi. Kakkosrunossa Tom kohtaa Maggotin vasta viimeisenä. Tosin jo ensimmäisenä kohdattu pikkulintu, ”Willow-wren” (vanhempi nimi pajulinnulle, nykyenglannissa willow warbler) nimenomaan tarjoutuu viemään sanan Maggotille (tässä vaiheessa Tom jostain syystä kieltää mainitsemasta nimiä).
Kakkosrunon loppu on kuitenkin ensimmäistä runoa monimielisempi. Kakkosrunossa Tom katoaa juhlien jälkeen jälkiä jättämättä ja saukot ja joutsen joutuvat hinaamaan Tomin hylkäämän veneen tämän kotipoukamaan. T. A. Shippey jopa kirjoittaa ”Tales from the Perilous Realm” -kokoelman johdannossa (2008, s. xxi) “while the first poem ends on a note of triumph and contentment, the second ends on a note of loss: Tom will not come back"
En ole aivan varma, ymmärtävätkö muut tämän runon lopun samalla tavoin kuin Shippey. Ja miten tulisi kirjaimellisesti tulkita loppusäkeet
O! silly-sallow-willow-stream! The oars they’d left behind them!
Long they lay at Grindwall hythe for Tom to come and find them.
Tuliko siis Tom lopulta hakemaan nämä airot vai ei? Miten Martin on asian ratkaissut?
Vielä joitakin hajahuomioita.
Joutsen esitellään kuvauksella Old swan of Elvet-isle . Ajattelin ensin että haltiasaaren joutsen, mutta ”elvet” onkin arkaainen nimi joutsenelle. Kontuwikin mukaan saaren nimen suomennoksena on Luikosaari, jolloin “luiko” olisi erittäin arkaainen suomalainen nimi joutsenelle.
Tom uhkailee joutsenta kuninkaan paluulla: If one day the King returns, in upping he may take you, brand your yellow bill, and less lordly make you
“If one day King returns” viittaa siihen, että (Gondorin ja Arnorin) kuningas ei olisi vielä oikeasti palannut pohjoiseen, eli elettäisiin enintään muutamia vuosia neljännen ajan alun jälkeen. (Sormusten herran liitteen A, I, 3 (kontulaisista kuningas Arveduin kuolemaa seuranneina vuosisatoina) mukaan sanontaa ”Kun kuningas palaa” (When the King comes back) käytettiin tarkoitettaessa jotain saavuttamatonta hyvää tai korjaamatonta pahaa.)
Hobittien jousin aseistautuneet rajamiehet tunnistavat ”Metsämies Tomin” (Woodman Tom). Sormusten herran maailmassa tämä ei tuntuisi todennäköiseltä vielä kolmannella ajalla (koska Merri ei tätä tunnistanut).
Olutta himoitseva Tom valittelee (itseään tarkoittaen) häntä aluksi kovistelleelle Maggotille:
….A beggar can´t be chooser, or else I’d bid you go, and you would be the loser.
Mietin ensin, olisiko tämä Tolkienin keksimä sanonta, mutta perusteella taustalla näyttäisi olevan perinteinen englantilainen sanomus: ”Beggars cant be choosers”
(Varmistamattomien nettilähteiden mukaan John Heywoodin sananlaskukokoelma vuodelta 1546: Beggers should be no choosers… ;
Thomas Fuller 1732: Beggars and borrowers must be no chusers)
Last edited: