Luvailin
Kontulainen
Tom Bombadilin seikkailut
Harhailua
Harhailua
Tämä on siitä erikoinen runo, että kirjan esipuheesta löytyy "kanoninen" kommentaari. Siinä Tolkien kertoo, että runo on Bilbon kirjoittama, ja että Bilbon Rivendellissä esittämä Eärendil-runo olisi tästä runosta muunneltu vakavampi versio.
Tämän ja Eärendil-runon rytmi on tosiaan samankaltainen - tosin en ole varma ymmärsinkö sitä kokonaan. Näyttää siltä, että usein neljän säkeen ryhmästä kahdessa säkeessä on loppusointu, ja lisäksi aina välillä säkeen loppu toistuu samantapaisena äänneyhdistelmänä heti seuraavan säkeen alussa. Esimerkiksi kuudennen säkeistön alussa:
He wove a tissue airy-thin
to share her in; to follow her
he made him beetle-leather wing
and feather-wing of swallow-hair.
Tässä siis loppusointu follow her — swallow-hair. Lisäksi airy-thin ja share her in kuulostavat samalta, samoin leather wing ja feather-wing. Yleensä näitä yhteyksiä ei ole noin tiheässä, mutta en onnistunut löytämään niistä selvää kuviota: ne eivät tunnu esiintyvän säännöllisesti?
Runon rytmi sen sijaan toistuu melkein kaikissa säkeissä, jos niitä lausuu (edes mielessään) ääneen. Onkohan suomennoksessa samanlainen rytmi? Tuosta edelläolevasta saanee kuvan alkukielisestä rytmistä.
Minulle tulee rytmistä mieleen enemmän nopeasti virtaava joki kuin myrskyinenkään meri, ja Errantry-runo tuntuukin liikkuvan enimmäkseen sisämaassa, vaikka päähenkilö onkin merenkävijä (mariner). Myös runon keskellä esiintyvä perhonen ja se että runo hyppii kohtauksesta toiseen tuntuvat sopivan nopeaan rytmiin. Onkohan Bilbo/Tolkien aloittanut rytmistä ja päättänyt runon sisällön sen perusteella?
Eärendil-runosta luulen tunnistavani saman perusrytmin, mutta se tuntuu ainakin minusta vaihtelevammalta ja loppusointuja ym. toistoja löydän vähemmän. Ehkä Eärendil-runo kuulostaa myös rauhallisemmalta.
Sitten itse sisältöön. Päähenkilö siis kuljeskelee veneessä (gondolissa) ympäriinsä, yrittää kaapata ja naida perhosen, tekee sotisovan ja ryhtyy hetkeksi taisteluihin, kunnes palaa kotiin ja vasta sitten muistaa, että hänellä oli viestinviejän tehtävä, ja lähtee uudestaan liikkeelle. Sekavaako? Kaipa se on tarkoituskin.
Perhoskohtaus oli minusta omituinen. Se muistuttaa vähän Kultamarjan kiinniottamista ensimmäisessä runossa, paitsi että tässä pari näemmä riitautuu (ei ihme?) ja merenkävijä lähtee pois ilmeisesti välittämättä perhosen tunteista tai voinnista. Mikähän tässä oikein on ideana?
Sotisopa ja taistelutkin tulivat vähän yllättäen: harhailija ei siis jatkanutkaan vaelteluaan vaan päätti osallistua useisiin taisteluihin. Palkkasoturina kenties?
Ovatko runon kohtaukset niin satunnaisia ja leikkimielisiä kuin miltä näyttävät, vai pitäisikö niiden taustalta löytää jokin yhteys, tarina tai allegoria? En ainakaan osannut - miksi taistellaan muun muassa Paratiisin sudenkorentoja vastaan? Siksikö vain, että dragon-flies of Paradise sisältää sopivat toistuvat äänteet? Dumbledor ei ainakaan liene viittaus Harry Potteriin
Loppupäästä löytyy yhteys Eärendil-runoon: sotisovan kuvauksessa on muutama sama säe ja muutama säe hieman muokattuna. Muuten minusta samankaltaista harhailua löytyy Eärendil-runon alkupuolelta (kun Eärendil ei vielä pääse Länteen), mutta sen runon loppuosa on jo ihan erilainen. Ja lopussa Eärendil kaipaa kotiin muttei pääse, mutta Errantry-merenkävijä käväisee kotona ja lähtee taas liikkeelle. Molemmat jäävät kyllä vaeltamaan loputtomasti.
Aragornhan kommentoi Bilbolle, että onpa hänellä otsaa runoilla Rivendellissä Elrondin isästä. Kommentti tuntuu vieläkin osuvammalta, jos Rivendellin yleisökin oli kuullut tämän leikkisän Errantry-runon ennen vakavaa Eärendil-runoa.
Runon englanninkielinen versio on täynnä harvinaisia sanoja, ja nimi Errantrykin on aika harvinainen; se löytyi sentään nettihaulla sanakirjasta ja tarkoittaa tosiaan harhailua tai vaeltelua. Onko suomennoksessa samanlaista sanoilla leikittelyä?
Tähän asti kirjoitettuani muistin, että Christopher taisi kertoa Eärendil-runosta HoME:ssa. Sinne vilkaistuani materiaalista tulikin oikea runsaudenpula: The Treason of Isengardista (HoME VII) löytyy peräti 25 sivua tämän ja Eärendil-runon (Eärendillinwë) eri versioita ja niiden kommentaaria! Sen lisäksi Errantry-runo on vielä sävellettykin Donald Swannin The Road Goes Ever On -nuottikirjaan. Tolkien on kirjoittanut Swannille kirjeen, jossa on lausumisohjeita: siinä mainitaan trisyllabic near-rhymes (toistot ovat siis kolmitavuisia), ja runo tulisi lausua kovasti vaihtelevalla nopeudella niin että kunkin säkeistön alku on nopeaa ja hidastuu vähitellen, paitsi viimeinen säkeistö alkaa hitaana ja nopeutuu.
Kirjeessä #133 Tolkien kertoo keksineensä runomitan, mutta kuulemma se oli niin vaikea, ettei hän pystynyt käyttämään sitä missään muussa runossa (Eärendil-runo lasketaan kai saman runon versioksi). Ehkä runomitassa siis kuitenkin on jokin monimutkaisempi kuvio, jota en huomannut? Samassa kirjeessä Tolkien kertoo myös, että Errantry oli käväissyt "suullisena perimätietona" Amerikassa asti, ja eräänä päivänä joku tuli Tolkienilta kysymään, mistä runo mahtaisi olla peräisin!
Christopher aloittaa HoME:ssa pelottavasti kertomalla, että millään muulla isänsä runolla ei ole näin pitkää ja monipuolista historiaa. Näköjään Christopher oli löytänyt ainakin seitsemän versiota Errantry-runosta ja viisitoista versiota Eärendil-runosta! HoME julkaisee näistä kuusi kokonaan. Ensimmäisessä säilyneessä versiossa ehkä 1930-luvun alusta on jo samat kohtaukset (alku, perhonen, sotisopa, taistelut, kotiinpaluu) mutta vähemmän paikkojen kuvauksia. Dumbledoressakin on vieläpä e-kirjain lopussa! Oxford Magazinessa vuonna 1933 julkaistu versio on jo hyvin lähellä tätä Bombadil-versiota.
Lisäyllätyksenä Christopher kertoo vielä, että Sormuksen ritareissa julkaistu runo ei ole Eärendillinwën lopulliseksi tarkoitettu versio! Christopher päättelee, että Tolkien on kadottanut uusimmat versionsa vähän ennen Sormuksen ritarien painoon menoa ja muokannut erästä aiempaa versiota uudestaan paremmaksi. Lopulliseksi tarkoitettu versio löytyy myös HoME:sta, mutta ei se sentään kovin erilainen ole - ehkä vähän selkeämpi.
Nyt kun lueskelin tätä, yllätyin, ettei Christopher ollut ottanut Gondolinin tuhoon mukaan tätä viimeistä Eärendillinwëa: luulisi, että se olisi sopinut hyvin Eärendilista kertovan luvun lähelle.
Mitä piditte runosta? Minusta tässä Errantryssä on turhan paljon melko irrallisen tuntuisia kohtauksia. Rytmi on kyllä omalla tavallaan kaunis ja yllättävänkin soljuva, ja välillä sisältö sopii siihen hienosti. Pidän myös alun veneilykuvauksesta, jossa muutamalla säkeellä kerrotaan niin paljon. Taidan kuitenkin pitää kertovammasta Eärendil-versiosta enemmän, vaikkei sekään ole Tolkienin eeppisistä runoista selkeimpiä.