Tom Bombadilin seikkailut: Runo 3, Harhailua

Luvailin

Kontulainen

Tämä on siitä erikoinen runo, että kirjan esipuheesta löytyy "kanoninen" kommentaari. Siinä Tolkien kertoo, että runo on Bilbon kirjoittama, ja että Bilbon Rivendellissä esittämä Eärendil-runo olisi tästä runosta muunneltu vakavampi versio.

Tämän ja Eärendil-runon rytmi on tosiaan samankaltainen - tosin en ole varma ymmärsinkö sitä kokonaan. Näyttää siltä, että usein neljän säkeen ryhmästä kahdessa säkeessä on loppusointu, ja lisäksi aina välillä säkeen loppu toistuu samantapaisena äänneyhdistelmänä heti seuraavan säkeen alussa. Esimerkiksi kuudennen säkeistön alussa:

He wove a tissue airy-thin
to share her in; to follow her
he made him beetle-leather wing
and feather-wing of swallow-hair.


Tässä siis loppusointu follow her — swallow-hair. Lisäksi airy-thin ja share her in kuulostavat samalta, samoin leather wing ja feather-wing. Yleensä näitä yhteyksiä ei ole noin tiheässä, mutta en onnistunut löytämään niistä selvää kuviota: ne eivät tunnu esiintyvän säännöllisesti?

Runon rytmi sen sijaan toistuu melkein kaikissa säkeissä, jos niitä lausuu (edes mielessään) ääneen. Onkohan suomennoksessa samanlainen rytmi? Tuosta edelläolevasta saanee kuvan alkukielisestä rytmistä.

Minulle tulee rytmistä mieleen enemmän nopeasti virtaava joki kuin myrskyinenkään meri, ja Errantry-runo tuntuukin liikkuvan enimmäkseen sisämaassa, vaikka päähenkilö onkin merenkävijä (mariner). Myös runon keskellä esiintyvä perhonen ja se että runo hyppii kohtauksesta toiseen tuntuvat sopivan nopeaan rytmiin. Onkohan Bilbo/Tolkien aloittanut rytmistä ja päättänyt runon sisällön sen perusteella?

Eärendil-runosta luulen tunnistavani saman perusrytmin, mutta se tuntuu ainakin minusta vaihtelevammalta ja loppusointuja ym. toistoja löydän vähemmän. Ehkä Eärendil-runo kuulostaa myös rauhallisemmalta.

Sitten itse sisältöön. Päähenkilö siis kuljeskelee veneessä (gondolissa) ympäriinsä, yrittää kaapata ja naida perhosen, tekee sotisovan ja ryhtyy hetkeksi taisteluihin, kunnes palaa kotiin ja vasta sitten muistaa, että hänellä oli viestinviejän tehtävä, ja lähtee uudestaan liikkeelle. Sekavaako? Kaipa se on tarkoituskin.

Perhoskohtaus oli minusta omituinen. Se muistuttaa vähän Kultamarjan kiinniottamista ensimmäisessä runossa, paitsi että tässä pari näemmä riitautuu (ei ihme?) ja merenkävijä lähtee pois ilmeisesti välittämättä perhosen tunteista tai voinnista. Mikähän tässä oikein on ideana?

Sotisopa ja taistelutkin tulivat vähän yllättäen: harhailija ei siis jatkanutkaan vaelteluaan vaan päätti osallistua useisiin taisteluihin. Palkkasoturina kenties?

Ovatko runon kohtaukset niin satunnaisia ja leikkimielisiä kuin miltä näyttävät, vai pitäisikö niiden taustalta löytää jokin yhteys, tarina tai allegoria? En ainakaan osannut - miksi taistellaan muun muassa Paratiisin sudenkorentoja vastaan? Siksikö vain, että dragon-flies of Paradise sisältää sopivat toistuvat äänteet? Dumbledor ei ainakaan liene viittaus Harry Potteriin :)

Loppupäästä löytyy yhteys Eärendil-runoon: sotisovan kuvauksessa on muutama sama säe ja muutama säe hieman muokattuna. Muuten minusta samankaltaista harhailua löytyy Eärendil-runon alkupuolelta (kun Eärendil ei vielä pääse Länteen), mutta sen runon loppuosa on jo ihan erilainen. Ja lopussa Eärendil kaipaa kotiin muttei pääse, mutta Errantry-merenkävijä käväisee kotona ja lähtee taas liikkeelle. Molemmat jäävät kyllä vaeltamaan loputtomasti.

Aragornhan kommentoi Bilbolle, että onpa hänellä otsaa runoilla Rivendellissä Elrondin isästä. Kommentti tuntuu vieläkin osuvammalta, jos Rivendellin yleisökin oli kuullut tämän leikkisän Errantry-runon ennen vakavaa Eärendil-runoa.

Runon englanninkielinen versio on täynnä harvinaisia sanoja, ja nimi Errantrykin on aika harvinainen; se löytyi sentään nettihaulla sanakirjasta ja tarkoittaa tosiaan harhailua tai vaeltelua. Onko suomennoksessa samanlaista sanoilla leikittelyä?

Tähän asti kirjoitettuani muistin, että Christopher taisi kertoa Eärendil-runosta HoME:ssa. Sinne vilkaistuani materiaalista tulikin oikea runsaudenpula: The Treason of Isengardista (HoME VII) löytyy peräti 25 sivua tämän ja Eärendil-runon (Eärendillinwë) eri versioita ja niiden kommentaaria! Sen lisäksi Errantry-runo on vielä sävellettykin Donald Swannin The Road Goes Ever On -nuottikirjaan. Tolkien on kirjoittanut Swannille kirjeen, jossa on lausumisohjeita: siinä mainitaan trisyllabic near-rhymes (toistot ovat siis kolmitavuisia), ja runo tulisi lausua kovasti vaihtelevalla nopeudella niin että kunkin säkeistön alku on nopeaa ja hidastuu vähitellen, paitsi viimeinen säkeistö alkaa hitaana ja nopeutuu.

Kirjeessä #133 Tolkien kertoo keksineensä runomitan, mutta kuulemma se oli niin vaikea, ettei hän pystynyt käyttämään sitä missään muussa runossa (Eärendil-runo lasketaan kai saman runon versioksi). Ehkä runomitassa siis kuitenkin on jokin monimutkaisempi kuvio, jota en huomannut? Samassa kirjeessä Tolkien kertoo myös, että Errantry oli käväissyt "suullisena perimätietona" Amerikassa asti, ja eräänä päivänä joku tuli Tolkienilta kysymään, mistä runo mahtaisi olla peräisin!

Christopher aloittaa HoME:ssa pelottavasti kertomalla, että millään muulla isänsä runolla ei ole näin pitkää ja monipuolista historiaa. Näköjään Christopher oli löytänyt ainakin seitsemän versiota Errantry-runosta ja viisitoista versiota Eärendil-runosta! HoME julkaisee näistä kuusi kokonaan. Ensimmäisessä säilyneessä versiossa ehkä 1930-luvun alusta on jo samat kohtaukset (alku, perhonen, sotisopa, taistelut, kotiinpaluu) mutta vähemmän paikkojen kuvauksia. Dumbledoressakin on vieläpä e-kirjain lopussa! Oxford Magazinessa vuonna 1933 julkaistu versio on jo hyvin lähellä tätä Bombadil-versiota.

Lisäyllätyksenä Christopher kertoo vielä, että Sormuksen ritareissa julkaistu runo ei ole Eärendillinwën lopulliseksi tarkoitettu versio! Christopher päättelee, että Tolkien on kadottanut uusimmat versionsa vähän ennen Sormuksen ritarien painoon menoa ja muokannut erästä aiempaa versiota uudestaan paremmaksi. Lopulliseksi tarkoitettu versio löytyy myös HoME:sta, mutta ei se sentään kovin erilainen ole - ehkä vähän selkeämpi.

Nyt kun lueskelin tätä, yllätyin, ettei Christopher ollut ottanut Gondolinin tuhoon mukaan tätä viimeistä Eärendillinwëa: luulisi, että se olisi sopinut hyvin Eärendilista kertovan luvun lähelle.

Mitä piditte runosta? Minusta tässä Errantryssä on turhan paljon melko irrallisen tuntuisia kohtauksia. Rytmi on kyllä omalla tavallaan kaunis ja yllättävänkin soljuva, ja välillä sisältö sopii siihen hienosti. Pidän myös alun veneilykuvauksesta, jossa muutamalla säkeellä kerrotaan niin paljon. Taidan kuitenkin pitää kertovammasta Eärendil-versiosta enemmän, vaikkei sekään ole Tolkienin eeppisistä runoista selkeimpiä.
 
Runon englanninkielinen nimi Errantry synnyttää minun mielessäni assosiaation arthuriaanisten tarujen vaelteleviin ritareihin, "knight-errant", jotka kulkivat maita ja mantuja (ainakin teoriassa) auttaen kaikkia hätään joutuneita, oikaisten vääryyksiä ja ehkä myös tavaten romanttisen rakkauden kohteita. Siihen teemaan tämä hitusen sekava, ilmeisesti hyönteisen kokoluokkaa olevasta vaeltelevasta sankarista kertova runonpätkä sopii mainiosti. Runomitta on tosiaan mitä ilmeisimmin hankala, mutta Martin on tehnyt oivaa työtä. Vaikka riimit eivät aina osukaan samoille kohdille ja vaikka kaikenlaisia pieniä lisäyksiä ja poisjättöjä on selkeästi jouduttu tekemään kokonaisuuden pitämiseksi kasassa, runo kulkee suomeksi yhtä kepeänä ja hilpeänä kuin englanniksikin ja kertoo sujuvasti saman tarinan lähes yksityiskohtia myöten.

Ensimmäisessä säkeistössä runon päähenkilöä ei suomeksi kutsuta merimieheksi, sen sijaan kyllä harhaajaksi ja veijariksi. Hänen gondoliaan verrataan enkeliin ja alkutekstin puuron sijaan hänellä on eväänään peltokanankaalia. Hänen laivansa parfyymi koostuu pelkästä meiramista, ei puhettakaan alkutekstin kanelista tai laventelista, sen sijaan tuoksun sanotaan olevan kallis kuin keisarilla.

Toisen säkeistön alkutekstin "argosies" tarkoittaa ilmeisesti kauppalaivoista koostuvaa ryhmää. Suomeksi puhutaan vain nopeista laivoista, mutta niiden mainitaan myös olevan kopeita. Samoin suomeksi mainitaan vain joet, ei että niitä oli kerrassaan seitsemäntoista. Derrilynin joen - suomeksi Derilin - kohdalla suomennoksessa on maininta, ettei merilintujakaan näy, vaikkei alkuteksti sano tästä aiheesta mitään.

Kun kolmannen säkeistön alkuteksti kertoo harhailijan istuneen laulamaan viivyttäen vaellustaan, suomennos sanoo hänen olleen väsynyt harhailuun. Alkutekstissä kaksi säettä vievän kosinnasta kieltäytyneen perhosen reaktion kuvauksen Martin kuittaa sanomalla "sai vihat päälle rukkasten" ja saa itse näin enemmän tilaa kuvata sitä, miten harhailija rukkasista suruissaan etsi velhojen keinoja ja oppi taikataontaa (alkutekstin vanha taikomista tarkoittava sana "sigaldry" oli minulle viehättävä uusi tuttavuus).

Seuraavassa säkeistössä ei tule suomeksi ihan selväksi, että kuoriaisennahkainen siipi on nimenomaan harhailijan tekemä, eikä pääskynkarvaista höyhensiipeä mainita käännöksessä lainkaan. Suomennos antaa myös ymmärtää, että pyydysverkko olisi sama asia kuin seuraavaksi mainitut paviljongit, jotka suomeksi ovat silkkisiä eivätkä suinkaan liljoista tehtyjä. Sen sijaan liljat palvelevat vuoteena ja ohdakkeen höyty erikseen tyynynä. Perhosen vaatetuksesta sanotaan vain että se on hohtavaisen valkeaa kuin kevätkielon kukkanen, ei mainintaa alkutekstin silkkiverkoista ja hopeavalosta.

Suomeksi perhonen sai viidennessä säkeistössä käteensä pujotetun helminauhan, ei kaulakoruiksi pujoteltuja jalokiviä. Käännöksessä ei mainita, että harhailija jätti perhosen kuihtumaan ("left her withering"), vain että hän pahoillaan hylkäsi perhosen ja pakeni pääskynsiivin, ihan ilman mitään alkutekstissä mainittuja värisemisiä ja englanninkielisen tuulisen sään sijaan sakenevalla pilvisäällä.

Kuudennen säkeistön käännökseen eivät saariston kehäkukkaset ole mahtuneet mukaan, hopeisten lähteiden sen sijaan mainitaan olevan lisäksi nuoria. Mainintaa sotaretkeilyn ulottumisesta meren taa ei suomennoksessa ole, ja Belmari, Thellami ja Taikamaa mainitaan taakse jääneinä, ei paikkoina joiden yli harhailija lähti vaeltelemaan.

Harhailijan seitsemännessä säkeistössä koostama varustus on sekin suomeksi vähän erilainen kuin englanniksi. Kun alkutekstissä hänellä on korallista ja norsunluusta tehty kilpi ja kypärä (taas uusi ihana englannin sana, "morion", "korkeaharjainen visiiritön kypärä"), suomennoksessa hänellä on kerrassaan korallinen sotisopa ja jaspiksesta tehty kilpi. Miekka sentään on molemmilla kielillä smaragdista tehty - tai suomeksi ainakin "kuin häilähtely smaragdin".

Kahdeksannessa säkeistössä kerrotaan englanniksi kristallisesta hihattomasta haarniskapaidasta ("habargeon", taas uusi hieno sana), mutta suomeksi sotisovan kerrottiin jo olevan korallia, joten kristallinen suojavaruste onkin tässä kohtaa kypärä. Alkuperäisen kalsedonin sijaan suomenkielisen harhailijan huotra onkin norsunluuta (ehkä siksi, että materiaali mainitaan englanniksi jo kilven ja kypärän kohdalla?) ja hänen keihäänkärkensä on kuun viiltäväksi polttama, kun englanniksi täysikuu ("plenilune", mikä ihana sana) oli vain kauniisti hopeoinut eebenpuusta veistetyn keihään kärjen. Alkutekstissä hänellä ei ole malakiittipeistä tai -veistä vaan heittokeihäitä ("javelins"), jotka on malakiitin lisäksi valmistettu tippukivestä.

Arvostan yhdeksännen säkeistön alussa sanan "dumbledores" käännöksenä käytettyä ilmausta "humalaiset". Vaikka sanan nykymerkitys on eri, alkujaan se on tarkoittanut kimalaista, ja sopii siis erinomaisesti englannin vanhan kimalaissanan käännöspariksi. Erisnimeltä näyttävä Golden Honeycomb on sen sijaan käännetty vain pienellä kirjoitetuksi kultahunajaksi, jonka harhailija lisäksi alkutekstistä poiketen ottaa mukaansa lähtiessään jatkamaan matkaansa - suomeksi seilaten lehdellä kukka purjeena, kun alkutekstissä kyse on lehdistä ja seitistä rakennetusta veneestä, jossa on kukka katoksena. Haruksesta ei alkutekstissä mainita mitään, mutta suomeksi harhailija ehtii sitäkin korjailla varustuksensa kiillottelun ohella.

Viimeisen säkeistön ruoho itkee vain suomeksi. Siinä käy englanniksi myös ilmi, että edellisen säkeistön hunajakenno tuli tosiaan otettua mukaan. Alkutekstissä ajatus kotiinpaluusta ei suomennoksesta poiketen synny niinkään siitä, ettei harhailijan tekisi enää mieli sotia, vaan hän ei vain yksinkertaisesti enää löydä muuta kuin autioita saaria, joilla heinä huojuu tuulessa, eikä hänelle ole jäljellä muuta tietä kuin kotiin johtava. Suomeksi viestitehtävän unohduksiin saattanutta sankartyötä kuvataan ankaraksi, kun alkuteksti puhuu pikemminkin urheudesta ja hohdokkuudesta. Tähden hakemisesta alkuteksti ei uuden liikkeellelähdön kohdalla sano mitään, joten sen voinee suomennoksessa katsoa täysin kuvaannolliseksi ilmaukseksi.


Kaiken kaikkiaan tämä runo on ihan kielestä riippumatta tähänastisista selkeimmin sitä "hölynpölyä", joka jo esipuheessa mainittiin, mutta varsin hauskaa sellaista. Pidän siitä, miten paljon vanhoja ja/tai harvinaisia sanoja Tolkien on saanut ujutettua tekstiin. Suomennoksen muutokset nimenomaan visuaalisissa asioissa ovat kiinnostavia, koska itselleni on aika tärkeää voida kuvitella tarinoissa kuvaillut asiat mielessäni, mahdollisesti jopa piirtää ne. Tämän runon harhailijasta syntyisi varsin erilaiset kuvat alkuperäisen tekstin ja sen suomennoksen perusteella.
 
Last edited:
Jos nyt olen vähänkään ymmärtänyt Tolkienin keksimää runomittaa, jokaisessa säkeessä voi nähdä neljä jambia eli säkeessä kahdeksan tavua, joissa painotonta tavua seuraa aina painollinen: ta Dam, ta Dam, ta Dam, ta Dam.

Mutta siinä nyt ei olisi mitään kummalista; Tolkienin errantry-mittaan kuuluu myös omaperäinen assonanssi eli puolisointu. Runo koostuu neljän säkeen paketeista, joissa ensimmäisen säkeen loppu ja toisen säkeen alku sekä kolmannen säkeen loppu ja neljännen säkeen alku sointuvat yhteen ja näiden lisäksi toisen ja neljänneen säkeen loput:

X A​
A B​
X C​
C B​

Seuraavassa esimerkissä "jambit", kunkin säkeen neljä kahden tavun pakettia, on erotettu pystyviivoilla, painolliset tavut on alleviivattu ja keskenään sointuvat sanat on merkitty sinisellä, punaisella ja vihreällä.

There was | a mer|ry pas|senger,

a mes|senger, | a ma|riner

he built | a gil|ded gon|dola

to wan|der in | and had | in her


a load | of yel|low o|ranges,

and por|ridge for | his pro|vender

he per|fumed her | with mar|joram

and car|damom | and la|vender
 
Last edited:
"Gondola" on myös ilmalaivan gondoli. Mahtoiko runon henkilö kaiken aikaa purjehtia ilmassa? Tai jos alus oli hyvin pieni, kevyt ja ilmava, niin se saattoi aaltojen päällä purjehtiessaankin tempautua ilmaan jonkin voimakkaamman tuulenpuuskan seurauksena tai äkillisen, isomman aallon pärskäyttämänä.

Eärendilin alun perin vedessä purjehtinut Vingilot modifioitiin myöhemmin lentoalukseksi, mutta olisiko se tämän jälkeen kyennyt nousemaan vedestä tai laskeutumaan sinne? Tolkienin varhaisemmassa vaiheessa kaavailemilla high-tech-numenorilaisilla taisi jossain fragmentissa olla Amaniin hyökätessään jopa meren pinnalta lentoon nouseva laivasto (HoME V?: ei ole nyt käsillä).
 
alkutekstin vanha taikomista tarkoittava sana "sigaldry" oli minulle viehättävä uusi tuttavuus
Samoin, ja nyt huomasin, että HoME lainaa Tolkienin kirjettä Donald Swannille: sigaldry, which I got from a 13th century text (and is last recorded in the Chester Play of the Crucifixion) (loppuviite 14 tässä Bilbon laulu -luvussa)

En tiedä, miltä vuodelta tuo jälkimmäinen on, mutta kovin helpolla professorimme ei edes äidinkielenään englantia puhuvia lukijoitaan päästä. :) Minulle tulee mieleen Otto Mannisen Ilias- ja Odysseia-suomennokset, joissa hän käyttää paljon harvinaisia murresanoja - suurelta osin runomitan vuoksi, mutta varmaan myös saadakseen suomen kirjakieleen lisää sanavarastoa. Lieneeköhän sigaldry-sana levinnyt johonkin nykyfantasiaan tai roolipelisääntöihin?

Christopher kertoo, että sana löytyy myös Leithianin laulusta riviltä 2072 (HoME III). Se kertoo Thûsta eli Sauronista:
Master of Wolves, whose shivering howl
for ever echoed in the hills, and foul
enchantments and dark sigaldry
did weave and wield. - -

dumbledores
Onko teidän kirjoissanne sanan lopussa e-kirjain? Omassa Bombadil-painoksessani lukee Dumbledors, ja aloin miettiä, olisiko se painovirhe, kun näköjään kahdessa HoMEn versioissakin on molemmissa e lopussa.
Runo koostuu neljän säkeen paketeista, joissa ensimmäisen säkeen loppu ja toisen säkeen alku sekä kolmannen säkeen loppu ja neljännen säkeen alku sointuvat yhteen ja näiden lisäksi toisen ja neljänneen säkeen loput
Kiitos! Jotain tämänkaltaista yritin itsekin rakennella (ja jambista muistin käsitteen mutten sanaa), mutta jotkin näistä soinnuista olivat riittävän erilaisia, etten ollut varma katsonko oikeita kohtia: esimerkiksi pari gondola — wander in, jonka vokaalit ja viimeinen tavu ovat eri. Mutta olet varmaankin oikeassa, että tuo oli tavoite.
"Gondola" on myös ilmalaivan gondoli. Mahtoiko runon henkilö kaiken aikaa purjehtia ilmassa? Tai jos alus oli hyvin pieni, kevyt ja ilmava, niin se saattoi aaltojen päällä purjehtiessaankin tempautua ilmaan jonkin voimakkaamman tuulenpuuskan seurauksena tai äkillisen, isomman aallon pärskäyttämänä.
Minullekin tuli runoa lukiessa mieleen maan päällä liitely, vaikka siitä ei suoraan puhuta. Seitsemäntoista joen ylittäminen ("across"), sen jälkeen laskeutuminen ("landed", joka voi toki tarkoittaa myös rantautumista) ja vaeltaminen "under hill and over hill" sopivat lentämisajatuksiin, samoin kuin myöhemmin pääskysen siipi ("on swallow-wing he sped away"). Varsinkin "over hill" on hankalaa tavallisella veneellä, ellei sitä sitten kannettu vedenjakajan yli. Olikohan Tolkienin (tai Bilbon) tarkoitus jättää lentäminen lukijan tai kuulijan päätettäväksi?
 
Onko teidän kirjoissanne sanan lopussa e-kirjain? Omassa Bombadil-painoksessani lukee Dumbledors, ja aloin miettiä, olisiko se painovirhe, kun näköjään kahdessa HoMEn versioissakin on molemmissa e lopussa.

Minun mokani. Kirjassa sanotaan kyllä Dumbledors, mutta potterismin hämäämät aivoni lukivat sen Dumbledores, ehkä ison alkukirjaimen eksyttäminä.

Muoks Johan nyt! En ole tajunnutkaan, että Errantry sisältyy myös kokoelmaan The Road Goes Ever On. Siihen on siis sävelletty melodia! Ja tottahan joku senkin laulun on ladannut YouTubeen meidän kaikkien iloksi (bonuksena ties mistä peräisin oleva kuva ilmeisesti Tom Bombadiliksi pukeutuneesta ihmisestä).

Videon tekstityksessä Dumbledors on muuten kirjoitettu muotoon Dumbledores. Liekö jollain muullakin kuin minulla potterismin vaivaamat aivot?
 
Last edited:
kuvausta harhailijan aseista ja haarniskasta.

Aika jännää mut eix nää vaikuta enemmän antiikin kuin edes varhaiskeskiajan soturin varustukselle.

Pitäisikö ajatella et aseet ja haarniskat olivat Keski-Maassa erilaisia 1. kuin 3. ajalla? Päteeköhän tämä myös arkkitehtuuriin?
 
eix nää vaikuta enemmän antiikin kuin edes varhaiskeskiajan soturin varustukselle

Vaikuttaa lähinnä kivikauden varustukselta (joka esim. atsteekeilla saattoi olla varsin sofistikoitunut). Tässä on tosin kyseessä hobittien nonsense-runossa esiintyvä mielikuvitussoturi. Mutta vakavammassakaan Keski-Maan historiassa aseet ja varusteet eivät tainneet hirveästi muuttua tai kehittyä ensimmäiseltä kolmannelle ajalle tultaessa. Historia alkoi melkein suoraan rautakaudesta. (Tolkienilla oli tosin jossain vaiheessa ideoita siitä, että toisen ajan numenorilaisilla olisi ollut pidemmälle kehitettyä teknologiaa, katso HoME V.)
 
Pidetään mielessä harhailijan pieni koko ja se, että kyse on hobittirunosta. Hobittien näkökulmasta tällaisella pienellä satujen peukaloisolennolla on hyvinkin voinut olla "muinaisen satujen ajan" tyyppinen, modernia "runollisempi" varustus.

Asteekkimaininnan jälkeen en voi olla miettimättä, pitäisikö harhailijan aseet siis käsittää macuahuitlin tapaisiksi, terävillä kivensiruilla teritetyiksi tappovälineiksi.
 
Tämä runo voisi olla Bilbon yritys matkia haltioiden leikillisyyttä. Se että kyseessä ei selvästikään ole Earendil, pelastaa hänet haltioiden pilkalta. Mutta kenestä voisi olla kyse?

Runossa merimies kulkee 17 joen kautta Derrilyn-joelle. Niitymaiden ja Varjomaiden jälkeen kuljetaan kaiketi luolan läpi ja vuorisolasta jonka jälkeen tavataan kaiketi viehättävä neito jonka merimies onnistuu taidoillaan lumoamaan. Perhoseksi kuvattu neito jätetään hienoon häkkiin jatkamaan eloaan. Neito ei ole kovinkaan tyytyväinen joten merimies pakenee kiireesti.

Hän kulkee Saariston läpi kultaisille (vaiko Kelta-)vuorille josta saamme kuulla paikannimet Belmarie, Thellamie ja Fantasie.

Kuulemme kuinka hän varustautui haltiavaltakuntien Aerien ja Faerien suhteen ja alkoi kaiketi tämän jälkeen hävittämään Melkorin olentoja haltioiden kanssa.

Paluumatkalla hän lepäsi jollakin saarella.

Faerie lienee ainoa paikannimistä joka on minulle tuttu, mutta sekin on Kadonneista taruista ja tarkoittaa vain yleisesti haltioiden valtakuntaa. Näin johtolangat jäävät huomattavan vähäisiksi. Voisimme kuvitella Derrilyn joen olevan merkittävä joki, koska sillä on oma nimi. Merkittävin joki Keskimaassa lienee Anduin. Nimi on vaihdettu runoon riimien takia. Täältä sitten ritari kulkisu Anduinin alajuoksun nittymaiden halki aina vain "dreary and weary". Perhosneito tavattaisiin siis jossain Khandissa, kenties hän on persialaisten, intialaisten tai siamilaisten huntutanssijoiden kaukainen esiäiti. Belmarie, Thellamie ja Fantasie olisivat siis Keskimaan itäosien valtakuntia, jossa sijaitsivat Keltavuoret. Voisimme ehkä yhdistääkin nämä paikkoihin jos tietäisimme millä kielellä nimet ovat, ja jos nimissä olisi kuvailevaa tietoa.Paremman puuttuessa voisin sanoa vaikka kyseessä olevan Burma, Myanmar ja Laos ;-)

Ritari-merimies on siis käynyt kaukana idässä eikä ole joutunut varjon alle vaan sotii jopa siivekkäitä kauhuja vastaan, nämä ovat kenties Angbandin hävityksestä selvinneitä Melkorin petoja. Nämä sudenkorennoiksi kuvatut oliot saattaisivat olla Bilbon muualla mainitsemia 'ihmismatoja'. Tähän tehtävään ei kuka tahansa pysty. Kyseessä on oltava entisaikojen sankari, calaquendin edustaja, tai peräti maia, joka on lähetetty itäisille maille avustamaan Faerien ja Aerien Avari- haltiavaltakuntien joukkoja.

Lopullista selvyyttä merimiehen henkilöstä ei edes näin hurjilla oletuksilla voi tehdä, hän saattaisi olla Numenorilaisten paluun jälkeen ja Sauronin 'vangitsemisen' jälkeen itään seikkailemaan lähtenyt Numenorilainen merimies (17 jokisuuta mereltä nähtyään),
Suurhaltia tai korkea-arvoinen sinda erikoistehtävässä (typoksi meinasi jäädä erukoistehtävä) kun Keskimaassa oli hetken rauhaa toisella ajalla, tai peräti jompikumpi sinisistä velhoista, perhosneidon lumoaminen olisi kenties jokaiselta näistä onnistunut. Joka tapauksessa pitkän marcopolomaisen matkan tapahtuma-aika on oltava ennen neljättä aikaa. Tähän sopivat edellä mainittu Sauronin vangitsemisen aika, ja Viimeisen liiton voiton jälkeinen aika.

Tulipas pitkä juttu, kenties lisään omaan Keskimaan karttaani nuo nimet, jotka saattavat hyvinkin olla väärät varsinkin jos kyseessä on ollut erikoistehtävä ja salassapitovelvollisuuden alainen attaseamatka.
 
Last edited:
pitäisikö harhailijan aseet siis käsittää macuahuitlin tapaisiksi, terävillä kivensiruilla teritetyiksi tappovälineiksi.

Myöhemmin rauhaarakastavina esiintyneiden hobittien esihistoriallisen vaellusajan asetekniikkaa, jonka muiston tämä leikkisän tuntuinen loru paljastaa? Jokin tällainen ase olisi saattanut säilyä seremoniakäytössä (tai jossain Mathomtalon nurkassa) jopa Viherkenttien taisteluun asti. Bandobras Tuk olisi sitten tempaissut sen mukaansa, jolloin hiisikuningas Golfimbulin pään irti lennättänyt isku tulisi ymmärrettävämmäksi. Myöhemmät kronikoitsijat olisivat sitten kuvailleet tätä asetta harhaanjohtavasti "puunuijaksi" sen puisen varren takia.
 
Mikroliittiaseethan olivat käytössä kivikaudella myös Euroopan puolella. Ehkä sellaiset kuuluivat hobittikulttuuriinkiin vaikkapa muinaisina aikoina Anduinin rantamilla.
 
Eärendil-runossahan Bilbo on säilyttänyt suuren osan harhailijan varustuksesta, mutta materiaalit ovat muuttuneet metallisemmiksi: Eärendilin habergeon on hopeaa ja miekka terästä, mutta huotra on edelleen kalsedonia. Keihäät ovat vaihtuneet lohikäärmeen sarvesta (dragon-horn) tehdyksi jouseksi ja eebenpuisiksi nuoliksi. Vaikuttaa siis siltä, että Tolkien tai Bilbo on tosiaan tehnyt eroa kivikautiseen varustukseen.

Eärendilin kypärä on timanttinen (of adamant his helmet tall); tämä kuulosti niin oudolta, että piti oikein tarkistaa Wikipediasta voisiko sana tarkoittaa jotain muuta. Ilmeisesti myös magneettisia kivilajeja, mutta ehkä se ei oikein tähän sovi? Siellä kerrottiin, että Kreikan mytologiasta löytyy adamant-sirppi ja Miltonin Paradise Lostista mm. adamant-kilpi. Voisikohan Tolkien olla ajatellut näitä tuota kirjoittaessaan?

Voikohan lohikäärmeensarvisesta jousesta päätellä, että lohikäärmeillä oli sarvet? Vai onkohan sekä tämä että timanttikypärä vain Bilbon vilkasta mielikuvitusta ja jäänne harhailijarunon leikkisyydestä? Myös laivan purjeiden sanotaan olevan punottu hopeasta. (Eärendil-runon suomennoksessa mainitaan useimmat näistä materiaaleista, muttei ihan kaikkea - edellä olevat ovat alkukielisestä.)

Itse en ole mieltänyt, että Keski-Maassa olisi varsinaisesti ollut kivikautta: luulen, että haltioilla ja kääpiöillä oli paljon tietoa jo herätessään. En tosin muista, onko Tolkien sanonut jotain tästä tai erityisesti raudan käytöstä. Ihmisille ja hobiteille taitojen vähittäinen kehittyminen sopisi vähän paremmin, mutta luulisi, ettei sitäkään ehtinyt jatkua kovin pitkään ennen kuin Keski-Maassa asuvat haltiat alkoivat opettaa heitä. Minustakin on kuitenkin kiehtova ajatus, että Bilbon runossa kuvaama kivikautinen varustus voisi olla kaikua ihmisten ja hobittien historian alkuhämäristä, ajalta ennen kuin kääpiöt tai haltiat näyttivät heille metalliesineitä.
 
Jäin miettimään vielä runon kuvitusta. Siinähän harhailijan kanssa mittelevät soturit ratsastavat hevosilla, mikä heidän kokonsa huomioon ottaen on oikeastaan aika outoa. Luulisi sen kokoisten olentojen ratsuina olevan ennemmin vaikkapa kovakuoriaisia tai sudenkorentoja, tai ehkäpä jopa valtavia sotapäästäisiä.
 
Nämä eivät ole tavalliisia hevosia, niillä näyttää olevan jonkinlaiset siivet. Lisäksi kaikilla ritareilla on siivet. Ja jos katsoo taustalla olevaa maisemaa, näyttää siltä kuin he leijuisivat saniaistiheikön (tms.) yllä. Josko hevoset ovat (siipiä lukuun ottamatta) ihan oikean hevosen kaltaisia mutta vain miniatyyrikokoisia?

Lisäkysymys tästä sivun 26 kuvasta: Matkaaja on ilmeisesti keskellä, se jolla ei ole kypärää, mutta mikä ase hänellä on? Miekka on vyöllä, tämä on ikään kuin teräväkärkinen sauva (ei väistintä) jossa lähelllä kärkeä on jotain leveämpää.
 
Ensisilmäyksellä tulee suoraan sanottuna mieleen akuankkatyylinen roskapiikki, johon on seivästetty jokin maassa lojunut roskapaperin pala. Runon kontekstissa ase on kuitenkin arvoituksellinen. Voisiko se olla Baynesin näkemys pienestä heittokeihäästä (alkutekstin javelin)? Mutta miksi harhailija siinä tapauksessa pitelisi sitä kuin kahden käden miekkaa, ja mikä siihen seivästetty kulmikas asia oikein on? Pala jonkun vastustajan haarniskaa?
 
Ylös