Tom Bombadilin seikkailut: Runo 5, Kuu-ukko kun unohtui juhlimaan

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti

Oli synkkä ja myrskyinen yö, tai ainakin oli syyskuun 29:nnen päivän ilta vuonna 3018 kolmatta aikaa. Pomppivan ponin majatalo Briissä oli saanut vieraita kaukaa lännestä, Konnusta. Neljä Bukinmaan hobittia, muuan herra Alismäki ja hänen kolme toveriaan, herrat Rankkibuk ja Tuk sekä Sam Gamgi, viettivät iltaa majatalon suuressa salissa. Heidän lisäkseen paikalla oli ainakin pari kääpiötä, Briin ihmisiä, ryhmä paikallisia hobitteja ja pimeissä nurkissa istuvia hämäriä hahmoja joita tuskin saattaa erottaa…

Vieraat herättivät luonnollisesti runsaasti huomiota ja heiltä kyseltiin kaikenlaista. Herra Alismäki kertoi olevansa kiinnostunut historiasta ja maantiedosta ja aikovansa kirjoittaa kirjan; sen vuoksi hän oli tovereineen keräämässä tietoja Konnun ulkopuolella, erityisesti itäisillä seuduilla asuvista hobiteista.

Mutta kuinka ollakaan, erityisesti Sam ja nuoriherra Tuk viihtyivät turhankin hyvin, ja kun jälkimmäinen sai suosiota osakseen kerrottuaan hupaisan (tosi)tarinan Raatikolon romahduksesta ja pormestari Jauhomykystä ja alkoi sen jälkeen innoissaan lörpötellä Bilbon läksiäisjuhlasta, Fro… herra Alismäki huolestui tosissaan: hölmönhölmö Tuk saattaisi vielä mainita Sor… öh, tuota, tiedätte-ehkä-minkä, ja se voisi tietää tuhoa. Niinpä F… herra Alismäki päätti kiinnittää huomion itseensä – siihen häntä kehotti myös muuan Konkari, hieman hämäräperäinen tyyppi, jonka kanssa hän oli ryhtynyt puheisiin. Koska ei muutakaan keksinyt, hobitti nousi pöydälle seisomaan ja alkoi puhua. Ensin hän lausui hätäpäissään muutaman sanan kiitokseksi saamansa vastaanoton ystävällisyydestä ja hipelöi samalla taskuun pistämäänsä sormusta. Mutta silloin (olkoon, paljastamme totuuden koska pian sen kuulette kuitenkin: herra Alismäki on oikeasti herra Frodo Reppuli Hobittilan Repunpäästä):

Kaikki huoneessaolijat katsoivat nyt häneen. »Laulu!» huusi eräs hobitti. »Laulu! Laulu!» huusivat muutkin. »Hyvä herra, laulakaa meille jotakin mitä emme ole kuulleet aikaisemmin!»​
Frodo seisoi hetken suu auki. Sitten hän alkoi epätoivoissaan laulaa älytöntä laulua josta Bilbo oli pitänyt aika lailla (ja ollut ylpeäkin, sillä hän oli tehnyt sanat itse). Se kertoi majatalosta, ja siksi se varmaan tuli Frodon mieleenkin juuri silloin. Tässä on tuo laulu kokonaisuudessaan. Nykyään siitä muistetaan yleensä vain rippeitä.​

Sitten seurasi hulvaton laulu vanhasta iloisesta kapakasta vanhan ja harmaan mäen juurella. Kapakan asukkaisiin kuuluivat juoppo kissa, joka osasi soittaa (viisikielistä) viulua, huumorintajuinen koira, musiikille herkkä lehmä sekä eläväinen astiasto.

Paikalle saapui Kuu-ukko, joka ottihe oitis olusen, otti toisen, otti kohta kolmannenkin ja kas, tuota pikaa hän sammahti pöydän alle. Sillä välin kaikki olivat ryhtyneet tanssimaan, jopa vati ja lusikat hyppelivät riehakkaasti.

Mutta kuten tiedämme, pahimpia on aa-a-aa-aamut, joiden päättymistä ei näe, ja kaikilla oli taatusti hirmuinen darra (paitsi Kuu-ukolla, jonka filmi oli yhä poikki) mutta Aurinko nousi (kello oli yli kolme) ja Kuu pitäisi toimittaa äkkiä takaisin taivaalle. Niinpä kissa alkoi jälleen vinguttaa viuluaan kuin raivopäinen ja majatalon isäntä ravisteli Kuu-ukkoa hereille. Ei reaktiota. Mikä neuvoksi?

Kuu-ukko (onneksi hän on pyöreä) vieritetään ylös mäkeä pitkin ja työnnetään sieltä takaisin Kuuhun (mitenköhän se noin helposti käy?) valjakkonsa hevoset perässään. Operaation onnistumisesta innostuneet lehmä, vati ja lusikat pistävät jälleen tanssiksi ja kissa soittaa viisikielistä viuluaan yhä kiivaammin, koira karjuu, lehmä ja hevoset seisovat päällään, kaikki majatalon vieraat liittyvät mukaan bakkanaaliin, joka huipentuu siihen, että kissan viulusta katkeavat kielet ja itsensä ekstaasiin piiskannut lehmä loikkaa kuun yli. Koira hekottaa kuin mielipuoli nähdessään vadin ja lusikan ravaavan lattialla.

Ja niin päättyy viimein hillitön sekoilu. Kaikki menevät nukkumaan (myös Kuu) ja nouseva Aurinko ihmettelee mistä moinen käytös on peräisin.

Laulu tekee vaikutuksen myös Pomppivan ponin asiakkaisiin, jotka vaativat Frodolta encorea. Hänelle juotetaan lisää olutta ja eikös vain kunnon hobitti innostu aloittamaan alusta. Mutta hänelle käy kalpaten. Loikattuaan ilmaan kuin lentävä lehmä konsanaan hän mätsähtää kolpakkotarjottimelle ja siitä lattialle ja siitä… Niin, minne herra Alismäki (Kuka se Frodo on? Mekö hänen nimensä mainitsimme? Ehei, kuulitte väärin, Alismäki, niinhän se oli) oikein on kadonnut? Onko hän kuljeksiva taikuri, jolla on ties mitä voimia ja aikeita? Vai onko hänellä hallussaan Sormusten sormus, Keski-Maan kohtaloiden säätäjä, jota itse Musta ruhtinas etsii ja hakee? Näihin kysymyksiin emme tilanpuutteen vuoksi vastaa tässä, vaan kehotamme lukemaan Tarun Sormusten herrasta sivut 172-1062 (vuoden 2007 yksiosainen laitos).

*​

Tämä Sormusten herrassa (suom. s. 170-172) ensimmäisen kerran vuonna 1954 (suom. Panu Pekkanen 1973) julkaistu laulu otettiin vuonna 1962 mukaan Tom Bombadilin seikkailuihin – jossa se on saanut nimen The Man in the Moon Stayed Up Too Late (suom. Kuu-ukko kun unohtui juhlimaan) – aivan sellaisenaan, tai ainakin melkein sellaisenaan, jos tarkkoja ollaan.

Hammond ja Scull tietävät kertoa (Bombadil 2014, Commentary, s. 178) että Bombadilissa runon kahdeksannen säkeistön ensimmäisen rivin alusta on otettu pois Sormusten herran runon ensimmäinen sana ([Then] the ostler said to his tipsy cat…) ja kymmenennessä säkeistössä on yksi määräinen artikkeli vaihdettu epämääräiseksi (and a dish ran up with [the >] a spoon). Suomennoksessakin on yksi pieni muutos, kahdeksannessa säkeistössä on Bombadilin versiossa Aurinko isolla alkukirjaimella, Sormusten herrassa pienellä; myöhemmin runossa Aurinko on aina isolla alkukirjaimella myös Sormusten herrassa, joten tätä voi pitää lähinnä painovirheen korjauksena.

*​

Kukapa muu tällaisen psykedeelisen ilotulituksen olisi voinut laatia paitsi (jos aikalaisiltaan Konnussa kysyisi) sekopäisistä hobiteista sekopäisin, Bilbo Reppuli? Ei kukaan muu, kuten Länsikairan Punaiseen kirjaan viitaten todetaan Sormusten herrassa (s. 170, ks. sitaatti yllä) ja samoin Bombadilin esipuheessa (s. 7).

Bilbo oli nähnyt monen monta monitaitoista eläintä matkallaan Sinne ja takaisin, hän oli kuullut Rivendellin hassujen haltioiden rallatuksia ja hän oli kenties käynyt matkallaan Pomppivassa ponissakin, majatalossa vanhan harmaan kukkulan juurella, vaikka sitä ei hänen muistelmissaan mainita. Ja kenties hän oli kuullut ja muistiinsa painanut jo pienenä kaikenlaisia lastenlauluja, joissa tietenkin tapahtuu yhtä ja toista.

Kenties myös J. R. R. Tolkien tunsi lastenlaulun jos toisenkin, ja yhden niistä hän varmasti (jokseenkin kaikkien englantilaisten tavoin) tunsi. Sen nimi on ”Kissa ja viulu” ja näin se menee:

Hey diddle, diddle!
The cat and the fiddle,
The cow jumped over the moon;
The little dog laughed
To see such sport,
And the dish ran away with the spoon

Kirsi Kunnas on siitä kirjoittanut suomeksi oman versionsa Hanhiemon iloiseen lippaaseen:

Pimpula pampula pinkuu!
kissa ja viulu vinkuu,
ja lehmä loikki yli täysikuun.
Pimpula pampula kauraa!
kulkukoira nauraa
ja paiskaa ammolleen suuren suun.
Pimpula pampula pajaa!
Lautanen lusikkaa ajaa,
ja kuu kipaisi taakse omenapuun.

Sormusten herrassa sanotaan, että ”nykyään siitä [= Frodon laulamasta laulusta] muistetaan yleensä vain rippeitä”, mikä on jokseenkin varmasti viittaus yllä lainattuun, jo 1500-luvulta saakka tunnettuun ”Kissaan ja viuluun”, jonka teeman ja henkilöiden ympärille Tolkien kokosi oman laulunsa, mutta Keski-Maan kontekstissa tapahtui toki päinvastoin.

Tolkienin runon historiasta vielä pari sanaa: se on Hammondin ja Scullin mukaan luultavasti saanut alkunsa suunilleen vuosina 1919-1920. Christopher Tolkien on julkaissut The History of Middle-earthin kuudennessa osassa The Return of the Shadow (s. 145-147) runon isänsä käsikirjoituksesta (joka on kirjoitettu Leedsin yliopiston paperille), ja siitä hieman korjattu versio julkaistiin Leedsissä Yorkshire Poetry -lehden loka-marraskuun 1923 numerossa nimellä The Cat and the Fiddle: A Nursery-Rhyme Undone and Its Scandalous Secret Unlocked (Bombadil 2014, Commentary, s. 173-176). Ja tämä nimi paljastaakin lopullisen varmasti Tolkienin innoituksen lähteen. Vuoden 1923 runo on pääpiirteissään sama kuin Sormusten herraan siitä muokattu versio, mutta joitakin pikku eroja voinee ottaa esiin, tämä runo kun on hieman enemmän scandalous kuin Frodon suuhun päätynyt:

– Kuu-ukon kerrotaan käyvän tuon tuostakin majatalossa juomassa päänsä täyteen​
– Laulun edetessä etenee myös lautasen ja lusikan rakkaustarina, varsin kiihkeä sellainen. Ensiksi, kun on kerrottu, että Kuu-ukko on jo aika päissään ja kissakin hiprakassa: A dish made love to a Sunday spoon (kuulitte oikein). Sitten, kun Kuu-ukko on työnnetty takaisin Kuuhun: And the dish embraced the spoon. Ja kun lehmä on tehnyt mahtiloikkansa: In the middle the Sunday dish did run / Away with the Sunday spoon. Ja lopun saa lukija kuvitella, jos uskaltaa.​
– Kuu-ukko ei anna heti periksi pöydän alle jouduttuaan, vaan tilaa lattiallekin lisää alea, vaikka aamu jo alkaa sarastaa.​
– Runon lopussa Aurinko käskee juhlijat takaisin sänkyyn.​

Mitäpä muuta tähän enää voisi sanoa kuin että hei hulinaa! Eikä tämä tähän pääty: Bombadil-kokoelman seuraavankin runon päähenkilönä sekoilee ystävämme Kuu-ukko. Siitä enemmän ensi kerralla, mutta tältä erää voinemme päättää toteamukseen, että tämäkään runo ei alun perin liittynyt mitenkään Keski-Maa-tarustoon, mutta koska siinä ei alun alkaenkaan ollut mitään sellaista, mikä ei olisi voinut kuulua hobittien elämänpiiriin, Tolkienin oli helppo ottaa se mukaan Bingo Bagginsin [myöh. Frodo Reppuli] seikkailuun Hobitin jatko-osan ensimmäisessä kirjoitusvaiheessa. Tosin hän aluksi kirjoitti käsikirjoitukseen lauseen In desperation Bingo began an absurd song, which Bilbo had been fond of (he probably wrote it) jälkeen ensin It went to a well-known tune, and the company joined in the chorus ja kirjoitti perään Troll Song sekä karkean ja loppua vailla olevan version Kivipaaden peikosta. Hän siis aikoi aluksi laittaa Frodon suuhun myöhemmin Samin sepittämänä ja esittämänä tunnetun hupailun (ks. TSH I/1.12, Pako kahlaamolle, s. 218-220) mutta vaihtoi tuota pikaa sen tilalle ”Kissan ja viulun” (ks. The Return of the Shadow, s. 141-142). Ja siihen se jäi.

Liite 1:

Vanha iloinen kapakka (Crypticevangelist, YouTube 24.7.2011; luettu 10.9.2021). Alun perin Ryhmäteatterin Taru Sormusten herrasta -teatteriesityksessä Taneli Mäkelän esittämä kappale. Fazer Finlevyn CD-levy vuodelta 1989, Scandia SCD 733. Säveltäjä: Toni Edelmann

Liite 2:

Yllä tekstiin linkkinä upotetussa Wikipedia-artikkelissa uumoillaan, että alkuperäinen lastenloru saattaa olla peräisin jo kaukaa keskiajalta, ainakin keskiaikaisten käsikirjoitusten mielikuvituksellisten kuvien joukossa esiintyy viulua soittava kissa – samoin kuin muitakin musisoivia eläimiä. Niitä on koottu tähän artikkeliin:

Medieval illustrations of psychedelic animals playing music raise many questions (Sian Moore, Classic FM 22.10.2020; luettu 10.9.2021).

E423DDE1-1309-4CCE-8DAE-BA28B46DA907.jpeg
(Kissa ja viulu vuonna 1909 leimatussa ranskalaisessa postikortissa)
 
Last edited:
On hyvin hämmästyttävää että meidän aikoihimme asti on vain hobittien perimätietona säilynyt tämä lennokkaaksi aikojen saatossa muuttunut runo, jonka alkuperä on todennäköisimmin toisen auringon ajan alussa. Alunperin tämä tragikoominen runoelma ja maiarin ja noldorin keskuudessaan kertoma opettavainen tarina on saanut hobiteilta käsittelyn, jossa alkuperäistä runoa on enää hyvin vähän jäljellä. Vankat allegoriat ja hobittien tapa siirtää jumaltarujen hahmoja heille itselleen tutummiksi eläviksi näkyy vahvana, jopa ylitsevuotavana. Voimme vain olettaa että Sauronin ilmestyminen hengissä toisen ajan 6. Vuosisadan aikana sai aikaan sen että runoa ja sen opettavaisuutta ei enää haluttu ylempien olentojen taholta pitää yllä. Näin se olisi päätynyt alemman kansanluokan haltuun vahvasti muuttuneena.

Lisää analyysia seurannee.
 
Runon nimi on suomeksi paljon suorasukaisempi kuin englanniksi, englanninkielinen alkuperäisversiohan puhuu vain valvomisesta liian myöhään eikä suinkaan juhlimisesta. Alkuteksti myöskin sanoo ensimmäisessä säkeistössä Kuu-ukon vain tulleen "juomaan tarpeekseen", joskin on mahdollista, että englannintaitoni on vain liian hutera tässä kohtaa ja "drink his fill" tarkoittaa myös humalahakuista juomista. Joka tapauksessa suomenkielinen teksti sanoo Kuu-ukon juopuneen - tosin muistelen Ryhmäteatterin levytyksessä puhuttavan mieltymisestä juopumisen sijaan.

Suomennoksessa kahden seuraavan säkeistön kissa ja koira ovat molemmat isännän eläimiä, mutta alkuteksti sanoo kissan kuuluvan "ostlerille" joka olisi suomeksi kai lähinnä tallirenki. Englanninkieliset sanakirjaselitykset nimittäin sanovat kyseessä olevan henkilö, joka on palkattu majataloon huolehtimaan vieraiden hevosista. Kissa ei myöskään englanniksi ole varsinaisesti juoppo vaan "tipsy" eli kevyessä humalatilassa. Koira puolestaan ei alkutekstissä hähättele vaan on tukehtumaisillaan nauruunsa.

Seitsemännessä säkeistössä suomenkielisen Kuu-ukon päätyessä pöydän alle hänen alkuperäinen vastineensa kierähtää puolestaan tuolinsa alle. Epäilen tämän muutoksen liittyvän ilmauksen "juoda joku pöydän alle" tuttuuteen, kun alkutekstin "chair" taas muodostaa riimin sanan "air" kanssa.

Seuraava säkeistö on alkumuodossaan vähän suomennosta loogisempi, koska Kuun hevosten rauhattomuudesta huomauttava henkilö on nimenomaan tallirenki, ei majatalon isäntä, jonka tehtäviin hevosista huolehtiminen ei varsinaisesti kuulu. En hahmota, miksi suomennos sanoo hevosten purevan kuolaimiaan kun herransa sammui kerrassaan, ikään kuin pureskelu liittyisi sammumiseen, vaikka englanniksi on varsin selvää, että hevoset vain ovat kärsimättömiä lähtemään mutta niiden herra on "hukuttanut järkensä".

Yhdeksännessä säkeistössä suomennokseen ei ole mahtunut maininta kissan musisoinnin kuolleetkin herättävästä laadusta. Selväksi kuitenkin tulee, että tarkoitus on nimenomaan herättää Kuu-ukko.

Seuraavassa säkeistössä tapahtuvan Kuu-ukon takaisin Kuuhun kieräyttämisen helppouden olen aina ajatellut johtuvan siitä, että tässä runossa Kuu on Tilionin veneen sijaan hevosten vetämä vaunu, jonka Kuu-ukko kapakkaan tullessaan on parkkeerannut mäelle. Hänet siis vain tuupataan takaisin kärrynsä kyytiin ja hevoset huolehtivat lopusta.

Viimeisen säkeistön suomennoksen kohdan "oli täynnä kuu" oletan olevan kaksimerkityksellinen ja viittaavan sekä täysikuuhun että Kuu-ukon täynnä olutta olevaan humalatilaan. Alkutekstistä ei vastaavaa ilmausta löydy, Kuu on vain pyöreä vieriessään (vaununsa pyörillä?) mäen taakse. En ole tullut ennen ajatelleeksikaan, että tässä runossa Kuu on "he" kun taas Aurinko on "she". Taivaankappaleiden oletetut sukupuolet siis ovat kuitenkin samat kuin Keski-Maan todellisilla valonlähteitä kuljettavilla purjehtijoilla Tilionilla ja Arienilla.


Pidän tästä runosta huomattavasti enemmän kuin seuraavasta, koska tässä Kuu-ukolla on selvästi hauskaa ja majataloakin pitää paljon reilumpi kaveri. Tai no, runosta ja runosta. Minulle tämä on pikemminkin laulu, koska suomeksi lukiessa teksti alkaa soida päässä Edelmannin sävelellä ja englanniksi lukiessa Brocelïanden sävelellä.
 
Last edited:
En ole kai aiemmin tiedostanut, että tällä runolla on noin suora yhteys englantilaiseen lastenloruun. Brittiläisille lukijoille se lienee ollut ilmeistä. Kirsi Kunnaksen versio taitaa olla rytmiltään liian erilainen ja sen verran tuntemattomampi, ettei suomennos voinut käyttää hyväkseen tällaista yhteyttä. Hmm, ja Kunnaksen runo taitaa olla ilmestynytkin muutama vuosi liian myöhään.

Olikohan Tolkienilla mielessään jokin (lastenlaulun) sävel tätä runoa kirjoittaessaan?
vain hobittien perimätietona säilynyt tämä lennokkaaksi aikojen saatossa muuttunut runo, jonka alkuperä on todennäköisimmin toisen auringon ajan alussa
Wikipedia on löytänyt yhteyden Kadonneiden tarujen kirjan tarinaan Auringosta ja Kuusta (HoME I), jossa haltia Uolë Kúvion piiloutui Kuun laivaan silloin kun valar olivat lähettämässä sen taivaalle. Laivaa ohjaamassa oli Ilinsor-niminen henki, joka lienee Tilionin edeltäjä: haltia-kuu-ukko on siis jäänyt pois tarinan myöhemmistä versioista. Tarina sanoo Uolësta arvoituksellisesti: Some indeed have named him the Man in the Moon, but Ilinsor is it rather who hunts the stars. (Metsästääkö kuu-ukko tähtiä jossain tarinassa?)

Mutta tosiaankin, jos Tolkien olisi tehnyt toisen kierroksen tätä kauan sitten muuttuneen runon alkuperän keksimistä, tuloksena olisi varmaankin ollut haltialaulu, joka kertoo jonkin tähän Telperionin viimeiseen kukkaan liittyvän tarun.
En ole tullut ennen ajatelleeksikaan, että tässä runossa Kuu on "he" kun taas Aurinko on "she".
Ja päädyin Wikipediaan siksi, että mietin, olisiko vanhassa tai runollisessa englannissa yleisemminkin näin. En löytänyt suoraa vastausta, mutta myyteissä Kuusta näyttää olevan kumpiakin sukupuolia: esimerkiksi kreikkalaisten Selene-jumalatar ja sumerilaisten Nanna-jumala. Tosin Kuu-ukko-myyttejäkin on näköjään paljon ja mm. Eddan Máni on miespuolinen.
 
Wikipedia on löytänyt yhteyden Kadonneiden tarujen kirjan tarinaan Auringosta ja Kuusta (HoME I), jossa haltia Uolë Kúvion piiloutui Kuun laivaan
Melkor lähetti Vihan Sodassa varjohenkiä taistelemaan Tilionia vastaan. Tästä seurasi yhtä sun toista, ja Tevildohan tuo viulunsoittaja varmaankin on, salakavala kissamaiar joka paljastuu vasta myöhemmin Melkorin palvelijaksi.

Alkuperäisessä runossa kuvataan siis tragikoomisesti sotasankarin voitonjuhla, onhan selvää että luotsattuaan kuuta 590 vuotta, luultavasti selvinpäin, haluaa hieman irrotella, varsinkin sodan päätyttyä. En lähde vielä arvailemaan mitä henkiä hobittien runossa edustaa mikäkin hahmo. Koomiseksi tarinan tekevät muut läsnäolevat maiar, jotka heivaavat Tilionin takaisin Kuun kyytiin että hän on edes hieman selvinpäin seuraavan kerran Arienin kohdatessaan.

Tapahtumapaikka saattaisi olla Ossiriandissa = Lindon, ja tarina olisi siirtynyt Numenoriin paikalla olleiden Pukelmiesten mukana.
 
En ole tullut ennen ajatelleeksikaan, että tässä runossa Kuu on "he" kun taas Aurinko on "she". Taivaankappaleiden oletetut sukupuolet siis ovat kuitenkin samat kuin Keski-Maan todellisilla valonlähteitä kuljettavilla purjehtijoilla Tilionilla ja Arienilla.

On ehkä muutenkin ymmärrettävää, että tällaisessa runossa Kuu on ukko. Jos äijä juo itsensä pöydän alle, niin se on perinteisen käsityksen mukaan melko usein hauskaa. Jos sensijaan Kuun akka joisi itsensä pöydän alle, niin se saattaisi monien lukijoiden mielestä (ainakin vielä Tolkienin aikaan ja ehkä nykyäänkin) olla ennemminkin vaivaannuttavaa ja epämiellyttävää.
 
Sikäli täytyy Tilionin ja Arienin suhteesta taivaanmekaniikan perusteella todeta että he kumminkin ovat varsin lähekkäin kerran kuukaudessa, että ihan erillään eivät ole.
 
Melkor lähetti Vihan Sodassa varjohenkiä taistelemaan Tilionia vastaan. Tästä seurasi yhtä sun toista, ja Tevildohan tuo viulunsoittaja varmaankin on, salakavala kissamaiar joka paljastuu vasta myöhemmin Melkorin palvelijaksi.

Alkuperäisessä runossa kuvataan siis tragikoomisesti sotasankarin voitonjuhla,
Jos lähdetään tälle tulkintalinjalle, niin voisin ehdottaa alkuperäiseksi tapahtumapaikaksi kuolevaisten maiden sijaan Kadonneitten tarujen kirjassa kuvailtuja Makarin ja Meassen saleja, joissa meno oli ajoittain niin ronskia että jumaliakin hirvitti.
 
Muistan tämän runon lapsuudestani. Äidilläni, joka oli lastentarhanopettaja, oli "runovihko", johon hän leikkasi lehdistä ja kirjoitti käsin lasten runoja ja loruja ja toisinaan luki niitä meille kotonakin (luulin muuten, että sellainen vihko kuuluu joka kodin varustukseen :-D ).

Tämän runon erääseen versioon liittyen minulla on yksi kirkas muistikuva kun istun keittön pöydän ääressä ja äiti lukee runon siitä vihkostaan. Muistan erityisesti "ihanat" 70-lukulaiset ruskeiksi maalatut keittiökaapit valkoisine muovinuppeineen hyvin selvästi.

Muistamani versio menee näin (ainakin alku ja loppu; keskikohtaa en muista enää tarkasti, mutta siinä kyllä kerrotaan kuun yli lentävästä lehmästä):
"Hassu aika koittaa
Kun kissa viulua soittaa
---
Sepäs on hauskaa sentään
Kun lehmä kuun yli lentää
---
Mutta sitä ei usko kukaan
Että lautanen lähtisi lusikan mukaan"

Luulin, että tämä versio olisi Kirsi Kunnaksen. Sitä ei kuitenkaan löydy ainakaan lapsena puhkiluetusta "Tiitiäisen Satupuu" -kirjastani. Yritin googlettaa, mutta laihoin tuloksin. Äitikään ei enää muista!

Tunnistaako joku tämän version ja ehkä jopa osaisi kertoa mistä se löytyisi kokonaisuudessaan?

(Olin muuten "pikkuisen" innoissani kun luin Sormusten herraa ensimmäistä kertaa ja yllättäen tuttu lapsuuden suosikkiruno tuli vastaan. Tolkienin luomat yhteydet Keski-Maan ja meidän maailmamme välille ovat aina yhtä kutkuttavia; onhan niitä tosiaan muitakin kuin tämä).
 
Last edited:
Minulle tämä laulu on ollut aika pinnallisesti vain se rallatus, jonka Frodo esittää Pomppivassa ponissa, ja pääradioni melodiana tietenkin Ryhmäteatterin versio. Mukava lukea tästä ketjusta lisää taustoja ja yllättyä, että sitä onkin näin paljon. Mietin myös, miten vähäloruinen lapsuuteni on ollut teistä joihinkin verrattuna. :D
 
Tunnistaako joku tämän version ja ehkä jopa osaisi kertoa mistä se löytyisi kokonaisuudessaan?

En tunnista, mutta onhan Hanhiemon loruja suomentanut moni muukin kuin Kunnas. Itsekin tunnen erilaisia versioita kuin ne, jotka löytyvät äidin vanhasta Hanhiemon iloisesta lippaasta, ties mistä mikäkin peräisin. Niitä on varmaan käännetty yksitellenkin eri tarkoituksiin. Ainoa varsinainen kokoelma joka iloisen lippaan lisäksi tulee mieleen on Richard Scarryn kuvittama Hanhiemon lorulipas, mutta koska sitä ei ole omassa hyllyssäni, en osaa sanoa sen sisällöstä mitään.
 
Tolkienin runon historiasta vielä pari sanaa: se on Hammondin ja Scullin mukaan luultavasti saanut alkunsa suunilleen vuosina 1919-1920. Christopher Tolkien on julkaissut The History of Middle-earthin kuudennessa osassa The Return of the Shadow (s. 145-147) runon isänsä käsikirjoituksesta (joka on kirjoitettu Leedsin yliopiston paperille), ja siitä hieman korjattu versio julkaistiin Leedsissä Yorkshire Poetry -lehden loka-marraskuun 1923 numerossa nimellä The Cat and the Fiddle: A Nursery-Rhyme Undone and Its Scandalous Secret Unlocked (Bombadil 2014, Commentary, s. 173-176).

Lukiessani Kirjeitä Joulupukilta törmäsin muistumaan tästä runosta muutama vuosi sen alkuperäisen kirjoittamisajan jälkeen. Joulun 1927 kirjeessään (21.12.1927) Joulupukki kertoo Kuu-ukon vierailusta Pohjoisnavalla 7. joulukuuta 1927 (ja Napakontio pistää väliin oman kommenttinsa):

Kuu-ukko kävi kylässä eräänä päivänä - tasan kaksi viikkoa sitten - hän tulee usein tähän aikaan koska olo käy kuusa yksinäiseksi ja me teemme hänelle luumuputinkia (hän pitää kovasti kaikesta missä on luumuja!)

Hänen sormensa olivat kylmät kuten tavallista ja Pohjoisnapakontio pani hänet nappaamaan koristeita putingista kun se oi sytytetty tavan mukaan konjakilla tuleen. Näpit tietysti paloivat ja sitten hän nuoli niitä ja innostui kovasti konjakista ja sitten Karhu antoi sitä hänelle lisää ties kuinka paljon ja hän nukahti sohvalle. Sitten minä menin kellariin tekemään paukkukaramelleja ja hän kieri sohvalta lattialle ja tuhma kontio tuuppasi hänet sohvan alle ja unohti sitten koko ukon! Hän ei saisi olla koskaan koko yötä poissa kuusta, mutta nyt niin kävi.

Koska mun tehtäväni on ollut pitää huolta Kuu-ukosta? Minä olin hänelle kiltti ja hätäkös hänellä oli sohvan alla.

Seuraavana päivänä kohta teen jälkeen Lumiukko (se ei vielä ollut mennyt rikki) ryntäsi äkkiä sisään pihalta ja sanoi että "kuu sammui paraikaa!" Lohikäärmeet olivat tulleet esiin ja saaneet aikaan hirmuisesti savua ja katkua. Me kieritimme Kuu-ukon pois sohvan alta, ja hän painui takaisin saman tien, mutta kesti iät ja ajat ennen kuin hän sai kaiken taas kuntoon.

Minun tietääkseni hän joutui loihtimaan ilmoille kaikkein kauheimmat jäädytystaikansa ennen kuin sai ajetuksi lohikäärmeet takaisin luoliinsa, ja sen tähden täällä on nyt näin kauhean kylmä.

(J. R. R. Tolkien Kirjeitä Joulupukilta 2021, suom. Kersti Juva, s. 44-45)​

Tässä on itse asiassa muistumia Bombadilin seuraavaankin (myös vuonna 1923 alun perin julkaistuun) Kuu-ukko-runoon (nro 6), jossa kerrotaan miten He was lonely too with nothing to do / but stare at the world of gold ja kaipasi ihmisten ruokia. – Enpä muista, onko Roverandomin kuussa lohikäärmeitä, saattaapa hyvinkin olla. – Sivumennen sanoen, maininta Lumiukon rikkoutumisesta viittaa kirjeessä aiemmin kerrottuun tapaukseen: Napakontio pudotti Lumiukon (Joulupukin puutarhurin) kallionreunalta alas ja se hajosi Joulupukin rekeen.

Mutta kaiken kaikkiaan kovasti näyttää Joulupukin luona vieraillut Kuu-ukko olevan sama tyyppi kuin Bombadilin runoissa.
 
Last edited:
Ylös