Tom Bombadilin seikkailut: Runo 9, Naukuhuulet

Naukuhuulet on kerrassaan mainio tapaus kokoelmassa, puhdas goottilainen kauhukertomus. On räme ja linna, gargoileja, kumiseva kello ja kellareita, variksia, hirttoyrttejä ja hämähäkinverkkoja, lammikko, niljaa ja aavemaisia puita – ja tietysti itse naukuhuulet, armottomat matkalaisten väijyjät, joilla on lätsyvät jalat ja haparoivat sormet…

Halloween lähestyy: suosittelen pelottelemaan lapsia lukemalla tämän runon heille mahdollisimman pahaenteisesti!

Naukuhuulten keskimaalaisesta historiasta ei kirjan esipuheessa (ainoana runona) kerrota yhtään mitään, mutta Tolkien on kirjeessään eräälle neiti Allenille 13.2.1963 kertonut, että naukuhuulet ovat pelkkää hobittien legendaa ja että hobittien ajatukset eivät askarrelleet vain elämän mukavuuksien parissa, mikä julkaisematonta kirjettä referoineiden Hammondin ja Scullin (Bombadil 2014, Commentary, s. 213) mukaan antaa ymmärtää, että ”aika ajoin he taipuivat makaaberin puoleen kuten ’irvisteleviin räystäspiruihin’ (groteskeja hahmoja) ja ’iljettäviin ([noisome, ei suomennoksessa] pahanhajuisiin) vesiin', jotka voivat siloittelemattomina olla (ainakin joidenkin mielestä) painajaisten ainesta kuten Grimmien tai Andrew Langin saduissa”.

Naukuhuulia ei kuvailla liikaa, vain sen verran että mielikuvitus lähtee liikkeelle (pakokauhuiseen laukkaan) painajaismaisemaan, jota kuvaillaan sitäkin tarkemmin (piinaavan tarkasti). Tahtilajin vaihdos säkeistöissä 4 ja 8 on tässä konnantyössä oiva tehokeino ja toimii ääneen luettaessa tappavan tehokkaasti.

Alice Martinin suomennos tavoittaa sisällön ja tunnelman täsmällisesti. Esimerkiksi sanat ”kläppää” ja ”räystäspirut”, ”homeenharmaa”, ”vahatuikut”, ”lukinvarjomaa” kertovat uppoutumisesta tähän painajaishoureeseen.

Mitä suomennokseen tulee, mukana on myös Kersti Juvaa, joka on kääntänyt nimet ”vaakku”, ”naukuhuuli” ja ”hirttoyrtti” jo vuonna 1980 ilmestyneeseen David Dayn teokseen Tolkienin maailma (A Tolkien Bestiary, 1979).

Ja mitä tulee paikannimiin, Merhovuoret (Merlock Mountains), Touden räme (marsh of Tode) ja epämääräiset lukinvarjomaa, homeenharmaa korpi, joki ja riippaoksaiset pajut jäävät arvoitukseksi. Synkmetsä ja Isot rämeet? Halavainen? Sumuvuoret? Ken tietää?

Mutta kauhutarina voi ja saa olla epämääräinen, siksikin että sen voi kuvitella olevan lähellä, hyvin lähellä, aivan takanasi!


Aiheesta muualla: Tolkien Gatewaysta löytyvät alkuteksti sekä linkit runosta tehtyyn animaatioon ja tanskalaisen metallibändin biisiin.

Huomautus: Baynes ja Lee jättävät naukuhuulet kuvaamatta. Se on hyvä, ne kehkeytyvät parhaiten lukijan päässä.

Historiakatsaus: Naukuhuulet perustuu alun perin vuonna 1927 kirjoitettuun ja moneen kertaan korjattuna versiona vuonna 1937 opiskelijoiden lehdessä Oxford Magazinessa nimimerkillä Oxymore julkaistuun runoon Knocking at the Door: Lines Induced by Sensations When Waiting for an Answer at the Door of an Exalted Academic Person.

Alaotsikko ei ollut mukana alkuperäisessä käsikirjoituksessa ja Tolkien poisti sen välillä uudestaan. Ehkä hän ei ollut varma, halusiko pitää runoa satiirina yliopistomaailmasta. Mutta lopulta se tuli luettavaksi allegoriana äreän proffan oveen kolkuttavasta opiskelijasta, jonka valmistautuminen suulliseen tenttiin tms. on jäänyt hieman kesken…

Muutokset vuoden 1937 runoon ovat lähinnä säkeiden uudelleensijoittelua ja muuta pientä viilausta. Nimistä Tolkien vaihtoi vuoden 1962 julkaisuun H. G. Wellsiin viittaavan Morlock Mountains > Merlock Mountains (varhaisessa käsikirjoituksessa Mingol Mountains) ja marsh of Toad > marsh of Tode.

Hammond ja Scull kertovat vielä (Bombadil 2014, Commentary, s. 214) että Naukuhuulet oli yksi viimeisistä runoista, jotka Tolkien kaivoi papereistaan Bombadiliin, ja joka hänen mielestään kaipasi ”perusteellista uudelleenkäsittelyä” (julkaisematon kirje Rayner Unwinille 5.2.1962).

Vielä nimistä (ks. Hammond & Scull, s. 214):

• gorcrow (vaakku) on murteellinen nimitys nokivarikselle (Corvus corone corone, engl. myös carrion crow). Englanninkielinen nimi carrion crow viittaa linnun harjoittamaan raadonsyöntiin ja gorcrow eli "gore-crow" olisi sananmukaisesti suomennettuna "verivaris" tai "hurmevaris", jokseenkin kammottava nimitys siis. (GoT-faneille todettakoon ohimennen, että Brynden Joki, Verivaris aka Kolmisilmäinen Korppi on alkuteoksessa Bloodraven; varislinnut menevät toisinaan päällekkäin.)
• gallows-weed (hirttoyrtti) on ilmeisesti Tolkienin keksimä sana. H&S arvelevat sen olevan variantti kansanomaisesta kasvinnimestä gallowgrass eli hamppu (Cannabis sativa), josta hirttoköydet punottiin.

Muinaisella 90-luvulla Tolkien-seuran sisällä toimi maanmainio lauluyhtye nimellä Naukuhuulet. Se lienee siis löytänyt nimensä Tolkienin maailman sivuilta. Onneksi meidän Naukuhuulemme keskittyivät kauniisiin ja hauskoihin lauluihin eivätkä ihmisten hukuttamiseen ja syömiseen - ja eräs heistä toi lisäksi yleensä vuosijuhlaan tarjolle kalmansoiden näljää, joka oli kerrassaan mainiota syötävää esimerkiksi leivän päällä.

Tämä runo on minun mielestäni todella puistattava. Lohduttomia, kalman kyllästämiä maisemia, tien päässä kaameita, säälimättömiä olentoja ja yksinäinen, kurja kuolema. Tulee mieleen jonkinlainen painajaisuni, jossa tietää, että tie vie kohti kammottavaa loppua, mutta silti se on pakko taivaltaa loppuun asti. Erittäin taitavasti kirjoitettu ja käännetty kauhujuttu siis - ja henkilökohtaisesti koen suomennoksen jopa alkutekstiä karmivammaksi.

Englanniksi ensimmäisen säkeistön varjot vain ovat tummia ja märkiä kuin muste, ne eivät suomivarjoista poiketen aktiivisesti tarjoa märkää syliään kulkijalle. Kellon kläppääminen kuulostaa myös häijymmältä kuin alkutekstin hitaasti ja pehmeästi soiva kello, siitä tulee jotenkin enemmän mieleen hautajaiset ja kolkko, soinniton ääni. Jostain syystä myös nilja kuulostaa minun korvaani ällöttävämmältä kuin lima, joka alkutekstin sanasta slime tulee ensimmäisenä mieleen. Lisäksi suomennoksen "nilja nousee yli pään" kuvaa niljan ikään kuin aktiivisena tekijänä, joka nielee ja tukahduttaa avuttoman uhrinsa, kun taas englanniksi hän ihan itse uppoaa limaan, eikä alkutekstissä ole des selvää, tapahtuuko se kokovartalotyylisesti vai vain esimerkiksi vyötäisiä myöten.

Tiedän, että toisen säkeistön räystäspiru on ihan oikea suomennos gargoylelle, mutta silti se kuulostaa häijymmältä kuin ylväitä goottilaisia katedraalimielikuvia herättävä ranskalainen lainasana, joka sitä paitsi tarkoittaa kirjaimellisesti vain kurlaajaa eikä mitään pirullista. Lisäksi pirut vuodattavat vettä, eivät gargoylien tavoin kaada sitä, mikä sekin kuulostaa jotenkin kurjemmalta.

Kolmannessa säkeistössä suomennos ei mainitse pajuja tai niiden itkemistä - joka toki oikeasti on vain kuvainnollinen ilmaus vedessä riippuville oksille, mutta silti luo vähän eri tunnelmaa kuin pelkät roikkuvat riippaoksat, jotka suomeksi lisäksi roikkuvat nimenomaan mädässä rantaliejussa eivätkä mätänevän rannan vierustalla. Tähän kun lisätään unissaan hengenhätää koikkuvat vaakut pelkkien synkeinä seisovien ja unissaan vaakkuvien siipiniekkojen sijaan, niin ollaan jälleen vähemmän surullisessa ja enemmän pelon hallitsemassa maisemassa kuin alkuteksti.

Myös seuraavan säkeistön tie on englanniksi vain pitkä ja väsyttävä, suomeksi puolestaan kehno ja kolkko. Alkutekstissä puhutaan homeisesta laaksosta jossa puut ovat harmaita kun taas käännös maalaa kokonaisen homeenharmaan, lehdettömän korven. Sen sisällä tai takana ei suomeksi ole mitään tummaa lampea vaan paljon rannattomammalta kuulostava musta vesi, jonka ääreltä suomenkielinen kulkija jostain syystä nimenomaan etsii naukuhuulta, kun taas englanniksi se on vain paikka, jossa naukuhuulet ovat piilossa.

Viidennessä säkeistössä alkunaukuhuulet istuvat syvissä, kosteissa, kylmissä kellareissa, käännösnaukuhuulilla taas on paljon neutraalimman kuuloiset talot - olkoonkin, että niissäkin oltavat mainitaan nahkeiksi. Suomenkielinen valju vahatuikun valo kuulostaa sekin vähän ystävällisemmältä kuin englanninkielinen yksinäinen sairaalloinen kynttilä, ehkä siksi, että sana "tuikku" yhdistyy niin vahvasti jouluun.

Seuraavan säkeistön naukuhuulten jalkojen pitämää ääntä kuvaava vertaus "läpsyä kuin kuolleet kalat" onkin sitten taas piirun verran ällömpi kuin alkutekstin pehmeänkostea onomatopoetiikka.

Seitsemännen säkeistön ovenraosta kurkkivat naukuhuulet eivät suomeksi ole mainittavan ovelia ja niistä näkyy muutenkin vain yksi silmä, joten ehkä ovella onkin käännöksessä vain yksi epämiellyttävä otus. Lopputulos on joka tapauksessa se, että varomattomasta vieraasta jää jäljelle ainoastaan luita, jotka alkutekstissä taltioidaan säkkiin, käännöksessä nurkkaan.

Viimeisessä säkeistössä alkuteksti mainitsee tien olevan yksinäisen lisäksi pitkä. Alkuperäiset hämähäkkivarjot ovat käännöksessä kasvaneet kokonaiseksi lukinvarjomaaksi, Touden suoalueesta on tullut nimenomaan räme, joka jo sanana riittää luomaan kuvan kitukasvuisista, lahoavista puista, ja metsä on jälleen nimenomaan korpi eli se kolkoin vaihtoehto mitä puustoa koskevasta kielirepertuaaristamme löytyy. Lisäksi hirttoyrtti huokaa suomeksi, se ei tyydy vain neutraalisti olemaan metsässä. Tässä säkeistössä vuorostaan englanninkielinen kulkija on liikkeellä nimenomaan löytääkseen naukuhuulet, suomenkielisen vain todetaan löytävän ne, ihan aikomuksista riippumatta. Kummatkin kuitenkin tasapuolisesti syödään.

Miellyttävää että hobittien kertomus esiajoista on selvinnyt kolmannelle ajalle asti. 'sunless and moonless' alkutekstissä viittaisi hyvin vanhoihin aikoihin. Meillä ei ole hobittien alkuperästä käytännössä paljoakaan tietoja, mutta heidän viehtymyksensä asua jokitörmillä on tullut hyvinkin selväksi. Smeagolin heimo asui varsin vetisellä alueella lähellä Kurjenmiekkakenttiä.

Runossa kuvattu paikka ei todellakaan kuulosta kovin viehättävältä, ja sitä paitsi se on asuttu. Naukuhuulet on kuvattu hyvin epämääräisesti, ja muukin ympäristö viittaisi pahan voimien vallanneen tämän seudun varsin vahvasti. Tik'in ehdottamat Synkmetsän Isot Rämeet voisivat olla varsin vaarallista seutua. Mutta riippuen siitä kuinka vanhaa alkuperää runo on, saattaisi kyseessä olla vaikka Taur-im-Duinath, kuvaus ainakin sopisi tähän koska vuorovesikin mainitaan. Kolmannen ajan hobiteille vuorovesi olisi ollut melkoisen tuntematon käsite. Voisimme siis arvata että hobitteja olisi asunut Beleriandissa jo varhain. Heidät on toki laskettu ihmisten sukukuntaan kuuluviksi. Onko meille kerrottu väärin Silmarillionissa, että ensimmäisenä haltioiden luokse Beleriandiin saapui iki-Beorin kansa? Voisiko olla mahdollista, että pienikokoinen ihmisheimo olisi ehtinyt jo aiemmin paikalle? Rauhaa rakastavina he olisivat pysyneet kaukana pohjoisesta. Kenties Ossiriandin viherhaltioilla voisi olla enemmän kerrottavaa naukuhuulista, tämä runo on toivottoman lyhyt siihen että voisimme saada ensimmäisen tiedon hobiteista auringon ensiajalta.

Anduinin suisto voisi tulla myös kyseeseen, tällöin hobitit olisivat kenties päätyneet Numenorilaisten aikakirjoihin Toisella Ajalla.

Sääli että naukuhuulet eivät päässeet mukaan varsinaisen legendariumin tapahtumiin. Niistä olisi saanut mainion lisäepisodin Hobittiin tai Sormusten herraan. Mutta hetkinen: kuvaus naukuhuulista tuo kyllä useammassakin suhteessa mieleen Klonkun. Olisiko Gandalf kuitenkin erehtynyt kertoessaan Frodolle että Klonkku oli alunperin ollut hobitti (tai ainakin sukua näiden esi-isille), tai jopa vain pokkana heittänyt tämän väitteen saadakseen vielä varoittavamman esimerkin Sormuksen vaarallisuudesta?

Toki todennäköisempää on että joku neljännen ajan hobittikirjuri on keksinyt naukuhuulet Bilbon ja Frodon muistelmissa esiintyneiden ideoiden perusteella (Klonkun ohella mieleen tulevat haudanhaamut ja useatkin paikat Bilbon ja Frodon retkien varrelta). Mutta jos yritettäisiin sijoittaa naukuhuulien asuinseudut jonnekin keski-Maahan, niin minne ja mille ajalle? Naukuhuulet eivät näytä asuvan missään koskemattomassa erämaassa vaan ennemminkin jonkinlaisessa autioituneessa, pahojen otusten valtaan jääneessä kaupungissa (soivat kellot, räystäskoristeet, kellarit - jos talot olisivat naukuhuulien itsensä rakentamia, niin mikseivät ne asuisi yläkerrassa). Konnun hobittien mielikuvitus olisi voinut sijoittaa tällaisen paikan vaikkapa Kuolleiden kaivantoon (Fornostiin), ennen Kuninkaan paluuta, vaikka monet maantieteelliset detaljit eivät sopisikaan sinne kovin hyvin. Luultavammin runon miljöö kuviteltaisiin kuitenkin jonnekin päin Erämaata (Rhovanionia).

Mutta entä jos tämä olisikin ollut Bilbon itsensä kynästä, joltakin lisälehdeltä joka olisi irronnut hänen muistelmistaan. Kyse ei voisi olla hänelle itselleen sellaisenaan tapahtuneesta asiasta, mutta ehkä läheltäpiti-tilanteesta, tai hänelle matkan varrella totena kerrotusta asiasta. Bilbon kotimatkan alkupuolesta Gandalfin ja Beornin saattamana Synkmetsän pohjoispuolitse kerrotaan:
"Tie oli pitkä ja iloton...Hän sai kokea monia vaivoja ja seikkailuja ennen kuin hän pääsi kotiin. Erämaa oli yhä erämaa ja noihin aikoihin oli olemassa muitakin olentoja kuin hiisiä" (Hobitti, vuoden 2006 laitos, ss. 316-317; aiempi kuvaus samasta alueesta: siellä suorastaan vilisee hiisiä, hirmuja ja örkkejä, s.154).
Noilta tienoilta olisi hyvinkin voinut löytyä autioituneita asumuksia ja niiden kellareista kultaa ja muinaista alkuperää olleita pahiksia.

Jotenkin en ollut "huomannut" tätä runoa aiemmin Bombadilia lukiessani, mutta nyt kun luin sen kerrankin ajatuksella ja teidän kommenttienne jälkeen, huomasin että siinähän on hienosti luotu tunnelma!

Oma kuvitelmani tämän runon synnystä taitaa olla juuri tuo Neljännen ajan hobittikirjuri. Bilbon ja Frodon muistelmien lisäksi lähteenä voisivat olla Bilbon kääntämät haltiatarutkin. Kalmansoita, Halavaista, Klonkun jalkojen ääntelyä, ehkä yksityiskohtia Synkmetsästä - tai Taur-nu-Fuinista ja olisikohan kynttiläkin voinut saada inspiraationsa vaikkapa Gorlimin näystä Leithianin laulun alussa. Ainakin Sam ja Bilbo sopisivat hyvin tällaisen "sikermän" sepittäjiksi.

Ja tosiaan naukuhuulista olisi ollut (kauhean?) kiva kuulla jossain Keski-Maan tarinassa.

Tik sanoi:

Baynes ja Lee jättävät naukuhuulet kuvaamatta.

Click to expand...

Samoin Garland, joka on kyllä jättänyt monen muunkin runon ilman kuvia.

Telimektar sanoi:

jos yritettäisiin sijoittaa naukuhuulien asuinseudut jonnekin keski-Maahan, niin minne ja mille ajalle?

Click to expand...

Ehdottaisin Kolmannen ajan loppupuolta ja lampea, joka Hobitin kartassa on piirretty Synkmetsän kaakkoisosaan. Hylätyt kellarit voisivat olla jääneet joko Metsänihmisiltä tai ehkä todennäköisemmin Itä-raivion muinaisilta asukkailta. Tosin emme taida tietää, onko siellä sopivaa jokea.

Tiedämmekö jotain Mewlips-nimestä? HoME:sta olen oppinut, että 'mew' on vanha lokkia tarkoittava sana - onko se jotain muutakin vai tarkoittaako nimi tosiaan lokinhuulia? Voihan niiden ääntelyä pitää pelottavanakin, mutta omissa mielikuvissani Keski-Maan lokit yhdistyvät aina Legolasin kaipuuseen Merelle, ja tämä mielikuva ei sovi kauhurunoon.

Jopa löysin mielenkiintoisen artikkelin verkosta. James Moffett kirjoittaa A Tolkienist's Perspective -blogissa otsikolla “The Shadows Where the Mewlips [really] dwell” – Mapping the road to Mordor? (28.9.2018) pitkän analyysin siitä, miten naukuhuulten asuinpaikan voisi sijoittaa runossa esiintyvien (epämääräisten) paikannimien ketjun perusteella Minas Morguliin - ja miten jopa naukuhuulet voisi erinomaisen spekulatiivisesti mutta kuitenkin nähdä eräässä Sormusten herran maininnassa eli Lännen armeijan piipahtaessa Minas Morgulin luona matkallaan Morannoniin "se oli tumma ja eloton, sillä ne Mordorin örkit ja vähäisemmät olennot jotka siellä olivat asuneet olivat tuhoutuneet taistelussa" (s. 915).

Päätelkää itse miten vakuuttavalta Moffettin aprikoinnit (Merlock Mountains = Emyn Muil, marsh of Tode = Kalmansuot jne.) tuntuvat. Ainakin se on viihdyttävää lukemista ja osoitus siitä, mitä kaikkea Tolkienin tekstistä voi saada irti: