Trailerit ovat oma taidemuotonsa.
Houkutteleva mahtipontisuus on mielestäni hyvien trailereiden keskeisin tavoite. Eniten pidän niistä, jotka saavat joko itkemään tai pelkäämään adrenaliinimyrkytystä.
Fade to black. Sitä näkee paljon, ja hyvä niin. Kaikennäköiset flashit myös, ruutu välähtää valkoiseksi kuvan vaihtuessa jms. Niitä kun käyttää tyylikkäästi, eikä aivan tylsimmällä tavalla, saa aikaan upeaa jälkeä.
Kuvan liikkeet ovat tärkeitä. Trailereissa on hieman sama kuin lyriikassa. Runoissa kaiken täytyy olla täydellisempää ja hiotumpaa kuin romaaneissa. Sama ero on trailerilla ja elokuvalla. Henkilöjen kasvojen ohi alhaalta ylös tai puolelta toiselle tilttaava kuva on vau. Mutta tässä on kyllä loputtomasti mahdollisuuksia, joten omaperäisyys on plussaa.
Musiikki. Trailerin ehdottomasti tärkein tekninen ominaisuus. Maailmankuvaani hieman juuri höykytti tuo LotRin supertrailer, missä oli käytetty elokuvien alkuperäisiä soundtrackeja, eikä mitään erillistä trailer-musaa. Musiikin täytyy olla tiivissä yhteentoimivuudessa kuvan kanssa. Tässä kohtaa jotkut trailerit (lähes poikkeuksetta kaikki suomalaiset) menevät todella pahasti mönkään. Kuvalla ja musiikilla ei ole muuta suhdetta kuin huono tunnelman luomisyritys. Monissa vauhdikkaissa trailereissa konerummut + sinfoniaorkesteri + kuoro on upea yhdistelmä. LotRin trailereissa on ollut sinfoniaorkesterin ja kuoron yhdistelmiä. Kuten monissa muissakin, ja se on toinen toimivin yhdistelmä. Rauhallisemmissa trailereissa voi minimalistisella musiikillakin saada aikaan vaikka mitä. Harvoin pidän trailereista, joissa on jonkun bändin kappale, koska kyseiset elokuvat ovat yleensä komedioita tms. joiden trailerit eivät vaan kykene olemaan itsessään kovin säväyttäviä. Hyviäpä joitain löytyy kuitenkin.
Äänet. Koska trailerin yksi mielestäni tärkeimmistä ominaisuukista on rytmi, on äänillä tärkeä tehtävä. Kuvien vaihtuessa, fadien ja flashien räiskiessä, musiikin soidessa, on äänien korostettava iskuja ja luotava tunnelmaa - rytmissä. Traileri on rytmikäs teos, ja vauhdikkaammissa kuvan vaihtuessa äänillä saa samallalailla potkua aikaan kuin jos antaisi uudella työnnöllä vauhtia keinujalle.
Tähän väliin kommentointia teasereista ja trailereista, niiden eroista. Itse ylistän teasereita, koska niissä kaiken on oltava vieläkin täydellisempää. Ja ennen elokuvaa ei tosiaan haluaisi nähdä elokuvan parhaita paloja, vaan taideteoksen joka tavallaan syntyy elokuvasta, ja siten voi innoittaa katsomaan sen tai herättää huomion. Voihan se toimia itsenäisenäkin, kuten usein tekevätkin. Käy niin, ettei elokuva ollutkaan teaserin luomien odotusten arvoinen.
Trailerit. Ne ovat minulle aivan liian paljastavia ja pitkiä, joten hieman harmittaa, että teasereita enemmän teattereissa näytetään trailereita. Tykkään katsoa trailerit usein vasta leffan nähtyäni. Toki elokuvateatterissa on erilaista nautiskella siitä fiiliksestä.
Ja niin, trailerit ja teaserit ehdottomasti ovat tärkeä osa elokuvateatterikäyntiä. Kuten myös telkkamainokset.
Eniten harmittaa juuri se Soneran ukkeli, joka ainakin Tennispalatsin leffojen edessä kävelee ruudulle ja sanoo "ei tänne mitään mainoksia ole tultu kattelemaan". Tekisi mieli huutaa, että turpa kiinni, ollaanhan! Minun puolesta se alun fiilistely saisi kestää kauemminkin, nyt on ollut kovin vähän mainoksia..
The Last Samurai. Teaser on aivan mahtava. Koko teaserin ajan musiikissa soi tasan yksi sointu, se on sellainen äänimaailman luonti. Rummut tärkeimmässä osuudessa, pidän siitä. Mahtipontisuus ei silti katoa mihinkään. Algrenin hiljaa kääntyvä katse kohti kameraa - fade to black. Koko ajan nouseva sointu, jouset, torvet. Ja se logon takana oleva valoshow, punaiset säteet. Samaan aikaan jyrisee ne aika massiiviselta kuulostavat rummut. Upea.
The Day After Tomorrow. Tässä on hyvä esimerkki teaserista, joka on rauhallisempi. Musiikki on uskomatonta, pahaenteisyys kaivaa tietään rinnan läpi. Se videokohinan käyttö kiertää kliseet mukavan kaukaa. Välittyy ihanan pelottavia tunteita, sellaista epätietoisuutta siitä, mitä on tulossa. Ja koko trailerin säväyttävin hengenpidätyskohta on se, kun tuhansia lintuja pakenee Manhattanin yllä.. rakastan jo muutenkin tuollaisia lintukuvia, ja sitten ne vielä tollaisen keksii. Uh.
Matrixit. Kuten jo sanoin, konerummut + sinfis + kuoro. Kaikki hidastukset vaan räjäyttää pään adrenaliinilla, ihania repliikin sijoituksia. "They need you" - "I need you". Muutenkin tämä trilogia menee elämän yläpuolelle, niin mmh. Erittäin vauhdikkaita trailereita, jotka mahtipontisuudellaan syöksee itsevarmuutta ja innostumista katsojan mieleen (no hömh, ainakin minun
). Ja muutenkin, leffat itsessään ovat niin trailerimaisia, kun samantyylistä musiikkia löytyy niistä itsessään. Taideteoksia.
LotR. Näissä on tunnelataus jo valmiiksi niin suuri, että itkemistä tapahtuu enemmän kuin missään muussa. Repliikkejä, joiden puolesta voisi kuolla, löytyy niin loputtomasti, että niiden hillitty ja tyylikäs käyttö oikeissa kohdissa vaan on niin ainutkertaisen hienoa. Musiikit. Gothic Power yhdessä FotRin trailerissa, se menee suoraan parhaimpien joukkoon. Kuten myös Requiem of a Dreamin tunnarista tehty uusintaversio (a la 1000 kertaa enemmän mahtipontisuutta) Kahta Tornia varten on järjettömän määrän kylmiä väreitä kehoon kaatava. Kuninkaan Paluun trailerissa Gondorin teemasta pidennetty versio (jota siis ei ole muualla kuin trailerissa) on sellainen, jonka takia itken ikuisuuksia. Jos jossain musiikkiteoksessa nuita kahta aikaisempaa lukuunottamatta muotoutuu Epätoivo, niin siinä. Se hidastuu loppua kohden, kun samalla näytetään päähenkilöiden epätoivoisimmat huudot, viimeisimpänä Sam. Se on.. kaunis.
Kaikki ne ovat nähneet, turha eritellä. RotKin trailerista pitää vaan vielä sanoa, että juuri tuo epätoivoisuus ("The End has come") on korvaamatonta. Rakastan. Eomerin kasvot kun hän pitelee Theodenia (hitsi, nämä trailerit on muuten kivasti spoilannut extendedeistä). Huoh.
Minuun parhaiten tehoavat tunteet trailereissa ovat ehdottomasti epätoivo, peruuttamattomuus, suru, kaipuu, sankaruus, tiedottomuus, kosto. Ohomh, piti jo lopettaa. Mahtipontisuus on kuitenkin se mikä kokoaa kaikean. Ja mahtipontisuus oman näkemykseni mukaan; se voi olla myös pientä, minimalistista tai iloista. Upeimmat fiilikset nousevat kuitenkin epätoivosta, sen luomasta mahtipontisuudesta.
Kyllä näitä kaikkia riittää.
Viestini tiivistettynä: Rakastan trailereita omana taidemuotonaan. Joitain niin paljon, etten itsekään sitä ymmärrä.
Jooh, tämä siis pintaraapaisu mielipiteestäni trailereihin. Tietääkö joku muuten jotain sivua, mistä saisi _ladattua_ trailereita koneelle? Kun sellaista kokoelmasivua en ole löytänyt. Aina vaan sellaisia, joissa voi katsoa suoraan, muttei ladata koneelle. Hömh.