Trello-kokeilu

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Ajattelin kokeilla ihan piruuttani, että kuinka tiimityön tehtävien organisointiin suunniteltu Trello toimisi, jos sitä käyttäisi Konnun ja Käärmeen kehittämiseen.

Trello on kevyt työkalu, johon voi laittaa sarakkeita otsikoilla malliin "tehtävät, tekeillä, tehty" ja näihin voi lisätä lappuja, joita sitten siirrellään sarakkeelta toiselle sen mukaan, mikä lapun tilanne on.

Täten voi olla vaikka lappu, että "alusta uusi keskustelu Käärmeeseen", joka on tehtäväsarakkeessa. Kun sitä alkaa työstää, niin sen voi siirtää tekeillä olevien sarakkeeseen ja merkata itsensä tekemään sitä. Tällä tavalla ei tule päällekkäisyyttä ja toisaalta kun toiset näkee että lappua työstetään, niin voi jopa tietää tarjota apua. Sitten kun lappu on valmis, niin sen voi siirtää tehtyjen listalle.

Konnun ja Käärmeen osalta löytyy kaikenlaisia pieniä tehtäviä, joita voisi säännöllisesti yrittää tehdä. Ainakin uusien keskustelujen alustaminen on semmoista hommaa, mitä voi kokeilla tehtäväksi kahden viikon välein. Sitten on uutiskirjeen kirjoittaminen, joka kyllä on tällä hetkellä henkilöitynyt vahvasti minulle. Sitten on joitakin tiedottamisasioita, jotka on usein ihan vain muistamisen varassa, eli tyyliin "kerro Facebookissa miitin ilmoittautumisen alkamisesta" - ja jos pohdituttaa, että mitenkäs ihmeessä muka pystyn Konnun Facebook-sivuille moisen kirjoittamaan, niin annan oikeuden jos vain intoa löytyy kirjoittaa.

Jos keksitte lisää hyviä ideoita siihen, millä kaikilla tavoilla koko yhteisö voisi ottaa osaa Konnun kehittämiseen ja päivittäisten asioiden hoitamiseen, niin kannattaa idea päräyttää julki. Niin kauan kuin tehtävä on sellainen, että periaatteessa kuka tahansa voisi sen hoitaa, niin Trellon pitäisi kyllä taipua tehtävään.

Trello: Konnun ja Käärmeen kehittäminen

Jos tuolle boardille ei pysty liittymään suoraan ja haluat hoitaa jonkun tehtävälapun pois, niin pistä yksärinä sähköpostiosoite jonka haluat Trelloon käyttöön, niin laitan kutsun tulemaan. Jos taas tarvii Facebookiin oikeuden Kontu-sivulle, niin sekin asia hoituu yksärin tai Facebookin viestihässäköinnin kautta.
 
Ylös