Telimektar
Fundamentalisti
Pahoittelut, jälleen myöhässä.
11. luvun tapahtumat ajoittuvat syyskuun 29. päivän illan ja lokakuun 6. – ja 7. päivien välisen yön välille, luku per päivä-vauhdista siirrytään siis rivakampaan kerrontatahtiin. Kun ryhdyin nyt lukemaan tätä lukua alustuksen kirjoittamista varten, en ollut kovin innostunut, olihan luvassa siirtyminen kodikkaista Kontu- ja fantastisista Bombadil-episodeista standardityyppiseen, tylsään takaa-ajoseikkailuun. Luvun alkusanat tekivätkin heti hiukan lastenkirjamaisen vaikutelman. ”Ystäviemme valmistautuessa nukkumaan Brin majatalossa..”. Kertojalla ei ole mielestäni oikeutta olettaa, että lukija ilman muuta pitää hobitteja ”ystävinään”, vaikka nämä olisikin kuvattu sympaattisessa valossa. Tosin tämä paljastuu suomentajien keksinnöksi: englanniksi luku alkaa "As they prepared for sleep in the inn at Bree...". Lieneekö tätä kohtaa muutettu myöhemmissä suomenkielisissä laitoksissa asiallisemmaksi?
Luku oli joka tapauksessa viehättävämpi kuin muistin, maiseman ja sään sisällä kulkemisen tunnelma oli yhä tallella, ja tarinan lomassa esitetyt runot Keski-Maan muinaisesta historiasta loivat ”syvän taustan” tunnelmaa. Myös - sinänsä melko niukasti luonnostellut - kauhuelementit toimivat mielestäni hyvin.
Nazgûlit – kuinka monta missäkin paikassa?
Tässä luvussa nazgûlit siirtyvät siis kiljunnasta tositoimiin. Luvun alussa ne suurin piirtein samaan aikaan hyökkäävät Krikkolon taloon Bukinmaassa (kolmen nazgûlin voimin) ja Pomppivan Ponin majataloon Briissä, luvun lopussa viisi nazgûlia Noitakuninkaan itsensä johdolla hyökkää Frodon kimppuun Viimapään kukkulalla.
(Hammondin ja Scullin ”Companionissa” siteeratun Tolkienin käsikirjoituksen mukaan – ”Companionin” sivut 165-166 - ”Pomppivaan Poniin” tunkeutuu vain kaksi sormusvarjoa. Tämän lähteen mukaan Pulla Bolgeria Bukinmaassa säikytteleviä nazgûleita johtaa Khamûl – ainoa Tolkienin nimeltä mainitsema sormusvarjo – eikä Noitakuningas osallistu myöskään majataloon tehtyyn hyökkäykseen, vaan odottelee yhden toverinsa kanssa itään menevällä tiellä. Luvun lopussa taas neljä Viimapäältä puuttunutta nazgûlia ovat jahtaamassa Gandalfia [”Companion”, s. 168] .)
Mihin aikaan vuorokaudesta nazgûlit iskevät ja miksi?
On kiinnostavaa, että Krikkolossa kolme nazgûlia odottavat talon nurkilla ilmeisesti koko yön, ja tunkeutuvat sisään vasta juuri ennen aamun sarastusta. Kukon kieunta aamullahan perinteisesti karkottaa tavalliset kummitukset. Viimapäällä taas nazgûlit hyökkäävät sen jälkeen, kun nouseva kuu on hiukan vähentänyt pimeyttä (tämä on tosin ilmeisesti lähempänä keskiyötä kuin aamua). Todennäköisesti nämä yksityiskohdat ovat ennemmin kerronnan jännittävyyden vuoksi, kuin kertomassa nazgûlien erikoisominaisuuksista tai –rajoituksista. (Oman käsitykseni mukaan nazgûlit eivät tosin ole aaveita, koska eivät ole vielä missään vaiheessa kuolleet. Näiden mörköjen fyysinen voima tuntuu tosin melko rajalliselta, yksi kekäleitä heiluttava samooja karkottaa ne. Tai ehkä ne ovat pelkureita, riittäväthän niiden voimat sentään sentään rikkomaan ovia ja ikkunaluukkuja, joten pelkkiä varjoja ne eivät ole.)
Krikkolon ja Briin hyökkäyksen aikaan oli muuten suurin piirtein uuden kuun aika ja Viimapäällä kasvava puolikuu. Tolkien ei siis ollut valinnut nazgûleille mitään kliseistä täydenkuun saalistushetkeä.
Luvun nimi – mikä veitsi?
Luvun nimi on suomennoksessa ”Veitsi yössä”, alkuteoksessa ”A Knife in the Dark” eli ”Veitsi pimeässä”.
Englanninkielellä luvun ensimmäiseltä sivulta löytyy kohta
”In the dark without moon or stars a drawn blade gleamed, as if chill light had been unsheathed.”
Englanninkielisen tekstin lukija voi siis ainakin aluksi ajatella, että otsikon ”veitsi” tarkoittaa tätä ”terää”. Juva ja Pennanen ovat kuitenkin päättäneet kääntää ”blade”-sanan sanalla ”miekanterä”, jolloin suomennoksessa ”veitsi” näyttää viittaavan yksiselitteisesti Noitakuninkaan veitseen Viimapäällä.
Minusta tuntuisi muuten, että ”pehmeä mutta raskas isku” (”a blow, soft but heavy”), joka murtaa Krikkolon oven, ei välttämättä tulisi teräaseesta (”pehmeä” miekanisku?).
Matkanteon tahti
Konkari eli Aragorn opastaa nyt hobitteja Eriadorin halki. Karen Wynn-Fonstadin ”Atlaksessa” (1991, sivu 157) esitetään tarkkoja laskelmia matkavauhdista. Niinä päivinä, jolloin matkaa tehdään aamusta iltaan, edetään 15-18 mailia (n. 24-30 kilometriä) päivässä. Hobitit kävelevät siis maastossa 1,5 mailia eli noin kaksi ja puoli kilometriä tunnissa. Kiinnostavaa kyllä, koko matkan kolmena ensimmäisenä päivänä Konnussa hobitit yltivät taulukon mukaan yli kaksinkertaiseen, eli 3,1–3,7 mailin tuntivauhtiin. Mihin valoon tämä asettaa Eriadorin taitavimman samoojan, Aragornin, oppaantaidot? Tai ehkä hobittien vauhti Konnun metsissä oli hiukan epärealistinen.
Eräitä yksityiskohtia
Kolmekymmentä hopearahaa: On kiinnostavaa, että Voivalvatti korvaa hobiteille kadonneet kuormajuhdat, mutta ilmoittaa etelästä tulleille ihmisille korskeasti, että nämä saavat maksaa itse vahinkonsa. Varhaisemmissa versioissahan hobitit muuten otettiin majataloon vain, koska nämä vetosivat Bombadilin suositukseen. Ehkä Frodon ja kumppanien saama erikoiskohtelu hevosten katoamisen jälkeen on jäänyt tästä, muuten unohtuneesta tarinankehittelyn vaiheesta.
Viimapään kukkuloiden korkeus: suomennoksen mukaan kukkulat kohosivat jopa ”tuhannen kyynärän” korkeuteen. Alkutekstissä sanotaan ”almost to a thousand feet”, siis runsaat kolmesataa metriä (Kolin korkeus).
Epäjohdonmukaisuus kalenterin kanssa: Gandalfin jättämä raapustus oli G ja kolme viivaa. Aragornin mukaan jälkimmäinen tarkoitti ehkä ”lokakuun kolmatta”. Tolkien unohtaa, että Gandalfin olisi pitänyt viitata Keski-Maan ajanlaskuun, jossa kuukaudet vaihtuivat runsaan viikon ennen meidän kalenteriamme. Gandalfin olisi pitänyt raapia kymmenen viivaa, koska hän oli Viimapäällä noin kymmenes päivä Talvenfilthiä (tai dúnedainin termein Narbeleth-kuuta).
11. luvun tapahtumat ajoittuvat syyskuun 29. päivän illan ja lokakuun 6. – ja 7. päivien välisen yön välille, luku per päivä-vauhdista siirrytään siis rivakampaan kerrontatahtiin. Kun ryhdyin nyt lukemaan tätä lukua alustuksen kirjoittamista varten, en ollut kovin innostunut, olihan luvassa siirtyminen kodikkaista Kontu- ja fantastisista Bombadil-episodeista standardityyppiseen, tylsään takaa-ajoseikkailuun. Luvun alkusanat tekivätkin heti hiukan lastenkirjamaisen vaikutelman. ”Ystäviemme valmistautuessa nukkumaan Brin majatalossa..”. Kertojalla ei ole mielestäni oikeutta olettaa, että lukija ilman muuta pitää hobitteja ”ystävinään”, vaikka nämä olisikin kuvattu sympaattisessa valossa. Tosin tämä paljastuu suomentajien keksinnöksi: englanniksi luku alkaa "As they prepared for sleep in the inn at Bree...". Lieneekö tätä kohtaa muutettu myöhemmissä suomenkielisissä laitoksissa asiallisemmaksi?
Luku oli joka tapauksessa viehättävämpi kuin muistin, maiseman ja sään sisällä kulkemisen tunnelma oli yhä tallella, ja tarinan lomassa esitetyt runot Keski-Maan muinaisesta historiasta loivat ”syvän taustan” tunnelmaa. Myös - sinänsä melko niukasti luonnostellut - kauhuelementit toimivat mielestäni hyvin.
Nazgûlit – kuinka monta missäkin paikassa?
Tässä luvussa nazgûlit siirtyvät siis kiljunnasta tositoimiin. Luvun alussa ne suurin piirtein samaan aikaan hyökkäävät Krikkolon taloon Bukinmaassa (kolmen nazgûlin voimin) ja Pomppivan Ponin majataloon Briissä, luvun lopussa viisi nazgûlia Noitakuninkaan itsensä johdolla hyökkää Frodon kimppuun Viimapään kukkulalla.
(Hammondin ja Scullin ”Companionissa” siteeratun Tolkienin käsikirjoituksen mukaan – ”Companionin” sivut 165-166 - ”Pomppivaan Poniin” tunkeutuu vain kaksi sormusvarjoa. Tämän lähteen mukaan Pulla Bolgeria Bukinmaassa säikytteleviä nazgûleita johtaa Khamûl – ainoa Tolkienin nimeltä mainitsema sormusvarjo – eikä Noitakuningas osallistu myöskään majataloon tehtyyn hyökkäykseen, vaan odottelee yhden toverinsa kanssa itään menevällä tiellä. Luvun lopussa taas neljä Viimapäältä puuttunutta nazgûlia ovat jahtaamassa Gandalfia [”Companion”, s. 168] .)
Mihin aikaan vuorokaudesta nazgûlit iskevät ja miksi?
On kiinnostavaa, että Krikkolossa kolme nazgûlia odottavat talon nurkilla ilmeisesti koko yön, ja tunkeutuvat sisään vasta juuri ennen aamun sarastusta. Kukon kieunta aamullahan perinteisesti karkottaa tavalliset kummitukset. Viimapäällä taas nazgûlit hyökkäävät sen jälkeen, kun nouseva kuu on hiukan vähentänyt pimeyttä (tämä on tosin ilmeisesti lähempänä keskiyötä kuin aamua). Todennäköisesti nämä yksityiskohdat ovat ennemmin kerronnan jännittävyyden vuoksi, kuin kertomassa nazgûlien erikoisominaisuuksista tai –rajoituksista. (Oman käsitykseni mukaan nazgûlit eivät tosin ole aaveita, koska eivät ole vielä missään vaiheessa kuolleet. Näiden mörköjen fyysinen voima tuntuu tosin melko rajalliselta, yksi kekäleitä heiluttava samooja karkottaa ne. Tai ehkä ne ovat pelkureita, riittäväthän niiden voimat sentään sentään rikkomaan ovia ja ikkunaluukkuja, joten pelkkiä varjoja ne eivät ole.)
Krikkolon ja Briin hyökkäyksen aikaan oli muuten suurin piirtein uuden kuun aika ja Viimapäällä kasvava puolikuu. Tolkien ei siis ollut valinnut nazgûleille mitään kliseistä täydenkuun saalistushetkeä.
Luvun nimi – mikä veitsi?
Luvun nimi on suomennoksessa ”Veitsi yössä”, alkuteoksessa ”A Knife in the Dark” eli ”Veitsi pimeässä”.
Englanninkielellä luvun ensimmäiseltä sivulta löytyy kohta
”In the dark without moon or stars a drawn blade gleamed, as if chill light had been unsheathed.”
Englanninkielisen tekstin lukija voi siis ainakin aluksi ajatella, että otsikon ”veitsi” tarkoittaa tätä ”terää”. Juva ja Pennanen ovat kuitenkin päättäneet kääntää ”blade”-sanan sanalla ”miekanterä”, jolloin suomennoksessa ”veitsi” näyttää viittaavan yksiselitteisesti Noitakuninkaan veitseen Viimapäällä.
Minusta tuntuisi muuten, että ”pehmeä mutta raskas isku” (”a blow, soft but heavy”), joka murtaa Krikkolon oven, ei välttämättä tulisi teräaseesta (”pehmeä” miekanisku?).
Matkanteon tahti
Konkari eli Aragorn opastaa nyt hobitteja Eriadorin halki. Karen Wynn-Fonstadin ”Atlaksessa” (1991, sivu 157) esitetään tarkkoja laskelmia matkavauhdista. Niinä päivinä, jolloin matkaa tehdään aamusta iltaan, edetään 15-18 mailia (n. 24-30 kilometriä) päivässä. Hobitit kävelevät siis maastossa 1,5 mailia eli noin kaksi ja puoli kilometriä tunnissa. Kiinnostavaa kyllä, koko matkan kolmena ensimmäisenä päivänä Konnussa hobitit yltivät taulukon mukaan yli kaksinkertaiseen, eli 3,1–3,7 mailin tuntivauhtiin. Mihin valoon tämä asettaa Eriadorin taitavimman samoojan, Aragornin, oppaantaidot? Tai ehkä hobittien vauhti Konnun metsissä oli hiukan epärealistinen.
Eräitä yksityiskohtia
Kolmekymmentä hopearahaa: On kiinnostavaa, että Voivalvatti korvaa hobiteille kadonneet kuormajuhdat, mutta ilmoittaa etelästä tulleille ihmisille korskeasti, että nämä saavat maksaa itse vahinkonsa. Varhaisemmissa versioissahan hobitit muuten otettiin majataloon vain, koska nämä vetosivat Bombadilin suositukseen. Ehkä Frodon ja kumppanien saama erikoiskohtelu hevosten katoamisen jälkeen on jäänyt tästä, muuten unohtuneesta tarinankehittelyn vaiheesta.
Viimapään kukkuloiden korkeus: suomennoksen mukaan kukkulat kohosivat jopa ”tuhannen kyynärän” korkeuteen. Alkutekstissä sanotaan ”almost to a thousand feet”, siis runsaat kolmesataa metriä (Kolin korkeus).
Epäjohdonmukaisuus kalenterin kanssa: Gandalfin jättämä raapustus oli G ja kolme viivaa. Aragornin mukaan jälkimmäinen tarkoitti ehkä ”lokakuun kolmatta”. Tolkien unohtaa, että Gandalfin olisi pitänyt viitata Keski-Maan ajanlaskuun, jossa kuukaudet vaihtuivat runsaan viikon ennen meidän kalenteriamme. Gandalfin olisi pitänyt raapia kymmenen viivaa, koska hän oli Viimapäällä noin kymmenes päivä Talvenfilthiä (tai dúnedainin termein Narbeleth-kuuta).