Nerwende
Kontulainen
Anteeksi ensinnäkin että tämä on 2-3 vuorokautta myöhässä. :/
(Niin taas ja aina, ne huokaavat.)
Ensimmäinen kirja. Konnusta lähdetään kun on ensin vähän taustoitettu historiaa ja Rivendelliin päädytään. Jälkikäteen ja taustoja lukeneena voi todeta, että ensimmäisen kirjan taustalla kummittelee aika paljon vielä edeltävä teos Hobitti, ja alkuasetelma paljaimmillaan on oikeastaan aika karu toisinto: pistetään hobitti juoksemaan Konnusta itään ja katsotaan pääseekö se Viimeiseen Kotoon asti. Mutta sitähän Tolkienilta toivottiin: lukijat haluavat tietää lisää hobiteista - helppoahan sitä oli lähteä viemään tarinaa tuttuun suuntaan. Mutta tämä on onneksi vain se luun ydin kun kaikki mehutkin on imetty pois, ja tarina on todellisuudessa mutkikkaampi, värikkäämpi ja kolmiulotteisempi kuin kääpiöretkikunnan taivallus Idäntiellä silloin ennen.
Ensimmäinen kirja on vielä myöskin aika huoleton. Gandalf on toki kertonut Mordorin hirmuuksista Frodolle, ja Mustat Ratsastajat ovat jodlanneet yössä, ja hobitti-parat ovat juosseet haudanhaamujen sylistä Isojen Ihmisten Briihin ja salaperäisen Konkarin avusta huolimatta Frodo on myöskin saanut pahan haavan kantaakseen. Juonessa on kuitenkin keveitä (mutta silti ihastuttavan syvällisiä) suvantokohtia kuten Pulla Bolger, Tom Bombadil ja Bil-poni (hmm, kuinka nuo nimet sattuvatkin muistuttamaan toisiaan!) eikä asioiden todellinen tola vielä ole ihan täysin iskostunut hobittiemme päänuppeihin, vaikka he tajuavatkin olevansa hengenvaarassa. Vasta kakkoskirjan traagiset tapahtumat osoittavat, että sankarit eivät olekaan kuolemattomia ja että Murphyn laki pätee myös Keski-maassa: mikä vain voi mennä pieleen, se myös menee pieleen. Kysykää vaikka Aragornilta kun pääsemme Sarn Gebirille asti.
Ensimmäinen kirja pysyttelee aika tiiviisti hobittien maailmassa ja kulttuurissa, vaikka Konnusta pois vaelletaankin. Haltioita tavataan vain satunnaisesti, ja ihmisistäkin vain muutama hassu ottaa lähempää kontaktia. Bombadilin lasken sitä paitsi tässä kuuluvaksi "hobitti-kulttuuriin" vaikkei hän toki hobitti itse olekaan.
Muistiinpainuneita yksityiskohtia ensimmäisestä kirjasta satunnaisessa järjestyksessä:
* "Herätys! Hälytys! Hyökkäys! Herätys! Hälytys!" - sillä on kiva herättää ihmisiä aamutuimaan, kokeilkaa vaikka.
* Kivipeikkojen luona tokaistu "olemme unohtaneet suvun historian" hymyilyttää joka kerta
* Tom Bombadil kiehtoo kerta kerralta enemmän. Äijästä saisi oman trilogian tai tositv-sarjan.
* Ykköskirjan tiukin triviakyssäri saattaisi kuulua: missä sijaitsee the Forsaken Inn (eikö tämä ole käännetty Viimeisen toivon majatalo tjsp?)
//Muokslisäys:
Se piti vielä todeta, että ekassa kirjassa on aika jännä tarinankuljetusjippo: juoni etenee koko ajan ajallisesti eteenpäin ja alkuvalmistelujen jälkeen sankarihobittiemme mukana ja ikäänkuin Frodon näkökulmasta vaikkei hän kertojapersoona olekaan. Muiden hahmojen (Bilbo, Gandalf jne) touhuista kerrotaan vain se, minkä he itse kertovat Frodolle, eikä lukija kulje heidän mukanaan vaelluksille.
Poikkeuksen sääntöön tekee Veitsi yössä-luvun alku, jossa lukija yhtäkkiä tempaistaan takaisin Pulla Polgerin luo ja sitten saman tien takaisin Frodon luo.
(Niin taas ja aina, ne huokaavat.)
Ensimmäinen kirja. Konnusta lähdetään kun on ensin vähän taustoitettu historiaa ja Rivendelliin päädytään. Jälkikäteen ja taustoja lukeneena voi todeta, että ensimmäisen kirjan taustalla kummittelee aika paljon vielä edeltävä teos Hobitti, ja alkuasetelma paljaimmillaan on oikeastaan aika karu toisinto: pistetään hobitti juoksemaan Konnusta itään ja katsotaan pääseekö se Viimeiseen Kotoon asti. Mutta sitähän Tolkienilta toivottiin: lukijat haluavat tietää lisää hobiteista - helppoahan sitä oli lähteä viemään tarinaa tuttuun suuntaan. Mutta tämä on onneksi vain se luun ydin kun kaikki mehutkin on imetty pois, ja tarina on todellisuudessa mutkikkaampi, värikkäämpi ja kolmiulotteisempi kuin kääpiöretkikunnan taivallus Idäntiellä silloin ennen.
Ensimmäinen kirja on vielä myöskin aika huoleton. Gandalf on toki kertonut Mordorin hirmuuksista Frodolle, ja Mustat Ratsastajat ovat jodlanneet yössä, ja hobitti-parat ovat juosseet haudanhaamujen sylistä Isojen Ihmisten Briihin ja salaperäisen Konkarin avusta huolimatta Frodo on myöskin saanut pahan haavan kantaakseen. Juonessa on kuitenkin keveitä (mutta silti ihastuttavan syvällisiä) suvantokohtia kuten Pulla Bolger, Tom Bombadil ja Bil-poni (hmm, kuinka nuo nimet sattuvatkin muistuttamaan toisiaan!) eikä asioiden todellinen tola vielä ole ihan täysin iskostunut hobittiemme päänuppeihin, vaikka he tajuavatkin olevansa hengenvaarassa. Vasta kakkoskirjan traagiset tapahtumat osoittavat, että sankarit eivät olekaan kuolemattomia ja että Murphyn laki pätee myös Keski-maassa: mikä vain voi mennä pieleen, se myös menee pieleen. Kysykää vaikka Aragornilta kun pääsemme Sarn Gebirille asti.
Ensimmäinen kirja pysyttelee aika tiiviisti hobittien maailmassa ja kulttuurissa, vaikka Konnusta pois vaelletaankin. Haltioita tavataan vain satunnaisesti, ja ihmisistäkin vain muutama hassu ottaa lähempää kontaktia. Bombadilin lasken sitä paitsi tässä kuuluvaksi "hobitti-kulttuuriin" vaikkei hän toki hobitti itse olekaan.
Muistiinpainuneita yksityiskohtia ensimmäisestä kirjasta satunnaisessa järjestyksessä:
* "Herätys! Hälytys! Hyökkäys! Herätys! Hälytys!" - sillä on kiva herättää ihmisiä aamutuimaan, kokeilkaa vaikka.
* Kivipeikkojen luona tokaistu "olemme unohtaneet suvun historian" hymyilyttää joka kerta
* Tom Bombadil kiehtoo kerta kerralta enemmän. Äijästä saisi oman trilogian tai tositv-sarjan.
* Ykköskirjan tiukin triviakyssäri saattaisi kuulua: missä sijaitsee the Forsaken Inn (eikö tämä ole käännetty Viimeisen toivon majatalo tjsp?)
//Muokslisäys:
Se piti vielä todeta, että ekassa kirjassa on aika jännä tarinankuljetusjippo: juoni etenee koko ajan ajallisesti eteenpäin ja alkuvalmistelujen jälkeen sankarihobittiemme mukana ja ikäänkuin Frodon näkökulmasta vaikkei hän kertojapersoona olekaan. Muiden hahmojen (Bilbo, Gandalf jne) touhuista kerrotaan vain se, minkä he itse kertovat Frodolle, eikä lukija kulje heidän mukanaan vaelluksille.
Poikkeuksen sääntöön tekee Veitsi yössä-luvun alku, jossa lukija yhtäkkiä tempaistaan takaisin Pulla Polgerin luo ja sitten saman tien takaisin Frodon luo.
