Kun päästään Caradhrasin ikeestä, on aika alkaa koettaa vuorten ali, koska ei voi kiertää eikä ylittää. Miruvoria annetaan jokaiselle kulaus, mikä voimistaa heitä sen verran, että Saattue alkaa neuvotella tulevista suunnitelmistaan etenemisen suhteen.
Palaamisesta on puhe, ja se näyttää ilahduttavan ajatuksena ainakin Pippiniä, Merriä ja Samia. Morian kaivokset eivät houkuttele kuin Gimliä, muita "kylmäsi kauhu", ja "hobiteissakin herätti kaikki Morian nimeen liittyvä epämääräistä pelkoa". Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, kiertämisessa menisi Gandalfin arvion mukaan vuosi, ja lisäksi näitäkin kiertomaita tarkkaillaan. Moriaa verrataan Mordoriin, ja päästään lauseeseen, jonka kenties laitan tulevassa asunnossani oven yläpuolelle "Ne, jotka kulkevat Barad-dûrun porteista, eivät enää palaa.". Klassista ja nättiä.
Päätetään mennä Morian kautta. Hetken lepo ei kuitenkaan onnistu, koska sudet hyökkäävät heidän kimppuunsa vastoin luonnollista vaistoaan, ja Gandalf toteaa tämän oikeaksi havainnoksi, kuolleiden susien raatoja ei löydy, ja ne tappaneet nuolet löydetään palaneina, vain kärki jäljellä. Tässä on hyvä hetki pohtia sitä, että mitä sitten nuo hukat olivat? Jotain osittain varjojen maailmassa liikkuvia otuksia, jotka kuollessaan muuttuvat tuhkaksi?
Myöhemmin samana päivänä löydetään Porttivirta, mutta se on lähes kuivunut. Syy tälle löytyy pian: virta on padottu ja porttien eteen on muodostunut pieni järvi, missä kenties, on jotain...
Sitten on vuorossa koko opuksen surullisimmat ja sydäntäraastavimmat jäähyväiset: Bil-ponia ei voi ottaa mukaan kaivoksiin! Otus lähetetään kohti Rivendelliä, mikä särkee ainakin Samin sydämen.
Oven kaiverrus ja arvoitus saadaan esiin, ja aikansa ihmeteltyään Gandalf keksii tunnussanan ja ovi saadaan auki. Kuitenkin lisäjännää ja yllätyksiä on käsillä, kun lonkeroinen Veden Valvoja nappaa Frodoa kiinni nilkasta. Kumma kyllä, muut jäätyvät ja vain Sam on auttamassa veitsineen Frodoa pinteestä. Kaivoksiin päästään karkaamaan, mutta vanhat paatsamat revitään irti ja viskataan oventukkeeksi, jolloin ainoa vaihtoehto on todellakin mennä Morian läpi.
En jotenkin koskaan muista, että tässä todellakin vaelletaan useampi päivä kaivoksissa muutaman tunnin sijaan. Lisää väristyksiä aiheuttaa kummallinen askeltentapsutus, joka seuraa Saattuetta.
Myöhemmin Pippin heittää kiven kaivoon ja säikäyttää Gandalfin ja herättää kuilun pohjalla lymyilevät jotkin, jotka alkavat tuottaa vasaran nakutusta muistuttavaa ääntä. Lisää ihastuttavaa häiritsevyyttä ja "kohta tapahtuu"-tunnetta.
Tarinoitsemisen ja laulamisen jälkimainingeissa käy ilmi, että Frodo on "käveleskellyt Konnun hinta takkinsa alla", mikä on outoa puhetta Gandalfilta, miten Konnun arvoa voi muka mitata mithrilissä, vaikka toki arvokasta onkin? Lisää "Gandalf on salaa enemmän Saruman kuin tahtoo myöntää" -osastoon.
Lopulta syy Morian täyteen kääpiöidenpuutteeseen (+1 vierailemassa) löytyy, kun Balinin hauta löydetään. Gimli toimii kuten tosimies ja ilmeisesti itkee huppunsa piiloissa.
Yhteensä tämä on siitä hauska luku, että tapahtuu paljon ja seikkaillaan useissa erilaisissa paikoissa. Juonellisesti myös nätti, koska pikkuinen draaman kaari on saatu mahdutettua luvun sisälle, pahaenteisyys tiivistyy Balinin haudalle viimeisellä sivulla, mutta samalla useampia häiritseviä elementtejä ripotellaan sinne tänne, jotta lukija on auttamatta nalkissa.
Palaamisesta on puhe, ja se näyttää ilahduttavan ajatuksena ainakin Pippiniä, Merriä ja Samia. Morian kaivokset eivät houkuttele kuin Gimliä, muita "kylmäsi kauhu", ja "hobiteissakin herätti kaikki Morian nimeen liittyvä epämääräistä pelkoa". Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, kiertämisessa menisi Gandalfin arvion mukaan vuosi, ja lisäksi näitäkin kiertomaita tarkkaillaan. Moriaa verrataan Mordoriin, ja päästään lauseeseen, jonka kenties laitan tulevassa asunnossani oven yläpuolelle "Ne, jotka kulkevat Barad-dûrun porteista, eivät enää palaa.". Klassista ja nättiä.
Päätetään mennä Morian kautta. Hetken lepo ei kuitenkaan onnistu, koska sudet hyökkäävät heidän kimppuunsa vastoin luonnollista vaistoaan, ja Gandalf toteaa tämän oikeaksi havainnoksi, kuolleiden susien raatoja ei löydy, ja ne tappaneet nuolet löydetään palaneina, vain kärki jäljellä. Tässä on hyvä hetki pohtia sitä, että mitä sitten nuo hukat olivat? Jotain osittain varjojen maailmassa liikkuvia otuksia, jotka kuollessaan muuttuvat tuhkaksi?
Myöhemmin samana päivänä löydetään Porttivirta, mutta se on lähes kuivunut. Syy tälle löytyy pian: virta on padottu ja porttien eteen on muodostunut pieni järvi, missä kenties, on jotain...
Sitten on vuorossa koko opuksen surullisimmat ja sydäntäraastavimmat jäähyväiset: Bil-ponia ei voi ottaa mukaan kaivoksiin! Otus lähetetään kohti Rivendelliä, mikä särkee ainakin Samin sydämen.
Oven kaiverrus ja arvoitus saadaan esiin, ja aikansa ihmeteltyään Gandalf keksii tunnussanan ja ovi saadaan auki. Kuitenkin lisäjännää ja yllätyksiä on käsillä, kun lonkeroinen Veden Valvoja nappaa Frodoa kiinni nilkasta. Kumma kyllä, muut jäätyvät ja vain Sam on auttamassa veitsineen Frodoa pinteestä. Kaivoksiin päästään karkaamaan, mutta vanhat paatsamat revitään irti ja viskataan oventukkeeksi, jolloin ainoa vaihtoehto on todellakin mennä Morian läpi.
En jotenkin koskaan muista, että tässä todellakin vaelletaan useampi päivä kaivoksissa muutaman tunnin sijaan. Lisää väristyksiä aiheuttaa kummallinen askeltentapsutus, joka seuraa Saattuetta.
Myöhemmin Pippin heittää kiven kaivoon ja säikäyttää Gandalfin ja herättää kuilun pohjalla lymyilevät jotkin, jotka alkavat tuottaa vasaran nakutusta muistuttavaa ääntä. Lisää ihastuttavaa häiritsevyyttä ja "kohta tapahtuu"-tunnetta.
Tarinoitsemisen ja laulamisen jälkimainingeissa käy ilmi, että Frodo on "käveleskellyt Konnun hinta takkinsa alla", mikä on outoa puhetta Gandalfilta, miten Konnun arvoa voi muka mitata mithrilissä, vaikka toki arvokasta onkin? Lisää "Gandalf on salaa enemmän Saruman kuin tahtoo myöntää" -osastoon.
Lopulta syy Morian täyteen kääpiöidenpuutteeseen (+1 vierailemassa) löytyy, kun Balinin hauta löydetään. Gimli toimii kuten tosimies ja ilmeisesti itkee huppunsa piiloissa.
Yhteensä tämä on siitä hauska luku, että tapahtuu paljon ja seikkaillaan useissa erilaisissa paikoissa. Juonellisesti myös nätti, koska pikkuinen draaman kaari on saatu mahdutettua luvun sisälle, pahaenteisyys tiivistyy Balinin haudalle viimeisellä sivulla, mutta samalla useampia häiritseviä elementtejä ripotellaan sinne tänne, jotta lukija on auttamatta nalkissa.
