TSH #52: Neljäs Kirja - yhteenveto

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tässä omia vaikutelmiani, kommentoikaa niitä ja kertokaa omianne! Aluksi kuitenkin neljännen kirjan lukuja esittelevät keskustelut:

Lukutuvan tiimi sanoi:
TSH #41: II/4.1. Sméagol kesytetään (Telimektarin alustus 24.10.2006)
TSH #42: II/4.2. Tie soitten poikki (Tikin alustus 30.10.2006)
TSH #43: II/4.3. Musta Portti (Vehkan alustus 6.11.2006)
TSH #44: II/4.4. Yrttejä ja jänispataa (Vehkan alustus 14.11.2006)
TSH #45: II/4.5. Lännen ikkuna (Samoojan alustus 14.11.2006)
TSH #46: II/4.6. Kielletty lampi (Tikin alustus 21.11.2006)
TSH #47: II/4.7. Matka Tien Risteykseen (Vehkan alustus 27.11.2006)
TSH #48: II/4.8. Cirith Ungolin portaat (Telimektarin alustus 29.11.2006)
TSH #49: II/4.9. Lukitarin luola (Vehkan alustus 18.12.2006)
TSH #50: II/4.10. Mestari Samvaisin valinnat (Nerwenin alustus 10.12.2006)

Viimeisenä tämä, joka ei varsinaisesti kirjaan kuulu, jos tarkkoja ollaan: TSH #51: Kartta: [Rohan, Gondor, Mordor] (Tikin alustus 20.12.2006)

Niin kuin näistä lukujen nimistä näkyy, neljäs kirja vie Samin kumppaneineen Emyn Muililta Kalmansoiden kautta Cirith Ungoliin. Matkalla tavataan Faramir joukkoineen. (Voisiko vielä tiivistää?)

Kuten useammissa eri lukujen keskusteluissa on käynyt ilmi, Klonkku on erittäin vahvasti mukana tapahtumissa, hänen persoonallisuutensa piirretään selvästi näkyviin juuri nyt, vaikka hänestä on aiemminkin ollut runsaasti puhetta. Mutta tässä kirjassa Klonkku pääsee vasta itse ääneen - ja häntä onkin vaikea saada hiljaiseksi, eihän se onnistu häneltä itseltäänkään, kun otusparan päässä höpöttää jatkuvasti kaksi ääntä.

Toinen tärkeä henkilö on tietysti Sam, joka seuraa huolestuneena isäntänsä tilan pahenemista. Frodo on tietysti sormuksineen tapahtumien keskipisteessä, mutta enemmän kohteena kuin tekijänä. Tai ainakaan hänen toimintansa ei ole yhtä kiinnostavaa kuin Samin ja Klonkun.

Kirjan loppupuolella saadaan myös aimo annos Gondorin historiaa ja tapatietoa nuhteettoman ruhtinas Faramirin suusta. Ja hänen vastapainokseen saamme kurkistaa myös örkkien arkeen ja ajatuksiin. Shagrat ja Gorbag ovat muikea lisä tarinan henkilögalleriaan, ja oivallista vaihtelua sankarien ajatusten seuraamiselle. Lukitari - no kissaparkaa käy oikeastaan sääli, ei sen elämä luolastossaan niin kaksista ole.

Kirjan huipennus osoittaa taas, kuka on tarinan todellinen sankari: mestari Samvaisin valinnat nostaa keskiöön syvällisimmin kehitellyn henkilöhahmon, joka vähitellen nousee isäntänsä rinnalle ja lopulta paahtaa ohi, odottakaas vain.
 
Mmh, minä taas olen huomannut Frodoa käsiteltävän aika mielenkiintoisestikin. Toki hän ei ole yhtä näkyvästi esillä kuin Sam ja Klonkku, mutta useissa kohdissa Frodon hahmoa kyllä syvennetään. Hänen varmuuttaan korostetaan, ja useaan otteeseen lukijalle vilautetaan, että hobitissamme on paljon enemmän kuin ulkokuori antaa ymmärtää. Sallikaahan kun lainaan.

kappaleesta Musta Portti sanoi:
Hänen [Frodon] kasvonsa olivat synkät ja jäykät mutta päättäväiset. Hän oli likainen, riutunut ja rasittunut, mutta hän ei enää ollut kumarassa ja hänen silmänsä olivat kirkkaat.

Tällaisia pieniä huomautuksia on ympäriinsä neljännessä kirjassa, jossain kohtaa puhutaan myös Frodon muutoksesta (olisikohan luvussa "Yrttejä ja jänispataa"?) ja siitä, kuinka hän on enemmän haltioiden kaltainen. Minä olen aina kokenut neljännen kirjan myös kirjaksi, jossa Tolkien kuvaa Frodon vahvuutta, hänen kasvamistaan tehtäväänsä.
 
Tämä on siitä jännä kirja, että olen aina inhonnut tätä. En tiedä johtuuko se yleisesti henkilöistä, jotka olen kai kokenut ärsyttäviksi, vai yleisestä ilmapiiristä, mutta olen mielelläni hypännyt koko kirjan yli :oops: Tosin tämä oli silloin pahimman lukuintoni aikoina, mutta silti.
Olen vähän jäljessä aikataulusta, mutta olen nyt lukenut aina Kiellettyyn lampeen saakka, ja vaikka tuskin tämä tälläkään kerralla on suosikkikirjani Tarusta, niin huomasin, ettei se niin kamala olekaan. Olen nyt, osittain Companionin, osittain Lukutuvan takia lukenut muutenkin kaiken vähän tarkempaan, ja aloin saada jotakin irti tästäkin osasta.

Faramir-kohdista olen pitänyt aina, sillä ne ovat tuoneet sellaisen läntisen tuulahduksen koko touhuun, mutta nyt olen alkanut melkein nauttia Klonkun muuttuvista persoonamuodoista ja muistakin seikoista. Ehkä en ilman tätä projektia olisi tullut lukeneeksi koko neljättä kirjaa ilman karmeita ennakkoluuloja, ainakaan ihan lähiaikoina.
 
Olen aina pitänyt Faramirista (verrattuna esimerkiksi Aragorniin, jolle tuleva kuninkuus tuntuu kihahtaneen jo etukäteen hattuun), mutta tarkemmalla lukemisella Faramirin miellyttävyys alkaa tuntua liikaa tekemällä tehdyltä. Itse asiassa Faramir-episodia voisi pitää jonkinlaisena painolastina muuten niin ihailtavassa neljännessä kirjassa. Jos minulta kysyttäisiin, niin tämän kohdan olisi hyvin voinut jättää pois esimerkiksi elokuvasovituksesta. (Jos kirjasta olisi tehty elokuvasovitus sen sijaan että kirjan nimeä käytettiin standardityyppisen eeppisen toimintaelokuvan markkinoinnissa. No, mutta toisaalta osa "Toxic Avenger"-Jacksonin elokuvan heikkoudesta tulee myös siitä, että liikaa kirjan materiaalia on yritetty mahduttaa mukaan, vaikka sitten miten vääristellyssä muodossa.)

Tolkienin tavoitteiden kannalta Faramirin ja hänen viherpeukaloistensa esiintyminen epäilemättä yhtäältä tasapainottaa käsitystä gondorilaisista, jotka pelkästään Boromirin ja Denethorin perusteella vaikuttaisivat liikaa jonkinlaiselta siniveriseltä rosvokoplalta. Lisäksi tämä episodi tarjoaa Frodolle ja Samille vielä yhden hengähdystauon, onhan vaaran ja turvallisuudentunteen täyttämien hetkien vaihtelu yksi peruselementti Tolkienin kirjassa.

Frodon ja Samin vahvuuksista: itse asiassa alkaa tuntua, että saattueen hajoamishetkellä Frodo oli hobiteista se, joka huonoimmin soveltui sormuksen viejäksi. Hän tosin oli luultavasti ainut, joka oli tietoisesti valmistautunut uhraamaan itsensä, mutta tämä etukäteisvalmiushan ei sitten loppujen lopuksi kuitenkaan riittänyt. (Ja mitä kaikkea Merri muuten olikaan ehtinyt suunnitella, hänellä oli selvästi hyvin suuret ambitiot. Merrin epäonneksi jopa "Uruk-hai"-osuudessa Pippin anasti suuremman roolin.)

Frodoa tylysti arvioitaessa on muistettava se, että hän oli nazgulin veitsen jäljiltä jo puoliksi invalidi, ainakin henkisesti. Frodo oli jo "Varjojen maailman" porteilla [eräistä KontuWikiinkin hyväksytyistä spekulaatioista poiketen en tosin usko, että Tolkien tietoisesti hahmotteli minkään tällaisen rinnakkaismaailman olemassaoloa], ja Mordorin lähestyessä Frodo tunsi Sauronin pahan voiman paljon voimakkaammin kuin kukaan muu hobitti olisi tuntenut. Tämä lamaannutti Frodoa.

Eräs näkökulma Frodon ja Samin rooleihin voisivat olla Tolkienin ja yleensä hänen ikäluokkansa akateemisten miesten kastroivat kokemukset ensimmäisessä maailmansodassa. Näihin lienee kiinnitetty huomiota kirjallisuudessa, vaikka en olekaan lukenut mitään juuri tähän puoleen keskittyvää kommentaaria. Nuoren kokemattoman reservinupseerin oli koulutuksensa (ja säätytaustansa) vuoksi määrä johtaa alaisiaan. Käytännössä alaisten, siviilissä talonpoikien ja työmiesten, täytyi kädestä pitäen auttaa "esimiestään" selviämään tehtävistään ja ylipäätään pysymään hengissä.
 
Ylös