Aloin lueskella Tarua monen vuoden tauon jälkeen ties kuinka monetta kertaa uudestaan. Kohta olen ensimmäisen kirjan lopussa. Etsiydyin yksin tein tällekin foorumille, joka on muuten hieno. Jos tällainen olisi ollut minun nuoruudessani...
Se, mitä piti sanomani oli, että nyt lukiessani tajusin, että TSH:n esipuhe, se jossa Tolkien puhuu kirjastaan, vaikutti lukuorientoitumiseeni ensimmäisellä lukukerrallani (viidennällä luokalla vuonna kahdeksankymmentäjotain) vakavan imevästi. Se johtui sävystä, jolla Tolkien puhuu kirjastaan, kielitieteellisestä innoituksestaan, tarusodasta ja todellisista sodista ja kirjoittamisprosessista. En vielä tuntenut Tolkienin maailmaa enkä tajunnut noista asioista sen takia enkä nuoruuttani paljoa. Tiesin vain hämärästi, että olen alkamassa lukea jotakin suurta.
Toinen juttu oli kirjan alku, sen täsmälleen viisi ensimmäistä lukua eli Kontuosa. Hobittiporukka eikä myöskään lukija tiedä paljoa maailmasta, mutta viitteitä ja tietoja on jo annettu. Siinä on tietynlaista turvallisuutta, kun ollaan vielä Konnussa, mutta maailma ulkopuolella on tuntematon, pelottava ja kiehtova.
Salaliitto paljastuu on sydäntä lämmittävä luku.
Täytyy tunnustaa, että pidän yleensäkin kirjassa eniten niistä kohdista, joissa ollaan turvallisissa paikoissa (vaaran samalla uhatessa ulkopuolella): Kontu, Rivendell, Lorien, Rautapihan ateria, Minas Tirith, Henneth Annun (lisää ylämerkit, jos niitä oli, en jaksa tarkistaa...). Jotenkin Tolkien on niissä omimmillaan, ainakin minulle.
Ehkä kirjoitan myöhemmin lisää, kun etenen kirjassa.
Se, mitä piti sanomani oli, että nyt lukiessani tajusin, että TSH:n esipuhe, se jossa Tolkien puhuu kirjastaan, vaikutti lukuorientoitumiseeni ensimmäisellä lukukerrallani (viidennällä luokalla vuonna kahdeksankymmentäjotain) vakavan imevästi. Se johtui sävystä, jolla Tolkien puhuu kirjastaan, kielitieteellisestä innoituksestaan, tarusodasta ja todellisista sodista ja kirjoittamisprosessista. En vielä tuntenut Tolkienin maailmaa enkä tajunnut noista asioista sen takia enkä nuoruuttani paljoa. Tiesin vain hämärästi, että olen alkamassa lukea jotakin suurta.
Toinen juttu oli kirjan alku, sen täsmälleen viisi ensimmäistä lukua eli Kontuosa. Hobittiporukka eikä myöskään lukija tiedä paljoa maailmasta, mutta viitteitä ja tietoja on jo annettu. Siinä on tietynlaista turvallisuutta, kun ollaan vielä Konnussa, mutta maailma ulkopuolella on tuntematon, pelottava ja kiehtova.
Salaliitto paljastuu on sydäntä lämmittävä luku.
Täytyy tunnustaa, että pidän yleensäkin kirjassa eniten niistä kohdista, joissa ollaan turvallisissa paikoissa (vaaran samalla uhatessa ulkopuolella): Kontu, Rivendell, Lorien, Rautapihan ateria, Minas Tirith, Henneth Annun (lisää ylämerkit, jos niitä oli, en jaksa tarkistaa...). Jotenkin Tolkien on niissä omimmillaan, ainakin minulle.
Ehkä kirjoitan myöhemmin lisää, kun etenen kirjassa.