Tulen ja jään laulusta tv-sarja

:heart: Nyt se sitten oli eilen... the things I do for love :heart:

Kokonaisuudessaan tykkäsin. Muutama pikkuyksityiskohta häiritsi (eihän lopun Daeneyrys-juttu noin mennyt?!), muttei se haittaa.

Taisin kyllä pilata toisen katsojan katselua, kun en malttanut olla kommentoimatta ja hehkuttamatta.
 
Minulla on katselukokemus vielä edessä, koska telkkari oli eilen pimeänä. Katsottavissa Areenassa parin viikon ajan.
 
Pagba: Huomasin Hesarin TV-liitettä selatessani, että ensimmäinen jakso tulee uusintana TV2:lta ensi maanantaina 16.1. klo 23.50 alkaen.

Ensimmäinen jakso oli minusta varsin onnistunut: toteutus on hieno ja vastaa melko hyvin kirjasta saamaani mielikuvaa. Etenkin Muuri ja sen takaiset talviset metsät miellyttivät kovasti. Olen lukenut kirjat, joten henkilöt olivat tuttuja ja siksi juonen seuraaminen ei tuottanut vaikeuksia. Miehelle piti selittää henkilöitä ja vähän tapahtumiakin, koska hän ei ole kirjoja lukenut. Hänkin piti näkemästään, mutta juoni tuntui hänestä vähän sekavalta.

Ensimmäisen jakson perusteella odotan luottavaisin mielin jatkoa.
 
Toivottavasti telkkari toimii maanantaina. DNA:n linja näyttää olevan, että huolellisen tarkistuksen jälkeen jokaiselle vikailmoitusnumeroon soittajalle vakuutetaan, että hänen ongelmansa ovat silkka yksittäistapaus taloyhtiössä, eikä päivystävää korjaajaa siksi voida lähettää. Katsoin äsken jakson Areenaan rekisteröidyttyäni ja Daeneryksen tapaus tosiaan jäi häiritsemään. Ehkä sillä yritetään vain alleviivata hänen avuttomuuttaan kontrastina tulevalle kehitykselle. Pidin kirjan vastaavasta kohtauksesta.
 
Olen varmaan ainut joka ei pitänyt näkemästään.. :wtf:
Noh, en ole yllättäin lukenut ks. kirjaa/kirjoja, joten en tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Erehdyin uteliaisuuttani tv:n ääreen, kun kyseessä oli fantasiaa ja Sean Bean.. Olen varmasti ihan liian vanhoillinen tähän nykyaikaan ja tyrmistyn moisista ohjelmista ja jään päivä kausiksi miettimään, että kuka nauttii katsoa tuommoista! Mutta nähtävästi siis monet nauttii ja ehkä se rauhoittaa mieltäni siinä osin, että onneksi valtaosa saa sitten toivomaansa viihdettä. En varmaan siveysmielessä uskalla katsoa enää seuravaa osaa (?) ja jään odottelemaan jatkoa Merlinille, mikä kyllä nyt tuntuu tähän verrattuna esikouluikäisten lastenohjelmalle! :shock:
 
Sarjassa näytetään asiat yhtä avoimesti kuin ne kerrotaan kirjassa. En minäkään nauti hillittömästä vakivallasta ja seksin esittämisestä, mutta pakko myöntää että kauniiltahan sarja näyttää ja henki on kirjan mukainen.
 
Tosiaan perusteltuahan väkivalta ja seksi kirjassakin on, vaikkakin usein shokeeraavaa, väkivalta etenkin. Lisäksi raadollisuudessaan kirja on varsin todenmukainen, jos ajattelee millaista tämä todellinenkin maailma on ja on ollut: ajatellaan vaikka keskiajan yhteiskuntia ja valtataisteluita. Eipähän siloitella ideaalifantasiaksi.
Upeaa katsottavaa oli ja ne maisemat! :heart:

Ensimmäisen osan lukemisesta on jo pari vuotta (ja paljon olen tässä välissä lukenut muuta), joten juonen mahdolliset oikaisut ja muutokset eivät häirinneet.
 
Mehtis, en yhtään ihmettele kommentiasi. Jos katsot keskusteluketjua näistä kirjoista, niin siellä käsitellään samoja asioita.
 
Tykkäsin, ja niin tykkäsi poikaystäväkin. Muistin jopa joitain kohtia kirjasta, jota en siis ole lukenut kuin
pari lukua, ja nekin monta vuotta sitten (Miccohin suosittelemana yritin nuorempana lukea Valtaistuinpeliä,
mutta silloin en oikein ymmärtänyt sitä enkä kiinnostunut kauheasti, sama juttu muuten kävi kun yritin nuorena
lukea Maameren tarinoita, joista sitten vanhempana pidin hyvinkin paljon. :p)
Ajattelin kyllä koko sarjan tässä piakkoin lukea, enhän minä tuota tv-sarjaa pitkään kehtaa katsoa jos en ole kirjoja lukenut ensin.
Koska niin asiat menevät. Ensin kirja, sitten tv-ohjelma/elokuva.)
 
eowynofmay, kiitos vinkistä. Täytynee ihan silkasta mielenkiinnosta lukaista kyseistä keskustelua. :)
Mutta yritän pysyä aiheesta jatkossa hissunkissun, etten vallan hermostuta faneja. Jokainen toki tykkää mistä tykkää! :p
 
Kolme jaksoa jaksoin katsoa putkeen. En ole oikein sisäistänyt tätä nykypäivän tv-sarjojen putkikatselua. Kaksi viimeistä laitoin digiboxille.
Mutta itse sarjaan. Kakkoskautta olinkin jo odotellut intopinkeänä, kun nän Ylen tahdissa katson. Hyvin tyydyttävää. Tosin muutama uusi henkilö ei aivan vastannut habitukseltaan omaa mielikuvaani (esim. Asha Greyjoy, joka mielikuvissani on pidempi ja laihempi).

Edelleen ihailen alkutunnaria: musiikki ja mekaaninen kartta nostattavat hienosti tunnelmaan.
 
Mä en jaksanut katsoa kuin ensimmäisen, loput meni mullakin tallennukseen, ja kyllä se vaan kolahti. Ehkä ihan vähän sellaista hyppimistä paikasta toiseen, mutta niinhän se tarina tässä sarjassa menee. Tietysti siitä komeetasta oli yritetty saada sellaista yhdistävää tekijää.

Hahmoista Melisandre ei mun mielestä ihan ollut sellainen jollaiseksi kuvittelin ja Ashaa en ole siis vielä nähnytkään.
 
Muutaman uuden jakson katsottuani huomaan, että kirjoista sai paljon paremmat kuvat päähänsä kuin ruudulta. Crasterin maja oli omituisen avara, Asha ei ollut (komppaan Lehtokuusamaa) tarpeeksi merillä olleen näköinen eikä etenkään Stannis vastannut mielikuvaani. Itse asiassa Davos oli aika paljon sen näköinen ja oloinen, mitä odotin taipumattomalta Baratheonilta (jota hieman vastentahtoisesti ihailen puutteistaan huolimatta). TV-Stannis näytti, kuulosti ja tuntui siltä kuin olisi hypännyt säikähdyksestä metrin ilmaan, jos joku olisi hiipinyt taakse ja huutanut Pöö! Melisandre puolestaan näyttää omituisesti Sofi Oksaselta. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, en kuitenkaan osaa ottaa häntä vielä tarpeeksi vakavasti. Tukka olisi saanut olla syvemmän punainen ainaskin...

Oikeastaan jaksan katsoa tv-sarjaa enää vain kahden siinä esiintyvän suosikkini vuoksi: Tyrion ja Arya ovat tismalleen oikeanlaisia. Dany-jaksot menen pikakelauksella läpi - niiden lukeminenkin oli hieman tuskallisempaa kuin muiden. Brienneä en ole vielä nähnyt, kirjoissa hän kuului ehdottomasti Top 5 -tyyppeihin.

Loppukaneettina voisin sanoa, että aivan ensimmäiset jaksot aikoinaan kolahtivat kovasti, koska en ollut lukenut kirjoja. Sitten kun Martinin teksti alkoi viedä mukanaan ja pääsin edelle tv-sarjasta, sain onnekseni omat kuvat päähäni ja monista vieläpä tuoreena, uutena ja näyttelijöiden naamojen häiritsemättä. Kyllä teksti aina kuvat ja äänet voittaa, se on yhtä varmaa kuin se, että talvi tulee.
 
Tik sanoi:
Melisandre puolestaan näyttää omituisesti Sofi Oksaselta. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia, en kuitenkaan osaa ottaa häntä vielä tarpeeksi vakavasti.

En sitten ole ainoa punatukkainen nainen, josta tulee ihmisille mieleen Sofi Oksanen. [22] (Minäkään en vielä tiedä pitäisikö siitä närkästyä vai ei.)

Yleisesti minä tykkään kovasti siitä, miten erilaisia ja sopivia naisrooleja sarjaan on saatu. Tärkeissä rooleissa ei ole liikaa sellaisia Hollywood-kaunottaria vaan kaikki tuntuvat minusta persoonallisilta ja erotettavilta. Miehissä menen paljon useammin sekaisin. Suurin osa naishahmoista vastaa mielikuviani. No, Margaerysta minulla ei ehkä ollutkaan vielä kummempia mielikuvia etukäteen (olen lukenut kirjoista kaksi ensimmäistä ja kolmannen ensimmäisen niteen) mutta kelpuutan hänet joka tapauksessa. Brienne oli todella positiivinen yllätys. Miehistä keksin enemmän valitettavaa, niin roolituksen kuin hahmon osalta muutenkin. Tikin tavoin Stannis ei minusta ole yhtään stannismainen ja Jon Nietos on minusta varsin ärsyttävä (naamavärkkiä myöten). Tyrion ja Sam taas ovat minusta erinomaisia ja Joffrey on tv-sarjassa vielä kammottavampi kuin kirjoissa (mikä on minusta siis tavallaan positiivinen asia).

Olen todella moneen kertaan hermostunut siitä, että siellä Muurilla tai Muurin takana ei ymmärretä käyttää minkäänlaisia hattuja. Qhorin taitaa olla tähän astisista ainoa, joka on ymmärtänyt, että kun on pahuksen kylmää ja tuulee, niin hattu päässä on aika kiva asia. Villeilläkin taisi olla pelkästään huput. Mutta totta kai Jonin kiharoiden pitää hulmuta sievästi tuulessa, ja se, jolla on pipo päässä, on järki jäässä...
 
Margaerysta tuli mieleen, että kirjasarjassa hän mielestäni pyrkii nostamaan statustaan hieman hienovaraisemmin kuin tv:ssä. Telkkarissa hän vaikuttaa silmiinpistävän, ehkä jopa hieman tökerön, kunnianhimoiselta ja korkeaa asemaa tavoittelevalta. Hän pitää mielestäni itsestään isompaa meteliä. Kirjoissa vaikuttaa jollain tavalla ovelammalta ja huomaamattomammalta, pikaiselta mutta hiipivältä nousulta tulevan kuninkaan kihlatuksi.
 
Minä olen tietoisesti vältellyt Martinin kirjoja ja tätä tvs arja adaptionia juonipaljastuksineen, kun olen ajatellut lukevani jossain vaiheessa kirjat ennen katsomista.
Mutta nyt kun minulla on ollut avaamattomana viime joulusta asti Game of Thronesin eka tuotantokausi Blue-rayna avaamattomana, ajattelin että parempi ottaa laiskan tv-pulliaisen tie jossain vaiheessa niin pääsen helpommalla.
 
Minulle kävi niin, että katsoin eka kauden kerrassaan ihastuneena, siirryin sitten kirjan pariin ja ihastuin siihen vielä enemmän, niin että yks kaks olin lukenut kaikki toistaiseksi ilmestyneet osat. Sarjan näkeminen ei haitannut ekan kirjan lukemista juuri ollenkaan. Olin toki siinä onnettomassa tilassa, että näyttelijöiden kasvot, maisemat ja muut olivat jo painuneet aivoihini sellaisena kuin ne telkkarista näin, mutta en siitä jaksanut olla kovin pahoillani.
 
Samalla tavalla kävi kuin Tikille; tosin viimeistä julkaistua kirjaa en ole vielä lukenut. En tiedä johtuiko kirjojen lukemisesta vai uutuudenviehätyksen puutteesta vai epärealistisista odotuksista, mutta ensimmäistä kautta seurannet kaudet eivät ole räjäyttäneet tajuntaa samalla tavalla kuin ensimmäinen kausi. Silti odotan jälleen innolla sarjan jatkumista! <3
 
Ylös