Tulevat miitit

Koronasyistä kevätmiitti on peruttu, mutta The Miitti on 5.8. -8.8.2021. Laitan tämän viestin jälkeen miittitopikin pystyyn.
 
Tulevien miittien järjestämismahdollisuudet ovat yhä korkeammassa kädessä, mutta etälukupiiri viikko sitten otettiin osallistujien piirissä ilolla vastaan ja toivottiin mahdollista uutta tapahtumaa. Käy siis vastaamassa tulevan etätapahtuman aikaa ja aihetta koskeviin kysymyksiin lomakkeella, koska foorumitopiikkiin saisi vain yhden kysymyksen (joko aika tai aihe).

Muoks. Nyt pitäisi linkin toimia.
 
Last edited:
Vuosijuhlamiitti pyritään ensisijaisesti saamaan ajankohdalle 5.-8.1.2023.
Särsjärvelle on varaustiedustelu lähtenyt, jos Särsjärvi ei ole vapaa, niin yritetään jotain muuta paikkaa.
Ajankohta edellä pyritään kuitenkin etenemään, koska loppiainen on eri kätevästi perjantai 6.1 ja siten valtaosalla vapaapäivä.
 
Olen jo vähän aikaa sitten laittanut työvuorosuunnitteluun vapaapyynnön tammikuun viidenneksi päiväksi juuri tätä silmälläpitäen ;)
 
Lisätty aloitusviestiin Kevätmiitin tavoiteltu ajankohta.
Tämä ei siis vielä varma, koska aika riippuu leirikeskusten saatavuudesta. Ajankohta varmistuu tässä loppuvuoden aikana.
 
Last edited:
Ensimmäiseen viestiin lisätty The Miitin tiedot.
Jännittävä uusi leirikeskus, (Salon seurakunnan omistama) kutsuu meitä elokuun alussa.
Kaikki "normaalit", tutut paikat olivat loppuun varattuja jo koko kesälle, joten kokeilemme tällaista uutta vaihtoehtoa tilalle. Kuka tietää, jos tästä vaikka tuleekin uusi suosikkipaikka!

 
Onko vuosijuhlamiitin päivämääristä vielä tietoa? Sen vaatimat vapaapyynnöt kun on hyvä naputella työnantajan järjestelmään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
 
Ellei viimeisimmässä kokouksessa (jossa en ollut) päätetty tästä niin ei ole tiedossa. Yleensähän se on ollut loppiaisen yhteydessä, joka on nyt lauantaina 6.1.2024. Joko to-su tai pe-ma. Jos vapaat pitää naputella jo nyt niin tuo viikonloppu lienee varmin vaihtoehto. Jos asiasta ei ollut puhetta tuossa kokouksessa niin se jää varmasti seuraavalle hallitukselle, joka aloittaa vasta syyskuussa.
 
Vuosijuhlamiiitin kanssa meinasi käydä köpelösti kun sekä Särsjärvi että Kesärinne olivatkin jo varattuja ensisijaiselle viikonlopulle eli loppiaisen ajalle.
Lisäksi Lapjärven majoituskapasiteetti on muuttunut siten, että siellä on nykyisin vähemmän vuodepaikkoja eikä se enää ole tarpeeksi suuri meille. Monet muut vakipaikat ovat käytössä vain kesällä, joten nekään eivät käy.


Särsjärvi on nyt varattu Vuosijuhlamiitille to-su 11.-14.1.2024 eli viikko loppiaisen jälkeen.
 
Uskokaa tai älkää, mutta myös ensi kesän The Miitti on jo varattu.

Särsjärvihän on kesällä paras mahdollinen miittipaikka. Kesäisin käytössä oleva rantasauna on mahtava, suihkuineen, uimarantoineen kaikkineen. Majoitustilaa piisaa omissa huoneissaan ja tilaa muutenkin. Hintakin on sieltä edullisimmasta päästä. Särsjärvelle oli enää muutama viikonloppu vapaana ensi kesälle (kyllä, se on näin suosittu), joten @Sidhiel varasi jo meille 8.-11.8.2023 viikonlopun.
Päivitetty tämäkin aloitusviestiin.
 
Ylös