Tuota Curunírin trilogia-ajatusta minäkin olen joskus kehitellyt, tosin jossain määrin toisenlaisessa muodossa. Itse tekisin kolme varsin löyhästi toisiinsa liittyvää elokuvaa, joiden juonet noudattaisivat Silman pidempiä tarinoita itse "pääjuonen" kulkiessa vain taustalla.
Ensimmäinen osa, Silmarilin haku kertoisi Berenin ja Lúthienin tarinan, ohessa selvitettäisiin maailmanhistoria siihen menessä. Jotenkin näin:
Ensimmäinen kohtaus, Valaquenta:
Esiin ilmaantuu yksi kerrallaan mahtavia, jumalankaltaisia hahmoja, jotka tullessaan esittäytyvät: "I am Manwë, Lord of the Winds", "I am Varda, Queen of the Stars" jne. Kun kaikki neljätoista ovat paikalla, he alkavat huutaa Melkor, Melkor! Where are thou?
Pimeys, jota kestää jonkin aikaa. Sen jälkeen näkyviin ilmestyy yhtäkkiä valtava liekkimeri, joka kulkee kohti kameraa ja saavuttaa sen humisten. Taistelun ääniä. Ollaan keskellä Dagor Bragollachia. Sotaa näytetään jonkin aikaa ja tehdään selväksi, että kivannäköiset tyypit (haltiat ja ihmiset) ovat häviöllä. Kuva siirtyy leirinuotiolle, jossa joukko ihmisiä ja haltioita on kokoontuneena neuvonpitoon. Kerrotaan, millaiset tappiot ovat, jne. kunnes äkkiä joukon nuorin, Beren kysyy jotakin tyyliin "mutta mistä tässä kaikessa on kyse?"
Paikalla voisi ehkä olla Felagund, joka aloittaa kertomuksen sanoilla Alussa oli Eru, Yksi, jonka nimi Ardassa on Ilúvatar, ja hän teki ainurin, se on: Pyhät... Parinkymmenen minuutin mittaisessa katkelmassa esitetään nopeasti koko Ardan historia: Melkorin kapina, Amanin loisto, haltioiden tulo, Melkorin vangitseminen, eldar Amaniin, Finwën perhe, Fëanor ja Silmarilit, Melkorin vapautuminen ja ilkityöt, Fëanorin ja noldorin napina, Puiden tuhoutuminen, noldorin lähtö, Alqualondën Sukusurma, laivojen poltto Lossarnachissa, Fëanorin kuolema, Taistelu tähtien alla, ihmisten saapuminen. Juuri, kun tarina on lähenemässä loppuaan, se keskeytyy äkisti, kun joku huomaa yksinäisen hahmon liikkuvan tasangolla kohti Angbandia. Se on Fingolfin. Näytetään Fingolfinin taistelu Morgothin kanssa ja hänen kuolemansa, sitten siirrytään seuraamaan Barahirin sissijoukon elämää.
Tämän jälkeen tarina sitten seuraakin Berenin ja Lúthienin kohtaloita päättyen siihen, kun he yhdessä kuolemasta palanneina kulkevat kohti uutta kotiaan jättäen taakseen menneisyyden varjot...
Toinen osa, Húrinin lasten tarina, sitten käsittelee Túrinin tarinan. Tämä stoori on sitten niin traaginen kuin olla vain voi. Se alkaa kuvauksella Túrinin lapsuudenpäivistä, kuvaa Lalaithin ja hänen kuolemansa, sitten esitellään pitkään, kuinka haltiat ja ihmiset kokoavat sotajoukkoa Melkoria vastaan. Nirnaeth Arnodieadia kuvataan pitkään, ja varmistetaan, että kaikki mahdollinen tragedia tulee esitellyksi. Näytetään Húrin Melkoria vastassa, kuinka Melkor kiroaa hänet, ja sanoo "Saat nähdä minun silmilläni ja kuulla minun korvillani, millainen on oleva Húrinin lasten tarina."
Sitten siirrytään Túriniin, ja kuvataan hänen vaiheitaan. Etenkin kaikki onnettomuudet ja väärinkäsitykset tulevat hyvin esitellyiksi. (Ehkä Thingolin kuoleman ja Doriathin tuhon voisi jotenkin saada ympättyä tarinaan mukaan, kun niitä on muuten hankala käsitellä. Siinäkin tulisi nyyhkypisteitä...) Lopulta, Túrinin kuoltua, näytetään kuinka Melkor vapauttaa Húrinin ja kysyy, onko tämä tyytyväinen näkemäänsä. Sitten hän vapauttaa hänet, ja lopuksi seurataan Húrinin vaelluksia Beleriandissa, näytetään Morwenin kuolema, ja lopulta Húrin on Suuren Meren rannalla, ja kertojanääni (Maglorin näyttelijä voisi ehkä toimittaa tätä virkaa?) lausuu Kukaan ei tiedä, miten Húrinin taival päättyi. Mutta kerrotaan, että hän heittäytyi lopulta Mereen, ja niin sai loppunsa kuolevaisten ihmisten sotaurhoista suurin.
Kolmas osa on nimeltään Gondolinin tuho. Se alkaa kertomalla Turgonista, näyttää Gondolinin rakentamisen ja Maeglinin tarinan. Sitten siirrytään Tuoriin, kuinka hän tapaa Ulmon ja vaeltaa Gondoliniin. Romanssi Idrilin kanssa, Maeglinin kateus, vangiksi jääminen ja petos. Sitten esitetään Gondolinin tuho pitkänä eeppisenä taistelukohtauksena, näytetään pakolaisten matka ja Glorfindelin kuolema ja kuinka jäljelle jääneet lopulta löytävät tiensä turvaan.
Sen jälkeen saapuvat pian Elwing ja Doriathin pakolaiset, ja näytetään Eärendilin ja Elwingin rakastuminen. Tuor ja IDril katoavat omille teilleen, ja pian sen jälkeen saapuvat Fëanorin pojat, ja käydään taistelu. Elwing katoaa, ja Eärendil lähtee etsimään tätä, lötyää, ja samalla saavutaankin Amanin rantaan (tämä kaikki täytyy esittää aika nopealla sykkeellä, ettei juoni karkaa käsistä). Sitten Vihan Sota, jota en usko kannattavan esittää spektaakkelina, vaan ennemminkin yksittäisten kuvien sarjana, jonkunlaisena loppuhuipennuksena ennen kaiken päättymistä. Melkor heitetään Tyhjyyteen, Beleriand vajoaa, ja tuhoutuneella maalla olevassa leirissä näytetään, kuinka Maedhros ja Maglor varastavat Silmarilit. Näytetään Maedhrosin kuolema, ja Maglor vaeltelemassa Meren rannalla, ja samalla kun hän heittää Silmarilin veteen, kertojan ääni sanoo: Tähän päättyy Silmarillion. Se kertoo, kuinka ylevästä ja kauniista on vajottu alas vihaan ja sekasortoon, mutta sellainenhan on aina ollut turmeltuneen Ardan kohtalo, sillä ne valheet, jotka Melkor, Morgoth Bauglir, Sorron ja Vihan Mahti, kylvi ihmisten ja haltioiden sydämiin, ovat siemen, joka ei kuole ja jota ei voi tuhota, vaan joka yhä uudelleen ja uudelleen kantaa tainta ja pimeää hedelmää aina viimeisiin päiviin saakka. Sen, onko asiain tilalle joskus luvassa muutosta, tietävät ehkä Manwë ja Varda, mutta he eivät ole sitä paljastaneet, eikä se käy julki Mandosin tuomioista.