Tyhmä, rohkea vai tyhmänrohkea?

En oikein keksinyt minne tästä avautua joten laitan uuden topikin. Yhdistellään jos ei lähde kantamaan.

Idea siis kertoa mitä oikeasti tyhmää ja ehkä vähän vaarallista tuli tehtyä. Enkä tarkoita nyt juttuja että "menin ja soitin sille pojalle" tai "näytin peppua auton ikkunasta". Nyt puhutaan esimerkiksi heikoille jäille menemisestä, suojien käyttämättömyydestä rakettien tai moottorisahan kanssa yms. Vähän kuin varoituksen sanana toisille samalla kun pääsee purkamaan mieltään siitä mitä tuli tehtyä ja mitä olisi voinut pahimmassa tapauksessa käydä. Vai kävikö siinä? Ehkä tähän sarjaan menevät myös tilanteet joissa ei oikeastaan itsellä ollut kauheasti vaikuttamismahdollisuuksia. Esim. onnettomuudet liikenteessä. Kunhan niissä on joku opetuksen sana muille välitettäväksi. Ollaan oikein heristävä sormi pystyssä nyt kaikille jostka meinaavat tehdä samat virheet jotka olemme itse tai joita ystävämme ovat tehneet ja ehkä selvinneet niistä hyvällä tuurilla tai sitten eivät

Oma tyhmänrohkea tekoni oli tänään seuraava: Täällä tuulee aivan julmetusti. Saruman kiusaa oikein urakalla lähettämällä puhurin. Meillä on pihassa kasa kattopeltejä. Osa on vielä metsässä josta niitä on pelastettu sammaloitumasta. Tarkoitus oli tietysti laittaa hyvä paino peltien päälle kun kasa on valmis. Eli olivat toistaiseksi ihan vapaina lähtemään tuuleen. No niinhän siinä kävi että tuuli oli levitellyt puoli kasaa pitkin pihaa. Päätin tosi fiksuna lähteä kasaamaan peltejä uudestaan tuossa säässä. Pellit olivat luonnolliosesti sillä puolen kasaa missä jouduin mahdollisten uusien peltihyökkäysten reitille karkulaisia hakiessa. No siinä vaiheessa kun kiskoin yhtä peltiä kaikin voimin irti puusta johon se oli uponnut kävi pikaisesti mielessä että mitä jos tuollainen pelti tulisi päin. En kuitenkaan selvästi säikähtänyt tarpeeksi koska raahasin urheasti kaikki pellit kasaan. Kovimpien puuskien aikaan kävin istumassa kasan päällä etteivät pellit hyökkää. Sitten lähdin hakemaan narua jolla sidon kasan kiinni ettei lähde uudestaan lentoon. Tällä välin yksi pelti kerkesi jo karata. Silloin vasta tajusin että nyt ei ehkä kannata enää lähteä sitä hakemaan. Sidoin vain kasan tiukasti kiinni ja jätin sen yhden pellin nyt siihen missä se on. Maassa maatessaan se pysyy varmasti paremmin aloillaan kuin kasan päällä.
Täytyy sanoa että jälkikäteen ajatellen ihan hullua. Pelti oli tosiaan porautunut puuhun todella tiukasti ja syvälle. Voi vaan kuvitella jos itse sattuisi pellin reitille. Sopivassa kulmassa tuollainen pelti varmaan uppoaisi reiteen vähintään luuta myöten. Ja olen yksin kotona. Olisinko ollut tuossa tilanteessa tarpeeksi shokissa etten heti olisi tuntenut kipua ja olisin voinut pelottavan järkevästi soittaa ambulanssin vai olisiko taju mennyt samantien ja olisin jäänyt sinne odottamaan seuraavaa lentävää peltiä tietämättä mistään mitään. Vai olisiko jo ensimmäinen pelti onnistunut osumaan vatsaan tai päähän tehden vielä pahempaa jälkeä. En halua edes ajatella pidemmälle. Mutta ÄLKÄÄ menkö myrskytuulella kasailemaan kattopeltejä!!!

Oma äärimmäisen pöhkö tempaukseni oli talvella lähteä ylittämään autotietä laittomasta paikasta Helsingissä. Ja vain siksi, että oli kiire bussiin. Kaiken kruunuksi poliisi näki jotenkin temppuni, ja määräsi sivummalle. Ei paljon naurattaneet kostaapelitädin suulliset moitteet, ja sanallinen varoitus. Kas, että selvisin niin vähällä, ja ehdin vielä bussiinkin. Opetus: Älä ikinä astu edes varpaallasi kaidalta tieltä!! Terveytesikin vaarantuu vakavasti, jos tonttuilet autojen joukossa.

Olimme vuorilla kävelemässä ja pidimme polun varressa taukoa. Mukana olivat lapset 13, 10, 8 ja 6 v. Vuoristo-oppaita meni ohi ja kysäisivät aiommeko pitkään pitää taukoa. Ihmettelin kysymystä... Kun jatkoimme matkaa, niin vähän matkan päässä kivivyöry oli vienyt osan polkua ja se piti ylittää varovaisesti kiveltä kivelle. Oppaat olivat jääneet odottamaan meitä ja kantoivat 2 nuorinta yli ja taluttivat 10-vuotiaan ! Ihmettelivät varmaan hulluja turisteja!!!!

Tästä on sen verran kauan, että kai tämän uskaltaa jo kertoa. Olimme teini-ikäisinä kaveriporukalla eväsretkellä erään historiallisen nähtävyyden alueella ja rupesimme pähkäilemään, millaista eräässä nähtävyyden suljetussa osassa mahtaa olla. Tiesimme kyllä, että se oli suljettu siksi, että se oli osan vuotta yksityiskäytössä, mutta sillä kertaa se oli tyhjillään. Ja sitten totesimme, että vaikka sinne johtava ovi oli tiukasti lukossa, korkealla muurissa oli kaksi ikkuna-aukkoa vailla minkäänlaisia luukkuja tai muita sulkuvempeleitä. Ja sitten yksi joukostamme totesi, että hän pystyy kiipeämään muuria pitkin ikkunoille. Ja eipä aikaakaan, kun seinäkiipijämme avasi meille muille oven sisältäpäin ja me pääsimme viettämään eväsretkeä hyvin hauskassa paikassa. Tutkimme tietysti ensin joka nurkan ja kiipesimme sitten korkeimmalle paikalle syömään ja laulamaan. Jälkeenpäin siistimme jälkemme ja painoimme oven taas visusti lukkoon takanamme.

Kun kotona kerroin äidille uroteostamme, hän kalpeni ja kysyi kauhistuneena, eikö meille kellekään tullut mieleen, että teollamme syyllistyimme murtautumiseen. Eipä tullut mieleen, ei.

Suomenlinnan Pirunkirkko? Rikos lienee jo vanhentunut, joten sikäli ei hienotunteiselle epämääräisyydelle ole sijaa. Perusteltua se on vain, mikäli haluaa välttyä uuden sukupolven yllyttämiseltä samaan rötökseen.

Ensimmäisessä Rismalahtimiitissä huomasin, että halkojen tekemiseen oli vain liian iso ja liian pieni kirves. Hakkasin niitä liian pienellä ja sain älyväläyksen kokeilla pilkkomista yhdellä kädellä. Kirves kimmahti halosta ja osui jalkaani, mutta onneksi kimmahduksen vuoksi vinossa niin ettei terä osunut persoonaani. Sain vain tällin oikean tibiani proksimaalipäähän eli vähän polven alapuolelle. Siitä lähtien olen heiluttanut kirvestä ainoastaan molemmin käsin ja jalat tukevassa haara-asennossa. Seuraavan Rismalahtimiitin haveria en välitä muistella ollenkaan.

Enpä tiedä mihin kategoriaan tämä oikein kuuluu. Kerran yläasteella (ensimmäisiä hetkiä siellä) näin jonkun ysien joukon kiusaavan seiskaluokkalaista. Lähellä oli opettaja, joka kuitenkin katsoi että se oli 'vain harmitonta leikkiä'. Huusin niille pojille, kun opea ei jaksanut kiinnostaa, että älkää jaksako kiusata sitä poikaa, tuo on raukkamaista. No, kyllähän ne sen pojan sitten jätti - ja ottivat minut tilalle. Voitte vain kuvitella olotilani, kun 1,5-metristä seiskan tyttöä lähestyy 7 2-metristä ysiä. Reilua peliä, 7 vs. 1. Onneksi ope kuitenkin ehti väliin, mutta mitä olisikaan tapahtunut jos kukaan ei olisi nähnyt mitään..

p.s. Mutta eipä kiusattu sitä seiskaa enää sen jälkeen. Jotain hyötyä tyhmänrohkeudesta.

Pagba, on hyvin mahdollista, että kyseinen rikos on aikoinaan jopa raportoitu smialvastaavalle ;D

Muoks

Eikä muuten ole Suomenlinnan Pirunkirkko kyseessä. Siellä olen kyllä käynyt kahdesti ihan luvan kanssa. Mainio paikka toki sekin, muttei niin hieno kuin luvatta valloittamamme

Uskaltaudun minäkin paljastamaan teinivuosien typeryyden. Minä ja ystäväni olimme 17-vuotiaita. Rauman satamaan oli tullut laiva Filippiineiltä ja yksi mierimiehistä tuli juttelemaan ja tarjoutui vähän esittelemään laivaa. Ja mehän menimme lyhyelle, ehkä noin 15 minuutin kierrokselle. Oli kirkas, kesäinen päivä, eikä juolahtanut pieneen mieleen, että laivalla olisi saattanut sattua aivan mitä tahansa. Sain tietysti torut kotona, kun sinisilmäisenä menin kertomaan missä olin ollut. Ystäväni ei sen sijaan pukahtanut kotona mitään. Jälkeenpäin kyllä tilanteen kokonaisuuden tajusi paljon paremmin, mutta sillä hetkellä ei pieneen päähän pälkähtänyt että maailma on toisinaan aika paha paikka.

Päätinpä tänään kokeilla pystyykö samaan aikaan moshaamaan, laulamaan Teräsbetonia ja hyppimään paikoillaa. Tilanteeseen päädyttiin kun työkaveri mietti miten hevilaulajat voivat tehdä noita kolmea yhtäaikaa ja minä päätin kokeilla onko se minulle mahdollista. No eihän tuossa toki mitään muuten mutta minulla sattui olemaan villasukat jalassa ja töissä on parkettilattia
Tunsin miten jalat lähtivät valumaan eteenpäin ja seuraavaksi olin pepullani lattialla nauramassa aivan hillittömästi. Myös työkavereilla oli hyvin hauskaa. Ihme kyllä minuun ei sattunut juuri ollenkaan mutta tuossa oli hyvät eväät varsin huvittavalle työtapaturmalle. En voi suositella kokeilemaan.

Jaamarin pyllylleen menneestä kokeilusta muistui mieleeni mieheni edellisellä työpaikallaan tekemät lomallelähtöhypyt: Siinä hypähdetään mahdollisimman korkealle ja napsautetaan sivusuunnassa kantapäät yhteen. Heidän toimistosihteerinsä hypähti viimeisenä työpäivänä ennen lomaa korkokengät jalassa parin kuukauden sairasloman.

Lapsena tuli oltua aina niin äärimmäisen typerä että on ihme, ettei kenellekään meistä sattunut mitään pahempaa vahinkoa... pikkuveljen ja kylän poikien kanssa aina purimme uudenvuodelta ylijääneitä ilotulitteita ja yhdistelimme niitä hauskemmiksi paukuiksi joita sitten poksauttelimme kesän aikana. Yhtään tulipaloa ei syttynyt, eikä näkö lähtenyt vaikka emme tajunneet käyttää suojalaseja. Ihme kyllä.

Yhden kerran veli ja hänen kaverinsa olivat tehneet koulussa napalmia bensasta ja styroksista, ja kätkeneet sen grillikatokseen. Sitä sitten etsimme siellä illalla pimeässä... tulitikkujen valossa. Ja kävihän siinä juuri niin kuin saattoi odottaa, paitsi että taaskaan kukaan ei vahingoittunut eikä syttynyt tulipaloa.

Teini-ikään mennessä en ollut paljoa viisastunut, ja kerran saimme kaverin kanssa loistavan idean syöstä tulta. Eli otettiin bensiiniä suuhun ja puhallettiin päin tulitikkua. Äärimmäisten paloturvallisuusrikkomusten lisäksi unohtui että bensa ei varsinaisesti ole hirveän terveellistä suullisesti nautittuna.

Onneksi aina ei tarvitse oppia kantapään kautta, vaan jossain vaiheessa tajusin muutenkin että tuuri loppuu joskus, ja parempi olla koettelematta sitä liikaa. Ainakaan typerien syiden, kuten hetkellisen huvituksen takia.

Isilmírë sanoi:

Kun kotona kerroin äidille uroteostamme, hän kalpeni ja kysyi kauhistuneena, eikö meille kellekään tullut mieleen, että teollamme syyllistyimme murtautumiseen. Eipä tullut mieleen, ei.

Click to expand...

Ei tullut meillekään, kun teinityttöinä eräänä syysiltana luikertelimme silloiseen hotelli Hesperiaan (nyk. Crowne Plaza) alakerran ikkunasta (!), koska siellä huhun mukaan yöpyi eräs bändi jota fanitimme. En tiedä miksi ylipäätään saimme päähämme mennä sinne, ei mitään järkeä koko jutussa taas... aikamme sitten haahuilimme hotellin käytävillä, kunnes vastaan tuli siivooja, sellainen viiskymppinen täti joka aikansa jutteli meidän kanssa mukavia ja sitten totesi että nyt ois tytöt varmaan paras että lähtisitte, mä vien teidät hissillä takaovesta ja tästä ollaan sitten hyshys. Jälkeenpäin tuli sitten mieleen että olis varmaan tullut aika kiva mekkala kotona jos poliisit olisi kutsuttu sinne meitä häätämään...

Suomen kielessähän yhdyssanojen jälkimmäinen sana määrittää mistä on kyse eli poliisikoira on koira ja koirapoliisi on poliisi. "Tyhmänrohkea" taitaa olla poikkeus, koska kyse on pääsääntöisesti tyhmyydestä. Kun ei tajua vaaraa, ei voi olla kovin rohkea.

Itse olen huono käyttämään erilaisia turvavarusteita. Moottorisahaa käyttäessäni pidän ihan mukavuuden takia kuulosuojaimia, muu varustus on sään mukainen. Kypärää ei lapsuudessani käytetty lasketellessa eikä pyöräillessä joten en ole oppinut sitä myöhemminkään käyttämään. En, vaikka olen saanut suksen kantin takaraivoon ja viilto vaati liudan tikkejä. Päästä muuten tulee paljon verta ja vetiseen lumeen (lämmin keli, ei edes pipoa) levitessään tulee vaikuttavaa jälkeä.

Suurimmassa vaarassa olen ehdottomasti ollut liikenteessä. Pitkien matkojen ajaminen väsyneenä on todella vaarallista. Pari kertaa auto on alkanut ajautua vastaantulevien kaistalle ja olen havahtunut siihen, että vastaan tulevan auton valot ovat häikäisseet silmiin. Vähän vähemmän hyvää tuuria ja en olisi enää havahtunut hereille.

Turvavarusteiden käyttämättömyydestä on paljon valitettavia esimerkkejä. Yksi korkean profiilin esimerkki on Ranskan purjehduslegenda Éric Tabarly joka on ranskalaisen valtamerikilpapurjehduksen isä. Hänen ensimmäinen suuri voittonsa oli yksinpurjehdus Atlantin yli 1964 jolla hän päätti anglosaksien hegemonian valtameripurjehduksessa. Tabarlyn miehistöissä purjehtineet ovat muodostaneet menestyksekkään ranskalaisen avomeripurjehduksen rungon. Niin, ja turvavarusteista; Tabarlyn veneissä ei käytetty pelastusliivejä, ne hidastavat toimintaa, ja jos putoaa, ei pelastumisesta ole takeita. Tabarlyn oppi oli, että veneestä ei yksinkertaisesti saa pudota. Tabarly kuoli 66 vuotiaana vuonna 1998 pudottuaan veneestä yöllä Irlanninmerellä - ja ilman pelastusliivejä.

Tabarlyn puolustukseksi on sanottava, että hänen oppinsa oli perua purjelaivoilta joilla ei perinteisesti käytetä pelastusliivejä, hankalat kiipeillessä ja pudonneiden pelastaminen hyvin epävarmaa. Nykyään kilpapurjehduksessa ei asian suhteen ole juurikaan ristiriitaa. Nykyaikaiset "paukkuliivit" eivät häiritse toimintaa ja turvavaljaat ovat sääntöjen mukaan pakolliset ja niitä käytetään yleisesti.

Rohanin ratsastajan viesti kuulostaa hyvin tutulta. Minua ajaminen väsyttää varsin usein, eikä sillä ole suoraan tekemistä univajeen kanssa. Joskus väsyttää, vaikka on nukkunut hyvät yöunet, joskus ei väsytä, vaikka olisi nukkunut liian vähän. Muutenkin liikenteessä oleminen on alkanut pelottaa minua, sillä pelkään jättäväni asioita huomiotta, ja ajavani jonkun yli. Usein pelkään, että olen jo ajanut jonkun yli huomaamattani, vaikka järkeilen, että ei se voi tapahtua huomaamatta.

Turvavarusteiden käyttöön on kotona kiinnitetty huomiota varsin vaihtelevasti, enkä olen ehkä liian huolimaton niiden kanssa. Yhden katon korjaus jäi minulta toissa ja viime kesinä väliin, kun en kunnolla uskaltanut olla korkealla katolla. Räystäällä oli minulle liian hutera rakennusteline, joten pikkuveli oli isän kanssa katolla, ja minä välillä alamiehenä auttamassa. Telineessä oli muutamasta lankusta rakennuksen seinän avulla tehty tukeva runko, mutta sen päällä oli pari irtonaista lankkua ja yksi lauta kaiteena. Kun oltiin jossain neljän metrin korkeudessa, minun askeleeni ei ollut kyllin varma moisella töskentelyyn.

Onhan sitä kaikenlaista muutakin typerää tullut tehtyä, kuten varastettua naapurin ja naapurin serkkutytön kanssa vanhoja kättämättömiä päreitä ja ruostuneita saranoita sortuneesta ladosta ja vietyä ne kivikkoon erään kiven alle. En vieläkään ole varma, että ooliko lato naapurin vaiko naapurin naapurin. Siellä taitavat vieläkin päreet kiven alla mädäntyä. Mutta itse olen ollut sen verran arka, etten kaikkeen naapurin hulluihin ideoihin lähenyt mukaan, vaan välillä katselin vain sivusta.