Tyttökirjat

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
En äkkiseltäni löytänyt keskustelua aiheesta. Tietenkin eri "tyttökirjoista" ja niiden tekijöistä on monta topiikkia, mutta kysymykseni onkin yleistä laatua: miten "tyttökirjat" eroavat muista nuortenkirjoista - siis "poikakirjoista" ja ei-niin-erikseen-tytöille-tai-pojille kirjoitetuista romaaneista?

Kysymys tuli mieleeni, kun näin lehdessä Karisto Oy:n julistaman kirjoituskilpailun Tiina 2006. Siis osanottajien itäisi kirjoittaa ensi toukokuun loppuun mennessä 12-16-vuotiaille tytöille tarkoitettu "raikas ja moderni tyttökirja". Mutta onko tällaista lajityyppiä oikeasti olemassa? Mitä "tyttökirjaan" pitäisi ehdottomasti kuulua? Mitä aiheita pitäisi välttää, että tytöt lukisivat? Onko "tyttökirjojen" kieli jotenkin erilaista? Pitäisikö "tyttökirjoja" tehdä ollenkaan? Lukevatko tytöt mieluummin niitä? Lukevatko pojat "tyttökirjoja"!?

Kysymyksiä kyllä maailmaan mahtuu, mutta miten on vastausten laita?

Voinko ottaa lainausmerkit pois sanan "tyttökirja" ympäriltä?
 
Luettelisin tyttökirjoiksi ne Tiinat (vai mitä ne oli), Neiti Etsivät, Jalojen miljoonat hevoskirjat ja muita en nyt keksikään.

Itse luin Merja Jalolta n. koko tuotannon ala-asteella, siis ovat tätä perinteistä tyttökirjalaatua. Mikä näistä tekee tyttökirjan, on nuo rakkaushöpinät, ne hevoset ja varsin romanttiset juonet (kun mennään ja pelastetaan milloin tyttöjä ja milloin hevosia). Vaan oli ne kyllä hyviä, ehkä nyt luettuina itseään toistavia ja hauskoja.

Niin ja kyllä ne lainausmerkit voi ottaa pois.
 
Sitten on tuhat miljoonaa muuta, Hanna-Leenaa ja Lauraa ja mitä kaikkea.. Laurahan tulee nyt tv-sarjana yleltä. Kamalaa katsottavaa.

Luin about kaikki Neiti Etsivät ja Jalojen sisarusten heppakirjat, Viisikkoa inhosin (paitsi se on kyllä pojillekin kai suunnattu), Tiinat on kahlattu läpi ja Hanna-Leenoja myös. Nessa aika hyvin selittikin, miten niitä voi kutsua tyttökirjoiksi, juonet on nimenomaan romanttisia ja söpsöjä.

Sitten niissä on aina joku ihana kovispoika, niinku Nummelan Ponitallissa Repe. :p
 
Itselleni "tyttökirjat" ovat aina tarkoittaneet ns. vanhoja tyttökirjoja, kuten Pikku naisia ja Runotyttö ja Anna -sarjoja. Suomalaisena versiona (ja ei niin kovin vanhana, kieltämättä) Selja -sarja. Siis järjestään naispuolinen kirjoittaja, keskiössä suku tai sisarussarja (tai toisaalta orpous) ja päähenkilön ikä juuri tuota "tyttöikää". Suuri osa Anni Swaninkin tuotannosta muuten menisi tähän kategoriaan.

Tiedä sitten, miten oikeaoppinen määritelmäni on. Toki tuollaista Neiti Etsivä / Nummelan ponitalli linjaakin on ihan perusteltua kutsua tyttökirjoiksi, ainakin kohdeyleisön mukaan. Ja tähän kategoriaan voisin lisätä oman ala-asteen yläluokkien suosikkini The Babysitters Clubin (josta sittemmin tehtiin kai tv-sarjakin).
 
nessa sanoi:
Repeä en millään kehdannu mainita, vaan onhan se paras!

Repen ja Sirun suhde oli ehkä maailman parasta silloin. Mikäs kirja se oli missä niiden suhde alkoi kukoistaa uudelleen, ne oli jossain kartanolla ja joku hevonen meinas hukkua suohon.. Sen kirjan luin uudestaan monta kertaa, nimenomaan Repen ja Sirun takia! :knockout:
 
Heiheihei, minne ovat unohtuneet ylirakkaat, aidot ja oikeat Sweet Valley Highit? Siinä on kyllä semmoista tyttökirjaa että huhhuh.
Tyttökirjojen aihe voi kyllä mielestäni olla melkein mikä tahansa. Yleensähän jokaiseen liittyy pientä romantiikan vilahdusta, ääriesimerkkeinä Tiina, jossa ihastus Juhaan oli hullunkurinen ja salailtava asia, sekä esim. mainitut Laurat, joissa ihastuksista puhutaan avoimesti ja koko ajan, eikä sitten muusta selitetäkään. Ehkäpä Tiina-kirjat ja Laura-kirjat onkin suunnattu hieman eri ikäisille lapsille/nuorille?

Mitäpä tyttökirjoihin pitäisi ehdottomasti kuulua? Hmm. Perhosia ja kukkia, parhaita ystäviä, salaisuuksia, ihastuksia, koulua, muistoja, naurua ja luottamusta.

Mainitsemissani Sweet Valley higheissa pääosassa olevat kaksostytöt Elisabeth ja Jessica ovat jo 16-vuotiaita, teinejä siis. (He muuten taisivat olla 16 koko 50-osaisen kirjasarjan ajan, aika rajua minun mielestäni). SVH:issä käsiteltiin vaikeita ja surullisiakin asioita kaikenlaisten ihmissuhdekiemuroiden ja ystävyyssuhde-ongelmien ohella; kuolemaa, onnettomuuksia, pettämistä yms. Ovatko nämä sitten tyttökirjoja? Kyllä minun mielestäni. Rakkaus ja rakkauselämähän kuitenkin olivat SVH:issakin pääosassa.

Tiinat ne kuitenkin ovat loistavia, ja säilyttäneet hohtonsa minun silmissäni aina tähän päivään asti, vaikka kuusitoista kesää on taakse jo vilahtanutkin. Neiti Etsiviä taasen en ole koskaan lukenut, mutta The Baby sitters clubit on läpi käyty varmaan miljoonasti, kuten myös SVH:t. Poni- tai hevoskirjoista en koskaan ole innostunut. Tyttökirjoiksi laskisin myös Eva ja Adam-sarjan, Koirahullun päiväkirjat ja Prinsessapäiväkirjat ainakin.

Ylistän vielä Pikku naisia, ja kaikkia kirjan jatko-osia. Tyttökirjoja kauneimmillaan.
 
Ai niin Sweet Valley High! Ja tuli saman tien mieleen toinen, nimittäin Babysitters Clubit.. Ne oli parhautta.

Mutta kaikkein Paras ja Aidoin oli kyllä juuri Pikku Naisia. Oi oi.
 
Repen ja Sirun suhde oli ehkä maailman parasta silloin. Mikäs kirja se oli missä niiden suhde alkoi kukoistaa uudelleen, ne oli jossain kartanolla ja joku hevonen meinas hukkua suohon.. Sen kirjan luin uudestaan monta kertaa, nimenomaan Repen ja Sirun takia! :knockout:

Täällä aletaan paljastamaan elämää syvempiä salaisuuksia vähitellen :D
Itse asiassa en tuota muistakkaan missä kirjassa toi tapahtui. On siitä sen verran aikaa.

Ja Sweet walley highit oli kyllä hyviä! Siitäkin on muistaakseni tehty sarja aikoinaan. Mitkäs ne kaksostytöt olikaan, Jessica ja ... Ehkä nyt pysyn hetken hiljaa, menee ihan asiattomaksi tätä menoa. :angel:
 
Repe ja Siru? Repe ja SIRU? Tässä sen huomaa, miten kirjallisuus jakaa mielipiteitä. Minä olen aina pitänyt sinä perustavanlaatuisena parina Repeä ja Kikkaa. (Oliko sen tytön nimi edes Kikka?)

Sweet Valley High'n suhteen olet kyllä oikeassa. Siitä on tehty tv-sarja. Muistan katsoneeni sitä kesäaamuisin mökillä erinäisiä vuosia takaperin siskoni ja serkkuni kanssa.
 
KIKKA! Hyi! Ällö nörde ihana kiltti tyttö yhyhyy mun hevonen oli hullu ja se piti tappaa yhyhyy olen niin raukka!

Sirussa oli sentään asennetta. :D
 
Totta. Kikka on ällö. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että minusta sillä ja Repellä on yhteinen kohtalo. Mutta kenties minun olisi otettava urakakseni lukea koko sarja uusiksi ja muokata ennakkoluulojani. Ihan viimeisiä en kyllä ole lukenut muutenkaan, kasvoin ohi tai jotain.

No, jaa. Ehkä mieluummin luen vaan sitä Hobbesin Leviathania ja jätän Repen rauhaan. :p
 
Pidän oikeastaan vain vanhoista tyttökirjasarjoista, kuten Annoista, Tiinoista ja Pikkunaisista myöhempine osineen. Yksi suosikeistani oli myös Rauha S Virtasen Seljan tytöt -sarja. Olen lukenut paljon erilaisia vanhoja tyttökirjoja. Niissä viehättää juuri se vanhanaikaisuus ja herttaisuus. Aiheet ovat usein myös todella viattomia verrattuina moniin nykypäivän nuortenkirjoihin. Samaistuin pienenä kovasti vahvoihin, itsenäisiin tyttöihin ja päätin, että minusta tulee isona juuri sellainen. Saa nyt nähdä.. Inhokkejani ovat juuri Sweet walley highit (anteeksi, fanit) joku niissä vain ärsytti. Samoin Neiti etsivät ja Mystery clubit tuntuivat aika laimeilta Christien dekkareiden jälkeen. Tyttökirjat kuuluivat ehdottomasti lapsuuteeni. Voisi kaivaa taas vanhat Tiinat esille ja verestää vähän vanhoja muistoja...
 
Hahaa! Kaivoinpa taas keskustelullisia komeroita!
Vaikuttaa jännältä :)

Minä nykyään erotan erikseen tyttökirjat ja "ahmimisikäkirjat". Viimeksi mainitun termin opin ollessani kirjastossa tetissä, sillä tarkoitetaan juuri lukemaan oppineita ala-asteikäisiä jotka lukevat hyvinkin kepoista kirjallisuutta kasoittain ja samalla harjoittavat lukunopeuttaan tietämätään. (Minkä salaliiton kohteeksi olemmekaan joutuneet!)
Omassa kategorioinnissani "ahmimisikäkirjat" ovat nimenomaan näitä Blytonin ja Jalon sarjoja sekä Bert-, Sweet Valley High-, Eeva&Adam-, Mystery Club- yms. muut nopealukuiset sarjat. Nämä eivät mielestäni ansaitse tyttökirjan nimikettä, sillä tyttökirjallisuus on mielestäni hienoa!
Sen sijaan juuri Montgomeryt, Alcott'it, Tiinat, Seljan tytöt yms vastaavat kuuluvat tyttökirjoihin. Ikä ei mielestäni ole este, esimerkiksi Mahyn voisi laittaa tänne.
Mielestäni tyttökirjat eivät siis ole ensisijaisesti "höttöisiä", tyttökirjojen määritteleminen ensisijaisesti romanttiseksi juoksenteluksi ei kuulu omaan käsitykseeni tyttökirjoista (Sorry Nessa ;D), se kuuluu näihin "ahmimisikäkirjoihin", joiden funktio ei ole edes olla järjellisiä. Ne kirjat jotka lasken tyttökirjoiksi käsittelevät varsin paljonkin moraalisia ja sosiaalisia ongelmia suhteutettuna tyttöikään. Montgomery, tyttökirjailijoiden kuningatar, esimerkiksi on varsin kirpeä kyläyhteisöjen kommentoija.
Itse olen, myönnettäköön, täysin tyttökirjojen aivopesemä (Unelmamieheni piirteissä on häiritsevän paljon Teddyä), mutta toisaalta moraalisten arvojen pohdiskelu suhteutettuna esimerkiksi Seljan tyttöjen kirjoihin lienee varsin hedelmällistä, toisin kuin Neiti Etsivissä (luin ne kaikki), joissa ei kiireessä ehditä lainkaan miettimään rikollisten motiiveja tai taustoja. Seljan tytöissä kuitenkin mietiskellään politiikkaa ja vaikkei nyt aivan objektiivisesti niin on se naapurin poika mikä-ihme-sen-oikeistolaisen-hepun-nimi-nyt-olikaan silti ihminen ja jopa Seljojen hyvä ystävä.
Eräs asia jota myös olen pohtinut on poikakirjojen katoaminen nykyisiltä kirjamarkkinoilta. Viime vuosisadan tarjontaa kun katselee, on selvää, että esim. Aapelin Pertsa ja Kilu-kirjat tai toisaalta Jules Vernen scifi ja Robinson Crusoe ovat varmasti pojille suunnattua kirjallisuutta. Mahdollisesti jopa Blytonitkin alunperin (40-luvulla tytön paikka pääsääntöisesti kun oli kotona). Nykyajan tuotantoa on kuitenkin vain ehkä Bert.
Toisaalta, ahdisteltuani tyhmillä kysymyksilläni erinäisiä miespuolisia ystäviäni, ovat he todenneet että tyttökirjojen vastineena mahdollisesti olisi toiminut miekka&magia tyyppinen kepeä fantasia.
Mietiskelen vain sitä, miten paljon yhteistä tekemistä on poikakirja-genren inflaatiolla, useiden poikien vähäisellä lukemisella ja toisaalta kevyellä fantasialla. Tavallaanhan voisi olettaa, että koska sukupuoliroolit pysyvät ja pysyvät, niin edelleen mättöseikkailukirjallisuus olisi tätä poikakirjallisuutta joka olisi vain muunnos viime vuosisadan lähemmin omaan maailmaamme sijoittuvasta seikkailukirjallisuudesta.

Haluan nyt lopuksi vielä ilmoittaa, että sukupuolijaottelu on tekstissäni karkeaa, ja myönnän heti ensimmäisenä, että suuri osa nuorista lukee sekaisin tyttö- ja poikakirjoja. Väitän silti edelleen, että olen oikeilla jäljillä ;)
 
Itse olen sitä mieltä, että ainoat "oikeat" tyttökirjat ovat näitä vanhoja kirjoja. Niissä on syvällisyyttä ja muutakin kuin tätä "nyt tää tyttö tykkää tästä pojasta ja sillä on niin vaikeaa"-tyylistä juttua. Vanhoissa tyttökirjoissa ihastumiset ovat salaperäisiä ja herkkiä. Itse en laskisi aiemmin mainituista kirjoista montakaan tyttökirjaksi. Esim. Laurassa on jo sellaista teinimäisyyttää, joka minusta ei kuulu hyvään tyttökirjaan. Tyttökirjan päähenkilön/henkilöiden kuuluu olla hiukan sinisilmäisiä ja uskoa maailman hyvyyteen. SVH:t taas ovat sellaista aivopesuhöttöä ettei mitään rajaa. Ihan hauskoja kirjoja, ei siinä mitään, mutta tyttökirjojen pyhään kastiin en niitä luettele. Pelkästään jo sen takia, että kenen 16-vuotiaan elämä on sellaista? (Tosin mitä minäkin tiedän yhdysvaltalaisista 16-vuotiaista tytöistä... :roll: ) Nähtävästi olen tässä asiassa aikamoinen ikärasisti, sillä en tahdo kelpuuttaa tyttökirjaksi alle 30-vuotiasta teosta... :wtf:
 
Komppaan passengeria tässä kohtaa. Tyttökirjoja on vanhat ja mukavat, ei nämä nykyajan ihkudaa-kirjat. Jotenkin tyttökirjoissa pitää olla semmoista tietynlaista ajattomuutta. Itte aloin tässä taas lukemaan Anna-kirjoja pitkästä aikaa ja oli ilo huomata, että lapsuuden vanhat ystävät edelleen temmelsi siellä sivuilla yhtä rakastettavina kuin ennenkin. Itse liittäisin tyttökirjojen määritelmään semmoisen, että ne on sellaisia kirjoja, että vuosien ja vuosikymmenienkin jälkeen voi palata näiden kirjojen sivuille hyvillä mieliin ja muistuttaa mieliin sitä "viattomuutta" millä niitä on ensimmäisen kerran lukenut. Menipäs yleväksi :p Mutta niin. Hyvän tyttökirjan, niinkuin esimerkiksi Montgomeryn ja Alcottin, voi lukea vanhempanakin tyttönä. Jotain SVH:ta en voisi kuvitellakaan enää lukevani..
 
Siinä mielessä säestän edellisiä, että mielestäni vanhat tyttökirjat ovat niitä parhaita, "oikeita" tyttökirjoja. Kuitenkin laskisin tyttökirjaksi minkä tahansa teoksen, joka on nuorelle yleisölle suunnattu (ts. ne raadollisimmat tosielämän tapahtumat loistavat poissaolollaan), jonka päähenkilö edustaa naissukupuolta ja jossa pääpaino on ihmissuhteilla ja päähenkilön sisäisellä kasvulla, ei niinkään toiminnalla.
 
Isilmirën määritelmä on aika hyvä, mutta kyllähän niissä "oikeissa vanhoissa" tyttökirjoissakin aika paljon tapahtuu ja toisaalta ihmissuhteiden kuvaus voi olla pinnallista.

Ajattelen nyt lähinnä Anna-kirjoja. (Toistaiseksi) viimeisiä kertoja niitä lukiessani rupesi häiritsemään että etenkin Gilbert jää täysin puupökkelöksi kirjoissa. Jäi tunne että kaikki muut olivat kaksiulotteista taustaa Annan elämälle - niin kuin kai sivuhenkilön on tarkoituskin olla, mutta jos kirjan pääasia on Annan ihmissuhteet, niihin kaipaisi syvyyttä. Ehkä Annan itsensä pään sisälle pääsi ihan hyvin.

Toinen asia mitä tyttökirjoista olen viime aikoina miettinyt, on että niiden ansioista ja viattomuudesta ja hyvyydestä huolimatta ei nykymaailmassa välttämättä ole pelkästään hyvä että tyttö kasvaa pää edellisen vuosisadanvaihteen ihanteissa, rooleissa ja olettamuksissa. Ei niin että itse siitä kokisin suuresti kärsineeni, mutta jälkikäteen katsoen minulla oli melko epärealistisia ihanteita tyttösenä, poimittu melko suoraan näistä kirjoista. Aika kamalalta tuntuu ajatella sitä jyrkkyyttä millä Annaa tai Uuden Kuun Emiliaa kasvatettiin - eikä sitä kirjoissa mielestäni kyseenalaistettu. Hyvin paljon muuttuneen naisen aseman muistaakseni toki käsitin jo ensimmäistä kertaa siihen maailmaan uppoutuessani, joskus ennen kuin iässäni oli kaksi numeroa.
 
Eiväthän Emilian Teddy ja Perrykään kovin syvällisiä hahmoja ole. Jotenkin tuntuu siltä, ettei Montgomery ollut muutenkaan ihan vahvimmillaan nuoria miehiä kuvatessaan, mutta naishahmoja hän kyllä osasi kirjoittaa, samoin vanhempia miehiä; imo Annan Matthew ja Emilian Jimmy-serkku ovat ihan mainioita ja uskottavia. Puhumattakaan Sinisen linnan Valancyn kaameista enoista, hirmuisesta kirkkoherrasta ja riemastuttavasta Karjuvasta Abelista =) Mutta siinäkin kirjassa sankaria vaivaa hienoinen pahvinmaku...

Mutta pahvisia sankareita tai ei, kirjojen sankarittarien perhe- ja ihmissuhteet ovat kyllä kirjojen pääasiana, samoin kasvu aikuiseksi ja itsenäiseksi. Jopa Kotikunnaan Rillan aikana käytävä maailmansota toimii vain taustavaikuttajana ja ulottuu Rillan elämään ainoastaan muuttuvien ihmissuhteiden kautta.
 
fanye sanoi:
Toinen asia mitä tyttökirjoista olen viime aikoina miettinyt, on että niiden ansioista ja viattomuudesta ja hyvyydestä huolimatta ei nykymaailmassa välttämättä ole pelkästään hyvä että tyttö kasvaa pää edellisen vuosisadanvaihteen ihanteissa, rooleissa ja olettamuksissa. Ei niin että itse siitä kokisin suuresti kärsineeni, mutta jälkikäteen katsoen minulla oli melko epärealistisia ihanteita tyttösenä, poimittu melko suoraan näistä kirjoista. Aika kamalalta tuntuu ajatella sitä jyrkkyyttä millä Annaa tai Uuden Kuun Emiliaa kasvatettiin - eikä sitä kirjoissa mielestäni kyseenalaistettu. Hyvin paljon muuttuneen naisen aseman muistaakseni toki käsitin jo ensimmäistä kertaa siihen maailmaan uppoutuessani, joskus ennen kuin iässäni oli kaksi numeroa.
Tätä en koskaan ole tullut ajatelleeksikaan.. Tiedä sitten että onko tämä oma kaipuu aiempien vuosisatojen elämään seurausta näistä kirjoista vai syy siihen että oon niitä lukenu :] Ja yhtälaillahan sitä imee vaikutteita ja ihanteita tyttönen tuossa iässä näistä nykyajan kirjoista, enkä minä ainakaan osaa sanoa että kummassa sitten on tällä osastolla enemmän huonoa tarjottavaa..

Isilmirë sanoi:
Jopa Kotikunnaan Rillan aikana käytävä maailmansota toimii vain taustavaikuttajana ja ulottuu Rillan elämään ainoastaan muuttuvien ihmissuhteiden kautta.
Pahahan minun on mennä sanomaan kun en ole elänyt tuolla ajalla, mutta ehkä se sota ei nuoren kanadalaisen hyvän perheen tyttölöisen elämässä muuten näkynyt. Tai mistäs minä tiedän.

Te nyt ihan romutatte täysin mun noiden kirjojen ympärille luomaa kullanhohtoa ;)
 
Ylös